Akateeminen perseily

[Artikkeli on julkaistu muokattuna ainejärjestölehdessä POLEEMI 4/2010 sivuilla 36-37]

Korkeakouluopiskelijat ovat jostain kumman syystä keränneet ympärilleen eräänlaisen nuoruuden villiyden ja tolkuttoman juhlimisen imagon. Mielikuva ei ole syntynyt suotta, sillä nuoruus on niitä viimeisiä hetkiä, kun vielä olemme täysin vapaita tekemään mitä haluamme. Etääntyminen vanhempien ja yhteiskunnan kontrollista ja kapinointi hierarkioita vastaan saavuttavat kliimaksin muuttaessamme äitien helmoista opiskelijakaupunkien karuihin soluihin. Kaikki on alussa hyvin uutta ja outoa. Alamme etsiä itseämme samalla hetkellä, kun korkeakoulun ja tuoreen itsenäisen elämämme yli kulkevat tiedon, tunteen ja kokemuksen virtaukset – nuo elämän korkeat aallonharjat kuin kepeät lempeät laineet. Nuoruus ja opiskelijaelämä ovat yhdistelmä, joka purkautuu ulos näennäisistä sovinnallisuuden kuoristaan kohti jotain aivan muuta.

Perseilyn kultti

Sitsien loputtomat paukut ja pikkutuhmat juomalaulut. Akateemiset iltamat ja pikkutunneille kestävä ryypiskely. Teekkarijäynät ja loputtomat opiskelijajuhlat. Saunakekkerit ja muut huvit.

Mikä ihme saa korkeakouluissa opiskelevat pukemaan ylleen sivistyneen perseilyn suurimman symbolin, eli haalarit? Teekkarien 1950–60-luvuilla aloittama perinne on asteittain levinnyt jokaisen korkeakoulun opiskelijajärjestäytymisen ja ennen kaikkea juhlinnan näkyväksi symboliksi.

Haalarikulttuuri on oikeastaan hyvin epäsalainen opiskelijajuhlinnan kultti. Me tunnistamme toiset opiskelijat haalareista sekä haalarien merkeistä ja väreistä. Mitä korkeammalla kultin hierarkiassa on, sitä enemmän kulttilaisella on merkkejä rinnuksissaan, mahtipontisempi lakki päässä ja pinttyneempää paskaa univormussaan. Univormu antaa meille mahdollisuuden ottaa täysin siemauksin osaa yhteiseen ryyppäämisen, sekoilun ja juhlinnan kulttuuriin.

Toisaalta unisex-haalarit ylisuurine kuoseineen tarjoavat mitä ihanteellisimman tasa-arvon, sillä haalarit todellakin ovat opiskelijoiden oma burkha. Islamilaisessa kulttuurissahan burkha ja sitä paljastavammat puvut olivat alun perin suuri naisten vapautuksen symboli, sillä se salli naisten kulkea kunniallisina myös kodin ulkopuolella. Haalareissamme voimme kulkea häpeämättä minne haluamme, ilman että tarvitsisi jännittää pukeutumista tai laittautumista. Voimme ottaa osaa kaikkeen jännän, outoon ja villiin: se on meidän oikeutemme, sillä olemmehan me pukeutuneet kultin tunnuksiin. Karu todellisuus on vain, että haalarit suojaavat erinomaisesti viriileidenkin juhlien sivutuotoksilta ja nesteiltä.


Juomisen historiaa

Juomiskulttuurit ovat jo vanhastaan ikuistuneet maailmanhistorian käännekohtiin ja tiiviiksi osaksi traditionaalisia perinteitä. Vanhimmat arkeologiset löydökset alkoholijuomista ajoittuvat ajalle noin 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, eli suunnilleen samoihin aikoihin, kun maanviljelys alkoi kehittyä. Ensimmäiset alkoholijuomat eivät kuitenkaan olleet viljasta vaan hunajasta tehtyä ja hiivalla käytettyä simaa.

Historian sivut ovat täynnä niin ikäviä, hupaisia kuin julmiakin todistuksia ryyppäämisen seurauksista, mutta toisaalta ei tule unohtaa, miten se on iskostunut syvälle osaksi omaa normaalia hyväksyttävää kulttuuriamme. Kohtuullinen juominen on ollut yleisempää kuin kohtuuton. Vaikka ennen vanhaan harvoin juotiin, juominen oli yleensä hyvin humalahakuista, ja suomalaisessakin perinteessä oli yleistä vetää kunnon jouluhumala. Krapula ei ole turhaan tullut tutuksi kansansairautena jo ammoisista ajoista.


Leikkimielistä kohellusta

Juominen, eli ylipäätänsä päihteiden nauttiminen, niveltyy osaksi mukavuuden ja mielekkyyden tarpeitamme. Juopuminen antaa ihmiselle tekosyyn ja kannustimen olla vapaamielinen, rohkea ja onnellinen. Tässä mielessä leikkiteoreetikko Caillois’n lasten pyörityshumalaleikit ovat vain siirtyneet erilaisten riittien kautta osaksi aikuisempien ihmisten elämää. Humala ja päihteet ovat keino madaltaa kynnystä, jolloin lapsenmielisyytensä kadottaneet voivat jälleen tavoitella toisen leikkiteoreetikon, Huizingan, määrittelemää leikin maagista kehää. Kun saavutamme tuon kehän, me vaivumme leikin otteeseen, unohdamme reaalisen maailman ja korvaamme ajan, paikan ja ympäristön leikin maailmalla. Häpeääkö aikuinen ihminen leikkiä vanhempana, vai emmekö vain kykene raittiina?

Juominen, juhliminen ja sosiaaliset ympyrät ovat muodostuneet niin tiiviiksi osaksi toisiaan, että monilla ihmisillä on vaikea erottaa niitä toisistaan. Iloita ja huvitella voi juomattakin. Tarvitaan vain oikea asenne, oikea leikki ja samanhenkisiä kumppaneita.

Älä juo juodaksesi, vaan uskalla leikkiä kun leikityttää.