Globaali rahatalous perustuu ajatukseen lainaamisesta. Kun lainaamisia tapahtuu lukemattomia, risteäviä ja yhdistäviä, niin me olemme tilanteessa, jossa kaikki ovat velkaa toinen toisellemme. Me olemme ennakoineet joidenkin asioiden menestyvän ja tuottavan, joten olemme antaneet lainaksi jotain omaamme vastineeksi tulevasta. Vaikka loputon lainaamisen kierre kuulostaa maallikolta mielipuoliselta, niin todellisuudessa me olemme aina eläneet velaksi.
Tulevaisuuteen sijoittaminen on kaiken elämän perusta
Jos me eläisimme vain tätä hetkeä ja päivä kerrallaan, niin ketään meistä ei olisi olemassa. Kaikilla organismeilla vallitsee sama ajava voima - nimittäin tarve selviytyä. Jos me emme ajattelisi omaa tai jälkeläistemme tulevaisuutta, niin mitään nykyisyyttä ei voisi olla olemassa.
Markkinoiden luottamus katoaa kun riskit lisääntyvät. Odotettava voitto antamastani lainasta muuttuu entistä epätodennäköisemmäksi. Minulle tulee halu olla lainaamatta, pitää omaisuuteni itselläni. Kaikki omaisuus on kuitenkin enemmän tai vähemmän lainattua.
Konkurssit eivät ole tavattomia, sillä kaupallinen toiminta on kautta aikojen kokenut takapakkeja ja hukkasijoituksia. Elämä on riski ja meidän uskallettava ottaa se. Vain kylvetty siemen voi koskaan tuottaa satoa.
Markkinoiden paniikin levitessä, yksilön halu selviytyä muuttuu kollektiivista tasapainoa tärkeämmäksi. Syntyy lainojen purkautumisen kierre, jossa aiemmin arvokkaaksi luokiteltu menettää arvonsa. Purkautumisen syöksykierteen loppupisteenä on rajatumpi ja toimintakykyinen taloudellinen vaihdanta. Tyypillisesti kaikki ei-välttämättömyydet ja luksus menettävät nopeimmin arvonsa. Välttämättömyyksien vaihdanta korostaa talouden toimintakyvyn peruselementteihin, kuten öljyyn, varaosiin, raaka-aineisiin ja takapihan perunoihin.
Epätoivoinen yritys palauttaa luottamus
Vahinko on päässyt sattumaan maailmanmarkkinoilla. Globaalin markkinatalouden jatkuvaan kasvuun perustuva järjestelmä yskähtälee pahasti, kun valtava määrä sijoituksia on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Sijoittajien siemenvilja ei olekaan itänyt ja ahneus suurin satoihin on kostautunut - sadot on menetetty, nälänhätä uhkaa ja vaivaisimmat kerjäläiset valittavat kohtaloaan.
Valtiot ovat ottaneet vastuunkantajan roolin, yrittäen luoda puskuria murtuvien talouksien ympärille. Me yritämme vakauttaa lainamarkkinoita lupaamalla lainojen vakuuksia ja ostamalla lainoja niiden varoilla, joilla on vielä arvoa. Markkinatalouden itseohjautuva ja yksilöllisiä voittoja korostava käyttäytyminen on sekä järjestelmän ylläpitävä voima, että oma suurin heikkoutensa.
Koska asioiden ja esineiden arvo saattaa menettää arvonsa hetkessä, on markkinoiden luottamus siis todellisuudessa uskoa harhaan. Kysyntä ja tarjonta määräävät päivän hinnan, eikä niin täydellistä informaatiota tai luottamusta voi vallita millään markkinoilla. Jaetun vastuun luoman vaaran voi estää vain tukemalla heikoimpia ja hyväksyä tappiot vääjäämättömissä asioissa.
Kuka joutuu maksumieheksi?
Kaikkein heikoimpia talouksia ei pysty pelastamaan mikään, se on jo selvää. Kysymys on tällä hetkellä kuka päätyy maksumieheksi. Todennäköisesti kaikki joutuvat maksamaan hintojen heilahtelut omista pusseistaan, sillä vaihtoehtoja on vähän ja globaalissa markkinataloudessa kaikki kärsivät ja voittavat kollektiivisesti - rikkaat enemmän, köyhät vähemmän. Tuotanto ja palvelut taloudellisessa toiminnassa eivät kuitenkaan katoa mihinkään, ainoastaan niiden arvot muuttuvat. Markkinatalous määrittelee itse uudestaan mikä on arvokasta ja mikä ei. Jokin toimintaa menettää merkityksensä, jokin toinen korostuu ja jonkin toisen omaisuus katoaa.
"Markkinoiden luottamus katoaa kun riskit lisääntyvät."
VastaaPoista"Vahinko on päässyt sattumaan."
Mutta eikö nyt jää epäselväksi, mistä paniikki alkaa? Miksi riskit yhtäkkiä lisääntyvät lainaa annattaessa tehtyjä laskelmia suuremmiksi? Konkurssit eivät tosiaan ole tavattomia, mutta miksi ne tietyllä ajan hetkellä olisivat todennäköisempiä kuin toisella? Miksi ihmeessä vahinko vain pääsee sattumaan?
Ajatus, että kriisit johtuisivat luottamuksen katoamisesta laittaa minusta kärryt hevosen eteen. Ennemmin luottamuksen katoaminen on oire reaalitalouden vaikeuksista, jotka johtuvat muista syistä kuin sijoittajien tunnelmista.
Luonnollisesti vaikeudet johtuvat reaalitaloudesta ja sen toimintatavoista. Avasin asiaa hieman enemmän blogitekstissä.
