Globaali rahatalous perustuu ajatukseen lainaamisesta. Kun lainaamisia tapahtuu lukemattomia, risteäviä ja yhdistäviä, niin me olemme tilanteessa, jossa kaikki ovat velkaa toinen toisellemme. Me olemme ennakoineet joidenkin asioiden menestyvän ja tuottavan, joten olemme antaneet lainaksi jotain omaamme vastineeksi tulevasta. Vaikka loputon lainaamisen kierre kuulostaa maallikolta mielipuoliselta, niin todellisuudessa me olemme aina eläneet velaksi.
Tulevaisuuteen sijoittaminen on kaiken elämän perusta
Jos me eläisimme vain tätä hetkeä ja päivä kerrallaan, niin ketään meistä ei olisi olemassa. Kaikilla organismeilla vallitsee sama ajava voima - nimittäin tarve selviytyä. Jos me emme ajattelisi omaa tai jälkeläistemme tulevaisuutta, niin mitään nykyisyyttä ei voisi olla olemassa.
Markkinoiden luottamus katoaa kun riskit lisääntyvät. Odotettava voitto antamastani lainasta muuttuu entistä epätodennäköisemmäksi. Minulle tulee halu olla lainaamatta, pitää omaisuuteni itselläni. Kaikki omaisuus on kuitenkin enemmän tai vähemmän lainattua.
Konkurssit eivät ole tavattomia, sillä kaupallinen toiminta on kautta aikojen kokenut takapakkeja ja hukkasijoituksia. Elämä on riski ja meidän uskallettava ottaa se. Vain kylvetty siemen voi koskaan tuottaa satoa.
Markkinoiden paniikin levitessä, yksilön halu selviytyä muuttuu kollektiivista tasapainoa tärkeämmäksi. Syntyy lainojen purkautumisen kierre, jossa aiemmin arvokkaaksi luokiteltu menettää arvonsa. Purkautumisen syöksykierteen loppupisteenä on rajatumpi ja toimintakykyinen taloudellinen vaihdanta. Tyypillisesti kaikki ei-välttämättömyydet ja luksus menettävät nopeimmin arvonsa. Välttämättömyyksien vaihdanta korostaa talouden toimintakyvyn peruselementteihin, kuten öljyyn, varaosiin, raaka-aineisiin ja takapihan perunoihin.
Epätoivoinen yritys palauttaa luottamus
Vahinko on päässyt sattumaan maailmanmarkkinoilla. Globaalin markkinatalouden jatkuvaan kasvuun perustuva järjestelmä yskähtälee pahasti, kun valtava määrä sijoituksia on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Sijoittajien siemenvilja ei olekaan itänyt ja ahneus suurin satoihin on kostautunut - sadot on menetetty, nälänhätä uhkaa ja vaivaisimmat kerjäläiset valittavat kohtaloaan.
Valtiot ovat ottaneet vastuunkantajan roolin, yrittäen luoda puskuria murtuvien talouksien ympärille. Me yritämme vakauttaa lainamarkkinoita lupaamalla lainojen vakuuksia ja ostamalla lainoja niiden varoilla, joilla on vielä arvoa. Markkinatalouden itseohjautuva ja yksilöllisiä voittoja korostava käyttäytyminen on sekä järjestelmän ylläpitävä voima, että oma suurin heikkoutensa.
Koska asioiden ja esineiden arvo saattaa menettää arvonsa hetkessä, on markkinoiden luottamus siis todellisuudessa uskoa harhaan. Kysyntä ja tarjonta määräävät päivän hinnan, eikä niin täydellistä informaatiota tai luottamusta voi vallita millään markkinoilla. Jaetun vastuun luoman vaaran voi estää vain tukemalla heikoimpia ja hyväksyä tappiot vääjäämättömissä asioissa.
Kuka joutuu maksumieheksi?
Kaikkein heikoimpia talouksia ei pysty pelastamaan mikään, se on jo selvää. Kysymys on tällä hetkellä kuka päätyy maksumieheksi. Todennäköisesti kaikki joutuvat maksamaan hintojen heilahtelut omista pusseistaan, sillä vaihtoehtoja on vähän ja globaalissa markkinataloudessa kaikki kärsivät ja voittavat kollektiivisesti - rikkaat enemmän, köyhät vähemmän. Tuotanto ja palvelut taloudellisessa toiminnassa eivät kuitenkaan katoa mihinkään, ainoastaan niiden arvot muuttuvat. Markkinatalous määrittelee itse uudestaan mikä on arvokasta ja mikä ei. Jokin toimintaa menettää merkityksensä, jokin toinen korostuu ja jonkin toisen omaisuus katoaa.
