Ylioppilaskuntapolitiikka vs. puoluepolitiikka

Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset ry, eli paremmin tunnettuna HYAL julkaisi eilen kannanoton Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan uudesta hallituksesta ja sen toiminnasta. (ks. kannanotto kannanoton lopussa)

Tämä kannanotto on saanut minut politiikan tutkijana ja politiikan ja ylioppilaskuntapolitiikan sivustakatsojana hämmentymään - ja ehkä myös pettymään.

Ylioppilaskuntapolitiikka vs. puoluepolitiikka

On totta, että valtakunnallinen ja paikallinen poliittinen valta on aina elänyt ristiriidoista. Ristiriidat ja vastakkainasettelu on politiikan suola, sillä sen avulla on voitu erotella oma puolue toisista puolueista ja korostaa oman puolueen vaihtoehtoa ylitse muiden. Näin globalisaation, vapaiden markkinoiden ja keskiluokkaistumisen aikakautena suurten massojen yleispuoluekehitys on ollut välttämätöntä suurille puolueille pysyä vallan kahvassa, vaikka käytännössä tämä on johtanut yhä konsensuslähtöisempään politiikkaan - niin hyvässä kuin pahassa.

Vaalit ovat kuitenkin aina poikkeus, sillä silloin oman puolueen edun nimissä puolueen olemmassaolo on oikeutettava ja oikeutus tapahtuu vain ristiriidoilla. Voiton saavuttavat nykyajan politiikassa ne jotka näkyvät eniten kaduilla ja mediassa, sekä ennenkaikkea juuri ne, jotka paremmin onnistuvat kaduilla ja mediassa vakuuttamaan oman oikeutuksensa ja toisten huonommuuden.

Todellisuudessa taustalla on enemmän puolueiden taustajoukot, rahoittajat, kontaktit ja hyvä veli -verkostot. Suurten yleispuolueiden keulakuvina ja poliittisina edustajina on marssitettu esiin joukko linssiluteita, poliittisia pyrkyreitä ja mannekiineja, joita puoluekoneisto pystyy marssittamaan tahtipuikkonsa tahtiin ja jyräämään puolueiden harvat vilpittömät ja omatuntonsa säilyttäneet ihmiset.

HYAL:n valikoiva muisti

Vaikka Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan edustajistovaalit ovat aina olleet pienen kokonsa ja tiheän verkostoitumisensa vuoksi käytännössä kaverivaalit, niin jotenkin olen jaksanut uskoa, että ylioppilaskuntapolitiikka olisi edes hieman ylempänä valtakunnallisesta puoluepolitikoinnista.

Nyt kuitenkin HYAL uusin kannanotto kuvaa mainiosti sitä nykyajan poliittista rienausta, mudanheittoa ja ristiriitojen keinotekoista luomista.

Vahva HYAL-hallitus kaksi vuotta sitten oli luopumassa järkevästi Domus Gaudiumin Pohjanhovista, mutta samaan aikaan vähät välitti samalla häädetyistä harrastejärjestöistä. HYAL on kätevästi unohtanut tämän syyttäessään jo ennakolta uutta "oikeistohallitusta" epätasa-arvon uhasta järjestöille.

Kahdessa vuodessa poliittinen totuus on taas toinen ja sitä voidaan käyttää lyömäaseena. Tervetuloa rienauspolitiikka. Tervetuloa poliittiset pyrkyrit.

Seuraavina vuosina on varmaan luvassa sitten  ylioppilaskunnan edustajistovaalien vaalirahaskandaali (?)

HYAL:n kannanotto

"Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset ry

KANNANOTTO 3.12.2012

VAPAA JAETTAVAKSI                                                                  

OSAKUNTIEN OIKEISTOHALLITUS JUNTATTIIN LÄPI - AINEJÄRJESTÖLÄISET OPPOSITIOON

Yksi aikakausi ylioppilaskuntamme historiassa on päättynyt. Tänään vahvistettiin hallitusneuvotteluiden tulos, jossa Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset, HYY:n edustajiston selkeästi suurin ryhmä, jätettiin surutta pois tulevan vuoden hallituksesta. Ainejärjestöläiset edustavat järjestöjä kahdeksasta eri tiedekunnasta ja voittivat marraskuun edustajistovaaleissa yli kolmasosan paikoista.

“Nyt nähtiin todellinen politikoinnin sisäänmarssi ylioppilaskuntaamme”, toteaa Ainejärjestöläisten edustajistoyhmän puheenjohtaja Vesa Piilola. “Tilanne, jossa hallituspohja muodostetaan ainoastaan oma valtapoliittinen etu mielessä, on HYYn poliittisen kulttuurin kannalta huolestuttava. Neuvotteluja käytiin kovilla ja osin kyseenalaisilla keinoilla, mutta sen seikan kanssa meidän kaikkien on opittava elämään.”

Tänään 3.12. HYYn edustajiston kokouksessa hyväksyttiin ylioppilaskunnan ensi vuoden keskeisimmät tavoitteet. Ainejärjestöläiset esittivät tavoiteohjelmaan kirjausta, jolla syvennettäisiin ylioppilaskunnan yhteistyötä aine-, tiedekunta-, ja harrastejärjestöjen sekä osakuntien kanssa. Ainejärjestöläisten kovasta lobbauksesta huolimatta tavoite jäi kirjaamatta ensi vuoden kärkiteemoihin. Tapa, jolla esitys poliittisten ja osakuntaryhmittymien yhteispäätöksellä hylättiin, antaa selvän viestin hallituksen tulevasta politiikasta. Sama rintama kaatoi myös linjauksen järjestöjen yhdenvertaisesta kohtelusta tila- ja toiminta-avustusjaoissa.

“Yhteydenpito koko järjestökentän kanssa on ensisijaisen tärkeää nyt, kun ainejärjestöläiset eivät vaikuta ylioppilaskuntamme hallituksessa.”, linjaa Helsingin yliopiston ainejärjestöläisten puheenjohtaja Ida Beckmann. “Keskinäisen luottamuksen ja yhteisen vastuunkannon kulttuuri, jota olemme olleet ylioppilaskuntaan luomassa, ei saa vaarantua lyhytnäköisen politikoinnin vuoksi.”


Ylioppilaskuntamme on uusien haasteiden edessä. Olemme tilanteessa, jossa vaaditaan avoimuutta ja yhteistyökykyä yli ryhmärajojen. Ensi vuoden päälinjat on lyöty lukkoon, mutta ainejärjestöläiset jatkavat kamppailua paremman ja oikeudenmukaisemman ylioppilaskunnan puolesta myös oppositiosta käsin. Haastamme hallituksen osoittamaan kykyä joustavaan ja aitoon yhteistyöhön - yhteistyöhön, joka näkyy opiskelijan arjessa."

Konfliktista toiseen

Kun astutaan toisen ihmisen kohtuuden rajoille, niin meillä on mahdollisuus joko perääntyä tai jatkaa matkaa.

On kohteliasta ja sovittelevaa tulla vastaan avoimesti ja ymmärtävästi, mutta aina ei sopu anna sijaa eikä ymmärrystä voi jakaa.

Kahden eriävän kohtuuden tai mielipiteen konfliktissa molemmat ovat samaan aikaan väärässä ja oikeassa. Kaikesta huolimatta toisen on väistyttävä tai konflikti on ikuinen.

Ihmiset tasapainoilevat konfliktien parissa niin olemassaolonsa, elämänsä kuin jokapäiväisen arjen kanssa. Me joudumme vastustamaan ilman luomaa kitkaa ja vastusta, astelemaan ruohon päälle, rakentamaan talomme jonkun toisen eliön alueelle ja joudumme kannibalisoimaan muita orgaanisia eliömuotoja selviytyäksemme. Konflikti voi olla myös hyvin suhteellista mittakaavaltaan: kuka syö viimeisen banaanin, kumpi ajaa autonsa tuohon parkkiruutuun jne.

Konfliktit ovat elämän ikuinen seuralainen, mutta turhilta konflikteilta on syytä välttyä. Vaikka elämän nallekarkit eivät mene tasaisin edes meidän saman lajin edustajilla, niin silti perusedellytys ihmisyhteisön lähipiirissä on konfliktin vältteleminen ja sovitteleminen.

Kun kohtaan konfliktin

Kun kohtaan nykyään arjessani konfliktin, niin minusta olen alkanut huomata huomaavani jälleen useampia vaihtoehtoja.

Ensisijainen ratkaisu on luontevin osa itseäni, eli kompromissi ja sovittelu oman ja toisen kohtuuden rajojen välillä.

Mutta kun sopu ei anna sijaa, niin huomaan joutuvani valitsemaan kahden muun ääripään välillä. Ennen en niin herkästi tunnistanut näitä kahta puolta asioista, vaan sopeuduin tilanteen vaatimani. Tiedostamalla ympäristöni ja itseni osana sitä, tunnistan vaihtoehtoni kuinka toimin konfliktin kanssa.

Pikku-piru ja enkeli

Olo on ikään kuin pieni enkeli istuisi yhdellä olkapäälläni ja pikku-piru toisella - pikku-Jenni yhdellä olkapäällä ja pikku-Erika toisella.

Jos kuuntelisi Jennin sovittelevia sanoja, niin osaisin vain huokaista syvään ja laskea kolmeen. Taika on antaa tilannetta koskevan jännitteen valua ohitseni ja kunnioittaa toisten ihmisten kohtuuden rajoja. Väistymällä, en tuhlaa itseäni enkä energiaani.

Jos taas kuuntelisin Erikan kärkeviä sanoja, niin en anna periksi ja teen niinkuin näen kohtuudeksi minulle kuuluvan. Tämä vaihtoehto on kuitenkin aina riskialtis polku, sillä kun pitää omista mielipiteistään kiinni pitäminen johtaa aina konfliktin laukeamiseen - tavalla tai toisella.
Vastakkainasettelu pakottaa molemmat osapuolet miettimään omien kohtuuksien rajoja, mikä itsessään pakottaa molemmat osapuolet miettimään omien kohtuuksien rajoja niin hyvässä kuin pahassa. Vaarana on kuitenkin loputon ristiriita, pysyvä kärjistyminen ja tarpeeksi itsepäisissä tapauksissa täysi riita ja vihanpito.

Vaikka konfliktin kärjistäminen on huono asia, niin toisaalta se on välillä myös välttämätöntä. Jos oikeasti haluan toteuttaa haaveeni muuttaa naapurustoani, yliopistoani, kaupunkiani, Suomea tai koko maailmaa kohti solidaarisuutta ja parempaa onnea, niin konflikteilta en voi välttyä. Toivoa sopii, että osaan valita

"You have enemies? Good. That means you’ve stood up for something, sometime in your life. "
-- Winston Churchill

On kiusatun vika, jos hän tulee kiusatuksi

Ystäväni valaisi minua tänään valaisevasti sosiaalisesta älykkyydestä. Hänen sanansa iskevät ikävästi, sillä todellakin olen tajunnut kuinka minulta puuttuu sosiaalisen älykkyyden hienotunteinen vivahdeikkuus.

