Onko Vihreiden punavihreys pilven pössyttelyä?

Vihreät puolueena rajasi eduskuntavaaleista 2011 pois kaikki maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuneet jäsenensä, joten minusta ei olisi mitenkään mahdotonta rajata pois kannabismyönteisiä jäseniä - näin kunnallisvaaleja 2012 odotellessa. Vihreiden keskuudessa on kannabismyönteinen vähemmistö, jotka eivät pidä kovaa ääntä itsestään - muutamaa kovaäänisempää poikkeusta lukuunottamatta.

Miedot huumeet, kuten kannabis, eivät tuo merkittäviä negatiivisia vaikutuksia (kannabis-psykoosia lukuunottamatta) jos verrataan niihin merkittäviin ongelmiin, mitä kuningas Alkoholi jo aiheuttaa.

Kannabis-myönteisyys on kuitenkin tie päihteiden kulutuksen kasvuun ja pahempaan päihdekulttuuriin samalla tavoin kuin keskikaljan saapuminen kioskeille ja maitokauppoihin 1960-luvun lopulla. Alkoholitilastot ovat aina näyttäneet toteen, että alkoholin saatavuuden parantuessa myös kulutus kasvaa. Jos mietojen huumeiden saatavuus paranee, niin myös kulutus kasvaa.

Tällä hetkellä suurimmat ongelmat syntyvät kannabiksen laittomuudesta, mikä on johtanut mietojen huumeiden kaupan huumemafioiden käsiin. Järjestäytynyt rikollisuus on pahin uhka niin päihteiden käyttäjille kuin yhteiskunnalle, koska se ruokkii toiminnallaan myös muuta rikollista toimintaa. Huumevelat, karhuaminen, murhat, varkaudet, väkivalta ja prostituutio ovat järjestäytyneen rikollisuuden muotoja, jotka synnyttävät inhimillistä kärsimystä ja epätasa-arvoa.

Riistetään monopoli takaisin!


Soininvaara on hyvin oikeassa uusimassa kirjoituksessaan kuoliniskusta huumemafioille. Ainoa keino ottaa hallinta takaisin on riistää huumausaineiden monopoli takaisin valtiolle. Päihdehuollon yhteydessä tarjottavasta ilmaisista huumeista on mahdollisuus johdattaa ihmisiä takaisin päihteiden väärinkäytöstä kohti inhimillisen elämän raiteita.

Myös rohkea askel olisi siirtää keskikaljat (III ja IV), siiderit, lonkerot ja muut takaisin Alkon monopoliksi. Jäisi päihdetyölle tällöin paremmin pelivaraa ja vaikutusmahdollisuuksia keskittää toimintansa Alkon myymälöihin. Myös nuorison kännäyskulttuuri uskoisi kärsivän kun ammattitaitoiset myyjät osaisivat karsia pois ne vuosiakausia viiksentyviään kasvattaneet mopopojat ja tunnistaa nuorille välittävät välikädet. Toisaalta tästä siirrosta tai alkoholijuomien laimentamisesta
seuraa loppukädessä kuluttajille vain haittaa - saavutetut hyödyt olisivat kuitenkin aivan liian marginaalisia suhteessa matti meikäläisen vapauden kärsiessä.

Kun aika on kypsä, niin ehkä myös nuo miedot huumeet voisi viimein siirtää kaiken kansan tarjottavaksi - Alkon monopolin suojissa toivottavasti.

Kun astuin lasten paskaan

Kevät tekee tuloaan, linnut visertävät ja aurinko paistaa lempeästi.
Ah, ihanaa – on niin mukavaa päästä jälleen ulkoilemaan metsissä. Pururatojen ja kinttupolkujen raskaat nietokset sulavat virtoina pois jättäen jälkeensä neitseellisen maaperän. Tai siis ainakin pitäisi jättää. Kaupungin luonto kun on niin paljon erilaista verrattuna maaseudun luontoon.

Yksi erityismerkki astumisesta keväisissä lähiöpuistoissa ja lähiömetsissä on paska.

Jokaiselle neliömetrillä teiden varsilla on keskimäärin kolmea erilaista valioyksilöä koiran ruaansulatusjärjestelmän taiteilemaan kikkaretta. On isoa ja pientä läjää, pieniä ja pitkiä makkaroita, aina harmaanvalkoisesta vivahteikkaan ruskehtavaan ja ruosteisen punaiseen.

Voiko paskalle tehdä mitään? Tuskin – ellei sitten itse ala niitä sieltä keräilemään. Kysymys onkin enemmänkin yhteiskunnallinen. Miksi me olemme niin kauaksi etääntyneet luonnosta, että pidämme lemmikkejä, joita emme edes jaksa hoitaa?

Emon vastuu omista lapsistaan

Koiran tai lemmikin voi hankkia helposti suoraan kaupasta ilman sen suurempia tunnontuskia. Eläin ei ole eläin, vaan lemmikki ja esine. Äärimmäisen oireellinen ilmiö tästä on rotulajien systemaattiset pentutehtaat ja –kennelit. Se lemmikki on vain niin ihana, varsinkin pentuna, mutta sitten kun se vähän kasvaa ja oppii pahoille tavoille, niin se ei olekaan aina niin suloinen. Usein tässä vaiheessa monille paljastuu kauhuksi, ettei siitä pääse niin helposti eroon - vai pääsekö? Ikävä kyllä kovin moni pääsee lemmikistä eroon, siitä kertovat kaikki ihanan lutuiset lemmikit, jotka päätyvät eläintaloihin, heitteille, piikitetään kuoliaksi tai viskotaan kesän jälkeen luonnon armoille.

Lemmikkieläin on elävä olento – sitä ei voi hankkia hetken mielenjohteesta, vaan se adoptoitava kuin ihmislapsi.

Lisää tietoa voi lukea Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton (SEY) sivuilta.

@John Talbot