Kerjääminen on tullut jäädäkseen

Romanikerjäläiset ovat jälleen kerran ja hyvissä ajoin tänä kesänä aloittaneet kerjäämisoperaationsa Suomessa, vaikka viranomaisten otteet heitä kohtaan ovat alkaneet koventua. Ulkomailta tulevien kerjäläisten lisäksi olen useaan otteeseen törmännyt kerjäläistymisen uudempaan ilmiöön, nimittäin ilmiön laajenemiseen suomalaisiin laitapuolenkulkijoihin. Nämä Helsingin Kallion kaupunginosan hilpeät kerjääjät vaikuttavat enemmän sivutoimisilta kerjääjiltä. Kerjääminen on osoittautunut näemmä olemaan loistava tapa yhdistää ryypiskely, lorviminen ja kaljarahan tienaaminen. Ulkomailta tuleville, ns. romanikerjäläisille kerjääminen on kuitenkin aivan erilaista. Romanikerjäläisille kerjääminen on tärkeää työtä ja monilla vakiintunut elämäntapa.


Lähestymisratkaisu

Romanikerjäläisten ongelmiin voidaan puuttua vain pakottamalla kerjäläisten kotimaat, Bulgaria ja Romania ottamaan vastuu omista kansalaisistaan. Ainoastaan EU:n painostus kykenee tähän, mutta tähän mennessä toiminta on ollut hampaatonta. Koska ratkaisua saadaan odottaa hamaan tulevaisuuteen EU:n ripeydeyllä, niin Suomen on vain omalla kansallisella tahollaan kyettävä adaptoitumaan tilanteeseen parhaansa mukaan. Esitykseni onkin yhdistää mielipidepalstoilla esiintyviä avauksia maltilliseksi kokonaisuudeksi:

• Ammattimainen kerjääminen, muuhun kuin hyväntekeväisyyttä varten, on kiellettävä.


• Ulkomaalaisten saamiin toistuviin rangaistuksiin on sovellettava ulkomaalaislain 149 § toista pykälää ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 48 artiklan 3 kohtaa:

”Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;”

Ulkomaalainen, jolle on Suomessa myönnetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EY-oleskelulupa, voidaan karkottaa maasta vain, jos hän muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan.

• Kerjäläisille on taattava mahdollisuus majoittua valvotusti, niin ettei hökkelikyliä kykene enää syntymään. Maksullinen Rastilan leiriytymisalue ei käy, vaan romaneille on poikkeuksellisesti määrättävä oma ilmainen majoittumisalue. Sataman aktiivien alue soveltuu tähän toimintaan mainiosti, mutta sen koko on rajallinen.


• Hökkelikylät yleisillä alueilla on purettava, tarvittaessa majapaikat tuhoten


• Kerjäläisille on tarjottava myös tarpeen vaatiessa hätämajoitusta ja ruokaa, niin pitkään kuin he itse sen katsovat tarpeelliseksi. Samaan tapaan kuin turvapaikanhakijoille tarjotaan, mutta ilman mitään rahallista toimeentulotukea.


• Entisiä kerjäläisiä tai kerjättäväksi pakotettuja on suojeltava kaikelta mahdolliselta rikolliselta painostukselta. Jos uhka on todettavissa vakavaksi, turvapaikanhakuprosessi Suomesta on suotava mahdolliseksi.

Ratkaisuehdotukseni päätavoite on lopettaa ammattimainen kerjääminen, tehdä työn tekeminen kerjäläisille ainoaksi vaihtoehdoksi ja käytännössä estää ammattimaisen kerjäämisen kehittymistä järjestäytyneen rikollisuuden toiminnaksi Suomessa. Toisaalta, niin kauan kuin kerjäläisten kotimaat eivät toimi edellytystensä mukaisesti, niin Suomen ainoa humaani ratkaisu on auttaa kerjäläisiä. Siltikään auttaminen ei saa muodostua hyväksikäytöksi.


