Jotta ketään ei unohdettaisi

Niin siinä sitten on päässyt käymään. Seitsemän vuoden poliittisen aktiivisuuden jälkeen olen viimein päässyt itse ehdolle. Tunnetila ja innostus tästä mahdollisuudesta on ollut niin korkea, että se määrä millä luen poliittista kirjallisuutta on kohonut ja yleinen työkykyni on pompahtanut roimasti ylöspäin. Kirjoitan jopa julkiseen blogiini, mikä on viime vuosina ollut vähiten mielessäni.

Vaalikampajani tulee keskittymään minulle jo luottamustehtävissä muovautuneen profiilin ympärille. Olen empaattinen, rakentava ja päämäärätietoinen toimissani. Haluan parasta mahdollista palvelua mahdollisimman ekonomisesti ja ekologisesti. Olen myös huomannut eroni muihin luottamushenkilöihin.

Olen toiminut vaaleilla valittuna luottamushenkilönä lukuisissa säätiöissä, yhtiöissä, lautakunnissa, toimikunnissa, korkeakouluissa ja yhdistyksissä. Kaikkia näitä luottamustehtäviä yhdistävä punainen lanka on ollut pyrkimykseni huomioida päätöksenteossa ne ihmiset, joilla ei ole tarvittavia tietoja, uskallusta tai voimavaroja nousta puolustamaan omia oikeuksiaan. 

Turhan usein olen huomannut kanssapäättäjieni näkemysten olevan pelottavan kapeakatseisia ja monet heistä olettavat, että kaikki tavalliset kansalaiset toimivat ja ajattelevat kuten he itse. Tämä on kuitenkin kaukana todellisuudesta. Onko meillä kaikilla ollut mahdollisuutta turvalliseen lapsuuteen, vakaaseen kotiin, harrastuksiin, sosiaaliseen pääomaan, turvattuun talouteen, koulutukseen tai hyvään terveydenhuoltoon?

Harvalla meistä on ollut oikeutta samanlaiseen elämään. Kuitenkin kaikille meille tulisi kuulua samat mahdollisuudet kotiin, terveyteen, toimeentuloon ja onneen.

Vaalikampanjani slogan olkoon siis: "Jotta ketään ei unohdettaisi".

Ensimmäinen vaalitilaisuus kunnallisvaaliehdokkaana. Kymmenisen mielenterveysyhdistys Helmi ry:n jäsentä grillasivat minua monista eri aiheista.