Kauas ovat karanneet ehdottomat vasemmisto-oikeisto rajat, jotka jakoivat niin politiikkaa, kulttuuria kuin tavalliset arkipäivän tapahtumat kahteen eri leiriin. Nykyään kuitenkin tietoisuuteemme on soluttautunut ja vakiintunut ajatus keskustalaisesta konsensuksesta ja kompromissista. Tällä on niin hyviä kuin huonoja puolia. Ulkoapäin tämä vain todellisuudessa ilmenee niin että vaikka puolueet ja poliikot puhuvat muuta, niin politiikka on silti aina sitä samaa maltillista reaalipoliittista kuravelliä.
Puolueet ovat Suomessakin hiipuneet entistä passiivisempaan suuntaan, jossa puolueet ovat muovautuneet liikkeistä ja eturyhmistä kaiken kansan puolueiksi. Mitään selkeitä linjoja ei ole enää kunnolla havaittavissa ja vaikka ehdokkaat muodollisesti sitoutuvatkin puolueohjelmiinsa, niin tosiasiassa puolueet ovat muuttuneet elitistisen politiikan kentäksi, jolla yksittäinen politiikka vain kerää resursseja ja kannattajakuntaa. Politiikkaa luovat nykyään yksittäiset ihmiset ja puolueiden sisäiset hyvin pienet johtoryhmät. Puolueväki ja ruohonjuuripolitiikka on haudattu. Heikentynyt kenttäväki on silti harvoin hiljaa, mutta heitä harvoin jaksetaan enää kuunnella.
Kaikki tämä on tehnyt politiikkaan vakavasti suhtautumisen vaikeaksi. Parhaiten tähän ongelmaan onkin viime vuosikymmenen aikana panostanut Kokoomus, joka jos kukaan puolueista, on tajunnut politiikan olevan kuin mitä tahansa liiketoimintaa. Markkinointi ja viestintä ovat asian ytimessä. Nykyään olisikin tärkeää huomioida puolueissa, ei pelkästään puolue-ohjelma, vaan myös tämän hetkiset puolueen johtohenkilöt, puolueen nuoret lupaukset sekä kaikkein tärkeimpänä puolueen brändi.
Kansalaisille politiikka on paljolti mielikuviin perustuvaa toimintaa, joten perinteinen asioiden edustaminen koetaan tylsäksi ja harmaaksi. Kulutusyhteiskunta on opettanut meidät vaatimaan voimakkaasti suurta viihdearvoa ympäröivältä ympäristöltämme – ja näin myös poliitikot ja puolueet tulee olla swingaavan cooleja ja kuorrutettu ällönmakealla siirappikuorrutuksella.
Kun tarkastelee puolueita brändien, eli luotujen mielikuvien perusteella, niin olen huomannut muissa ja myös itsessäni, että mielikuvien perusteella voi laatia eri valtapuolueista erilaisia mielikuvia. Nämä mielikuvat kuitenkin vaihtelevat ihmisestä toiseen, mutta uskon että moni tunnistaa ainakin joitakin puolueeseen kuuluvia mielikuvia, kuten:
Vihreät – ekohippi, porvarivihreä, vihreä vallankumous, punavihreä, vihreä, kettutytöt, eläinoikeus, ilmastonmuutos, ekologia, anarkisti, feministi, radikaali, kriittinen sivistyneistö, nuori, kaupunkilainen, nainen
Kokoomus – cool, pop, trendi, markkinatalous, uusliberalismi, porvari, keskiluokka, rikkaat, sijoittajat, yritykset, oikeisto
SDP – punainen, porvari, työläinen, työtön, ammattiliitto, keskiluokka, tasa-arvo
Keskusta – maaseutu, maakunnat, porvari, keskiluokka, kepu pettää aina.
Perussuomalaiset – maahanmuuttokriittinen, lähiöt, kaupunkilainen, konservatiivinen, rasistinen, vanhoillinen, duunari, työtön, köyhät, lähiöbaarit.
Vasemmistoliitto – vasemmisto, kommunistit, radikaalit, punavihreät, duunari, työtön, kriittinen sivistyneistö, kaupunkilainen, tasa-arvo
RKP – liberaali, suomenruotsalainen, ruotsinkielinen
Mielikuvat ovat nykyajan reaalipolitiikan ja kannattajakunnan tärkein taistelukenttä. Julkisuus, media, mielipiteet ja tapahtumat muovaavat jatkuvasti näitä näkemyksiä hämmästyttävänkin nopealla vauhdilla. Joskus kuitenkin jotkin negatiiviset mielikuvat jäävät kiinni, vaikka kuinka sitä yrittää karistaa. Nykyajan politiikko on tuote, jota markkinoidaan ja myydään puolueen resursseilla.
