Maahanmuuttokeskustelu tulee, oletko valmis?

Vihdoin ja viimein maahanmuuttokeskustelu alkaa avautumaan myös muiden puolueiden kuin Perussuomalaisten aloitteesta. Valtavirran lehdistö ja julkisuusarvo tälle keskustelulle on myös noussut, sillä yleiset kannanotot, mielipiteet ja artikkelit ovat saaneet entistä enemmän huomioarvoa.

Vihreät vetävät jännittävästi yhä tiukkaa liberaalia tasa-arvoa, kuten käy ilmi Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturin uusimmasta kannanotosta:

"Seuraavissa vaaleissa sekä äänestäjien että median on syytä olla tarkkana. Median pitää seurata millaisia ehdokkaita puolueet ottavat listoilleen. Varsinkin niiden äänestäjien, jotka arvostavat humaania ja avarakatseista politiikkaa ei tule äänestää sellaista puoluetta joka on ottanut yhdenkin niin sanotun maahanmuuttokriitikon listalleen. Vain näin voidaan painostaa puolueita siihen, että niiden ei kannata flirttailla maahanmuuttovihan kanssa tai ottaa listalleen tällaisia ehdokkaita. Vihreät ei hyväksy vihapuheita emmekä ota ehdokkaiksi rasisteja tai minkään sortin maahanmuuttokriitikkoja."

Vihreät peräytyvät yhä "monikulttuurisuus on rikkaus" -retoriikkaansa ja linjan rikkojia halveksutaan ja väheksytään ankarasti. Tuntuu typerältä, kun tietää miten moni pohjimmiltaan Vihreitä sympativoivista tai Vihreistä eivät ole mielissään siitä miten Vihreät ovat vastaanottaneet roolinsa maahanmuuttokeskustelun toisessa ääripäässä. Teknisesti Perussuomalaiset ovat itse legitimoineet omaa asemaansa korostamalla konfliktia maahanmuuttokeskustelussa juuri erityisesti Vihreiden kannanottoja, mielipiteitä tai edustajia vastaan ja Vihreät ovat ehdon tahdoin päätyneet korostamaan omaa ääripäätänsä erottuakseen Perussuomalaisista. On syntynyt tilanne jossa Perussuomalaisten on vaikea osoittaa myöntyväisyyttä ja toisaalta Vihreiden kritiikkiä maahanmuutosta.

Tosiasia on että tilanne synnyttää niin paljon tunteita aitojen molemminpuolin, että minkäänlainen rakentava keskustelu on haudattu tämän ääripäiden väittelyn väliltä. Pelkästään maahanmuuttokeskustelun käsitteiden merkitykset ovat menneet yhdellä jos toisella sekaisin, sillä maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat, ulkomaalaiset, suomalaiset ja pakolaiset menevät välillä ties miten päin sekaisin. Maltilliset ja ääripäiden väliin putoavat tahot yrittävät nostaa päätään tuoden omia mielipiteitään näkyviin, mutta nämä kaksi ääripäätä jyräävät ne joko armotta alleen tuomitsemalla ne tai muuten varastavat julkisen huomion entistä mehukkaampien lausuntojen avulla. En näe mitään pahaa Kokoomusnuorten Ville Rydmanin taannoisissa puheissa, vaikka vastaavasti Paavo Väyrysen puheet jäivät ilman selkeää totuuspohjaa. Veltto Virtasen Hottentotti -laulut nyt muuten vain mehustelevat julkisuusarvollaan ja ovat täysin poliittisesti arvotonta sisältöä. Suurimmilta osin poliittikkojen lausunnot maahanmuuttopolitiikasta ovat jääneet vältteleviksi ja varovaisiksi - ainoastaan rasisminvastaisuutta torutaan tarjoamatta keskustelulle yhtään uutta näkemystä. Perussuomalaisten, Vihreiden, Jussi Halla-Ahojen ja Panu Laturien ilmaantuminen politiikan kentälle on kuitenkin hyvä ilmiö, sillä he kaikki kanavoivat mielipiteitä ja purkavat yhteiskunnan pinnan alle kasautuneita ristiriitoja.

Todellisuus on että turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottaminen, eikä perheidenyhdistäminen ole Suomelle mitenkään taloudellisesti eikä yhteiskunnallisesti positiivinen asia. Tänne saapuville tilanne kuitenkin saattaa olla kuoleman tai elämän kysymys, kun taas joillekin pelkästään mahdollisuus parempaan elintasoon tai sosiaalijärjestelmän hyväksikäyttöön.Erityisesti tänne lopulta vastaanotetuilla tilanne on huomattavasti parempi. Usein kuitenkin turvapaikanhakijoiden tilanne on epätoivoisempi ja epäselkeämpi - mitä sekoittaa voimakkaasti se tosiasia miten turvapaikkakeskukset ovat enemmänkin suuria motelleja, missä turvapaikanhakijoilla ei ole virikkeitä saati tekemistä. He vain odottelevat myöntävää tai kielteistä vastausta.

