Onko kaikki sen arvoista?

Suorat linjat. Jäykät tuolit. Kumarat selät. Avonaiset lehtiöt. Hiljaisuus, jonka rikkoo satunnainen yskäisy tai kynän raapustus. Liikkumattomat muodot ja pysähtynyt tila, joka elävöityy vain kääntääkseen sivua. On jotenkin oudon hienoa katsoa tätä kurinalaista toimintaa, johon kaikki nämä nuoret ihmiset ottavat osaa vapaaehtoisesti. Joka vuosi sama rytmi toistuu. Jotkut naamat vaihtuvat, jotkut eivät.

He istuvat ja lukevat tuntikausia liki konemaisessa zen-tilassa yrittäen keskittää kaikkeuden yhteen pisteeseen edessään. Silmät haraavat läpi mustavalkoisen tekstin ja poimivat symboleita kuin sirppi kaataa viljaa tiedon suuresta pellosta. Vain tiedon muruset pääsevät läpi ja niistä hukkapaloista me muodostamme tilannemerkityksien lyhteitä, jotka lopulta päätyvät jonnekin mielemme suuren vilja-aitan nurkkaan.

Tulemmeko koskaan käyttäneeksi keräämäämme tietoa? Tieto katoaa mielistämme hiljaa ja huomaamatta, jos me emme sitä käytä ja silti niin monet ihmiset ovat valmiita menemään suurin mittoihin asti yrittääkseen parhaansa. Yliopistojen pääsykokeet lähestyvät ja isänmaan nuoret toivot paahtavat lukusaleissa ja lukunurkissaan. Jälleen kerran monen ahkeran nuoren kohtalona on suuri pettymys ja pieni kirjekuori postiluukusta. Mutta silti on olemassa niitä jotka onnistuvat. Niitä jotka saavat postiluukustaan sen ison kirjekuoren ja voivat riemuita onnistumisestaan. Jotkut riemuitsevat ja jotkut vain ohittavat heille suodun erioikeuden välinpitämättömästi. On sääli että kirjastojen lukusalien tutuista naamoista niin harva pääsee lopulta sisään. Yhteiskunnan huipulle on tungosta, eikä tässä pelissä pelkät lahjat tai ahkeruus riitä, sillä sinä tarvitset molempia. Elitismiä on helppo rakastaa, jos sinä kuulut osaltasi siihen parhaaseen eliittiin.

Kirjoittaja kävelee parin viikon päästä jälleen kerran ne portaat ylös, siitä ovesta sisään ja siihen vanhaan tuttuun luentosaliin. Täällä istuvat kaikki ehdokkaat vieri vieressä tasaisin välein kynät ja mielet teroitettuina tulevaan haasteeseen.
Katselen ympärilleni. Tuo tyttö tuolla nurkassa, jolla on kirjava kesämekko ja sotkuinen tukka. Tuo urheilijapoika tuossa eturivissä, jolla on punaiset hiukset. Tuo nelikymppinen setä, jolla on parta ja flanelli-paita.

Ovatko he kenties yksiä niistä harvoista?

Olenko minä kenties yksi niistä harvoista?

Ihmiskasvot tässä huoneessa ovat lukemattomat.

Vahvin voittakoon.

Koti

Seison nurmikolla. Aurinko paistaa, pilvet lipuvat hiljaa ohi ja lempeä tuuli puhaltelee puiden oksia. On lämmin. Ei liian lämmin, eikä liian kylmäkään - vaan juuri sopiva. On niin kovin rauhallista. Vain linnun liverrystä, tuulen suhinaa ja hyvin kaukaisia kaupunkielämän ääniä.

Keskellä tiheintä taajamaa on pienen pieni maatilkku ja minä seison keskellä sitä. Tämä on yksityistalo, yksityispihamaalla ja yksityisaidalla rajattu. Tämä on minun. Juuri tämä on minun, eikä kenenkään muun. Aaahh-hhhh. Voi kuinka ihanalta kesämökki tai maatila alkavat tuntua asuttuaan vuoden opiskelija-asunnossa. Tulee sellainen hetkellinen euforian tunne, ikään kuin minut olisi päästetty vuoden jälkeen ulos häkistä vapauteen.

Minä kaipaan yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Minä voin olla ihmisten seurassa, sosialisoida, verkostoitua ja vastaavaa laumakäyttäytymistä, mutta jättäkää minut välillä rauhaan. Pliiiiii-iiis, jättäkää rauhaan. En jaksa teitä. Ystävät, rakkaat ja läheiset ovat minulle hyvin tärkeitä, mutta kaikista eniten ärsyttää ne sosiaalisen käytännön muodot joihin olet pakotettu ottamaan osaa sivustakatsojana tässä vakuumipakatussa yhteiskunnassa. Kuka nyt ei olisi kärsinyt naapurien metelöinnistä, yliäänekkäästä seksistä, bileistä, remonteista tai vastaavasta intimiteettisi loukkauksesta. Opiskelija-asuntola elää omaa elämäänsä omalla rytmillään. Ei sinun rytmillä, ei aikuisten rytmillä eikä missään nimessä opiskelijoiden edellyttämällä elämänrytmillä. Kulttuurien yhteentörmäykset ovat hyvin voimakkaita opiskelija-asuntoloiden yhteydessä, sillä päinvastoin kuin muut vakinaisesti asuvat, niin opiskelijoita leimaa asumisen väliaikaisuus. Näillä ihmisillä ei ole mitään halua tai pakotetta omaksua toisia suvaitsevaa elämänrytmiä - tai kulttuuriamme ylipäätänsä.

Ihmisellä on omat sosiaalisen kontaktin rajansa ja suomalaisilla on todettu, kansallisia eroavaisuuksia tutkimalla ja stereotypisoimalla, olevan hyvin suuret intimiteetin etäisyydet. Me emme koskettele toisiamme niin luontevasti, vaan niin lähelle päästäkseen ihmisen täytyy meidän silmissämme olla luotettava. Intimiteetti on meidän oma reviirimme ja se on meille pyhä. Sitä ei saisi rikkoa. Koti kaikista paikoista on kaikkein pyhimmistä pyhin. Se on meidän sielumme mitä kallein retriitti - piilo, turva ja lämpö. Ihminen on eläin siinä missä muukin metsien luomakunta. Meidän kuuluisi juoksennella puolialasti pitkin metsiä karhuja metsästämässä ja sieniä keräillen, eikä olla lukittuna omassa häkissään kuin turkiseläin ikään. Mikä pakko meidät ajaa asumaan vieri vieressä ventovieraitten lajitoverien kanssa.

Ironinen totuus on se, että me itse olemme oman itsemme sinne häkkiin laittaneet ja heittäneet avaimet pois. Asumme kerroksittain kootuissa betonihäkeissä ja pyörimme iloisina elämämme pienissä juoksupyörissä. Tajuan nyt, että ei ole mikään ihme, miksi oma isäni koki kerrostalojen harmaat hiirenkolot niin ahdistaviksi. Sen näkee silmistä, niistä villin eläimen silmistä, jotka niin kaipaavat takaisin luontoon. Mökkikulttuuri ei ole syntynyt tyhjästä ja tyhjän vuoksi.

Villi eläin häkkiin suljettuna, kuolee hiljaa henkisesti, mutta häkkiin syntynyt eläin mukautuu uuteen elämäntyyliin. Kun häkki on ollut elämäsi, niin voitko uneksia enemmästä.

Kirjoittaja toivoo, ettei hän ole hukannut oman häkkinsä avainta ja asunnonhakuilmoitusten yhteydessä voisi olla tiedot myös kaikista tulevista naapureistasi.

Kesätöitä halutaan.

Kesätyöpaikat ovat tänä vuonna entistä kireämmällä kuin aikaisemmin. Taantuma estää työuran kehitystä, eikä uusia ihmisiä palkata. Vanhoja työläisiä kyllä palkataan takaisin, mutta ne harvat kesätyöpaikat, joihin kokemattomia vielä otetaan, viedään käsistä. Kun yritin opastaa 18-vuotiasta serkkutyttöäni CV:n tekoon, niin tulin tajunneeksi etten minä itsekään ollut sellaista tarvinnut ennen 21 ikävuotta. Ajat muuttuvat ja me niiden mukana.

Nuoriso lykkää menoa ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa.

Hiljakkoin julkaistiin lukioikäisistä nuorista tutkimus, joka osoitti monen nuoren pelkäävän tulevaa työelämää. Mitä pidemmälle ensimmäisen työkosketuksen saaminen lipeää, sitä hankalammaksi siihen kiinni pääseminen muodostuu. Työelämän paine on yhä suuremmissa määrin kasautunut myös nuorten päälle, samaan aikaan kuin heidän pakkonsa tehdä kesätöitä on vähentynyt. Vanhemmat antavat lapsilleen keskimääräistä enemmän taskurahaa, joten miksi tehdä mitään kesäisin kun tekemättäkin saa mopot, hienot vaatteet, musiikit, pelit ja muut vehkeet. Paskaduuneihin ei haluta, vaan oletetaan että voidaan suoraan päästä huipulle. Asiakaspalvelu tai kaupan kassa on itse asiassa todella hyvä työpaikka ja sekin on minimi, mitä moni nuori on korkeintaan valmis tekemään. Tilanne ruokkii itseänsä. Nuoriso pettyy, mutta myös mukautuu. Olen monen suusta kuullut ja nähnyt, miten nuoret kuvittelevat varavaihtoehdon olevan työkkäri tai tuet. Näissä tilanteissa tukien saamisen mallin nuoriso on oppinut joltain läheiseltä ihmiseltään tai vanhemmiltaan. ”No sit mä teen niiku äiti ja nostan sossusta rahaa”.

Sinulla pitää olla työkokemusta saadaksesi itsellesi työpaikan, jotta saisit itsellesi työkokemusta.

Hyvin usein nuoren ihmisen palkkaamisen tekee työnantajan kannalta mahdottomaksi puuttuva työkokemus. Lähestulkoon minne tahansa olen hakenut töihin, niin viimeistään toisessa haastattelussa sinun sijasta palkataan joku, jolla on ’enemmän työkokemusta’. Totuus on että markkinatalous-yhteiskunnassa kaikki on kaupan, myös me itse. Meidän tulisi kyetä markkinoimaan itseämme tehokkaasti haluamaamme työpaikkaan. Käytyäni koulussa neuvottelutekniikan kurssin ja tutustuttuani työmarkkinahaastattelujen toimintametodiikkaan olen muuttanut CV:tä, lähestymistapojani ja haastattelukäyttäytymistäni. Tämä on omasta mielestäni parantunut mahdollisuuksiani työmarkkinoilla, mutta vain marginaalisen vähän. Mutta todellisen sisällön puuttuessa sinun pitää vain kuorruttaa kakkua päältä niin hyvin ettei onttoon sisältöön kiinnitetä huomiota.

Värikäs pakkaus on parempi kuin makea sisältö.

Jos haluat että työnantaja lukee CV:si, sähköpostisi tai työhakemuksesi, niin olen huomannut että pelkkä sanojen taivuttelu ei auta. Hakemuksessa pitää olla kuvaa, väriä, tempoa ja käänteitä. Sen pitää olla niin hyvä, että pari sataa hakemusta lukeva, työhönsä ja elämäänsä kyllästynyt liituraitatyyppi jaksaa aidosti kiinnostua juuri SINUN hakemuksestasi. Kaikki erikoistehosteet hakemuksessasi auttavat työnantajaa kiinnostumaan sinusta oli CV:si sisältö kuinka olematon tahansa ja antamaan sinulle aidon mahdollisuuden saada kutsun haastatteluun. Haastattelu itsessään on jo suuri kunnianosoitus, sillä haastatteluun kutsuttaessa sinä olet aidosti herättänyt työnantajan kiinnostuksen ja sinua ollaan vakavissaan harkitsemassa tähän työtehtävään.

Kohtaa haastattelijasi, kohtaa pelkosi

Nyt sinun pitäisi vain hurmata haastattelija. Haastattelussa yleensä onnistut jos pystyt pääsemään samalle aallonpituudelle haastattelijan kanssa, mutta hyvin usein se on vain tuurin kauppaa sen suhteen millaisen mielikuvan tulitkaan jättäneeksi työnantajalle. On yleensä hyvä miettiä etukäteen mitä työantaja hakee sinusta ja yrittää myydä juuri sen mukaisia ominaisuuksia itsestään. Työnantaja näkee vain sen minkä sinä annat näkyä itsestäsi.
Itseään enempää ei kannata kuitenkaan yrittää olla, sillä pahimmassa tapauksessa sinuun asetetaan liian suuria toiveita ja tavoitteita. Ole rehellinen taidoistasi ja tilanteestasi, mutta yritä vedota voimakkaasti siihen että omaat potentiaalia kasvaa raameihisi. Haastattelussa mitataan tärkeimpänä eri ehdokkaiden luonteenpiirteitä ja työnantaja palkkaa mieluummin oikeanlaisen luonteen kuin kokeneemman, mutta asennevammaisen.

