Viimeksi kirjoitin koulukiusaamisesta. Myöhemmin olen joutunut palaamaan näiden kysymysten äärelle niin vanhempana, opettajana kuin sosiaalityöntekijänä.
Painotettuihin luokkiin hakeminen edellyttää yleensä ennen kaikkea vanhemmilta motivaatiota ja halua perehtyä lastensa luokkashoppailuun. Painotetuissa luokissa järjestetään tasokokeita, mutta usein haasteeksi tulee liian pienet luokkakoot. Tasokokeet ovat muodollisia ja usein kaikki hakeneet hyväksytään. Joskus hakijoita on niin vähän, että painotettuja luokkia pitää yhdistää.
On naiivia kuvitella, että koulushoppailemalla voisi automaattisesti parantaa lastensa tulevaisuutta. Joskus koulushoppailevat vanhemmat itsessään tuovat häiriön ja rauhattomuuden tullessaan. Kun lapset eivät itse ole motivoituneita painotettuun opiskeluun, he herkästi ilmaisevat ahdistuksensa sitten negatiivisesti koko luokkaan.
Koulu on sosiaalisen kanssakäymisen tila, jossa vallitsee eritasoiset hierarkkiset säännöt ja käyttäytymisen muodot. Se on eräänlainen mikroyhteiskunta laajemman yhteiskunnan sisällä. Aivan niin kuin työpaikka on omanlainen todellisuutensa. Suurin ero aikuisten ja koululaisten välillä onkin siinä, että me aikuiset olemme riittävän kypsiä, itsenäisiä ja kykeneviä vaihtamaan tätä todellisuutta ja mikroyhteiskuntaamme. Koulua käyvät lapset puolestaan eivät hevin voi vaihtaa tätä koulutodellisuuttaan.
Miksi me opettajat, oppilashuollon ammattilaiset tai vanhemmat emme ole riittävän halukkaita tai kyvykkäitä puuttumaan lastemme todellisuuteen?
Uutisissa toistuvat samat tarinat sodista, nälänhädistä, euroviisuista ja jääkiekosta vuosikymmenestä toiseen. Olemmeko kyynistyneet yhteiskuntaamme?
Jos me aikuiset haluamme muuttaa lastemme todellisuutta, meidän on muutettava ensin omaa aikuisten maailmaamme.
Kiusaajat tarvitsevat yleisönsä. Älä suostu sivukatsojaksi.
Voit aloittaa sen pienestä, jossain pienessä yhteisössäsi. Joskus suurin vallankumous alkaa pienimmästä eleestä. Älä käännä katsettaisi pois. Hymyile lempeästi. Kehu toista. Kannusta onnistumisista. Tue vastoinkäymisissä. Anna apua. Ota apua vastaan.
