Jos jotain havaintoja olen tehnyt kuukauden interrail-matkalta halki Euroopan, niin maailma on tosissaan hämmentävän laaja ja monimuotoinen kaikin mahdollisin tavoin aina mekaanisesta biologiasta metafyysiseen filosofioihin ja äärimmäisistä olosuhteista toiseen.
Historiallisesta perspektiivistä tuntuu mahdottomalta ajatella, kuinka elämän hitaassa ja pitkässä elinkaaressa voi menestyä niin nopeita kulttuurisen evoluution kierteitä käyvä olento kuin ihminen. Päinvastoin kuin lyhyemmän elämänkaaren läpikäyvät hyönteislajit, meidän sukupolvellinen kiertomme kulttuurisen (ja samalla siis teknologisen) evoluution vauhti suo meille saman sopeutuvaisuuden kyvyn kuin kaikkein selviytymiskykyisten eliölajien joukossa.
Tästä äärimmäisen nopeasta evoluutiosta huolimatta me olemme oman biologisen imperatiivimme kahlitsemia taistelemaan loputtomia selviytymistaisteluja ympäristöä vastaan. Ahneuden ja itsekkyyden hetki ei ole häpeä, vaan todellisuudessa selviytymisen edellytys. Kaikista sodistamme henkiin jäävät usein vain ne kaikkein kunniattomimmat paskiaiset ja petollisimmat pelkurit.
Suomessa olosuhteet ovat hyvin, mutta muualla maailma on rappioitumassa pala palalta valtavien ihmismassojen alla. Helsingin "kerjäläisongelma" on vain kärpäsenpaska verrattuna tilanteeseen muualla Euroopassa.
Sosialismi nosti köyhät keskiluokkaan. Mutta nyt kun kaikki sosialistit ovat keskiluokkaisia, on heitä vaikeaa laittaa marssimaan kärsivien puolesta. Ihmisen lyhytnäköisyys toistuu loputtomasti historiassa ja tulee aina toistumaan.
EMU on tiellä epäonnistumiseen ja hädän hetkellä kaikkien katseet kääntyvät itseenpäin. Ilmastonmuutos tulee lakaisemaan alleen tämän maailman. Toivoa sopii, että tulevan uuden uljaan maailman Napoleon on tällä kertaa meidän puolellamme - eikä meitä vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti