On kiusatun vika, jos hän tulee kiusatuksi

Ystäväni valaisi minua tänään valaisevasti sosiaalisesta älykkyydestä. Hänen sanansa iskevät ikävästi, sillä todellakin olen tajunnut kuinka minulta puuttuu sosiaalisen älykkyyden hienotunteinen vivahdeikkuus.

En osaa käyttäytyä tai soveltua jokaiseen sosiaaliseen kontekstiin ongelmitta, mikä usein saattaa jättää minut ulkopuoliseksi. Vaikka suurin osa meistä on kokenut edes jonkilaista ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa joihinkin muihin, niin suurin haaste nouseekin siitä, että uskaltaako astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle.


Kiusaaminen on ihmisen omaa syytä

Sosiaalisissa ympyröissä on aina henkilöiden välisen kemian nostattama haaste uskaltaako soveltaa sosiaaliselle kontekstille ulkopuolisia ajatuksia tai mielipiteitä - tai ylipäätänsä ottaa kantaa yhtään mihinkään. Varmin keino välttyä konflikteilta on nimittäin olla sosiaalisten ympyröiden ulkopuolella tai yrittää pysytellä hiljaa, hymyillä vienosti ja nyökytellä myöntävästi jos jotain kysytään.

Ystäväni sanoi, että häntä kiusattiin lapsena koulussa, koska hän ei ymmärtänyt vallitsevaa sosiaalista kontekstia, eikä kyennyt liittyymään samaan sosiaaliseen piiriin muiden kanssa. Hänen mielestään myös omat kiusaamiskokemukseni ylä-asteella, armeijassa ja yliopistolla pohjautuvat aivan samaan ongelmaan - en vain osannut sopeutua sosiaaliseen ympäristöön. Virheeni on, että olen yrittänyt soveltaa sosiaaliseen ympäristöön kuulumattomia arvoja, mielipiteitä ja moraliteettia. Yhteisö ei voi hyväksyä jäsentä, joka ei jaa samoja sosiaalisia riittejä, arvoja tai mielipiteitä. Ihmisen pitää sopeutua ympäristöönsä, ei tehdä irtiottoja siitä.

Sosiaalista käyttäytymistäni voisikin enemmänkin kuvailla siiliksi. Yhdeltä puolelta olen pehmeä ja empaattinen, toiselta puolelta piikikäs ja karkea. Vaikka aina pyrin kohtaamaan ihmisiä avoimin sylin ja auttamaan jokaista vuorisaarnan ("tee toisille mitä toivoisit itsellesi tehtävän") johdattamana, niin ongelmaksi muodostuu se että usein päädyn paapomaan yhtä ja tökkimään piikillä jotain toista.

Kuinka hyvä tarkoitus kääntyy itseään vastaan

Kuulin tänään sangen rohkaisevan kuuloisia uutisia, että minua pidetään uusien tutoorien koulutuksessa varoittavana esimerkkinä. Eikä pelkästään epämääräisenä esimerkkinä, vaan minusta puhutaan suoraan nimeltä.

Harvinaisen hienotunteista pakko sanoa, kun yksipuolista tarinaa saarnataan yksitotisena. Kun yksityisyyttä, kunniaa ja fyysistä koskemattomuutta uhataan vihan ja viinan voimin, niin kypsin keino olisi olla vain hiljaa. Harmillista etten kyennyt nielemään ylpeyttäni ja vihaa.

Vielä vuosi sitten, vähän tapahtuman jälkeen tulkitsin tilannetta vielä vahvasti omasta näkökulmasta: http://seuraavasiirto.blogspot.fi/2011/09/yhdenmukaisuus-on-tie-kiusaamiseen-myos.html
 
Tarkoitukseni oli uhrata omaa vapaa aikaani ja auttaa, mutta toisin kävi. Olisin voinut välttää kaiken olisin jos olisin vain ymmärtänyt vallitsevan sosiaalisen ympäristön. On siis oma syyni, että minua halveksitaan ja kiusataan. Miksi minun pitää olla niin erilainen?

Toivon, että saisin uuden mahdollisuuden olla sosiaalisesti hyväksyttävä ihminen - jolla on silti varaa kantaa omia mielipiteitään.