Osa uskoo ilmastonmuutokseen, osa taas puolestaan pitää koko tapahtuu ekohippien silkkana höpönlöpönä. Toisaalta kysymyksen asettelu ihmisille saattaa tuoda mitä moninaisimpia vastauksia. Kyllä ihmiset ovat huolissaan luonnon tilasta ja ilmastonmuutoksesta, mutta suurin ongelma tuleekin eteen siinä, että kuinka paljon me olemme valmiit yksilöinä tekemään sen puolesta. Ihminen voi hyvin ymmärrettävästi on väkivaltaa, sotaa, teurastusta, pahoinvointia, köyhyyttä, nälänhätää ja muita maailman kurjia ilmiöitä vastaan – mutta yhtenä pienenä ihmisenä hän on omasta mielestään mitätön puuttumaan niin isoihin asioihin. Tuulivoima on hyvä asia, niin kauan kuin voimaloita ei rakenneta omaa näköalaa pilaamaan. Kun nämä yksilöt, koko maailman Matti Meikäläiset, kootaan yhteen, niin huomataan, että heitä on aika paljon. Lopputulos on että tuulivoimaloita ei rakennetta, eikä maailman vääryyksiin puututa.
Ihmistä ei ole kovinkaan hyvin suunniteltu pitkän aikavälin suunnitteluun. Ihmisen ikä ja varsinkin ihmisen vahvin työikä on loppujen lopuksi kovin lyhyt. Asiat keskittyvät tavallisella kansalaisella yhä paljolti toimeentulon ja omien asioiden ympärille. Vaikka ihmisten aineellinen toimeentulo on lähestulkoon kaikkialla maailmassa parantunut, ei ole aikaa puuttua naapurien tai kanssaihmisten huoliin. Oma napa on aina muiden napaa lähempänä. Katse kohdistuu omiin jalkoihin – ei kaukaisuuteen. Suhteellisen vaarallinen yhdistelmä, kun ajattelee ihmisen kiihdyttävän entistä lujempaa yhteiskunnan ja teknologian moottoritiellä – ja silti ihminen vain katsoo jalkojaan polkimilla eikä suinkaan keskity katsomaan minne ollaan edes matkalla.
Voiko ihmistä toisaalta edes syyttää tästä? Yhteiskuntamme on ollut kouriintuntuvassa muutoksessa jo yli vuosisadan – ja kouriintuntuvalla muutoksella tarkoitan sitä että ihmisten elinaikana saattaa tapahtua merkittäviä rakenteellisia muutoksia kulttuurissa, elämäntavoissa ja yhteiskunnassa. Kun ihminen lähtee pitkään vaellukseen eläen paimentolaisen elämää kaupunkien betonisista lähiöistä toiseen, työpaikasta toiseen, niin ihminen todellakin keskittää huomionsa vain selviytymiseen. Maailma muuttuu niin nopeasti, että siitä täytyy pitää kiinni todella lujaa pysyäkseen mukana. Vauhdin kiihtyessä väliinputoajat lisääntyvät ja nopeat syövät hitaat.
Me jatkamme siitä mistä edeltäjämme sen meille jättävät ja uskomme että näin meidän tulee elää elämäämme ja jatkamme eteenpäin. Niin kauan kuin muutokset tukevat inhimillistä lyhyen tähtäimen ajattelua, niin niillä on taipumus juurtua meihin syvälle kiinni. Kulutusyhteiskunta ja markkinatalous ovat tulleet pysyvyksi ja ne leviävät entisestään yhä laajemmalle ja laajemalle. On pelottavaa katsella, kun ihminen pukee päälleen sivistyksen ylväät vaatteet, mutta on kaikesta ylimielisyydestä huolimattaaan silti pohjimmiltaan ja motivaatioiltaan itsekäs. Me tavoittelemme omia etujamme. Jos emme suoraan, niin epäsuoraan ainakin.
Vuosisataan mahtuu monta eri sukupolvea, mutta kun sukupolvi kerrallaan viimein pääsee päättävään asemaan, on kaikki jälleen murroksessa ja arvomaailmamme korttipakka sekaisin. Me emme enää kykenekään vastaamaan huomisen haasteisiin. Kööpenhaminassa yritetään epätoivoisesti koota yhteistä tahtoa, jotta voitaisiin luoda kaikki sitovat pelisäännöt yhteistä uhkaa vastaan. Kaikki yrittävät vetää välistä, sysätä kaiken toisen niskaan ja itse välttää mahdollisimman paljon työtä. Kaikki katsovat omia jalkojaan, eivätkä eteensä.
Nykyisten päättäjien ei tarvitse nähdä huomisen yhteiskuntaa. Minun täytyy, joten siksi olen huolissani ja haluan muutosta. Haluan sitovia lupauksia Kööpenhaminasta ja aitoa edistystä.
Olen itsekäs. Olen itsekäs. Olen itsekäs.
Olkaa tekin itsekkäitä.
Jos ette ole itsekkäitä itsenne puolesta, niin olkaa itsekkäitä lastenne puolesta.
Jos ette ole itsekkäitä lastenne puolesta, niin olkaa itsekkäitä kaikkien muiden ihmisten, eläinten tai minkä hyvänsä elämisen arvoisen asian puolesta.
Vain me itse voimme olla itsekkäitä oman itsemme puolesta – sillä kukaan tai mikään muu tuskin tulee koskaan olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti