Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamisesta

[Johdantoa kandinaatintutkielmaani poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamisesta.]

Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamista on esiintynyt kaikissa järjestäytyneissä yhteiskunnissa ja yhteisöissä. Nykymuotoinen päätöksentekoon vaikuttaminen on kehittynyt rinta rinnan kansanvaltaan perustavissa yhteiskunnissa niin vuoden 1776 Amerikan vallankumouksen kuin myös vuoden 1789 Ranskan vallankumouksen yhteydessä [1]. Suomessa poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamista on esiintynyt niin Ruotsin kuninkaiden ajan karvalakkilähetyskunnista aina Venäjän vallan alaisten senaattoreiden liigoihin, Lapuan liikkeeseen kuin nykyaikaiseen moderniin kansanliikkeiden lobbaukseen. Hyviä esimerkkejä ajankohtaisesta suomalaisesta poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamisesta ovat voimakas lobbaus tasa-arvoisen avioliiton puolesta kuin myös median välityksellä käyty voimakas kamppailu maltillisesta ratkaisusta tulopoliittisessa sopimuksessa. 

Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen on ollut tarkemman kritiikin ja tarkastelun kohteena aina siitä asti kun, niin sanottu suuri rötösherrajahti 1970- ja 1980-luvun taitteessa Noppa-, Valco ja Salora -juttuineen jätti jälkeensä pysyvän tahran poliittiseen päätöksentekoon ja poliittisten puolueiden toimintaan. Esimerkiksi Noppa –jutun seurauksena Keskustapuolue ja Sosiaalidemokraattinen Puolue tuomittiin vuonna 1984 menettämään kiristyksen ja muun rikollisen toiminnan seurauksena saatua rahaa yli miljoona markkaa. [2] Epärehellisyyden ja korruption leimasta huolimatta rötösherrajahdin kohteena olleet vanhat valtapuolueet ovat onnistuneet toistuvista poliittiseen päätöksentekoon liittyvistä skandaaleista huolimatta säilyttämään merkittävän osan vaalikannatuksesta aina nykypäivään asti. 

2000-luvulle tultaessa poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen on muuttunut harvojen suurien vaikuttajien suorasta vaikuttamisesta ja painostuksesta laajamittaiseen moderniin viestintäpainotteiseen lobbaukseen. Lapin matkat, ilmaiset televisiot, ruskeat kirjekuoret ja muut mediassa tuomitut lahjukset ovat korvautuneet kahdenkeskisillä tapaamisilla, tiedottamisella, lehtikirjoittelulla, illanistujaisilla, seminaareilla, sähköpostimasinoinnilla, materiaalin manipuloinnilla ja ilmaisilla jääkiekko-ottelu lipuilla [3] [4].

---

[1] John Schwarzmantel 1998: The Age of Ideologies. Political Ideologies from the American Revolution to Postmodern Times. Macmillan Press, 1998.

[2] Ahonen, Katariina ja Hanska, Jari 2010: Lobbarin tähtäimessä. Millaisena kansanedustajat näkevät lobbauksen? Pro gradu –tutkielma. Helsingin Yliopisto. s. 18 - 21.

[3] Ahonen, Katariina ja Hanska, Jari 2010.

[4] Kananen, Mirja 2002: "Vapautusta ediskuntatyöstä saavat - - -". Tilastollinen ja normatiivinen tarkastelu valtiopäiväiviltä 1970-1998. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Tampere. s. 236 – 259.

Yhteisöt liikkeessä - globaali liikkuvuus ei ole vain nykyajan ilmiö

[Julkaistu Kimppu 1/2013 lehdessä sensuroituna ja noin neljännekseen leikattuna]

Selviytyminen ja hengissä pysyminen ovat perinteisesti olleet elämän kaksi suurta eteenpäin ajavaa voimaa. Olemassaolomme vähimmäisedellytykset ovat olleet vahvasti ohjaamassa meidän elämäämme ja liikkuvuuttamme menneisyydessä ja ovat yhä hyvin kiinteästi osa meitä ympäröivää yhteiskuntaa.

Ihmiset ovat levittäytyneet halki mantereiden ja merien etsiessään elämisen perusehtoja. Vaikka ihmisten liikkuminen on vähentynyt viimeisen 15 000 vuoden aikana maanviljelyn yleistymisen myötä, niin ihmisyhteisöjen liikkuminen ei ole kuitenkaan koskaan pysähtynyt. Paimentolaisuus ja metsästys ja keräily –kulttuurit ovat eläneet osana ihmisyhteisöjen elämäntapoja aina näihin päiviin saakka.

[Nykyihmisen levittäytyminen halki maapallon.]

Ravinnonsaannin lisääntyminen ja vakiintuminen eivät ole koskaan tarkoittaneet elämänmuodoille selviytymisen lopullista paranemista, vaan ainoastaan hetkellistä taukoa. Riittävä ravinto on aina lähes poikkeuksetta johtanut ihmisyhteisöissä väistämättömään väestönlisääntymiseen ja väestönpaineen uudelleensyntymiseen.