Pepsodent-hymy myy varmasti - Ja jos ette usko, niin kysykään vaikka Stubbilta.
tiistai 26. tammikuuta 2010
lauantai 2. tammikuuta 2010
Globaali monikulttuurinen tietoyhteiskunta
Samaan aikaan kun yhteiskuntamme on käynyt läpi kaupungistumisen haasteita on 1980-luvulta alkaen alkanut voimistua jo seuraava suuri yhteiskunnallinen rakennemuutos. Tietoyhteiskunta uusine teknologioineen ja viestintäväleineen on muuttanut massaviestinnän lähemmäksi yksilöä. Voimistuva yksilöllistyminen on ollut osa vielä vaikuttavaa kaupungistumisen rakenteellista muutosta, mutta uusi tietoyhteiskunta on nostanut yksilön, yksilön omat kyvyt ja halut yhteiskunnan keskiöön.
Ihmisten ei ole enää mahdollista vain nauttia tietoyhteiskunnan mahdollisuuksista, vaan koko yhteiskunta on muuttunut painottamaan yksilön välttämättömyyttä osallistua. Meidän kaikkien oletetaan nyt oppivan käyttämään tietokonetta, kännyköitä, GPS, digitaalisia vehkeitä ja muita elektronia härveleitä. Ne onnettomat, jotka ovat vanhaa ikäänsä tai muuhun syy vedoten vältelleet tietoyhteiskunnan murrosta, sotketaan nyt suohon ja kävellään tunteettomasti ylitse. Maailma laukkaa ohitse, eikä onnikkaa tahdo saada sille matkalle.
Yksilöllistymisen ja liberalismin ajatusmaailma näkyy siinä miten voimakkaasti olemme hyväksyneet ajatuksen siitä, että kaikki on loppujen lopuksi omasta itsestä kiinni ja jokainen on oman onnensa seppä. Työn tekemisen pakon muistaa enää vain vanha sukupolvi - se sama sukupolvi, joka hikipisaroillaan on maksanut nykyisen hyvinvoinnin ja muutti maaseudulta kaupunkeihin 50-70 -luvulla. Maaseudulla ei sekatyöläisenä tai maatalousyrittäjänä ansiot lohjenneet todellakaan helposti – kaikki oli niin paljon itsestä kiinni.
Silti huomaamme miten moni vaipuu valinnoiden monimuotoisuudesta epätoivoon. Enää ei saa helppoa tienestiä tehtaasta eikä yrityksestä. Enää ei kelpaa vanha duunari uuteen – tilalle palkataan se nuori monitaituri projektityöläinen, jolle maksetaan harjoittelupalkkaa tai ei aina sitäkään. Työläinen ei ole enää työläinen – vaan oman elämänsä yksityisyrittäjä, joka kilpailee muita yrittäjiä vastaan. Kaikille helppoon elämään tottuneille on onneksi olemassa oma loppumattoman suolan, vehnän ja kultaisten kolikkojen sampo; nimittäin sosiaaliturva. Tosin tämäkin sosiaaliturva on kallistuvassa maailmassa sellainen, että sitä saa vain kun ihminen todella on jo murjottuna maassa ja kaiken oman aineellisen toimeentulonsa menettäneenä.
Monikulttuurinen Suomi
Samaan aikaan vanhat kansalliset, ideologiset ja poliittiset muurit ovat murtuneet. Ihminen ei ole yksin, mutta nationalismin niin karvaasti korostamalla 1900-vuosiluvulla on ollut pakotettu tekemään kontaktia muihin kansallisuuksiin ja kulttuureihin. Niin tietoyhteiskunta, kuin monikulttuurisuus eivät ole vaihtoehtoja, vaan meille pakotettuja ehdottomuuksia. Varsinkin nyky-Helsingissä on nähtävissä tämä tilanne äärimmäisen hyvin. Pakolaiset ja maahanmuuttajat tulvivat alati suurempina massoina suomalaisten keskuuteen muovaten jo hiljalleen muuttuneita kerrostalo- ja elämäntapakulttuureita. Yksi yhteiskunnan suuri murros ei ole edes ohi ja jo saman tien seuraava alkaa.