En osaa käyttäytyä tai soveltua jokaiseen sosiaaliseen kontekstiin ongelmitta, mikä usein saattaa jättää minut ulkopuoliseksi. Vaikka suurin osa meistä on kokenut edes jonkilaista ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa joihinkin muihin, niin suurin haaste nouseekin siitä, että uskaltaako astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle.


Kiusaaminen on ihmisen omaa syytä

Sosiaalisissa ympyröissä on aina henkilöiden välisen kemian nostattama haaste uskaltaako soveltaa sosiaaliselle kontekstille ulkopuolisia ajatuksia tai mielipiteitä - tai ylipäätänsä ottaa kantaa yhtään mihinkään. Varmin keino välttyä konflikteilta on nimittäin olla sosiaalisten ympyröiden ulkopuolella tai yrittää pysytellä hiljaa, hymyillä vienosti ja nyökytellä myöntävästi jos jotain kysytään.

Ystäväni sanoi, että häntä kiusattiin lapsena koulussa, koska hän ei ymmärtänyt vallitsevaa sosiaalista kontekstia, eikä kyennyt liittyymään samaan sosiaaliseen piiriin muiden kanssa. Hänen mielestään myös omat kiusaamiskokemukseni ylä-asteella, armeijassa ja yliopistolla pohjautuvat aivan samaan ongelmaan - en vain osannut sopeutua sosiaaliseen ympäristöön. Virheeni on, että olen yrittänyt soveltaa sosiaaliseen ympäristöön kuulumattomia arvoja, mielipiteitä ja moraliteettia. Yhteisö ei voi hyväksyä jäsentä, joka ei jaa samoja sosiaalisia riittejä, arvoja tai mielipiteitä. Ihmisen pitää sopeutua ympäristöönsä, ei tehdä irtiottoja siitä.

Sosiaalista käyttäytymistäni voisikin enemmänkin kuvailla siiliksi. Yhdeltä puolelta olen pehmeä ja empaattinen, toiselta puolelta piikikäs ja karkea. Vaikka aina pyrin kohtaamaan ihmisiä avoimin sylin ja auttamaan jokaista vuorisaarnan ("tee toisille mitä toivoisit itsellesi tehtävän") johdattamana, niin ongelmaksi muodostuu se että usein päädyn paapomaan yhtä ja tökkimään piikillä jotain toista.

Kuinka hyvä tarkoitus kääntyy itseään vastaan

Kuulin tänään sangen rohkaisevan kuuloisia uutisia, että minua pidetään uusien tutoorien koulutuksessa varoittavana esimerkkinä. Eikä pelkästään epämääräisenä esimerkkinä, vaan minusta puhutaan suoraan nimeltä.

Harvinaisen hienotunteista pakko sanoa, kun yksipuolista tarinaa saarnataan yksitotisena. Kun yksityisyyttä, kunniaa ja fyysistä koskemattomuutta uhataan vihan ja viinan voimin, niin kypsin keino olisi olla vain hiljaa. Harmillista etten kyennyt nielemään ylpeyttäni ja vihaa.

Vielä vuosi sitten, vähän tapahtuman jälkeen tulkitsin tilannetta vielä vahvasti omasta näkökulmasta: http://seuraavasiirto.blogspot.fi/2011/09/yhdenmukaisuus-on-tie-kiusaamiseen-myos.html
 
Tarkoitukseni oli uhrata omaa vapaa aikaani ja auttaa, mutta toisin kävi. Olisin voinut välttää kaiken olisin jos olisin vain ymmärtänyt vallitsevan sosiaalisen ympäristön. On siis oma syyni, että minua halveksitaan ja kiusataan. Miksi minun pitää olla niin erilainen?

Toivon, että saisin uuden mahdollisuuden olla sosiaalisesti hyväksyttävä ihminen - jolla on silti varaa kantaa omia mielipiteitään.

Paremman Helsingin Yliopiston puolesta

Näin ne vuodet vierivät.

Jälleen kerran olen ehdolla Helsingin Yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon. Asenteeni ylioppilaskuntaa ja yhteiskuntaa kohtaan on opiskeluvuosien varrelle entisestään tiivistynyneet ja ehkä hieman kyynistyneet. En usko usko maailmaa mullistaviin muutoksiin, maailmanpelastamiseen, kiihkoiluun, anarkiaan tai vallankumoukseen. Realismi on todeta, että pienet ihmiset voivat muovata järjestelmää vain osallistumalla siihen ja pienin muutoksin.

Suurin osa ihmisistä äänestää edustajistovaaleissa kavereita tai tuttuja olivat he samaa mieltä tai eivät. Lopputuloksena on yleensä "hyvien tyyppien" edustajisto - samanlaisia isänmaan toivojen edustajisto, joista vuosisataiset hyväveli-verkostomme ovat kummunneet.

Jotta edes pieni muutos olisi mahdollista, esittelen ohessa lyhyesti henkilökohtaiset vaaliteesini paremman yliopiston puolesta:  

Keppiä ja porkkanoita:

Porkkanat

• Ylioppilaskunnan pakollisen jäsenmaksun ylioppilaskunnan osuuden puolittaminen
• Tällä hetkellä ylioppilaskunnan osuus on 47e / lukuvuosi.

• Ylioppilaiden terveydenhuollon parantaminen
• Viikin palvelupisteen laajentaminen kattamaan myös paikallisen kiireellisen ja kiireettömän perus- ja hammasterveyshuollon.
• Nostamalla pakollista YTHS-maksua 60 euroon vuodessa, nykyisestä 43€/vuosi.
• Kiirettömän hammasterveydenhuollon oikeus myös ensimmäisen vuoden opiskelijoille (nyt säästösyistä leikattu pois) 
• Mielenterveyspalveluiden parantaminen henkilöstöä lisäämällä ja psykiatristen sairaanhoitajien tarjoama keskusteluapu jokaiselle kampukselle. 
• Erilliset kiintiöt teekkareille ja ylioppilaille määrärahaosuuden mukaisesti

• Ylioppilaiden kunnon ja terveyden parantaminen
• Jokaiselle yliopistoliikuntaan tulevalle mahdollisuus ilmaiseen ensimmäiseen kuukauteen.
• YTHS:n järjestämät eri liikuntalajeihin perehtymisestä ilmaiseksi ja toistuvaksi eri Unisportin pisteissä. Tilaisuuksille varataan aikaa, mutta ei järjestetä jos ihmiset eivät ilmoittaudu.
• Parempi tiedoittaminen uusille opiskelijoille liikuntamahdollisuuksista alkuvaiheen perehdytyksissä.

• Ylioppilaiden ruuan parantaminen
• Kuvataideakatemian tyylisen edullisen, maukkaan ja tehokkaan kasvisbaari -konseptin laajentaminen pilottihankkeena ylioppilasaukion UniCafeeseen.
• UniCafen ruuanlaatua ei ole voitu parantaa kokkien koulutuksella, joten ratkaisuna on paremmin motivoituneiden ruuantuottajien hankinta vanhojen tilalle.

• Ylioppilaslehden laadun parantaminen
• Ylioppilaslehden laadun parantaminen kohti vakavasti otettavaa journalismia, nykyisen aikakausilehti -kehityksen sijaan. Enemmän tiedelehti, kuin Seura, City tai 7 päivää.
• Ylioppilaiden laajempi mukaan ottaminen lehden toimitukseen ja sen suunnitteluun. Rohkeasti mallia yliopiston harrastelijatasoltaan hyvin laadukkaasta järjestölehtitoiminnasta.

• Yhteiskunnallisesti aktiivisen ylioppilaskunnan toiminnan jatkaminen
• Vahva läsnäolo ja lobbaus kunnallisten ja valtakunnallisten päättäjien keskuudessa.
• Ensisijassa opiskelijoiden edunajaminen, mutta myös kannanottoja oikeudenmukaisemman ja suvaitsevamman yhteiskunnan puolesta.
• Opiskelijaedustajien toimintaryhmien muodostaminen, pakollinen kokouskoulutus/kokemus ja edustuspalkkiot toimintaryhmien vetäjille. Toimintaryhmien toiminnan ja tulosten aktiivinen valvonta edustajiston kokouksissa. 

• Loppu ylioppilaskunnan hyväveli-verkostoille
• Loppu vanhalle piiri-pieni-pyörii toiminnalle. Vanhojen toimijoiden ja kavereiden suosimisen lopettaminen.
• Uudistusmielisten ajatusten kerääminen ja vapaaehtoisten työryhmien muodostaminen tilanteen parantamiseksi.
• Lyyra-kortin tunnuksiin perustuvan suoran ja sitovan demokratian äänestykset mahdollisiksi kriittisissä ja ristiriitaisissa kysymyksissä.

•  Enemmän asuntoja opiskelijoille
• Opiskelijamyönteisemmän HOAS:n hallituksen valitseminen
• Ylioppilaskunnan edustajiston mukaan ottaminen HOAS:n suurten päätösten suunnitteluun ja hallituksen toimintaan.

Kustannuksia syntyisi enimmäkseen tilapäisistä muutoksista, mutta ylioppilaskunnan budjetista katoaisi jäsenmaksujen leikkaamisen myötä 638 750 €.

Vastaavasti opiskelijan edut paranevat huomattavasti, mutta samaan aikaan jäsenmaksut pienevät vuodessa 5,5€.

Keppiä

• Vuokrataan tai myydään Domus Gaudium kokonaan pois yläkerran Sivistys-saunaa lukuunottamatta. Tällä hetkellä Domus Gaudiumin 939m² järjestötilaa maksaa ylioppilaskunnalle 247 896 € (Talousarvio 2012 mukaan tilavuokraksi on arvioitu 22€/m²)

• Vuokrataan Domus Academican järjestötilat ulkopuolisille tai tutkitaan niiden mahdollisuutta muuttaa asuinkäyttöön. Tällä hetkellä Domus Academican 130m² järjestötilaa maksavat ylioppilaskunnalle 10 920€ (Talousarvio 2012 mukaan tilavuokraksi on arvioitu 7€/m²)

• Tiloista säästämällä myös siivouksen ja energian kustannukset pienenevät.

• Ylioppilaslehden ja Studentbladetin toiminnan muuttaminen nykyisestä toimintaperusteisesta palkkauksesta enemmän kohti tulospalkkausta. Enemmän ylioppilasvapaaehtoisia mukaan. Tällä hetkellä Ylioppilaslehden ja Studentbladetin kustantaminen maksaa 335 000€/vuosi.

• Välittömien ja välillisten järjestöpalveluiden puolittaminen. Järjestöillä jäisi kuitenkin 400 000€ /vuosi budjetin edestä tiloja käytettäväksi. Tällä hetkellä järjestöille maksetaan toiminta-avustuksia siis 270 500 € edestä vuodessa.