Kerjääminen käy työstä

Kaikkien näiden vuosien aikana näkemäni romanikerjäläiset ovat osoittaneet kerjuussaan hyvinkin kunnioitettavaa valppautta, tilannetajua ja ahkeruutta. He ovat kadunkulmassa, tyrkyttämässä kukkia tai jakamassa Iso Numero -lehteä, uutta köyhyyttä vastaan toteutettua kulttuurijulkaisua.

Nostan hattua erityisesti eräälle rammalle kerjäläiselle. Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla, pääsisäänkäynnin edessä, on jo melkein vuoden päivät ollut kerjuulla yksijalkainen mies puukeppeineen. Mies seisoo asennossa oven edessä, kainalosauva yhdessä kädessä ja kerjuukuppi toisessa kädessä, aamusta iltaan melkein joka päivä.

Useat yritykset työllistää romanikerjäläisiä maatalousapulaisina, sekatyöläisinä tai marjojen poimijoina ovat epäonnistuneet surkeasti. Ainoa positiivinen onnistuminen on ollut Alhonvuoren hiihtokeskukseen palkatut romanit. Suurin ongelma palkkaamisessa on ollut kuitenkin työnteosta saatava huono palkka. Pientyöt Suomessa törmäävät pian ns. köyhyysloukun esteisiin. Asuminen ja verotus syövät pienistä ansioista suurimman osan ja erityisesti ammattimainen marjanpoiminta vaatii huomattavaa kärsivällisyyttä vastineeksi pienistä penneistä.


Ammattimaista kerjäämistä

Ammattimaiset kerjääjät saavat helposti koottua hyvät tuntiansiot. Menestyvä toiminta pitää kerjäläiset kiinni siinä toiminnassa, johon he ovat parhaimmin oppineet ja saavat parhaimmat tulot. Onnistumisistaan huolimatta, myös Alhonvuorella on ollut ongelmia kerjäämisen vuoksi ja joitakin työntekijöitä on jouduttu irtisanomaan, koska ovat töiden lisäksi kerjänneet minkä kerenneet. Mahdollisuus töihin, vaikkakin vähäisempiin, kiehtoo eniten juuri niitä kerjäläisiä, jotka ovat parhaiten tottuneita tekemään töitä. Monille romanikerjäläisille kerjääminen on työtä johon on totuttu. Romanialaisten kerjääminen on Suomessa toistaiseksi vielä nappulapeliä, kuten käy ilmi Paul Polanskyn kolumnista. Etelä-Euroopassa tilanne on toinen ja toiminnan takana on pääasiallisesti ihmiskauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta.


Kerjääminen, eriarvoistuminen ja köyhyys

Myös Suomeen saapuvien romanien keskuudessa vallitsee eriarvoistumista, eikä heitä voi missään nimessä pitää yhtenäisenä joukkona. Sataman ja vapaa liikkuvuus-liikkeen aktiiveista huolimatta, eri sukujuuret, kansallisuudet ja yksilölliset taustat jakavat romanikerjäläisiä eri ryhmittymiin.

Suomessa on monitasoista eriarvoisuutta, eikä siihen ole voimakkaasta poliittisesta keskustelusta huolimatta osattu puuttua. Uuden hallituksen toimintakin keskittyy vain perusturvan korottamiseen, eikä sen parantamiseen. Korotus on vain keino lykätä väistämätöntä muutosta, mutta poliittisen ristiriitaisuuden hengessä meiltä ei löydy tarpeeksi voimakasta tahoa ajamaan uudistuksia läpi.

Kaikkein helpoin ratkaisu poliitikoille ja arkisten ihmisten omatunnoille on vain kääntää katsetta ja toivoa ettei kerjäläistoiminta ala kasvaa Suomessa samoihin mittasuhteisiin kuin eteläisessä Euroopassa.

Ristiriitainen ongelma johtaa väistämättä vain ristiriitaiseen ongelmanratkaisuun. Ristiriitainen ongelma ei kuitenkaan oikeuta ratkaisujen välttelemiseen, kuten niin usein on tapana. Omelettia ei voi tehdä ilman rikkomatta munia.