Koti

Seison nurmikolla. Aurinko paistaa, pilvet lipuvat hiljaa ohi ja lempeä tuuli puhaltelee puiden oksia. On lämmin. Ei liian lämmin, eikä liian kylmäkään - vaan juuri sopiva. On niin kovin rauhallista. Vain linnun liverrystä, tuulen suhinaa ja hyvin kaukaisia kaupunkielämän ääniä.

Keskellä tiheintä taajamaa on pienen pieni maatilkku ja minä seison keskellä sitä. Tämä on yksityistalo, yksityispihamaalla ja yksityisaidalla rajattu. Tämä on minun. Juuri tämä on minun, eikä kenenkään muun. Aaahh-hhhh. Voi kuinka ihanalta kesämökki tai maatila alkavat tuntua asuttuaan vuoden opiskelija-asunnossa. Tulee sellainen hetkellinen euforian tunne, ikään kuin minut olisi päästetty vuoden jälkeen ulos häkistä vapauteen.

Minä kaipaan yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Minä voin olla ihmisten seurassa, sosialisoida, verkostoitua ja vastaavaa laumakäyttäytymistä, mutta jättäkää minut välillä rauhaan. Pliiiiii-iiis, jättäkää rauhaan. En jaksa teitä. Ystävät, rakkaat ja läheiset ovat minulle hyvin tärkeitä, mutta kaikista eniten ärsyttää ne sosiaalisen käytännön muodot joihin olet pakotettu ottamaan osaa sivustakatsojana tässä vakuumipakatussa yhteiskunnassa. Kuka nyt ei olisi kärsinyt naapurien metelöinnistä, yliäänekkäästä seksistä, bileistä, remonteista tai vastaavasta intimiteettisi loukkauksesta. Opiskelija-asuntola elää omaa elämäänsä omalla rytmillään. Ei sinun rytmillä, ei aikuisten rytmillä eikä missään nimessä opiskelijoiden edellyttämällä elämänrytmillä. Kulttuurien yhteentörmäykset ovat hyvin voimakkaita opiskelija-asuntoloiden yhteydessä, sillä päinvastoin kuin muut vakinaisesti asuvat, niin opiskelijoita leimaa asumisen väliaikaisuus. Näillä ihmisillä ei ole mitään halua tai pakotetta omaksua toisia suvaitsevaa elämänrytmiä - tai kulttuuriamme ylipäätänsä.

Ihmisellä on omat sosiaalisen kontaktin rajansa ja suomalaisilla on todettu, kansallisia eroavaisuuksia tutkimalla ja stereotypisoimalla, olevan hyvin suuret intimiteetin etäisyydet. Me emme koskettele toisiamme niin luontevasti, vaan niin lähelle päästäkseen ihmisen täytyy meidän silmissämme olla luotettava. Intimiteetti on meidän oma reviirimme ja se on meille pyhä. Sitä ei saisi rikkoa. Koti kaikista paikoista on kaikkein pyhimmistä pyhin. Se on meidän sielumme mitä kallein retriitti - piilo, turva ja lämpö. Ihminen on eläin siinä missä muukin metsien luomakunta. Meidän kuuluisi juoksennella puolialasti pitkin metsiä karhuja metsästämässä ja sieniä keräillen, eikä olla lukittuna omassa häkissään kuin turkiseläin ikään. Mikä pakko meidät ajaa asumaan vieri vieressä ventovieraitten lajitoverien kanssa.

Ironinen totuus on se, että me itse olemme oman itsemme sinne häkkiin laittaneet ja heittäneet avaimet pois. Asumme kerroksittain kootuissa betonihäkeissä ja pyörimme iloisina elämämme pienissä juoksupyörissä. Tajuan nyt, että ei ole mikään ihme, miksi oma isäni koki kerrostalojen harmaat hiirenkolot niin ahdistaviksi. Sen näkee silmistä, niistä villin eläimen silmistä, jotka niin kaipaavat takaisin luontoon. Mökkikulttuuri ei ole syntynyt tyhjästä ja tyhjän vuoksi.

Villi eläin häkkiin suljettuna, kuolee hiljaa henkisesti, mutta häkkiin syntynyt eläin mukautuu uuteen elämäntyyliin. Kun häkki on ollut elämäsi, niin voitko uneksia enemmästä.

Kirjoittaja toivoo, ettei hän ole hukannut oman häkkinsä avainta ja asunnonhakuilmoitusten yhteydessä voisi olla tiedot myös kaikista tulevista naapureistasi.