Saavutettavat säästöt olisivat siis karkeasti arvioiden noin  649 000 € / vuosi.

Lähteet:
Ylioppilaskunnan talousarvio 2012 - http://hyy.helsinki.fi/sites/default/files/Budjetti2012.pdf

Älä äänestä tyhjää

Enää on jäljellä vajaa kaksi kuukautta kunnallisvaaleihin, jotka järjestetään 17.10.2012. Syyskuussa alkaa jälleen mieletön kampanjointi puolueiden välillä ja vaalipropaganda täyttää seinät, postiluukut ja julkiset paikat.

Vaalipaperia hypistellessä on hyvä luottaa itseensä, eikä vain luottaa tyhjiin lupauksiin. Tärkeintä on katsella itse omin silmin ympärilleen. Oletko tyytyväinen nykytilanteeseen vai et?

A. Olen tyytyväinen nykytilanteeseen

Jos olet tyytyväinen, kannattaa jättää äänestämättä.

Tai äänestä vallassa olevia vakiintuineita puolueita. Hyviä vaihtoehtoja ovat Keskusta, SDP ja Kokoomus.

Hyviä vaihtoehtoja ehdokkaaksi ovat:
1) Tyhjän paikan luottamushenkilö - vain tyhjä paikka pöydässä
2) Tyhjän sisällön luottamushenkilö - saapuu paikalle, mutta ei ole valmistellut mitään eikä sano mitään
3) Tyhjä pään luottamushenkilö - saapuu paikalle, on lukenut esivalmistelut, mutta ei ymmärrä mitään. Saattaa olla hiljaa tai puhua äänekkäästi peitelläkseen tyhmyytensä.

B. Olen tyytymätön nykytilanteeseen

Jos olet tyytymätön, kannattaa äänestää hyvä ihminen anonyymin puolueen sijaan.

Hyvä vaihtoehto ehdokkaaksi on:
4) Todellinen luottamushenkilö - saapuu paikalle, on lukenut esivalmistelut ja ymmärtää mistä puhuu. Aktiivinen ja ottaa kantaa.



Valta luottamustehtävissä on vain harvoilla

Suurta huomiota ehdokkaan valinnassa on syytä kiinnittää aiempiin luottamustehtäviin, tehtäviin ja nykyelämään, sillä valtuustot, lautakunnat ja valiokunnat täyttyvät mitä ihmeellisimmistä hiippareista. Luottamustehtävät jakautuvat tyypillisesti neljään karkeaan kategoriaan.

1) Tyhjä paikka - vain tyhjä paikka pöydässä
2) Tyhjä sisältö - saapuu paikalle, mutta ei ole valmistellut mitään eikä sano mitään
3) Tyhjä pää - saapuu paikalle, on lukenut esivalmistelut, mutta ei ymmärrä mitään.
4) Todellinen luottamushenkilö - saapuu paikalle, on lukenut esivalmistelut ja ymmärtää mistä puhuu. Aktiivinen ja ottaa kantaa.

Kun yli puolet kokouksen osanottajista on enemmän tai vähemmän jääviä tai epäkykeneviä, niin todelliset luottamushenkilöt jyräävät suvereenisti.

Karua todellisuutta suomalaisen edustuksellisen demokratian tilanteesta

Äänestäjillä on jälleen vaikea paikka edessään, sillä valtaosa äänestäjistä on tutkittu valitsevan lopullisen ehdokkaansa vasta äänestyspäivänä. Kuntavaaleissa vuonna 2008 äänesti noin 58,9%, eli 279 181 helsinkiläistä. Liikkuvia äänestäjiä (epävarmoja puoluekannastaan) on keskimäärin yli 40%. Puhumattakaan siitä kunnallisvaalien noin 40% äänioikeutetusta, jotka eivät syystä tai toisesta äänestä kunnallisvaaleissa. Kannastaan kohtalaisen varmoja helsinkiläisiä on siis vain 167 508, eli 35,3%.

Helsingin hallinnoimisen kannalta tärkeät lautakunta-, neuvosto- ja konsernijäsenyydet jaetaan puolueiden saamien valtuustopaikkojen mukaisesti. Tyypillisesti saatu äänimäärä vaikuttaa merkittävästi myös jäsenyyksiin lautakunnissa, neuvostoissa ja konserneissa. Vain aniharva asia käsitellään itse valtuuston kokouksessa.

Vaaliohjelmiin ei kannata luottaa, sillä ne ovat pahinta mahdollista saastaa ja valhetta. Valtuutetut eivät ole milläänlailla velvoitettuja noudattamaan vaaliohjelmia ja lähestulkoon aina valitut valtuutetut voivat ja tulevat kävelemään vaaliohjelmien "lupausten" yli.

Kolmannes helsinkiläisistä tietää ketä äänestävät ja loput vain ajautuvat virran mukana. Suomalainen hajuton, väritön ja mauton konsensuspolitiikka saattaa tehdä kaikesta päätöksenteosta yhden tekevää, mutta todellisuudessa kunnissa päätetään isoista asioista ja annetut äänet määrittelevät meidän elämäämme kunnassa seuraavat neljä vuotta.

van Eck phreak peeping

Today's top secret information is shared and delivered in rooms that are Faraday's cages. The technological development in reading electromagnetic radiation has given birth to a new level of digital surveillance - the van Eck phreak peeping.

With a common radio antenna, radio receiver and computer, it is possible to read the electromagnetic radiation coming from different digital inputs and outputs. This means that a single person can eavesdrop on your computers monitor output and keyboard input through thick walls and long distances.

Hijacked image through van Eck phreaking @Markus Kuhn

The process of digitalization that transforms analog input to digital format, like speaking to a mobile phone, typing a computer, sending a fax etc., can thus be eavesdropped. This so called van Eck phreaking cannot be shielded with common encryption, because the actual digitalized information decoded or encoded always emits radiation uncoded and decrypted whenever it is displayed to the end-user.

Only found solution to prevent van Eck phreak peeping, is to use digital electronics in a room retrofitted as an "Faraday's cage". An hollow object made of highly conductive material with an active electric outage creates an electric field that forces outside or inside electromagnetic radiation or electricity to be absorbed in to the electric field. The Faraday's cage thus neither is able to receive nor broadcast electrical bursts or electromagnetic radiation to the outside. Planes are the most common example of Faraday's cages, as only their radio antenna is vulnerable to lighting.

The potential of van Eck phreak peeping is devastating to the privacy of common people, as it is easily creatable with quite common and cheap equipment and hard to defend against. The software creation requires effort, but is quite easily obtainable once the software starts to spread through internet. The van Eck phreak seems as distant as it was in 2007, when these studies were done. None-less the governments of the world have prepared for the threat with building of specials rooms.

The government of Finland for example has taken active steps to include the Faradays cages as common security measure among every office dealing with sensitive material. With Finland's fairly strict information law (tietoturvalaki), we will see a create deal of electronic retrofitting in our society.

In the near future the office rooms turned into Faraday cage's will be a common feature.

Lähteet:
http://markusjansson.blogspot.fi/2008/10/langallisetkin-nppimistt.html
http://markusjansson.blogspot.fi/2007/04/tempest-hykkys-vaarantaa-tietoturvaa.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Faradayn_h%C3%A4kki
http://www.newscientist.com/blog/technology/2007/04/seeing-through-walls.html

Köyhyys on suhteellista - sama raha on toiselle ihmiselle rikkaus ja toiselle köyhyys

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja sosiaalipolitiikassa risteävät kokoajan keskenään köyhyyden erilaiset määritelmät. Ei ole mitenkään tavatonta, että sama raha on toiselle ihmiselle rikkaus ja toiselle köyhyys. Tilastokeskus ja tutkijat määrittelevät usein köyhyyttä tilastollisesti pientuloisuuden, köyhyysrajan, toimeentulon, perusturvan tai vastaavien laskennallisten kriteerien perusteella. Kuitenkaan se ei kerro kaikkea, sillä me kaikki olemme erilaisia ja koemme köyhyyden eri tavalla.

Ennen vanhaan köyhyys oli inhimillistä kurjuutta, nälkää, puutetta ja kärsimystä

Ennen 1960-luvun sosiaaliturvaa valtaosa ihmisistä oli niin köyhiä, että pelkästään hengissä pysyminen oli suurinta mahdollista rikkautta. Työ oli ainoa keino elättää itsensä ja hätätapauksissa lesket ja yksinhuoltajat saattoivat anoa apua pappilasta tai kirkolta. Myös kunnalta saattoi anella ns. kunnan jauhoja leivän leipomiseen.

Työn merkitys oli niin suuri, että vähänkin työikäiset miehet laitettiin aina töihin, jos ei muuta, niin kaivamaan ja täyttämään maakuoppia. 1950- ja 1960-luvulla työsiirtolat työttömille olivat yleisiä ja niissä tehtiin pitkää, raskasta ja päihteetöntä työtä pienellä palkalla. Tyypillisiä työtehtäviä olivat erilaiset maakuntien rakennusurakat ja metsäsavotat.

Myöskään opiskelu ei ollut mikään itsestäänselvyys edes 1960-luvun jälkeen, koska opiskelijan köyhyyttä on aina pidetty väliaikaisena ja vapaaehtoisena. Heillä ei ole ollut oikeutta toimeentulotukeen näihin päiviin saakka. Riippuminen sosiaaliturvan ulkopuolella on näkynyt opiskelijoiden keskuudessa kuitenkin aina hyvin suhteellisesti. Joillakin on ollut työ ja ansiotuloja, säästöjä ja pääomatuloja, oma asunto ja auto, rikkaat ja anteliaat vanhemmat - samalla kun taas toiset nilkuttavat käteen jäävällä parilla kympillä syöden näkkileipää ja kaurapuuroa. Ennen vuotta 1992 opiskelijoiden toimeentulo on ollut pääasiallisesti pelkästään valtion takaamien opintolainojen varassa. Köyhien perheiden vesat ovat aina joutuneet puristamaan nälkävyötä tiukemmalle selviytyäkseen.

Kulutusyhteiskunnan nousu ja tuho

Elintason nouseminen ja kulutusyhteiskunnan vakiintuminen ovat tehnyt meistä turhuuksiin taipuvaisia.

Useimmat hyvinvoinnin aikakaudella syntyneistä tuskin voisivat kuvitella elämää ilman asuntoa, kännykkää, laadukasta ruokaa, herkkuja, alkoholia, tupakkaa, muodikkaita vaatteita, internettiä, tietokonetta, televisiota, baari-iltoja, pullotettua vettä, meikkejä, autoa, sänkyä, tuoleja, tyynyjä, kahvia, teetä, keskuslämmitystä, koneellista ilmastointia, ulkomaanmatkoja, ruotsin risteilyjä, kampaajaa, manikyyriä jne. Lista ihmisille muodostuneista itsestäänselvyyksistä on järkyttävän pitkä.

