sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Koulutus maksulliseksi Suomessa!

Jälleen kerran on käynnistynyt kiitettävän voimakas keskustelu uusimmasta esityksestä liittyen Suomen opiskelupolitiikkaan. Tässä esityksessä maksullisella koulutuksella olisi suuret potentiaalit nousta tuottavaksi koulutusvienniksi muiden länsimaisten vastaavien oppikoulujen, erityisesti Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian huippuyliopistojen, tapaan.

Opiskelijarintama oli jyrähtänyt hiljattaisen yliopistouudistuksen yhteydessä huomattavaan vastarintaan. Tässä yliopistouudistuksessa läpi lyöty lukukausimaksujen mahdollisuus selitettiin ulkomaisille opiskelijoille suunnatuilla lukukausimaksukokeiluilla. Nyt kuitenkin opiskelijarintama on salamannopeasti noussut mielettömään vastarintaan, mm. Facebookissa ja HYY:n opiskelija-aktiivien toimesta, kun uusimman työryhmän esitys todellakin harkitsisi näiden maksujen siirtämiseen ei vain ulkomaisille, vaan kaikille. Kun annoit pirulle pikkusormen, niin se vei koko käden.

Facebookissa vallitsee nyt sota eri ryhmittymien välillä. ”Vastustan Kokoomuksen suunnitelmia muuttaa opiskelu maksulliseksi!” on tätä kirjoittaessani jo yli 33 000 jäsentä, kun taas vastareaktiona syntyneellä ”Vastustan väärää tietoa - Kokoomus kannattaa maksutonta opiskelua” on vain 1500 jäsentä. Myös muut politiikan tekijät ja puoluetahot ovat laajalla rintamalla lähteneet osoittamaan vankkumattoman tukea maksuttomalle opiskelulle, mutta erikoisinta on kuitenkin tämän kieltämättä äärimmäisen vahingoittavan ehdotuksen leimautuminen Kokoomuksen piikkiin.

Kuka tahansa tunnistaa tällaisen ehdotuksen räjähdysherkkyyden varsinkin yliopistouudistuksen jälkimainingeissa – ja varsinkin kun ehdotukset opintotuen parannuksista ovat samalla tavoin vasta työryhmän ehdotusasteella. Tulevaisuuden toivojen muurinjalan murtaminen todellakin on poliittista itsemurhaa parhaimmillaan, mikä todella ajaisi Suomen sisäiseen sukupolvien väliseen konfliktiin. Muistaen varsinkin sen miten työuria lopulta onnistuttiin ”lyhentämään ja tehostamaan” vain alkupäästä eri opintouudistusten tiukennusten kautta, eikä niinkään loppupäästä kun eläkeiän korotuksesta tuli totaalinen pannukakku.

Kokoomuksella ei kuitenkaan mm. Heinosen vakuutteluista huolimatta tunnu olevan täysin puhtaita jauhoja pussissaan. Kokoomuslaisen opetusministerin johdolla asetettu työryhmä puheenjohtajanaan kokoomuslainen valtiosihteeri kuitenkin kielii siitä, että ainakin joillain kokoomuksen ja sen ajamien taloudellisen eliitin ryhmien edustajien mielestä lukukausimaksut ovat harkinnan arvoinen asia:

"Työryhmän mielestä korkeakoulujen lukukausimaksut lisäisivät koulutusviennin mahdollisuuksia. Kysymys korkeakoulujen maksullisuudesta esitetään otettavaksi osaksi seuraavan hallitusohjelman valmistelua."

Kokoomuksen sisäinen ristiriita nyt ei sinänsä ole mitenkään ihmeellistä sillä Kokoomus on oman sisäpiirinsä voimasta ottanut askeleita vasemmalle ja liberaalimmaksi perinteiseltä konservatiisemmalta oikeistolinjaltaan. Kokoomus pitää kuitenkin sisällään hyvin paljon vanhakantaista ja neoliberalistista oikeistolaisuutta, niin edustajina, jäseninä kuin kannattajinaankin.