Suomi on ollut erikoinen teollistuneista maista siinä mielessä, että sillä on ollut kaikkein yhtenäisin yhteiskuntarakenne. Vain vähän etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä – mutta nyt tuo idylli on murtumassa ja me saamme kokea monikulttuurisen yhteiskunnan täydet riemut. Suuren muuton kokeneet ihmiset ovat revitty juuriltaan jo kerran ja nyt heidät revitään uudestaan. Ne onnelliset keskiluokkaistuneet voivat toistaiseksi karata monikulttuurisen yhteiskunnan murrosta paremman väen omistusasuinalueille.
Toistaiseksi on hyvä olla suvaitsevainen omakotitalossa – kuin monikulttuurisessa kerrostalossa. Vuokrakasarmeissa ja opiskelija-asuntoloissa kansainvälisyys ei ole vain poikkeus vaan pikemminkin yleinen tapa. Näissä sulatusuuneissa syntyy uusia hybridiyhteisöjä, sillä nykyisillä toiminta-tavoilla nopeasti monikulttuuristuvilla asuinalueilla ei enää tapahdu integroitumista vaan diffuusioita. Kulttuurit sekoittuvat muodostaen sekakulttuureja, jotka eivät varsinaisesti kuulu enää kumpaakaan kulttuuriin.
Tässä vaiheessa yleensä ylistetään tällaisen sekakulttuurisen ihanuuksia, mutta me unohdamme että tämän matkan tehdäksemme meidän kaikkien on muututtava arvoiltamme, uskoltamme, elämäntavoiltamme ja ajatuksiltamme. Me emme voi valita minkälaisia muotoja nämä sekakulttuurit ottavat, vaan nämä sekoitukset saattavat pitää sisällään niin hyviä kuin huonojakin ominaisuuksia. Sinun on opittava elämään öisin yhteisöissä, joissa öisin on luonnollisin sosialisoitumisaika, koska päivisin on liian kuuma. Vaimosi tulee kyetä näyttämään vartalostaan muille muutakin kuin silmät, etkä enää voi muutenkaan julistaa omia lapsiasi tai vaimoasi omaisuudeksi. He ovat tasa-arvoisia, niin outoa kuin se onkin. Kaikki ominaisuudet tai arvot eivät ole yhteensopivia – joten me väistämättä tulemme kohtaamaan molemmin puolin konflikteja ja kitkaa.
Mutta kenen ehdoilla me sekoitumme keskenämme? Maassa maan tavalla - vai maassa muiden tavoin? Itse uskon että lähtökohta on siinä mikä on vallitseva kulttuuri, eikä tällöin integroitumisen painopistettä voida sijoittaa alkuperäisväestöä vaan pikemminkin vähemmistökulttuureja kohtaan.
Maassa maan tavalla - ja myös muidenkin tavoilla.
LÄHTEET:
Risto Alapuro, Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890 – 1933
Edited Ojala, Eloranta, Jalava; The Road to Prosperity – An Economic History of Finland
Jokinen, Saaristo; Suomalainen yhteiskunta
Ihmisten ei ole enää mahdollista vain nauttia tietoyhteiskunnan mahdollisuuksista, vaan koko yhteiskunta on muuttunut painottamaan yksilön välttämättömyyttä osallistua. Meidän kaikkien oletetaan nyt oppivan käyttämään tietokonetta, kännyköitä, GPS, digitaalisia vehkeitä ja muita elektronia härveleitä. Ne onnettomat, jotka ovat vanhaa ikäänsä tai muuhun syy vedoten vältelleet tietoyhteiskunnan murrosta, sotketaan nyt suohon ja kävellään tunteettomasti ylitse. Maailma laukkaa ohitse, eikä onnikkaa tahdo saada sille matkalle.
Yksilöllistymisen ja liberalismin ajatusmaailma näkyy siinä miten voimakkaasti olemme hyväksyneet ajatuksen siitä, että kaikki on loppujen lopuksi omasta itsestä kiinni ja jokainen on oman onnensa seppä. Työn tekemisen pakon muistaa enää vain vanha sukupolvi - se sama sukupolvi, joka hikipisaroillaan on maksanut nykyisen hyvinvoinnin ja muutti maaseudulta kaupunkeihin 50-70 -luvulla. Maaseudulla ei sekatyöläisenä tai maatalousyrittäjänä ansiot lohjenneet todellakaan helposti – kaikki oli niin paljon itsestä kiinni.