Me emme ole pelkästään tottuneet korkeaan elintasoon, vaan moni meistä on sisäistänyt kuluttamisen niin syvällisesti, että shoppaamisesta on tullut kaikenikäisten hyve ja harrastus. Kuluttamisesta ei ole tullut pelkästään huvi ja elämän tarkoitus, vaan jopa kansalaisvelvollisuus.

Nykyaika ja taattu toimeentulo

Pelkästään suomalainen perustoimeentuloturva määritellään niin, että välttämättömien menojen jälkeen (vuokra, sähkö, vesi, saunavuorot, autopaikka) on yksin asuvalla 461,05 euroa. Tämän lisäksi toimeentuloturva takaa ilmaisen terveydenhuollon, ilmaiset lääkkeet sekä harkinnanvaraisesti melkein mitä tahansa (ruokaa, tarvikkeita, televisio, digiboxi, vaatteita, lehtiä, puhelin, huonekaluja, tietokone, pesukone jne.). Käytännössä Helsingissä yksin asuvalle tämä tarkoittaa lähestulkoon automaattisesti yli 1000 euron tuloja.

461,05 euroa ylimääräistä rahaa kulutettavaksi on todella iso raha. Se on iso raha minulle. Se on iso raha monelle. Se on varmaan iso raha myös sinulle, hyvä lukija.

Useimmille se ei silti riitä mihinkään. Raha vain kuluu ja katoaa.

Kumma kyllä.



Lähteet:
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2009/09/07/katso-ketka-kaikki-ovat-pienituloisia/200919503/12
http://www.stm.fi/toimeentulo/tuet_ja_etuudet/toimeentulotuki

Miksi perustuloa vastustetaan?

Perustulon puolesta on heitelty mielipiteitä suomalaisessa mediassa ja politiikassa jo yli 20 vuotta. Perustulon kysymys on jälleen kerran noussut ajankohtaiseksi, kun Suomessa yritetään saada aikaiseksi kansalaisaloitetta perustulon puolesta.


[Kansalaispalkan kannatus kyselytutkimuksen perusteella vuonna 2006.]

Sähköistä kansalaisaloitteen allekirjoitusjärjestelmää odotellessa olisi kuitenkin hyvä hieman miettiä perustuloa ja siihen liittyvää ristiriitaisuutta. Ajatus perustulosta jakaa niin kansalaisia kuin poliitikkoja. Näennäisesti perustulo tai siihen rinnastettava sosiaaliturvan uudistaminen ovat keränneet kannatusta melkein joka puolueesta, vaikka muodollisesti perustuloa Suomeen ovat ajaneet puolueista vain Vihreät. Aihetta tutkiessani olen huomannut, että yllättäen perustulon suurimmat vastustajat ovat todellisuudessa poliittisen oikeiston sijaan Vasemmistoliitto, SDP ja erityisesti palkansaajajärjestöt.

Perustulon toteutumisen tiellä on lukuisia ristiriitoja ja ongelmia. Näistä ilmeisimmät ovat:

1. Kuinka kansalainen tienaa toimeentulonsa?

Nykymalli: Työ tai työttömyys ovat ensisijainen toimeentulon lähde
Jokaisen kansalaisen ensisijainen toimeentulon lähde on työ. Jos kansalainen ei kykene turvaamaan perustoimeentuloansa on hänen anottava vastikkeellista tukea valtiolta ja täydennettävä sitä harkinnanvaraisella toimeentulotuella. Vastikkeellinen ja harkinnanvarainen toimeentulotuki edellyttää säännöllisiä selvityksiä ja tarkastuksia. Kaikki ylimääräiset ansiot ovat kiellettyjä, ellei halua menettää toimeentulotukea. Vähimmäistoimeentulo on automaattisesti turvattu vain varakkailla tai työttömyyskassan jäsenillä.
Pääkannattajat: SAK, SAK:n alaliitot, Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliitto TT, SDP, Keskusta, Kokoomus

Perustulomalli: Valtio turvaa kaikkien vähimmäistoimeentulon
Kun jokaisen vähimmäistoimeentulo on turvattu kaikille tilanteesta riippumatta, niin ihmiset voivat itse valita parhaimmat keinot parantaa toimeentuloansa. Tarvittaessa työhön kykenemättömät voivat anoa yhteiskunnalta lisätukea.
Pääkannattajat: Vihreät

Perusturvamalli: Valtio turvaa kaikkien toimeentulon
Jokaisen täydellinen toimeentulo on valtion turvaama tilanteesta riippumatta.
Pääkannattajat: Vasemmistoliitto

Anglo-Saksinen malli: Työ tai varallisuus ovat ainoat toimeentulon lähteet
Jos et ole varakas, niin sinun on pakko tienattava toimeentulosi keinolla millä hyvänsä.

2. Kuinka paljon työtä on tarpeeksi?

Nykymalli: Kokopäivätyö tai kokopäivätyöttömyys
Sosiaaliturvan, työmarkkinajärjestöjen ja lakien avulla suomalainen työelämä on ankkuroitu kokopäiväiseen ansiotyöhön. Kansalainen on joko työelämän ulkopuolella, kokopäiväinen työtön tai kokopäiväinen työläinen. Työttömät pidetään aktivoimalla ja kouluttamalla työvoimareservissä, kunnes heitä jälleen tarvitaan.
Pääkannattajat: SAK, SAK:n alaliitot, Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliitto TT, SDP, Vasemmistoliitto, Kokoomus

Perustulomalli: Jokainen tekee työtä niin paljon kuin tarvitsee/haluaa
Kun jokaisen vähimmäistoimeentulo on turvattu, niin ihmiset voivat itse valita parhaimmat keinot parantaa toimeentuloansa. Kokopäiväinen työ ei ole pakollista, vaan kaikilla on mahdollisuus tehdä töitä kokopäiväisesti, osa-aikaisesti, väliaikaisesti, opiskella, toimia yksityisyrittäjinä tai perinteisen ansiotyön ulkopuolella.
Pääkannattajat: Vihreät

Perusturvamalli: Jokainen tekee mitä haluaa
Kun jokaisen toimeentulo on turvattu, niin ihmiset voivat tehdä mitä haluavat.
Pääkannattajat: Vasemmistoliitto

Anglo-Saksinen malli: Jokainen tekee niin paljon työtä kuin on itselle välttämätöntä
Jos et ole varakas, niin sinun on tienattava elantosi vapaasti valitsemalla keinollasi.

3. Mitä on arvokas työ?

Nykymalli: Työ on taloudellisesti tuottavaa
Suomalaiseen yhteiskuntaan on iskostunut itsekeskeinen versio protestanttisesta työetiikasta. Työ on arvokasta vain, jos se tuottaa taloudellista lisäarvoa tai siitä maksetaan jollain tavoin palkkaa tai muuta korvausta.
Pääkannattajat: SAK, SAK:n alaliitot, Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliitto TT, SDP, Kokoomus

Perustulomalli: Kaikki työ on arvokasta
Perustulomallit tavoittelevat enimmäkseen nykyisen kokopäiväiseen ansiotyöhön ankkuroituneen työn käsitteen muutosta. Uudet kannustimet laajentaisivat ihmiset vankemmin työelämään myös osa-aikaisesti, pienipalkkaisiin töihin, vapaaehtoistöihin, opiskelemaan, perustamaan yrityksiä, toimimaan yksityisyrittäjinä ja toimimaan ansiotyön ulkopuolella.
Pääkannattajat: Vihreät

Perusturvamalli: Jokainen voi määritellä itse työnsä
Kun jokaisen toimeentulo on turvattu, niin ihmiset voivat tehdä mitä haluavat. Yhteiskunnalliset ja yksilölliset arvot määrittelevät arvokkaan työn.
Pääkannattajat: Vasemmistoliitto

4. Onko täystyöllisyys mahdollista?

Nykymalli: Täystyöllisyys on mahdotonta
Kansalainen on joko työelämän ulkopuolella, kokopäiväinen työtön tai kokopäiväinen työläinen. Työttömät on pidettävä työvoimareservissä, kunnes heitä jälleen tarvitaan.
Pääkannattajat: SAK, SAK:n alaliitot, Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliitto TT, SDP, Keskusta, Kokoomus

Perustulomalli: Melkein täystyöllisyys
Uudet kannustimet laajentaisivat ihmiset vankemmin työelämään myös osa-aikaisesti, pienipalkkaisiin töihin, vapaaehtoistöihin, opiskelemaan, perustamaan yrityksiä, toimimaan yksityisyrittäjinä ja toimimaan ansiotyön ulkopuolella.
Pääkannattajat: Vihreät

Perusturvamalli: Täystyöllisyys
Kun jokaisen toimeentulo on turvattu, niin ihmiset voivat tehdä mitä haluavat. Ne jotka haluavat työllistyä tai tienata ylimääräistä voivat työllistyä itselleen sopivalla tavalla.
Pääkannattajat: Vasemmistoliitto

Anglo-Saksinen malli: Täystyöllisyys on välttämätöntä
Jos et ole varakas, niin sinun on pakko tehdä töitä elääksesi.

Havaintoja ja ajatuksia perustulosta

Nykymallilla on laaja kansan kannatus, koska valtaosa kansalaisista pärjää mainiosti nykytilanteessa. Toimeentulo on turvattu suurimalle osalle tarpeeksi hyvin. Kansalainen voi aina valita työttömyyden tai työllisyyden välillä, riippuen siitä haluaako ylipäätään tehdä juuri tätä työtä. Varsinkin työttömyyskassaan kuuluvat pystyvät elämään kohtalaisen korkealla toimeentulolla palaten väliaikaisesti pätkätyömarkkinoille tienatakseen ansiosidonnaiseen työttömyystukeen tarvittavan minimiajan.

Vasemmistoliitto ja SDP ovat todellisuudessa perustulon suurimmat vastustajat. Ristiriita juontuu Vasemmistoliiton ja SDP läheisistä kytköksistä palkansaajajärjestöihin, jotka rajatun intressinryhmän edustajina vastustavat henkeen ja vereen perustulon kaltaista uudistusta. Palkansaajajärjestöt pelkäävät perustuloa, koska sen seurauksena erilaiset väliaikaiset, määräaikaiset, osa-aikaiset, pätkätyöt ja yrittämisen muodot lisääntyisivät. Suurin pelko on pätkätyökulttuurin vakiintuminen osaksi yleistä työmaailmaa ja sen mukana tuoma kokopäiväisten työläisten pakottaminen pätkätyöläisiksi. Kun työttömyyskassa, asuntolainat ja autolainat ovat pitkälti riippuvaisia hyvin tienaavista kokopäivätöissä olevista palkansaajista, niin suomalaisen kulutusyhteiskunnan peruspilarit murtuisivat ja palkansaajajärjestöjen hegemonia lakkaisi.