Kuitenkin opiskelijoita kohtaan on kovempia asenteita myös muiltakin tahoilta, kuten käy ilmi esimerkiksi HY:n Tanskasen työryhmän ehdotuksesta. Siis ilmiön ei voi millään oikeutuksella antaa leimautua vain ja ainoastaan Kokoomuksen syyksi, vaan vallitsevassa opiskelijoita kurittavassa mielialassa on merkittävä osansa vanhemmalla ja hyvin toimeentulevalla sukupolvella.

Kaiken kaikkiaan uskon että tärkein asia on kuitenkin se, että lukukausimaksuja vastustetaan kaikissa leireissä lipun väriin katsomatta. Tälläisten ainakin itselleni äärimmäisen tärkeiden kysymysten äärellä uskon, että nyt todellakin vedetään viivaa hiekkaan - sillä sinä olet joko meidän puolella tai meitä vastaan. Tämä on varma tulevaisuuden ruutitynnyri ja toivon ettei kukaan nykyisistä tai tulevista päättäjistä ole tarpeeksi hullu sitä sytyttääkseen.

Omia mielipiteitäni lukukausimaksullisuudesta ja opintojen tukemisesta:



Koulutus tulisi pysyä tässä maassa maksuttomana ja kannatan ehdottomasti niin opintotuen kuin asumislisän nostamista ainakin muiden sosiaalitukia nauttivien tahojen tasalle (työttömät, pakolaiset, eläkeläiset). Vain ja ainoastaan tarkoitusperäisen Suomen sosiaalitukien hyväksikäytön opiskelua varten pyrkisin estämään kokonaan. Esimerkiksi yhä nykyään EU/ETA -maiden kautta työskentelemään tulevat ovat oikeutettuja täyteen sosiaalietuuksiin ja pystyvät työntekijäksi rekisteröidyttyään luovimaan itsensä opintotukeen oikeutetuiksi opiskelijoiksi, vaikka toisaalta vain opiskeluhakuinen oleskelu kieltäisikin kaikki etuudet.

Erityisesti ulkopaikkakunnilla masinoituneen ulkomaisten oppilaiden markkinoidun ja tarkoituksenmukaisen massatuonnin ulkomailta vuoksi olisi järkevää mielestäni, että lukukausimaksut aloitettaisiin tulevina vuosina EU/ETA maiden ulkopuolisten tutkinto-opiskelijoiden kohdalla. Nykyisin koulujen rahoitus tulee opiskelevista opiskelijoista ja valmistuvista opiskelijoista, eikä sillä ole mitään merkitystä onko tätä ilmaista opiskelua nauttimassa suomalainen vai ei. Suomalaiset sen koulutuksen loppujen lopuksi kuitenkin maksavat. Lyhyen aikavälin vaihto-opiskelijat kuitenkin tulisi mielestäni jättää rauhaan. EU/ETA maiden ulkopuolisten opiskelijoiden vuoksi kuitenkin kannustaisin kotimaisia ja ulkomaisia kouluja omalta taholtaan erilaiseen bilateraaliseen tai muuten kannustavaan stipendiaattitoimintaan lahjakkaiden ulkomaalaisten opiskelijoiden tutkinto- ja jatko-opiskeluja varten.

2 kommenttia:

  1. Faktat kuntoon:

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=26478%3ayllaetys-ministerioestae-tonnin-opintomaksu-tyoeryhmaeae-vetaeae-demari&catid=8%3akotimaa-paeaeuutinen-&Itemid=4&sms_ss=facebook

    VastaaPoista
  2. Nythän on siis ollut jo kolmas vastaava työryhmän ehdotus, jota Anonyymi niin auliaasti esittelee meille.
    Kirjoitukseni käsittelee vain kahta ensimmäistä, eli Opetusministeriön Heljä Misukan ja Yliopiston Takkulan työryhmän tuloksia. Blogini faktat ovat tarkistettuja ja kunnossa, mutta aina saa toki huomauttaa jos siltä tuntuu. Tällä kertaa huomauttajan olisi kuitenkin ollut hyvä lukea tekstini kokonaan. =P

    VastaaPoista