Hyvä alku on puoli voittoa.

Itse olen menestynyt työhaastatteluissa, kun olen kyennyt sanomaan jotain rakentavaa vähän joka tilanteessa, eikä vain istua apaattisesti vastailemassa. Yleensä näissä tilanteissa myös olen saavuttanut tietyntyyppisen yhteisymmärryksen haastattelijan kanssa. Suurin ansio työhaastatteluun kutsuttaessa on ollut koulutuksen puuttuessa minun ylä-asteella aloittamani kesätyöputki. Pitkä ja monipuolinen, mutta silti tiettyä jatkuvuutta omaava listaus eri työtehtävistä on työhaastattelijoiden mielestä selkeä vakuus eräänlaisesta kyvystä sopeutua työhön kuin työhön ja silti suoriutua niistä annetuista tehtävistään kunnioituksella. Meidän vain pitää osata tuoda esiin oma itsemme ja markkinoida sitä eteenpäin potentiaalisille työnantajille. Vaikeinta on usein, että me itsekään emme tiedä täysin omia vahvuuksiamme tai ainakaan osaa pitää niitä ominaisuuksia markkinoinnin arvoisena.

Ostakaa. Ostakaa. Ostakaa minut. Minä olen paras ja hyvä. Minä. Minä. Minä. Hyvä. Minä ja sinä. Minä, sinä ja työpaikka.

Alussa oli suo, kuokka - ja Jussi.

Tukiviidakko

Sossusta rahaa saa ja mersulla pääsee? Onko asia todella näin? Törmättyäni hyvin usein sangen monipuolisiin mielipiteisiin tämän maan sosiaaliturvasta ja itsekin koettuani sangen karua hyppyyttämistä luukulta luukulle päätin tehdä tutkimusmatkan tukien villiin viidakkoon.

Aluksi tutustuin kelan kautta saataviin tukiin ja tukiverkostoon. Eri tukien määrä eri tilanteissa on hämmentävä. Normaalia olisi jos vain tutkailisin pikalinkeistä omaa tilannetta opiskelijoiden kohdalta, mutta ymmärtääkseni kokonaisuutta minun piti käydä läpi yleisesti kaikkia tukia. Näissä ns. universaaleissa eduissa pystyi näkemään, että ne ovat rakennettu tietynlaisella tarkoituksenmukaisuudella. Jokainen saa tukea ja apua heidän omien kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti. Jonkinlainen selkeä tukipolitiikka näkyy olevan valloillaan. Tukien antamismääristä voi päätellä ketä vallitsevan työpolitiikan mukaan kannattaa tukea ja ketä ei.

Korkeakoulussa opiskeleva lapseton saa opintorahaa 298e/kk, sekä asumislisää 80% asumismenoista maksimissaan 201,60e/kk.

Yksinasuva työtön työnhakija tai pakolainen saa tukea 551e/kk (peruspäivärahan, kotoutumisrahan tai työmarkkinatuen muodossa), sekä yleistä asumistukea 37 neliöön asti 80% asunnon asumismenoista.

Jos tarkastelee eroja opiskelijan ja työttömän tukien välillä, voi huomata merkittävän perustuloeron. Opiskelijan oletetaan selviytyvän 253e/kk pienemmin perustuloin, sekä opiskelijaa rangaistaan jos hän asuu neliöhinnaltaan vähänkään kalliimmassa vuokratalossa. Käytännössä nykyisillä vuokrahinnoilla opiskelijan ainoa tuki ja turva on saada asunto rauhattomista ja opiskeluun sopimattomista opiskelija-asuntoloista (OAS) tai mahdottomina saatavista kaupungin vuokra-asunnoista. Kampukset ja oppilaitokset kaiken lisäksi sijaitsevat lähellä keskuksia, joilla neliövuokra hipoo kattoja. Suurin etu opiskelijoilla työttömiin nähden on suhteellisen vapaamieliset vuositulorajoitukset, kun taas päinvastoin työtöntä käytännössä rangaistaan pätkätyösuhteista vähentämällä hänen yhdistettyjä tukiaan lähes samassa suhteessa.

Suurin ristiriita nykypoliittisessa ajattelussa on opiskelijavapauden leikkaaminen pois opiskeluaikoja rajoittamalla ja toisaalta kykenemättömyys kannustaa opiskelijoita päätoimiseen opiskeluun. Opiskelijoiden tuet ja mahdolliset kesätyötulot eivät yksinkertaisesti riitä päätoimiseen opiskeluun. Ristiriitaista on myös ajattelu, että opiskelijat eivät voi saada minkäänlaista työttömyysrahaa kesäkuukausinaan, vaikka kaikki tuet lakkaavat kolmeksi kuukaudeksi ja heidän vain oletetaan hankkivan kesätöitä. Entä kuinka sitten kaikki työttömät? Eikö samalla periaatteella voitaisi vain olettaa, että he hankkivat itselleen töitä elääkseen.

Opiskelu on kuulemma vapaaehtoista köyhyyttä. Köyhyyttä, joka täytyy kestää päästäkseen pörssikeinottelijoiksi, lääkäreiksi, juristeiksi tai toimitusjohtajiksi nähtävästi ajatellaan. Harvasta meistä tulee merkonomeja tai lakioppineita, eikä korkea koulutus välttämättä korreloi korkea palkan kanssa.

Eniten epäselvyyttä ja epämiellyttäviä tuntemuksia omasta mielestäni ja tutkitusti muilta aiheuttaa kuitenkin ns. selektiiviset eli tarveharkintaiset tuet. Näistä isoimpana nousee esiin toimeentulotuki, jonka tarkoituksena on turvata niiden aseman, joilla ei ole olemassa olevaa varallisuutta tukemaan tukien ns. aukkoja. Varallisuudeksi lasketaan ”kohtuullisuusharkintaa käyttäen” realisoitava omaisuus pois lukien asunto, kalusteet sekä työ- ja opiskeluvälineitä. Varallisuus on kuitenkin hyvin häilyvä käsite ja nykyinen käytössä oleva malli tukee velkakuluttajayhteiskuntaa. Saat hankkia telkkarit, pleikkarit, kalusteet, vehkeet ja vimpaimet, koska ne eivät näy varallisuutena. Myöskään asunnon arvoa ei lasketa, joten voit sijoittaa koko omaisuutesi hulppeaan omistusasuntoon ja silti olet oikeutettu toimeentulotukeen. Juuri kykenemättömyys todeta varallisuutta ja tarvehankintaisina menoina saadut välttämättömyydet ovat toimeentulotuen porsaanreikä, jota kautta sitä voi hyväksikäyttää.
Toimeentulotuki kattaa kaikki muut kulut ja menosi niin että sinulla jää vähintään 417,45 e/kk käytettäväksi ruokaan ja vapaa-aikaan. Pitkäaikaistyöttömät ja ongelmatyöllistyjät, jotka kieltäytyvät työvoimatoimiston pakkotyöllistymisestä saavat tukiaisia toimeentulotuen kautta niin, että heidän ruokaan ja vapaaseen käyttöön jää vain 250,47 e/kk.

Toimeentulotukea kannattaa hakea. Sitä saa kunhan sitä osaa mennä pyytämään ja sitä saa moneen tiukkaan tilanteeseen. Pääasia on vain että sinulla ei ole käytännössä melkein ollenkaan todettavissa olevaa rahallista tai realisoitavaa omaisuutta. Jos sinulla on auto, se yleensä käsketään myymään ensin ja pankkitilin pitää olla tyhjä. Toimeentulotukea haetaan sosiaaliviraston kautta, eikä Kelan kautta. Jos haluatte selkeämpiä ohjeita toimeentulotuen hakemisesta, neuvon kääntymään ulkopuolisten tai sosiaaliviraston neuvonantajien puoleen. Toimeentulotuen hakeminen on niin sekavaa touhua menoselvittelyine ja yhteensovittamine virastosetien kanssa, että useimmat kerran kokeiltuaan jo haluavat pian eroon toimeentulotuen hakemisen karusellista.

Ole työtön, älä opiskelija. Yrittäminen ei kannata.

P.S Jos jokin kohta ei tee mielestäsi oikeutta, niin ole hyvä ja sano siitä. Minä olen avoin kommenteille ja korjauksille.