Palkansaajajärjestöjen kytkös näkyy voimallisesti myös SDP:n ja Vasemmistoliiton talouspoliittisessa ajattelussa, sillä he uskovat yhä nykyisessä globaalissa markkinataloudessa täystyöllistymiseen, kunhan vain talouskasvu alkaa synnyttämään uusia työpaikkoja. Edes nykyinen työttömien työllistäminen kurssituksilla tai työharjoitteluilla ei ole tuonut tullessaan täystyöllisyyttä, sillä yhä suurempi osa ihmistä syrjäytyy nykyjärjestelmässä. Kokopäiväisestä palkkatyöstä on alkanut muodostua suomalaisen työvoiman enemmistön etuoikeus.

Empiiriset minimikynnyspalkkalaskelmat, joilla arvioidaan työn vastaanottamisen kannattavuutta eivät seuraa millään tavoin realiteetteja. Harvat realistiset tutkimukset todellisista kynnyspalkoista ovat todellisuudessa paljon korkeammat, sillä vuonna 1999 vain 4% työttömäksi joutuneista suostui vastaanottamaan työtä, josta maksettiin aiempaa työtehtävää alhaisempaa palkkaa. Harva meistä on valmis suostumaan tekemään väliaikaista, vähempiarvoisempaa ja huonopalkkaisempaa työtä, jos voisin saman ajan käyttää paremman työn etsimiseen - tai luomiseen.

Maltillinen perustulo, mitä Vihreät ehdottavat, on useiden eri laskentamallien perusteella kustannusneutraali kunhan perustulo eivät kata kuin vähimmäistoimeentulotuen eli tämän hetkisen ns. perusturvan tason. Useimmat laskelmat, joita demarien tai ammattiliittojen selvitysmiehet ovat tehneet ovat todistetusti olleet hyvin puutteellisia. Perustulo mielletään kalliiksi, koska selvitysmiehet eivät ole osanneet laskea nousevan verotukseen suhteutettavaa peruspalkkaa.

Terminä kansalaispalkka tai perustulo ovat vuosikymmeniä jatkuneen keskustelun aikana stigmatisoituneet negatiivisina mielikuvina. Kuvaavaa onkin, että useissa sosiaalipolitiikan uudistusvaiheissa ja poliittisissa keskusteluissa perustulo tai siitä keskustelu yritetään vaieta kuoliaaksi, ohittaa tai käyttää erilaista termiä. Esimerkiksi, kun vuonna 2005 Kokoomuksen jäsenien aatekyselyssä kysyttiin kansalaispalkasta muodossa "Kannattaisitko kansalaispalkkaa, jos se yksinkertaistaisi nykyistä sosiaaliturvaa?", niin jopa 64% vastanneista kannattivat kansalaispalkkaa.

Lähteet:
http://www.tem.fi/files/21797/Tyottomyysturvan_uudistuslinjausten_ex_ante-vaikutusarviointia.pdf
http://villekopra.fi/2011/12/25/tyon-perustulo/
http://www.vihreat.fi/perustulo/vastauksia
http://www.vihreat.fi/perustulo
http://www.sorsafoundation.fi/documents/Kopran%20perustuloraportti%20lopullinen.pdf
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/perustulo
http://jmpelkon.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97184-jyrkk%C3%A4-ei-kansalaispalkalle
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/10/02/nailla-palkoilla-ei-kannata-menna-toihin/201113933/139
http://www.taloussanomat.fi/raha/2011/03/14/heidan-ei-kannata-menna-toihin/20113518/139
http://www.sdp.fi/fi/component/content/article/106-sdp/tutustu/arvot/arvot-ja-argumentit-mobiili/5016-argumenttipankki-perustulo
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustulo
Vaalit ja demokratia Suomessa, Heikki Paloheimo (toim.)
Pertti Honkanen, Osmo Soininvaara &Ville Ylikahri: Perustulo. Kohti toimivaa perusturvaa. Vihreä sivistysliitto 2007
Ville Kopra: Perustulo. Kova vai pehmeä paketti? Kalevi Sorsa säätiö 2007
http://www.soininvaara.fi/2009/12/09/vasemmisto-pitaa-koyhat-koyhina/
http://lassemannisto.fi/2012/05/perustulo-lisaisi-tyon-tarjontaa-2/
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/perustulo.htm
www.demari.fi/arkisto?id=250
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Perustulo+v%C3%A4hent%C3%A4isi+ty%C3%B6tt%C3%B6myytt%C3%A4/1135248179438
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2824203/tyohon-perustuva-sosiaaliturva-vai-kansalaispalkka
http://www.laitos.fi/perustulo-tarvitsee-taakseen-ay-liikkeen.html
http://www.sak.fi/ajankohtaista/blogit/jakovara/perustulo-kallis,-turha-tai-kauhea
http://massitmassoille.net/2012/01/paavo-arhinmaki-kohti-perustuloa/
http://www.vihreat.fi/blogit/outi-alanko-kahiluoto/perustulo-paivittaisi-sosiaaliturvan-2000-luvulle
http://aviisi.fi/artikkeli/?num=4%2F2012&id=fd0f156
http://aviisi.fi/artikkeli/?num=03%2F2012&id=5d4c6e6

Palkkatyö - hyvinvoinnin viimeinen linnake

1960-luvulla aloitettiin työväenliikkeen johdolla yhteiskunnallisen rakenteen muutos markkinaliberaalista yövartijavaltiosta kohti sosialistista hyvinvointivaltiota. Ideologia tasa-arvoisesta yhteiskunnasta auttoi rakentamaan tasa-arvoista Suomea aina 1990-luvun alkuun asti, kunnes lama leikkasi tasa-arvolta siivet. Vaikka lamaa seurasikin pitkä nousukausi, niin osa ihmisistä jäi pysyvästi jälkeen. Yhteiskuntaluokkaerot ovat Suomessa nyt samaa luokkaa kuin hyvinvointivaltion rakentamisen alkuaikoina 1960-luvulla (kts. Kuvaaja 1). Oikeistotuulien puhaltaessa on jälleen hyväksyttävää puhua tuloerojen kasvusta hyvänä asiana (kts. Piia Elosen kolumni)



[Kuvaaja 1: Suomen tuloerot vuosina 1966 - 2010]

Historiaa: Otsa hiessä sinun on leipäsi ansaitseman

Suomalainen yhteiskunta on muiden länsimaiden tavoin sisäistänyt syvälle ytimeensä protestanttisen eetoksen työn tekemisen tärkeydestä. Selviytyminen on edellyttänyt muutenkin suomalaiselta yhteiskunnalta enemmän ponnistuksia kuin muualla, sillä ankarassa ja harvaanasutussa pohjolassa talouden ylijäämät eivät ole ikinä kyenneet elättämään suuria joutilaiden kerrostumia.

Suomi on muuttunut paljon kehitysmaa -ajoistaan. 1860-luvulla aloitetut määrätietoiset taloudelliset uudistukset ovat monipuolistaneet talouden agraarisesta maanviljelystaloudesta asteittain kohti rikasta teollistunutta maata (kts. Kuvaaja 2, Kuvaaja 3). Tuottavuuden kasvusta saadut ylimääräiset ansiot eivät kuitenkaan ole jakaantuneet tasaisesti, vaan ansiot hyödyttivät suurilta osin vain harvaa yläluokkaa.

Työväenliikkeen menestyksekkäistä saavutuksista huolimatta tuloerot, harvainvalta ja yläluokat ovat kuitenkin palaamassa. Hyvinvointivaltion turvaverkkoon on tehty laman jälkeen lukuisia aukkoja, jotka vuodattavat hyvinvoinnin ulos (kts. Kuvaaja 4). Syrjäytyminen, köyhyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat pahentuneet. Vuoden 1989 vaivainen 3% työttömyysaste tuntuu enää vain etäiseltä muistolta (kts. Kuvaaja 5).

Palkkatyö - hyvinvoinnin viimeinen linnake

Tasa-arvoisen hyvinvointiyhteiskunnan luominen onnistui niin hyvin, että työväenluokka on sulautunut osaksi keskiluokkaa. Valtaväestön keskiluokkaistuessa ja totuttautuessa suuriin ansiotuloihin, myös työväenpuolueet ja ammattiliitot ovat muuttuneet keskiluokkaisiksi. Vastakkainasettelun aika on todellakin loppumassa, siis ainakin palkansaajien keskuudessa.

1990 -laman jälkeen osa tippui kyydistä, mutta tämä ei ole estänyt palkansaajajärjestöjä ajamasta työelämään jääneiden reaalipalkkoja ja etuuksia yhä ylemmäksi. Vakituinen kokopäivätyö on taannut suomalaiselle palkansaajille korkean toimeentulon ja vakaan aseman samaan aikaan kun Suomeen on kehittynyt toiset työmarkkinat vuokratyöntekijöille, pätkätyöläisille, opiskelijoille, harjoittelijoille, nuorille ja vajaakuntoisille. Vakituisesta hyväpalkkaisesta työstä on alkanut muodostua vain harvojen etuoikeus.

Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien menestys työväenpuolueena perustuu juuri tähän epäpyhään allianssiin palkansaajajärjestöjen kanssa. Niin kauan kuin suurimalla osalla Suomen äänestäjistä on tarpeeksi palkkatuloja maksaa asuntolaina, autolaina ja vuosittainen reissu Thaimaaseen, niin kaikki on hyvin.

Kuka meistä on valmis luopumaan yli 3000 euron kuukausiansiosta, vaikka se tarkoittaakin työmäärän jatkuvaa kasvua tuottavuustavoitteiden saavuttamiseksi? Yhä harvempi tekee entistä enemmän samaan aikaan kuin osa ei tee yhtään mitään. Jos palkansaajat eivät itse ole valmiita jakamaan työtä tai luopumaan ansiotasostaan, niin työelämän inhimillistyminen on vain kaukainen haave. Jos et itse ole valmis tinkimään omasta leivänsyrjästä, niin turha on myös valittaa loisivista työttömistä.


[Kuvaaja 2: Työn tuottavuuden, BKT per capita ja tuntityöpanoksen kehitys vuosina 1860 - 2005]



[Kuvaaja 3: BKT:n (Bruttokansantuotteen) kehitys vuosittain vuosien 1860 - 2005 aikana]


[Kuvaaja 4: Tulonsiirtojen tuloeroja tasaavien tulonsiirtojen kehitys vuodesta 1987 vuoteen 2010]


[Kuvaaja 5: Suomen työttömyysaste prosentteina työvoimasta]

Lähteet:
http://tilastokeskus.fi/tup/tietotrendit/tt_01_05_jalava.html

Opiskelijat ovat köyhimpiä suomalaisia

Suomessa oli vuonna 2010 arviolta noin 700 000 pientuloista henkilöä, tämä tarkoittaa siis jopa 13,3% koko Suomen väestöstä. Pientuloiset eivät kuitenkaan ole mikään homogeeninen ja harmaa köyhäilistö, vaan tavallisia ihmisiä - kavereita, naapureita, työtovereita, isiä, äitejä, tyttäriä, poika, vaareja ja mummoja.