Ihmisten levittäytyminen on kuitenkin näkynyt vuosituhansien aikoina monilla eri tavoin kuin pelkästään yksinkertaisena populaation siirtymisenä elinympäristöstä toiseen tai lajien välisestä kamppailusta yksittäisestä ekologisesta lokerosta. Yksittäisten ihmisten liikkumisen lisäksi ihmisyhteisöt ja kokonaiset kansakunnat ovat olleet liikkeessä, mikä on aiheuttanut väistämättömiä kohtaamisia muiden ihmisyhteisöjen ja kansakuntien kanssa.

Muinaiset sumerialaiset ja heidän jälkeläisensä ovat taistelleet verisesti kaksoisvirranmaan hedelmällisistä viljelysmaista ja arvokkaasta juomavedestä jo 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua melkein näihin päiviin saakka.

Muinaiset foinikialaiset ovat perustaneet kauppa-asemia ja käyneet kauppaa aina Välimereltä Pohjanmerelle asti.

Erämaita on raivattu uudisasutukselle elinkelpoiseksi niin Kreikan muinaisessa kaupunkivaltioissa 500 eaa. kuin kaukaisessa pohjolassa, kun hämäläiset levittäytyivät nykyisen Savon erämaita raivaamaan 1500-luvulla.

Vapaan liikkuvuuden aikakausi

Merkittävä ero nykyajan globaaliin liikkuvuuteen suhteessa vanhaan on selviytymisen ja hengissä pysymisen välttämättömyyden poistuminen. Nykyaikana monilla meistä on suuret vapaudet liikkua paikasta toiseen puhumattakaan elinkeinonvapaudesta ja nykymaailman moderneista ihmisoikeuksista.

Ennen vanhaan vain yhteisöjen eliitillä oli mahdollisuus vaeltaa oman yhteisönsä ulkopuolella vapaasti, kun taas valtaosa yhteisöstä on ollut sidottuna paikoilleen. Maaorjuuden, orjuuden tai orjuuden kaltaiset olosuhteet ovat alkaneet hävitä maailmasta vasta viimeisen muutaman vuosisadan aikana. Suurimmalle osalle yhteisöjä vaeltaminen on aina usein ollut siis joko elämisen tai sosiaalisen statuksen perusteella enemmän pakotettua kuin vapaaehtoista.

Me elämme jatkuvasti laajenevan vapaan liikkuvuuden aikakautta. Uusia ihmisyhteisöjä ja kokonaisia kansainvaelluksia on tapahtunut viimeisen parin vuosisadan ajan enemmän oman tahdon kuin pakon edessä.

Yhteisöjen rajat ovat alkaneet häivyttyä ja me olemme vapaassa liikkeessä. Useimmilla nykymaailman ihmisistä on mahdollisuus liikkua vapaasti oman perheensä ja yhteisönsä ulkopuolella.

[Ihmisten muuttoliikehdinnän suuret virrat 1918 - 1998 välisenä aikana. © Princenton]

Euroopan lähihistorian suuret muuttoaallot

Viimeisen parinkymmenen vuoden aika Eurooppa on nähnyt kaikkia ihmisten ja yhteisöiden liikkuvuuden muotoja.

Jugoslavian hajoamissodat 1990-luvulla ovat nähneet sekä pakotettua muuttamista kuin myös alueiden väkivaltaista asuttamista. Sodankäynti asutusalueilla synnytti suurta pakolaisuutta niin kuolemanpelon kuin myös ruokapulan vuoksi. Jugoslavian hajoamissodissa tapahtui myös etnisiä puhdistuksia, jotka hävittivät paikallisia ei-serbialaisia yhteisöjä tehdäkseen tilaa serbialaiselle asutukselle.

EU:n kansalaisilla on vapaa liikkuvuus EU:n sisällä maasta toiseen, mikä on mahdollistanut niin hyväosaisen eliitin, toimeentulevan keskiluokan kuin myös vähäosaisempien romanikerjäläisten liikkuvuuden vapaasti maasta toiseen.

Eurooppaan pyrkii turvapaikanhakijoina jatkuvasti ihmisiä Euroopan ulkopuolelta paremman onnen perässä. He ovat ihmisiä, jotka ovat päättäneet uhmata kohtaloaan ja käyttää pieniä mahdollisuuksiaan ja varojaan ylittää eteen asetetut haasteet.

Vasemmalta oikealle - julkinen keskustelu Suomen talouden tilasta.

MOT - Sailaksen kuuliaiset lapset (http://areena.yle.fi/tv/1765894). "Suomalaiset ovat tottuneet uskomaan valtiovarainministeriön Raimo Sailaksen varoitteluja. Valtiontalous on kuitenkin mainettaan paremmassa kunnossa. Toimittaja Hannu Sokala."

