Perustin sitten blogin. Olin suunnitellut tehdä niin, olin ajatellut tehdä niin ja olin meinannut tehdä niin. Mutta, noh... siinähän käy miten aina käy. Suuret luulot pienellä miehellä, mutta loppujen lopuksi aivan liian vähän tekoja. Kuitenkin tässä ollaan. Yksi askel eteenpäin. Mutta miksi... ?
1) Itsensä ilmaiseminen. Mieleni omien pienien monologien esiintuominen.
2) Tulevaisuuden ambitiot. Kokemus sisällöntuotantoa ajatellen.
3) Herännyt yhteiskunta kriittisyyteni, sekä kiinnostus politiikkaa kohtaan.
Toivon että blogini auttaa minua kuuntelemaan itseäni paremmin ja reflektoimaan omaa itseäni, mutta toisaalta en toivo tämän jäävän surkuteltavaksi monologiksikaan. Toivon saavuttavani kuulijakuntaa; mielellään suopeaa sellaista.
Kävin eilen työhaastattelussa Amnestylla, ja minut kutsuttiin jatkohaastatteluun. Jännittää. Pelottaa. Huolestuttaa. Innostuttaa. Haltioi.
Tämä olisi iso askel eteenpäin. Niin urasuunnitelmissani, ambitioissani kuin myös palkassani. Kuinka pitkiä ja kestäviä ovat nykyaikaisen post-fordistisen yhteiskunnan työsuhteet. Onko oikein tavoitella jotain parempaa, vai leimaako toiset ajatukset ja ympärilleen katselu ihmisen. Onko ihmisellä oikeutta katsoa onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
jyrää pois vaan Antti!
VastaaPoistaTurhaa häpeilet olla parempi.