Opiskelijat kärsivät "vapaaehtoisesti" köyhyydestä

Kaikkein pahiten köyhyys kuitenkin iskee opiskelijoihin.

Opiskelijoiden syvä köyhyys johtuu opiskelijoiden vapaaehtoisesta köyhyydestä. Moni opiskelija sinnittelee hyvin pitkälle pelkän opintotuen ja asumislisän varassa (469.8/kk), koska moni yrittää viimeiseen asti välttää opintolainan ottamista. Opintolainan nostaminen ja käyttäminen on kuitenkin perusedellytys perustoimeentulon saamiseksi.

Päinvastoin kuin muut yhteiskunnamme jäsenet, niin opiskelijoilta edellytetään ensisijaisesti lainottamaan toimeentulonsa - jos ei opintolainalla, niin sosiaalisella luotolla. Epäselvä käytäntö, joka on johtanut sosiaalivirastot tulkitsemaan sosiaalisen luoton ensisijaiseksi toimeentulon muodoksi on kuitenkin ongelmallinen, sillä sen seurauksena menettää automaattisesti luottotietonsa.

Vaikka vuoden 2010 tilastojen mukaan Suomen selkeästi suurin pienituloisten ryhmä olivat eläkeläiset [taulukko 1], niin köyhyysvaje-kuvaajaan [kuvaaja 2] mukaan Suomen köyhin yhteiskunnallinen ryhmä olivat juuri opiskelijat. Korkea köyhyysvaje kuvastaa suuria tuloeroja pientuloisten ryhmien sisällä, eli käytännössä sitä kuinka kurjassa asemassa eri yhteiskunnan ryhmät ovat toisiinsa nähden. Köyhyysvajeesta kärsivät eniten opiskelijat ja yrittäjät, kun taas suurimmat pientuloiset ryhmät, eli eläkeläiset ja palkansaajat, kärsivät köyhyydestä vähemmän. Opiskelijoiden ja yrittäjien suhteellisen korkea köyhyysvaje kuvastaa heidän heikkoa asemaansa hyvinvointivaltiomme turvaverkostossa ja tulonsiirroissa.

Huonosti menestyvät yrittäjät tippuvat toimeentulotuen varaan

Pienyrittäjiä tai toiminimiä ravistelevat talouden suhdannevaihtelut, mikä pakottaa heidät talouden lamaantuessa turvautumaan henkilökohtaiseen omaisuuteen tai toimeentulotukeen. Yrittäjät ja toiminimet eivät nimittäin ole oikeutettuja työttömyystukeen palkansaajien tapaan, vaan heillä on pakollinen 6kk karenssi siirtyessään yritystoiminnasta työttömiksi.

Yhteiskunnan menojen tuloleikkuriin joutuvat herkinten yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat yksilöt. Opiskelijat ovat tällä hetkellä ainoa yhteiskuntamme erityisryhmä, jota vaaditaan luotottamaan opiskelunsa ja elämisensä. Opiskelijat eivät ole tarpeeksi suuri, varakas saati näkyvä voima vastustamaan yhteiskuntamme muita edunvalvojia ja intressiryhmiä. Ammattiliitot, elinkeinoelämän lobbaajat, työnantajajärjestöt ja valtapuolueet suojelevat omia etujansa yli yleisen ja yhtäläisen edun.

Opiskelijoiden yli tullaan kävelemään niin nyt kuin huomenna. Opiskelua varmempaa on vain työttömyys.




[Taulukko 1: Pientuloisuus sosioekonomisiin ryhmiin jaotellen]


[Kuvaaja 2: Köyhyysvaje pientuloisten keskuudessa. Eli pienituloisten keskitulojen eroavaisuus pientuloisuuden rajasta.]

Lähteet:
http://www.stat.fi/til/tjt/2010/02/index.html
http://www.stat.fi/til/tjt/index.html
http://www.stat.fi/til/pra/index.html
http://ylioppilaslehti.fi/2012/04/pakkolainaa-velan-paalle/

Suomalainen demokratia on harhaa

Suomessa on pitkään peräänkuulutettu ja ajettu demokratiaa pohtimatta demokratian todellista luonnetta. Demokratian käsite on laaja ja venyvä, niin maailmalla kuin myös kotoisassa Suomessa.

Tavallisen kansalaisen mielestä demokratia on sitä, että hänen mielipiteensä otettaisiin huomioon. Tämä on väärä oletus, sillä tavallisen kansalaisen mielipiteellä ei ole oikeasti mitään merkitystä.

Hieman valistuneemman kansalaisen mielestä demokratia on sitä, että enemmistön mielipide otettaisiin huomioon. Vaikka tämä on teknisesti totta, niin enemmistön mielipiteellä ei ole oikeasti mitään merkitystä, jollei kansalaisten mielipidettä ylipäätänsä haluta kuunnella.

Niin Suomessa kuin maailmalla harjoitettava nykydemokratia on pohjimmiltaan aivan samanlaista demokratiaa kuin jo muinaisessa Kreikassa Ateenan kaupunkivaltiossa harjoitettiin. Demokratia on nimittäin aivan eri asia kuin tasa-arvo, sillä niin nyt kuin muinaisessa demokratiassa, joidenkin intressien tai yksilöiden äänivalta yhteiskunnassa on ylitse muiden.

Ateenan kaupunkivaltiossa vain vakavaraisten ja kunniallisten sukujen miespuolisilla aikuisilla oli äänioikeus. Tämän lisäksi nämä harvat äänioikeutetut olivat epätasa-arvoisia toisiinsa nähden. Jotkut olivat varakkaampia, toiset köyhempiä; toiset lahjakkaita puhujia, toiset yksinkertaisia; toiset olivat tunnettuja poliitikkoja, kun taas toiset olivat tuiki tuntemattomia tuppukyläläisiä.

Robert Michels (1876 - 1936) ei ole turhaan sanonut, että "siellä missä on organisaatio, niin siellä on myös harvainvalta."

Harvainvallan rautainen laki

Me emme voi pienissä piireissämme välttyä epätasa-arvoon perustuvalta vallankäytöltä. Kun parin ihmisen yhteistyö muuntautuu ryhmäksi tai massaksi, niin me emme voi välttyä siltä etteikö muutamat ihmiset voi saada mielipiteillään ylivoimaisemman jalansijan.

Björn Wahlroos pitää demokratiaa massojen tyranniana ja markkinoita todellisena demokratiana. Minä en ymmärrä hänen ongelmaansa. Ihmiset kirjoittavat palstametrejä hänestä ja hänen mielipiteistään. Hänet on nostettu jalustalle meidän tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassamme ja juuri tähän pätevät enemmän markkinoiden kuin demokratian lait. Me olemme kaikki vieteltävissä ja ostettavissa, sillä meidän yläpuolellamme on aina joku, joka voi harjoittaa ylivaltaa meihin nähden.

Me elämme kauhun tasapainossa, koska parempaa ei tule koskaan olemaan ja sudet ovat aina susia olivat ne sitten lammasten vaatteissa tai eivät.

Venäjän pelkoon ei ole syytä

Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Kamarovin kommentit ovat herättäneet jälleen kerran suuren polemiikin poliittisessa keskustelussa NATO:sta ja puolustusvoimien nykytilasta. Lööppimedia voi jälleen kerran vuolla asialla kultaa, koska Suomessa on aina pelätty Venäjää ja tullaan pelkämään. Syy pelkoon ei ole aiheeton, sillä onhan meidän historiamme itäisen naapurimme kanssa ollut viime vuosisadalla hyvin hankala Suomen kannalta.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi liitettiin tiukasti Neuvostoliiton etupiiriin, mutta muurin murrettua vanha YYA-sopimuskin on myös muodollisesti ratkennut. Kuitenkaan tämä ei Kenraali Kamarovin esimerkin mukaisesti ole vielä levinnyt kovinkaan laajalle Venäjän asevoimien kenraaleja ja esikuntia. Kylmän sodan aikana mahdollisen konfliktin yhteydessä neutraali pohjola olisi väistämättä joutunut valitsemaan puolensa. Ruotsilla oli oma salaiset sopimuksensa NATO:n kanssa, kun taas Suomi ei olisi voinut välttyä YYA-sopimuksen asettamilta ehdotuksilta.

Baltian maiden ja Puolan liittyminen ovat olleet selkeitä todisteita sotilasvallan etupiirin liikkumisesta suoraan Neuvostoliiton vanhoille etupiirivyöhykkeille, mitä vanhan vallan kenraalit tuskin katsovat suopein silmin. Yhdysvaltain edesajama ohjuskilpihanke Eurooppaan ja mahdollinen laajeneminen Suomeen, Ukrainaan ja Georgiaan olisivat entistä pahempia loukkauksia vanhan sotilasmahdin edessä.

Kenraali Makarovin puheet ovat vain voimantuntonsa menettäneen kenraalin räksytystä vanhan vallan raunioilla. Toivoa sopii, että Ulkoministeri Tuomioja saa painostettua Putinin hallintoa pitämään alaisensa paremmin tiukemmassa hihnassa ilman tarpeettomia diplomaattisia konflikteja.

Ihana, ihana Berliini

Kuljettuani halki Keski-Euroopan, vain harva maa tai kaupunki on jattanyt niin merkittavan positiivisen muiston kuin Berliini. Saksan paakaupunki Berliini ei ole oikeastaan kunnolla edes saksalainen, vaan valtaisa kosmopoliittinen lansimaisen liberaalin sivistyksen kehto. Niin laaja ihmisten kirjoa elaen sulassa sovussa toinen toisten lomassa en ole aiemmin nahnyt. Monikulttuurisuus on tassa kaupungissa ennemmin hyve, kuin kirous ja kasite ulkomaalaisuus haipuu kaukaisuuteen.

Berliini ei ole vahva pelkastaan yleiselta suvaitsevaisuudeltaan, vaan koko kaupunki hallintoineen, byrokratioineen, talouksineen ja kulttuurinen on yhteensulautunut. Moninaiset kulttuuriset tempaukset uskonnollisine tapahtumineen aina nuorten techno/rave -iltamiin ovat kaikkien ikaluokkien ja kansallisuuksien vapaasti tavoiteltavissa. Katujen pienissa puodeissa on tarjolla niin paljon muotia, vaatetta, aatetta ja etnisia ruokaloita, kuin vain on mahdollista. Berliini on niin suuri kaupunki, etta monimuotoisuus pitaa itseaan ylla myòs taloudellisesti - ihmisillà on varaa ostaa ja kuluttaa.