MOT:n viimeisen jakso 14.1. on saanut hyvin ilmaistua esiin julkisesta taloudesta käynnissä olevan yhteiskunnallisen keskustelun paradoksaalisuuden. Valtion merkittävät virkamiehet (mm. Vartiainen, Sailas), talouskeskustelun vakiotähdet (mm. Wahlroos) ja etujärjestöjen ajattelijat (mm. Vihriälä, Häkämies, Apunen, Kokkila, Lyly) ovat saaneet palstametreittäin julkisuutta ja tv-aikaa. Tämän lisäksi eri puolue-, päivä-, iltapäivä- ja maakuntalehdissä käyvät muut ihmiset toistuvaa kannanottoa Suomen taloudelliseen tilaan.

Käynnissä on mediasota, jonka avulla yleistä ilmapiiriä muokataan sopivammaksi uusille poluille makrotaloudellisessa kehityksessä. Nykyisessä oikeistovaikutteisessa kehityksessä ei ole mitään uutta, sillä Suomessa on ollut merkittävää oikeistoliikehdintää 1980-luvulta eteenpäin. Oikestolainen liikehdintä on samalla myös edesajanut liberaalin markkinatalouden ratkaisuja lähemmäksi ja osaksi käytännän rakenteellisia muutoksia. Globaalissa markkinataloudessa ei ole enää tilaa Keynesiläiselle kansantaloudelliselle hiekkalaatikkoleikeille, minkä vuoksi uusia ajatuksia onkin lainattu hanakasti lännestä ja erityisesti anglosaksisista teollisuusvaltiosta.

Ketä meidän pitäisi kuunnella? Kuka on oikeassa?

Ketä meidän tulisi kuunnella vasemmistolaisia ajattelijoita vai oikeistolaisia ajattelijoita? -- ainakin suuri ongelma on, että oikeistolaisia argumenttien puolesta puhuvat julkisuudessa näkyvästi niin elinkeinoelämän etujärjestöt kuin valtion merkittävät virkamiehet. Itse en ainakaan ole merkittävässä julkisuudessa nähnyt suuria kannanottoja vasemmistolaisista ratkaisusta, mitä vaikeuttaakin tosiasia, että nykyinen päävasemmistopuolue SDP ei jäsen- eikä kannattajakunnaltaan paljoa eroa Suomen laajasta ja hyvinvoivasta keskiluokasta.

Kaikkein sekavinta tilanteessa on myös se miten argumenttien popularisoimisessa julkisuudessa  makro-, mikro- ja rahatalous menevät jatkuvasti keskenään sekaisin. Tämän vuoksi erilaiset "vyönkiristykset", "palkkamaltti" ja "rakenneuudistukset" saavat mitä erilaisempia mielipiteitä ja ajatuksia taakseen. Kotitalouden tilinpito ei toimi samalla tavoin kuin kansallisvaltioiden tai globaalien yhteiskuntien kansantalous. Tarpeeksi mediassa toistettuna tämä logiikka alkaa kuitenkin uppoamaan kansan syviin riveihin, ihmiset luottavat viisampiensa neuvoihin.

[Sorsa (sdp) & Holkeri (kok.), 1987-1991]

Mitä tapahtuu? Kuka hyötyy?

Valtion talouden ja kansantalouden vapauttamisesta ja julkisen sektorin supistamisesta ovat hyötyneet kaikkein eniten suurinta verotaakkaa kantaneet kansalaiset ja suuret vientiyritykset, mikä herättääkin aina kysymyksen kenen etuja tässä nyt oikeasti ajetaan takaa?

Taustalla voi kuitenkin nähdä miten oikeisto- ja uusliberaalikeskeisiä lääkkeitä yritetään hanakasti saada pakkosyötettyä taantuman pelon varjolla. Viimeksi kun vastaavaa lääkitystä annettiin (demari- ja kokoomushallituksen aikana) 1980-luvulla, niin seurauksena oli markkinoiden ylikuumeneminen, kupla ja syvä 1990-luvun lama (joka on muuten % BKT laskiessa maailman kovimpia lamoja sitten suuren 1929 laman), jota sitten "jatkokorjattiin" 1990-luvulla Ahon (kesk.) hallituksen toimin samoilla liberalisoimisen ja leikkaamisen lääkkeillä millä lamaan oltiin alunperin jouduttukin.

Makrotaloudellisesti 1990-luvun lama hoidettiin hienosti, jos siis suljetaan silmät sosiaali- ja terveysmenojen leikkausten seurauksena käteen jääneestä katkeroituneesta ja syrjäyneistä kansanryhmistä. Enemmistöä eniten hyödyttävät ratkaisut, eivät ole aina olleet koko kansanryhmän etujen mukaista.

Toivoa sopii ettei Kataisen (kok.) ja Urpilaisen (sdp) hallitus toista Holkerin (kok.) ja Sorsan (sdp) hallituksen virheitä. Askeleet kävelevät tuttua kulutettua polkua pitkin - toivon mukaan kantapään kautta on nyt opittu välttämään edellisen kerran sudenkuopat. Vai onko?