Perinteisemmin kansalaisten näkökulmasta politiikka on paljolti ollut joko henkilö- tai puoluekeskittynyttä. Jokainen suomalainen poliitikko nojaa joko sitoutuneena tai sitoutumattomana johonkin puolueeseen. Puolueita pitää yhdessä puoluejärjestöjen ja aktiivien verkosto, jonka tärkein tehtävä on hankkia näkyvyyttä, saada ehdokkaita valituksi, edistää yhteisiä tavoitteita ja kerätä rahoitusta toiminnalleen.
Varsinkin eduskunnassa vaaditaan usein tiukkaa puoluekuria ja vastaan hangoittelevat laitetaan tavalla tai toisella ojennukseen. Viimeisin esimerkki puoluekurin rikkomuksesta on Vasemmistoliittolaisten Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon erottaminen puolueesta. Nykyään Mustajärvi ja Yrttiaho edustavat itseänsä erottamisensa jälkeen perustetussa puolueessa nimeltään Vasenryhmä (ruots. Vänstergruppe).
[Kuvan kaappaus interaktiivisesta Helsingin Sanomien testeristä: http://www2.hs.fi/extrat/kotimaa/puoluekentta/]
Monta mielipidettä, mutta vain yksi virallinen mielipide
Puolueiden näennäisen solidaarisuuden ja saman lipun alla ottavat mittaa toisistaan hyvin voimakkaat ja ristiriitaiset mielipiteet. Vaikka ehdokkaat ja istuvat edustajat harvoin haluavat luokitella itseänsä mihinkään aliryhmään, niin heidän välisensä mielipiteet usein hankaavat päätösten yhteydessä puolueen ”konsensus” -linjaa vastaan – puhumattakaan hallituksen konsensus-linjasta.
Suomen puolueiden sisäiselle politiikalle ei ole mitenkään epätyypillistä sisäpiiriryhmien muodostuminen, mikä on entisestään lisännyt paineita puolueiden sisäisten mielipide-erojen kärjistymiseen – jopa puoluehajaannukseen. Esimerkiksi Veikko Vennamon Suomen Maaseudun puolue (SMP) hajosi kahteen otteeseen, ensin vuonna 1972 kahteen puolueeseen ja toisen kerran 1993-1994 useaan pieneen puolueeseen. Vuonna 1959 Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen (SDP) sisäinen oppositio ns. skogilaiset hylkäsivät SDP:n kokonaan ja perustivat oman puolueensa Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liiton (TPSL).
Kuinka puolueet fragmentoituvat nykyään?
Mustajärven ja Yrttiahon erottaminen Vasemmistoliitosta on muistutus siitä valtaisasta muutoksesta, minkä uusi puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on tuonut mukanansa puolueeseensa ns. punavihreän –liikkeen myötä. Vasemmiston uudet sävyt eivät ole kuitenkaan hiljentäneet puolueen vahvaa kommunistista selkärankaa, vaan punaisen eri sävyt ovat hyvin vahvasti puolueessa edustettuina.
Merkittäviä puolueiden sisäisiä hajaannuksia on havaittavissa melkein joka puolueessa. Nykyhetkellä merkittäviä puoluelinjojen eroavaisuuksia on havaittavissa mm.
Kansallisessa kokoomuksessa (Kok.) liberaalien ja konservatiivien välillä. Puolueen johdon sisäpiiri ja ohjelma on siirtynyt 1980-luvulta alkaen yhä selvemmin kodin, isänmaan ja uskonnon puolustamisesta kohti hyvin liberaalia tulkintaa niin taloudessa kuin yhteiskunnassa. Maahanmuuttokriittisyys ja vanhakantainen konservaattinen kokoomuslainen elää enää paljolti vain maaseudulla ja kokoomusnuorten keskuudessa. Nimekkäitä liberaaleja ovat mm. Katainen, Stubb, Virkkunen ja Zyskowicz.
Suomen Sosiaalidemokraattisessa Puolueessa (SDP) sosiaalidemokraattien ja oikeistodemarien (sosiaaliliberaalien) välillä. Tunnetuimpia oikeistodemareita ja uusliberalismia tukevia poliitikkoja ovat mm. Paavo Lipponen, Mikael Junger, Lasse Lehtinen ja Liisa Jaakonsaari. Perinteistä sosiaalidemokratiaa nykypolitiikoista edustavat tunnetuimmin Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja.
Suomen keskustassa (Kesk.) liberaalien kaupunki-keskustalaisten ja maaseudulla asuvien konservatiivisempien keskustalaisten välillä. Nimekkäitä konservatiivejä ovat mm. Paavo Väyrynen ja Hannu Takkula, kun taas liberaalit voimat ovat olleet voimakkaita Keskustan johtavassa sisäpiirissä 90-luvulta lähtien mm. Ahon, Vanhasen, Jäätteenmäen ja Kiviniemen muodossa.
Vasemmistoliitossa vallitsee sisäinen ristiriita vasemmistonuorista tulevien punavihreiden ja vanhakantaisten kommunistien välillä, mutta toistaiseksi Paavo Arhinmäen uusi puheenjohtajuus on saanut nuoret ja vanhat yhdessä kokoamaan vasemmiston rivejä. Nähtäväksi jää tuleeko Yrjö Hakalan vetämä SKP-yhtenäisyys koskaan liittymään Vasemmistoliiton kommunisteihin erityisesti juuri punavihreiden radikalismin ja liberalismin vuoksi.
Vihreissä punavihreiden, sinivihreiden ja ekologisten vihreiden välillä. Ristiriita on jopa välillä ilmennyt suhteiden tulehtumisena erityisesti sinivihreiden ja syvä ekologisten vihreiden välillä. Nykyinen Vihreiden suunta on puolueen puheenjohtajan Ville Niinistön, varapj. Jyrki Kasvin ja Helsingin Vihreiden puheenjohtajan Hannu Oskalan johdolla on lipumassa oikealle kohti kokoomusta. Vastavirtana sinivihreydelle on mm. Outi Alanko-Kahiluodon, Anni Sinnemäen ja Emma Karin edustama solidaarisempi punavihreä virtaus.