Pohjoismaihin ja muihin Euroopan kaupunkeihin verrattuna monikulttuurinen stigmatisaatio on lahestulkoon olematonta, mikà hàmmentàà varsinkin Pohjoismaissa jo tottumaani kohtuullisen suureen suvaitsevaisuuteen.

Mielenkiinnolla jàà nàhtàvàksi, kuinka suuriksi Euroopan sulatusuuneiksi muut suuret kaupungit osoittautuvat. Voiko Amsterdam tai Lontoo edustaa jotain Berliinià suurempaa, vai onko Berliini Euroopan ja EU:n todellinen ydin?

Uusi uljas maailma

Jos jotain havaintoja olen tehnyt kuukauden interrail-matkalta halki Euroopan, niin maailma on tosissaan hämmentävän laaja ja monimuotoinen kaikin mahdollisin tavoin aina mekaanisesta biologiasta metafyysiseen filosofioihin ja äärimmäisistä olosuhteista toiseen.

Historiallisesta perspektiivistä tuntuu mahdottomalta ajatella, kuinka elämän hitaassa ja pitkässä elinkaaressa voi menestyä niin nopeita kulttuurisen evoluution kierteitä käyvä olento kuin ihminen. Päinvastoin kuin lyhyemmän elämänkaaren läpikäyvät hyönteislajit, meidän sukupolvellinen kiertomme kulttuurisen (ja samalla siis teknologisen) evoluution vauhti suo meille saman sopeutuvaisuuden kyvyn kuin kaikkein selviytymiskykyisten eliölajien joukossa.

Tästä äärimmäisen nopeasta evoluutiosta huolimatta me olemme oman biologisen imperatiivimme kahlitsemia taistelemaan loputtomia selviytymistaisteluja ympäristöä vastaan. Ahneuden ja itsekkyyden hetki ei ole häpeä, vaan todellisuudessa selviytymisen edellytys. Kaikista sodistamme henkiin jäävät usein vain ne kaikkein kunniattomimmat paskiaiset ja petollisimmat pelkurit.

Suomessa olosuhteet ovat hyvin, mutta muualla maailma on rappioitumassa pala palalta valtavien ihmismassojen alla. Helsingin "kerjäläisongelma" on vain kärpäsenpaska verrattuna tilanteeseen muualla Euroopassa.

Sosialismi nosti köyhät keskiluokkaan. Mutta nyt kun kaikki sosialistit ovat keskiluokkaisia, on heitä vaikeaa laittaa marssimaan kärsivien puolesta. Ihmisen lyhytnäköisyys toistuu loputtomasti historiassa ja tulee aina toistumaan.

EMU on tiellä epäonnistumiseen ja hädän hetkellä kaikkien katseet kääntyvät itseenpäin. Ilmastonmuutos tulee lakaisemaan alleen tämän maailman. Toivoa sopii, että tulevan uuden uljaan maailman Napoleon on tällä kertaa meidän puolellamme - eikä meitä vastaan.

Syntinen Kööpenhamina

Öinen Kööpenhamina on harva ja hiljainen huomisesta vapaapäivästä huolimatta. Metrot ja liikennevälineet ovat täynnä bilettämään suuntaavia nuoria, mutta kaduille ei kukaan rohkene. Tuuli on pistävä ja ilma kolea. Vain harvat tanskalaiset uhmaavat säätä pyörillään omituisen heikosti valaistuilla pääteillä. Useimmissa pyörissä on neljät valot: yksi etuhaarukassa, renkaissa kahdet välkkyvät varoitusvalot sekä tarakassa taaksepäin vilkkuva punainen sumuvalo.

Näinä muutamina päivinä minulle on avautunut tämän edistyksellisen pohjoismaisen kaupungin liikenteen jännä kaksijakoisuus. Pyörätiet polveilevat kauas joka puolelle melkein jokaisella autotiellä, mutta vaikka tanskalaisista moni pyöräilee, niin ehdottomasti suurin osa ajaa autoilla. Autoja pyörii ja pörrää Kööpenhaminan kaduilla aamusta iltaan valtavina massoina. Sivusta näyttää hieman hirvittävältä ajaa pyöräteitä autoteiden pyöräteillä, kun Kööpenhaminan keskustan nopeusrajoitukset ovat pääsääntöisesti 60-80 km/h. Tässä mielessä Kööpenhamina on kuin hämmentävä yhdistelmä autoilevaa Espoota ja pyöräilevää Kalliota. Erikoisesti bussit ovat suhteellisen harvinainen näky keskustassa, sillä suurin osa liikenteestä on suunnattu maanalaisten metrojen kautta. Ainoa kävelykaduksi ja autoilta suljettu alue on anarkistinen Christinian alue, mutta jopa Christiniassa autojen kieltoalue on saanut väistyä turistirysien massojen ja huumekauppiaiden kuriiriautojen tieltä.

Christiania

Christiania on erikoinen alue ja nähtävyys lähellä Kööpenhaminan keskustaa Christianhavnin kaupunginosassa. Tämä vallattu alue on täynnä vanhoja vallattuja rakennuksia sekä itse rakennettuja mielikuvituksellisia rakennelmia ja pikku mökkejä. Eräänlainen anarkistien ja hippien paratiisi on alkuperäisen luonnonmukaisuuden, solidaarisuuden ja vapauden idealismistaan huolimatta taantunut vanhojen hippien, pettyneiden keskiluokkaistuneiden liberaalien, huumejengien ja boheemien taiteilijoiden tyyssijaksi. Korruptio, hamppu ja vapauden aate rehottavat täällä kaikki toisten lomassa eräänlaisessa epävakaassa tasapainossa.
Taide, maalaukset ja mielikuvitukselliset rakennelmat ovat hyvinkin vaihtelevassa kunnossa. Varsinkin kauniit seinämaalaukset ovat kuluneita ja vailla restauraatiota tai ylläpitoa. Haalistuneita jälkiä on ylipäätänsä hyvin vaikeaa ihailla, sillä alueita on alettu aidata ja kuvaaminen on ehdottomasti kiellettyä alueella. Kameran näkemistä kavahdetaan ja sen seurauksena saattaa saada pian paikallisten vihan ja väkivallan ylleen. Rehottavan huumekaupan vuoksi kuvaaminen on käytännössä riskialtista koko Christianian alueella.

Vaihtoperiaatteisiin perustuvat markkinat ovat korvautuneet ammattimaisilla kauppiailla, jotka myyvät huumeita, alkoholia ja suuria määriä liharuokia. Vegetarismiin perustuva kasvisruokailu on supistunut pitkälti vain yhteen ainoaan ravintolaan, Groensakeriin. Valtaosa kävijöistä on seuraavaa annosta hakevia addikteja, uteliaita ulkomaalaisia turisteja tai paikallisia parempiosaisten perheiden vesoja, jotka hukkaavat aikaansa polttaen hamppua, juomalla alkoholia ja ahmimalla lihaisia vartaita ja ruokia.

Onko Vihreiden punavihreys pilven pössyttelyä?

Vihreät puolueena rajasi eduskuntavaaleista 2011 pois kaikki maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuneet jäsenensä, joten minusta ei olisi mitenkään mahdotonta rajata pois kannabismyönteisiä jäseniä - näin kunnallisvaaleja 2012 odotellessa. Vihreiden keskuudessa on kannabismyönteinen vähemmistö, jotka eivät pidä kovaa ääntä itsestään - muutamaa kovaäänisempää poikkeusta lukuunottamatta.

Miedot huumeet, kuten kannabis, eivät tuo merkittäviä negatiivisia vaikutuksia (kannabis-psykoosia lukuunottamatta) jos verrataan niihin merkittäviin ongelmiin, mitä kuningas Alkoholi jo aiheuttaa.

Kannabis-myönteisyys on kuitenkin tie päihteiden kulutuksen kasvuun ja pahempaan päihdekulttuuriin samalla tavoin kuin keskikaljan saapuminen kioskeille ja maitokauppoihin 1960-luvun lopulla. Alkoholitilastot ovat aina näyttäneet toteen, että alkoholin saatavuuden parantuessa myös kulutus kasvaa. Jos mietojen huumeiden saatavuus paranee, niin myös kulutus kasvaa.

Tällä hetkellä suurimmat ongelmat syntyvät kannabiksen laittomuudesta, mikä on johtanut mietojen huumeiden kaupan huumemafioiden käsiin. Järjestäytynyt rikollisuus on pahin uhka niin päihteiden käyttäjille kuin yhteiskunnalle, koska se ruokkii toiminnallaan myös muuta rikollista toimintaa. Huumevelat, karhuaminen, murhat, varkaudet, väkivalta ja prostituutio ovat järjestäytyneen rikollisuuden muotoja, jotka synnyttävät inhimillistä kärsimystä ja epätasa-arvoa.

Riistetään monopoli takaisin!


Soininvaara on hyvin oikeassa uusimassa kirjoituksessaan kuoliniskusta huumemafioille. Ainoa keino ottaa hallinta takaisin on riistää huumausaineiden monopoli takaisin valtiolle. Päihdehuollon yhteydessä tarjottavasta ilmaisista huumeista on mahdollisuus johdattaa ihmisiä takaisin päihteiden väärinkäytöstä kohti inhimillisen elämän raiteita.

Myös rohkea askel olisi siirtää keskikaljat (III ja IV), siiderit, lonkerot ja muut takaisin Alkon monopoliksi. Jäisi päihdetyölle tällöin paremmin pelivaraa ja vaikutusmahdollisuuksia keskittää toimintansa Alkon myymälöihin. Myös nuorison kännäyskulttuuri uskoisi kärsivän kun ammattitaitoiset myyjät osaisivat karsia pois ne vuosiakausia viiksentyviään kasvattaneet mopopojat ja tunnistaa nuorille välittävät välikädet. Toisaalta tästä siirrosta tai alkoholijuomien laimentamisesta
seuraa loppukädessä kuluttajille vain haittaa - saavutetut hyödyt olisivat kuitenkin aivan liian marginaalisia suhteessa matti meikäläisen vapauden kärsiessä.

Kun aika on kypsä, niin ehkä myös nuo miedot huumeet voisi viimein siirtää kaiken kansan tarjottavaksi - Alkon monopolin suojissa toivottavasti.

Kun astuin lasten paskaan

Kevät tekee tuloaan, linnut visertävät ja aurinko paistaa lempeästi.
Ah, ihanaa – on niin mukavaa päästä jälleen ulkoilemaan metsissä. Pururatojen ja kinttupolkujen raskaat nietokset sulavat virtoina pois jättäen jälkeensä neitseellisen maaperän. Tai siis ainakin pitäisi jättää. Kaupungin luonto kun on niin paljon erilaista verrattuna maaseudun luontoon.

Yksi erityismerkki astumisesta keväisissä lähiöpuistoissa ja lähiömetsissä on paska.

