Insinöörin näkökulmasta on vaikeaa olla yhteiskuntatieteilijä

Yhteiskuntatieteilijän suurin dilemma on ymmärtää yhteiskuntaa ja kuitenkin olla täysin kykenemätön vaikuttamaan siihen. Mitä enemmän sitä tutkii yhteiskuntaa, niin vääjäämättä törmää yhteiskunnan rakentumisen ristiriitaisuuteen. Yhteiskuntahistoriallisesti on kuitenkin hieman helpottavaa todeta yhteiskunnan kysymyksien nykyisyydestä ja tulevaisuudesta olleen aina ristiriitaisia.

Yhteiskunnallisia ja sosiaalisia aineita opiskelevista useimmat haaveilevat kykenevänsä vaikuttamaan maailmanmenoon, mutta joutuvat lopulta sitten nöyrtymään suuremman totuuden edessä. Niin yhteiskunnallisten kuin uskonnollisten asioiden kanssa pohdiskeleva joutuu väistämättä koetelluksi. Opiskelijat saapuvat kotoaan ja lähiympäristöstään syntyneiden uskojensa kanssa yliopiston porteille, jossa vuosien saatossa lapsuuden ja nuoruuden usko asetetaan kyseenalaiseksi.

Politiikka on käyttäytymistä, jossa valtaapitävät harjoittavat yhteiskunnan rakentamista tulevaisuutta varten. Olivat politiikantoimijat rajattuja toimimaan yksin tai porukalla, niin edistyneimmissäkään demokratioissa ei ole tilaa kaikkien mielipiteille ja ajatuksille. Kaikki maailman nykyiset ja entiset yhteiskunnat ovat lähes poikkeuksetta rakennettu sellaiselle pohjalle, ettei siihen voi vaikuttaa ilman muuttamatta vallitsevaa tasapainoa ihmisten välillä yhteiskunnan sisällä. Joku hyötyy, joku häviää. Politiikan teon hulluja vuosia on harvassa. Yhteiskuntajärjestelmien päätavoite on pysyä pystyssä, siksi ne hajoavat vain kun jotain on pahasti vialla – ja pahasti vialla yhteiskuntajärjestelmät ovat useimmiten vasta kun väkivallalla ei kykene enää pitämään järjestelmää yllä.

Insinöörinä voin avata koneen huoltotilan, tehdä tutkimuksia, päätellä ja korjata. Yhteiskuntatieteilijänä voin vain tarkastella yhteiskuntaa ympärilläni kuin katselisin tähtiä taivaalta kaukoputkella. Näkökulmani on henkilökohtaisen kaukoputkeni rajoittama ja näen kerralla vain pienen palasen kokonaisuutta. Yhteiskunnan liikkuvia osia on enemmän kuin ihmismieli pystyy käsittelemään. Meillä on vain karkeat stereotypiat ja poliittiset teoriat joiden avulla voimme yrittää ymmärtää ihmisyhteisöjen sekavaa monimuotoisuutta ja keskinäistä riippuvuutta.

Machiavellin ja Michelsin viitoittama elitististen suurmiesten ja harvojenvallan rautainen laki hallitsee niin pieniä yhteisöjä kuin suuriakin. Niin kunnallinen kuin kansallinen ja ylikansallinen päätöksenteko ovat harvojen hallinnassa. Jopa harvojenvallassakin on omat harvojen valtansa. Muutamat voivat teoillaan muuttaa pysyvästi miljoonien tai miljardien yksittäisten kohtalon.

Yhteiskuntatieteilijän suurin dilemma on ymmärtää yhteiskuntaa ja kuitenkin olla täysin kykenemätön vaikuttamaan siihen. Enimmäkseen politiikka on yhteiskuntatieteilijälle kuitenkin vain turhauttavaa.

Kirjoittaja on tietotekniikan insinööri ja valtiotieteiden kandinaatti, joka yrittää tehdä graduaan suomalaisesta poliittisesta korruptiosta kyynistymättä liikaa.