Kansantaloudellisesti työttömien ulkomaalaisten tuominen maahan elämään sosiaalituella ei ole missään nimessä kannattavaa toimintaa. Työllistyminen on hankalaa puhumattakaan siitä, että erilaiseen yhteiskuntaan integroituminen vaatii yhteiskunnalta jo nyt ponnisteluja. Ongelmaksi muodostuu myös saavutetun aseman helppous ja yksinkertaisuus - integroitumista toivotaan, mutta ei edellytetä. Kotoutumistuet ja avustukset järjestetään automaattisesti heidän puolestaan, kun taas työvoimatoimistoon saa tulkin vain ja ainoastaan ensimäiselle käynnille. Kotoutumissuunnitelma itsessään laaditaan vain korkeintaan kolmelle ensimäiselle vuodelle - ja sekin on vain optionaalinen suunnitelma. Kielikursseja ja kursseja järjestetään, mutta hyvin usein ne ovat epätehokkaita erityisesti juuri haluttomuuden takia.

Tuet erityisesti lapsiperheellisille nousevat Suomessa sosiaalipolitiikan ansiosta korkeaksi, kuten voi todeta MOT-ohjelman tilastoista, puhumattakaan yleisesti sosiaalipolitiikasta, mikä ei kannusta työllistymään matalapalkkaisiin töihin. Sekä pakolaisille että maahanmuuttajille sosiaalivirasto antaa herkästi ja runsaasti toimeentulotukea perustuen oikeutetusti siihen ettei heillä ole olemassaolevia tukiverkostoja Suomessa, kuten esimerkiksi kanta-suomalaisilla. Liian helposti kuitenkin nousee vaihtoehdoksi sosiaalitukien varaan jääminen ja vain selektiivinen integroituminen. Ongelmaa sosiaalitukien kanssa ei saisi siis missään nimessä yhdistää maahanmuuttopolitiikkaan, sillä ongelma on sosiaalipolitiikassa ja sen epäyhdenmukaisuudessa. Suomen sosiaalipolitiikka on rakennettu periaatteelle "kansalaisen paras", mutta jatkuva halu kiristää ja muokata sitä eri suuntiin on luonut siitä kaikessa sosiaalisessa tasa-arvoisuudessaan sosiaalisesti epäoikeudenmukaisen.

Maahanmuuttajien ja Suomessa olevien ulkomaalaisten tilanne puolestaan on laidasta laitaan voimakkaammin häilyvä. Heidän syynsä olla, mennä ja tulla ovat äärimäisen moninaiset, joten heitä on äärimmäisen hankala niputtaa millään lailla yhteen. Ns. maahanmuuttajien terminen tarkoitus on kuitenkin tarkoituksella tulla ja jäädä Suomeen, kun taas esimerkiksi monilla EU-kansalaisilla ei ole Suomessa mitään halua ruveta maahanmuuttajaksi vaikka olisivatkin asuneet Suomessa vuosikymmeniä. Erikoisinta on kuitenkin se havaitsemani tekijä, että mitä hankalampi prosessi on ollut päästä Suomeen ja osaksi sen sosiaalijärjestelmää, niin sitä suuremmin arvostaa sitä ja on valmis työskentelemään integroituakseen. Passiivisuus ruokkii passiivisuutta ja aktiivisuus luo aktiivisuutta. Kun kaikki tulee valmiina kuin Manulle eväät niin se ei todellakaan kannusta itse toimimaan - tarvitaan ohjausta, ei paapomista. Myös hallinto tajuaa tämän ja siksi se pyrkiikin voimakkaasti aktivoimaan, eli kotouttamaan uusia kansalaisia yhteiskuntaansa. Asiasta esiin noussut voimakkaat ristiriidat kuitenkin mielestäni osoittavat, että nämä pyrkimykset eivät ole tarpeeksi. Minun mielestäni siinä ei ainakaan ole tarpeeksi.

Tämä ei ole helppo aihe ja se varmaan jakaa mielipiteitä - niinkuin se hajoittaa parhaillaan rivejä suuremmalla mittakaavalla puolueiden ja eri julkisuuden välineiden välityksellä. En ehkä ilmaissut kaikkea niin antaumuksellisesti ja selkeästi kuin haluaisin, mutta kirjoitan sitten lisää myöhemmin tai kun joku kommentoi. On jotenkin niin vaikeaa kirjoittaa asiasta, jossa ei saa olla kriittinen eikä toisaalta myötäilijäkään. Teitpä mitä hyvänsä niin silti sinä tässä aiheessa astelet väistämättä jonkun varpaille. Ehkä siksi juuri tarvitsemmekin miinanraivaajia, jotka uskaltavat puhua ja sanoa, niin hyvässä kuin pahassa - mutta silti sitä yhteistä rakentaen ja miinoja purkaen.