Jokaiselle neliömetrillä teiden varsilla on keskimäärin kolmea erilaista valioyksilöä koiran ruaansulatusjärjestelmän taiteilemaan kikkaretta. On isoa ja pientä läjää, pieniä ja pitkiä makkaroita, aina harmaanvalkoisesta vivahteikkaan ruskehtavaan ja ruosteisen punaiseen.

Voiko paskalle tehdä mitään? Tuskin – ellei sitten itse ala niitä sieltä keräilemään. Kysymys onkin enemmänkin yhteiskunnallinen. Miksi me olemme niin kauaksi etääntyneet luonnosta, että pidämme lemmikkejä, joita emme edes jaksa hoitaa?

Emon vastuu omista lapsistaan

Koiran tai lemmikin voi hankkia helposti suoraan kaupasta ilman sen suurempia tunnontuskia. Eläin ei ole eläin, vaan lemmikki ja esine. Äärimmäisen oireellinen ilmiö tästä on rotulajien systemaattiset pentutehtaat ja –kennelit. Se lemmikki on vain niin ihana, varsinkin pentuna, mutta sitten kun se vähän kasvaa ja oppii pahoille tavoille, niin se ei olekaan aina niin suloinen. Usein tässä vaiheessa monille paljastuu kauhuksi, ettei siitä pääse niin helposti eroon - vai pääsekö? Ikävä kyllä kovin moni pääsee lemmikistä eroon, siitä kertovat kaikki ihanan lutuiset lemmikit, jotka päätyvät eläintaloihin, heitteille, piikitetään kuoliaksi tai viskotaan kesän jälkeen luonnon armoille.

Lemmikkieläin on elävä olento – sitä ei voi hankkia hetken mielenjohteesta, vaan se adoptoitava kuin ihmislapsi.

Lisää tietoa voi lukea Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton (SEY) sivuilta.

@John Talbot

Yksi puolue, monta eri mielipidettä

[Ylioppilaslehden pyynnöstä, mutta jäi sitten lopulta pois]

Perinteisemmin kansalaisten näkökulmasta politiikka on paljolti ollut joko henkilö- tai puoluekeskittynyttä. Jokainen suomalainen poliitikko nojaa joko sitoutuneena tai sitoutumattomana johonkin puolueeseen. Puolueita pitää yhdessä puoluejärjestöjen ja aktiivien verkosto, jonka tärkein tehtävä on hankkia näkyvyyttä, saada ehdokkaita valituksi, edistää yhteisiä tavoitteita ja kerätä rahoitusta toiminnalleen.

Varsinkin eduskunnassa vaaditaan usein tiukkaa puoluekuria ja vastaan hangoittelevat laitetaan tavalla tai toisella ojennukseen. Viimeisin esimerkki puoluekurin rikkomuksesta on Vasemmistoliittolaisten Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon erottaminen puolueesta. Nykyään Mustajärvi ja Yrttiaho edustavat itseänsä erottamisensa jälkeen perustetussa puolueessa nimeltään Vasenryhmä (ruots. Vänstergruppe).


[Kuvan kaappaus interaktiivisesta Helsingin Sanomien testeristä: http://www2.hs.fi/extrat/kotimaa/puoluekentta/]

Monta mielipidettä, mutta vain yksi virallinen mielipide

Puolueiden näennäisen solidaarisuuden ja saman lipun alla ottavat mittaa toisistaan hyvin voimakkaat ja ristiriitaiset mielipiteet. Vaikka ehdokkaat ja istuvat edustajat harvoin haluavat luokitella itseänsä mihinkään aliryhmään, niin heidän välisensä mielipiteet usein hankaavat päätösten yhteydessä puolueen ”konsensus” -linjaa vastaan – puhumattakaan hallituksen konsensus-linjasta.

Suomen puolueiden sisäiselle politiikalle ei ole mitenkään epätyypillistä sisäpiiriryhmien muodostuminen, mikä on entisestään lisännyt paineita puolueiden sisäisten mielipide-erojen kärjistymiseen – jopa puoluehajaannukseen. Esimerkiksi Veikko Vennamon Suomen Maaseudun puolue (SMP) hajosi kahteen otteeseen, ensin vuonna 1972 kahteen puolueeseen ja toisen kerran 1993-1994 useaan pieneen puolueeseen. Vuonna 1959 Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen (SDP) sisäinen oppositio ns. skogilaiset hylkäsivät SDP:n kokonaan ja perustivat oman puolueensa Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liiton (TPSL).

Kuinka puolueet fragmentoituvat nykyään?

Mustajärven ja Yrttiahon erottaminen Vasemmistoliitosta on muistutus siitä valtaisasta muutoksesta, minkä uusi puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on tuonut mukanansa puolueeseensa ns. punavihreän –liikkeen myötä. Vasemmiston uudet sävyt eivät ole kuitenkaan hiljentäneet puolueen vahvaa kommunistista selkärankaa, vaan punaisen eri sävyt ovat hyvin vahvasti puolueessa edustettuina.

Merkittäviä puolueiden sisäisiä hajaannuksia on havaittavissa melkein joka puolueessa. Nykyhetkellä merkittäviä puoluelinjojen eroavaisuuksia on havaittavissa mm.

Kansallisessa kokoomuksessa (Kok.) liberaalien ja konservatiivien välillä. Puolueen johdon sisäpiiri ja ohjelma on siirtynyt 1980-luvulta alkaen yhä selvemmin kodin, isänmaan ja uskonnon puolustamisesta kohti hyvin liberaalia tulkintaa niin taloudessa kuin yhteiskunnassa. Maahanmuuttokriittisyys ja vanhakantainen konservaattinen kokoomuslainen elää enää paljolti vain maaseudulla ja kokoomusnuorten keskuudessa. Nimekkäitä liberaaleja ovat mm. Katainen, Stubb, Virkkunen ja Zyskowicz.

Suomen Sosiaalidemokraattisessa Puolueessa (SDP) sosiaalidemokraattien ja oikeistodemarien (sosiaaliliberaalien) välillä. Tunnetuimpia oikeistodemareita ja uusliberalismia tukevia poliitikkoja ovat mm. Paavo Lipponen, Mikael Junger, Lasse Lehtinen ja Liisa Jaakonsaari. Perinteistä sosiaalidemokratiaa nykypolitiikoista edustavat tunnetuimmin Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja.

Suomen keskustassa (Kesk.) liberaalien kaupunki-keskustalaisten ja maaseudulla asuvien konservatiivisempien keskustalaisten välillä. Nimekkäitä konservatiivejä ovat mm. Paavo Väyrynen ja Hannu Takkula, kun taas liberaalit voimat ovat olleet voimakkaita Keskustan johtavassa sisäpiirissä 90-luvulta lähtien mm. Ahon, Vanhasen, Jäätteenmäen ja Kiviniemen muodossa.

Vasemmistoliitossa vallitsee sisäinen ristiriita vasemmistonuorista tulevien punavihreiden ja vanhakantaisten kommunistien välillä, mutta toistaiseksi Paavo Arhinmäen uusi puheenjohtajuus on saanut nuoret ja vanhat yhdessä kokoamaan vasemmiston rivejä. Nähtäväksi jää tuleeko Yrjö Hakalan vetämä SKP-yhtenäisyys koskaan liittymään Vasemmistoliiton kommunisteihin erityisesti juuri punavihreiden radikalismin ja liberalismin vuoksi.

Vihreissä punavihreiden, sinivihreiden ja ekologisten vihreiden välillä. Ristiriita on jopa välillä ilmennyt suhteiden tulehtumisena erityisesti sinivihreiden ja syvä ekologisten vihreiden välillä. Nykyinen Vihreiden suunta on puolueen puheenjohtajan Ville Niinistön, varapj. Jyrki Kasvin ja Helsingin Vihreiden puheenjohtajan Hannu Oskalan johdolla on lipumassa oikealle kohti kokoomusta. Vastavirtana sinivihreydelle on mm. Outi Alanko-Kahiluodon, Anni Sinnemäen ja Emma Karin edustama solidaarisempi punavihreä virtaus.

Kolmas vaali toden sanoo?

Eduskuntavaalit 2011, presidentinvaalit 2012 ja kunnallisvaalit 2012. Vaaleja riittä vaalien perään ja syksyn 2012 vaalien jälkeen on luvassa seesteisen poliittisen toiminnan kaksivuotiskausi aina kesän 2014 europarlamenttivaaleihin asti. Poliitikot pääsevät kesälaitumille.

Gallupeita kysellään ja tiedustellaan. Gallup -tulos jos toinen saa yhä laajempaa mediajulkisuutta kuukaudesta toiseen. Gallupit tekevät jatkuvaa esivaalityötä. Suomi heräilee, kun politiikka on tekemässä jälleen tuloaan suomalaisen arkeen. Monia ristiriitaisia ja vastakkainasettelua asioita on ollut politiikassa esillä. Konsensus-Suomen paksun harmaata hallinnoimista uhkaa aito demokratia.

Nähtäväksi jää miten käy vaalivuosien jälkeen, kuka todellisuudessa on vaalikimaran suurin voittaja lopussa?

• Jatkuuko voittajapuolue Kokoomus kärjessä?


• Tippuuko Keskusta maan mutiin?


• Varastaako perussuomalaiset itselleen suomalaisen konservatismin puolestapuhujan hatun?


• Miten käy taisto nuorten äänistä Vihreiden ja Vasemmistoliiton välillä?


• Onko sosialismilla ja työtekevällä kansalla enää mitään tekemistä sosiaalidemokraattien kanssa?

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi?

Kunnallisvaalit ovat tänä syksynä ja ehdokashaku on jo kovaa vauhtia käynnissä. Itse yritän myös valmistautua Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaiden esikarsintaan. Esikarsinta on haastavaa, sillä samoja arvoja ja saman taustan omaavia ehdokkaita on liikaa. Jonkun on luovuttava.

Ehdokkaiden asetteleminen on muodostunut äärimmäisen tärkeäksi osaksi politiikkaa, sillä politiikka on alkanut yhä enemmän muuttua henkilövaaleiksi, vaikka todellisuudessa politiikkaa viedään eteenpäin puolueen sisäpiirin johdolla. Minusta olisi hienoa jos jokainen toisi selkeästi ilmi oman puolueensa sisäpiirisidokset, kuten esimerkiksi kuulumisen:

• SDP:ssa vasemmistodemareihin vai oikeistodemareihin.


• Kokoomuksessa konservatiiviseen vai liberaaliin siipeen.


• Perussuomalaisissa soinilaiseen vai Halla-Aholaisen liigaan.


• Vihreissä sinivihreisiin, punavihreisiin vai radikaalisiin ekovihreisiin.


• Vasemmistoliitossa punavihreisiin vai ay-kommunisteihin.

Nuorista ehdokkaista on pulaa pääkaupunkiseudulla erityisesti Keskustassa ja SDP:ssä, joten jos ehdokkuus vaaleissa kiinnostaa, niin rohkeasti vain puoluetoimistolle toiminnanjohtajan juttusille.