Silti huomaamme miten moni vaipuu valinnoiden monimuotoisuudesta epätoivoon. Enää ei saa helppoa tienestiä tehtaasta eikä yrityksestä. Enää ei kelpaa vanha duunari uuteen – tilalle palkataan se nuori monitaituri projektityöläinen, jolle maksetaan harjoittelupalkkaa tai ei aina sitäkään. Työläinen ei ole enää työläinen – vaan oman elämänsä yksityisyrittäjä, joka kilpailee muita yrittäjiä vastaan. Kaikille helppoon elämään tottuneille on onneksi olemassa oma loppumattoman suolan, vehnän ja kultaisten kolikkojen sampo; nimittäin sosiaaliturva. Tosin tämäkin sosiaaliturva on kallistuvassa maailmassa sellainen, että sitä saa vain kun ihminen todella on jo murjottuna maassa ja kaiken oman aineellisen toimeentulonsa menettäneenä.
Monikulttuurinen Suomi
Samaan aikaan vanhat kansalliset, ideologiset ja poliittiset muurit ovat murtuneet. Ihminen ei ole yksin, mutta nationalismin niin karvaasti korostamalla 1900-vuosiluvulla on ollut pakotettu tekemään kontaktia muihin kansallisuuksiin ja kulttuureihin. Niin tietoyhteiskunta, kuin monikulttuurisuus eivät ole vaihtoehtoja, vaan meille pakotettuja ehdottomuuksia. Varsinkin nyky-Helsingissä on nähtävissä tämä tilanne äärimmäisen hyvin. Pakolaiset ja maahanmuuttajat tulvivat alati suurempina massoina suomalaisten keskuuteen muovaten jo hiljalleen muuttuneita kerrostalo- ja elämäntapakulttuureita. Yksi yhteiskunnan suuri murros ei ole edes ohi ja jo saman tien seuraava alkaa.
Suomi on ollut erikoinen teollistuneista maista siinä mielessä, että sillä on ollut kaikkein yhtenäisin yhteiskuntarakenne. Vain vähän etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä – mutta nyt tuo idylli on murtumassa ja me saamme kokea monikulttuurisen yhteiskunnan täydet riemut. Suuren muuton kokeneet ihmiset ovat revitty juuriltaan jo kerran ja nyt heidät revitään uudestaan. Ne onnelliset keskiluokkaistuneet voivat toistaiseksi karata monikulttuurisen yhteiskunnan murrosta paremman väen omistusasuinalueille.
Toistaiseksi on hyvä olla suvaitsevainen omakotitalossa – kuin monikulttuurisessa kerrostalossa. Vuokrakasarmeissa ja opiskelija-asuntoloissa kansainvälisyys ei ole vain poikkeus vaan pikemminkin yleinen tapa. Näissä sulatusuuneissa syntyy uusia hybridiyhteisöjä, sillä nykyisillä toiminta-tavoilla nopeasti monikulttuuristuvilla asuinalueilla ei enää tapahdu integroitumista vaan diffuusioita. Kulttuurit sekoittuvat muodostaen sekakulttuureja, jotka eivät varsinaisesti kuulu enää kumpaakaan kulttuuriin.
Tässä vaiheessa yleensä ylistetään tällaisen sekakulttuurisen ihanuuksia, mutta me unohdamme että tämän matkan tehdäksemme meidän kaikkien on muututtava arvoiltamme, uskoltamme, elämäntavoiltamme ja ajatuksiltamme. Me emme voi valita minkälaisia muotoja nämä sekakulttuurit ottavat, vaan nämä sekoitukset saattavat pitää sisällään niin hyviä kuin huonojakin ominaisuuksia. Sinun on opittava elämään öisin yhteisöissä, joissa öisin on luonnollisin sosialisoitumisaika, koska päivisin on liian kuuma. Vaimosi tulee kyetä näyttämään vartalostaan muille muutakin kuin silmät, etkä enää voi muutenkaan julistaa omia lapsiasi tai vaimoasi omaisuudeksi. He ovat tasa-arvoisia, niin outoa kuin se onkin. Kaikki ominaisuudet tai arvot eivät ole yhteensopivia – joten me väistämättä tulemme kohtaamaan molemmin puolin konflikteja ja kitkaa.
Mutta kenen ehdoilla me sekoitumme keskenämme? Maassa maan tavalla - vai maassa muiden tavoin? Itse uskon että lähtökohta on siinä mikä on vallitseva kulttuuri, eikä tällöin integroitumisen painopistettä voida sijoittaa alkuperäisväestöä vaan pikemminkin vähemmistökulttuureja kohtaan.
Maassa maan tavalla - ja myös muidenkin tavoilla.
LÄHTEET:
Risto Alapuro, Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890 – 1933
Edited Ojala, Eloranta, Jalava; The Road to Prosperity – An Economic History of Finland
Jokinen, Saaristo; Suomalainen yhteiskunta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
