Harmaa kapina

Meidän oma pieni maailmamme on viimein löytänyt rauhallisen kiertoradan, jota kiertää halki vuosisatojen. Tai siis tältä ainakin tuntuu, sillä ihmiset eivät enää halua äänestää. Kaikki on siis niin hyvin, ettei kukaan enää koe tarvetta äänestää?

Niin pitkään kuin kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa on vaadittu ja rakennettu, niin tuntuu jotenkin huvittavalta kuinka nopeasti nuo etuoikeutukset on unohdettu. Ihmisellä on taipumus oppia syleilemään nopeasti saavuttamiaan etujaan, mutta hyvin nopeasti unohtaa jo saavutetut etuisuudet. Ihminen ei tässä mielessä koskaan kasva aikuiseksi, vaan kiukuttelee ja kärttää kunnes saa itselleen uuden lelun – joka jo pian unohtuu uusimman villityksen tieltä. Maailmassa on muutamia maailmanparantajia ja ihmisiä joilla on uskoa, mutta nämä harvat tallautuvat massojen jalkoihin.

Ihminen on vallankumouksen lapsi, joka huutaa jatkuvaa vallankumoustaan kaikkea vastaan. Vakaa konservatiivinen maailma on hänelle kuin harmaa hauta-arkku ja tällöin ihmisten sydämistä kuoriutuu esiin se apaattinen nihilisti. Kaikki vallankumoukset johtavat väistämättä siihen että vallankumousaate muuntuu konservatismiksi ja jälleen kerran uudet aatteiden aallot nousevat kumotakseen vanhan vallan.

Elämme yltäkylläisyyden aikoja, niin sanottuja lihavia vuosia. Menneeseen verrattuna materiaalinen hyvinvointimme on moninkertaistunut ja meidän yhteiskuntamme ovat siirtyneet pois agraarisesta ’kädestä suuhun’ –kulttuurista. Harva meistä nuorista enää edes tietää mistä ruoka on alun perin kotoisin ja mistä muualta sitä saisi kuin supermarketista. Kylissä ja kaupungeissa elää turhautuneisuus ja päämäärättömyys. Meidän ei enää tarvitse taistella saadaksemme ruokaa, joten nyt me vain kituutamme omaa harmaata elämäämme eteenpäin.

Kaikkia eivät kiinnosta koulut, tutkinnot, palkat tai työ. Jossain vaiheessa ihminen törmää näkymättömään seinään ympärillään, joita plasma-televisiot, pelikoneet, huumeet, autot ja vapaa seksi ei enää häivytä pois. Kun oikein tarkkaan tarkastelee historiaa ja nykyaikaa, niin voi huomata sen jo kaukaa menneisyydestä kajottavan turhautumisen halki ihmiskerrosten. Mikä voima sai aateliset taistelemaan olemattomista maatilkuista, mikä voima sai nuoret taistelemaan kansa vastaan kansaa tai mikä voima vetoaa muhajedeissa köyhien kylien poikiin.

Tarina Mumbain terroristihyökkäyksen ainoasta eloonjääneestä laittaa ajattelemaan maailmanhistoriaa ihmiskunnan pohjattoman turhautumisen tunteen kautta. Yhtäkkiä tulen tietoiseksi turhautumisen äärimäisen räjähdysherkästä ja joukkovoimaisesta luonteesta, joka vain odottaa oikeaa hetkeään räjähtää siihen suuntaan, joka tarjoaa tekijälleen suurimman tunteen siitä että harmaa maailma liikkuu ja että ihminen tuntee olevansa elossa. Etkö juuri sinä halua muutosta. Etkö juuri sinä halua kumousta?! Vihreää vallankumousta. Sosialismia. Liberalismia. Rasismia. Vihaa. Vastarintaa.

Valitse asiasi, valitse puolesi. Taistele!

Ihminen kaipaa loputtomia haasteita, joita kohdata ja joissa luoda omaa elämänmakuista elämäänsä. Enää ei ole rajaseutuja joita asuttaa tai vuoria joita valloittaa. Ehkä siksi korkea aika olisikin suunnata katseemme tähtiin, sillä me tulemme käymään tätä loputonta sotaa turhautumista vastaan niin kauan kunnes meille annetaan mahdollisuus luoda oma tulevaisuutemme.

Välillä tuntuu että ihminen elää eniten kuoleman varjon alla kuin enkelten johdattamana.