VastaaPoistaRiskit luonnollisesti kasvavat kun asioiden odotukset tuotolle madaltuvat tai uhkaavat hävitä kokonaan. Markkinatalous perustuu enemmän tai vähemmän illuusioon jatkuvasta talouden kasvusta. Kaikki perustuvat arviointiin ja arvottamiseen. Talous kasvaa koska uutta arvostettavaa omaisuutta syntyy tai vanhan arvostus nousee. Kun sijoittajan riskit toteutuvat, niin hän häviää rahaa. Kun usean sijoittajan riskit toteutuvat, niin koko järjestelmä hiipuu. Kun koko järjestelmä perustuu velkaan ja subjektiiviseen arvostamiseen, niin luottamus on pääasemassa. Lamakierre ruokkii itse itseään, kunnes saavuttaa vakaan tilanteen uudelleen arvottamalla arvonsa uudelleen ja samaan illuusion toimimaan.
"Luonnollisesti vaikeudet johtuvat reaalitaloudesta ja sen toimintatavoista. Avasin asiaa hieman enemmän blogitekstissä."
VastaaPoistaVoitko antaa linkin siihen blogitekstiisi?
Talouden jatkuva kasvuhan ei ole erityinen illuusio, vaan koko ihmiskunnan historian ajan jatkunut prosessi, joka tuskin loppuu ainakaan seuraaviin satoihin vuosiin (ja tuskin silloinkaan, tosin voi kai olla, että ympäristökatastrofit iskevät niin kovaa että loppuu).
Miksi siis yhtäkkiä tuotto-odotukset madaltuvat tai uhkaavat hävitä kokonaan useilta sijoittajilta samalla kertaa?
Muuten ajatuskokeena, jos kaikki luotonantajat päättäisivät luottaa sokeasti, tuli mitä tuli, niin olisiko kapitalimissa kriisejä ollenkaan?
"Talous kasvaa koska uutta arvostettavaa omaisuutta syntyy tai vanhan arvostus nousee. "
Tästä minun täytyy olla eri mieltä. Vanhojen ts. olemassa olevien, hyödykkeiden hinnan nousua sanotaan inflaatioksi, ei talouskasvuksi.
Ylempään tekstiin olen korjannut osuuden:
VastaaPoista"Globaalin markkinatalouden jatkuvaan kasvuun perustuva järjestelmä yskähtälee pahasti, kun valtava määrä sijoituksia on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Sijoittajien siemenvilja ei olekaan itänyt ja ahneus suurin satoihin on kostautunut - sadot on menetetty, nälänhätä uhkaa ja vaivaisimmat kerjäläiset valittavat kohtaloaan."
Jatkuva taloudenkasvu nykyisessä reaalitaloudessa perustuu paljolti illuusion, koska se on rahoitettu lainarahalla. Laina on sijoittamista tulevaisuutta varten parempien voittojen toivossa. Tuottavuuden kasvu luo tehokkuutta ja kilpailu karsii heikompia. Kilpailussa kuitenkin tuhlautuu myös resursseja, eli toimintaa lakkaa. Arvostus katoaa. Lainoitetut pääomat tuota voittoa. Lainaa, eikä korkoja voi maksaa.
Tarkoittamani "arvostus" perustuu pitkälti arviointiin ja tulosten ennustettavuuteen. Kysyntä ja tarjonta, eli vaihdanta liittyvät olennaisesti myös arvostuksen määrittelemiseen. Talous kasvaa yksikössä jonka arvioitu arvostus kohoaa kolmansiin osapuoliin nähden. Tämä tarkoittaa käytännössä sisäisen yksikön deflaatiota tai kolmansien osapuolien inflaatiota. Jos tuotanto ja kustannukset pysyvät tasaisina, ei talous kasva - mutta toisaalta koska tuotanto ja kustannukset ovat sidottuja lainaan, eli rahaan, niin määritelmä ei ole enää kuin lainan eteenpäin antamista.
Mutta selitä toki laajemmin, yritän ymmärtää.
"Jatkuva taloudenkasvu nykyisessä reaalitaloudessa perustuu paljolti illuusion, koska se on rahoitettu lainarahalla. Laina on sijoittamista tulevaisuutta varten parempien voittojen toivossa. Tuottavuuden kasvu luo tehokkuutta ja kilpailu karsii heikompia. Kilpailussa kuitenkin tuhlautuu myös resursseja, eli toimintaa lakkaa. Arvostus katoaa. Lainoitetut pääomat tuota voittoa. Lainaa, eikä korkoja voi maksaa."
VastaaPoistaJos tarkoitat, että pääomien jatkuva keskittyminen johtaa ylituotantoon mikä puolestaan laukaisee kapitalismin kriisin niin voinen olla samaa mieltä (aika viehättävän marxilainen analyysi muuten). Näkisin saman prosessin voivan tapahtua yhtä hyvin vaikka kukaan ei lainaisi kenellekään. Mun on tosin valitettavasti hankala arvioida, tarkoitatko.
"Tarkoittamani "arvostus" perustuu pitkälti arviointiin ja tulosten ennustettavuuteen. Kysyntä ja tarjonta, eli vaihdanta liittyvät olennaisesti myös arvostuksen määrittelemiseen. Talous kasvaa yksikössä jonka arvioitu arvostus kohoaa kolmansiin osapuoliin nähden. Tämä tarkoittaa käytännössä sisäisen yksikön deflaatiota tai kolmansien osapuolien inflaatiota. Jos tuotanto ja kustannukset pysyvät tasaisina, ei talous kasva - mutta toisaalta koska tuotanto ja kustannukset ovat sidottuja lainaan, eli rahaan, niin määritelmä ei ole enää kuin lainan eteenpäin antamista."
Tästä mä en tajunnut mitään.