Seuraava Siirto

Milloin ja miksi kapinoidaan?

2011-10-30T14:50:00.003+02:00

Vaikka valta on vaihtumassa Libyassa, niin Syyrian sisäiset rauhattomuudet jatkuvat – ja tulevat jatkumaan. Arabikevääksi kutsuttu tapahtuma on laajentunut valtaisaksi liikennehdinnäksi halki koko arabialaisen maailman Pohjois-Afrikasta Lähi-Itään. Wall Street –mielenosoitukset ovat laajentuneet koko läntistä maailmaa yhdistäväksi mielenosoitukseksi ja Euromaissa eurokriisi on aiheuttanut paljon rauhattomuutta – erityisesti pahiten kärsineissä maissa, kuten Espanja ja Kreikka.

Ironisesti kaikista näistä saamme kiittää paljolti suorimpana vaikuttavana syynä vuoden 2008 käynnistynyttä lamaa, öljyn hinnan laskua ja ruuan hinnan valtaisaa nousua mm. bio-öljy tuotannon vuoksi. Syitä on lukemattomia ja varsinkin kapinahengen levitessä myös kaikki vanhat riidat ja luurangot nousevat jälleen esiin ja kyseenalaisiksi.

Tapahtumat ovat noudattaneet yllättävän säntillisesti klassista rauhattomuuden ilmaisemista Daviesin J-käyrämallisesti (ks. kuva) kun repressio ja kurjuus kasvavat valtiovallan heiketessä.

Ian Bremmer on luonut Daviesin J-Käyräteorian tueksi myös oman J-käyrämallinsa (ks. kuva), jolla hän pyrkii selittämään minkä vuoksi Daviesin J-käyrämallin mukaisesti hyväksyttävä kurjuus on hyvin laaja joissakin hyvin totalitaarissa valtioissa ja miksi toisinaan hyvinkin vähäinen kurjuus saattaa johtaa mielettömään vastarintaan.

Asiasta myös hieman koominen kuva Financial Timesin pilapiirtäjän kynästä.

Miksi joukkomurha Syyriassa saa jatkua ja tulee jatkumaan

Koska rauhattomuus koskettaa kaikkia tällä hetkellä, niin ei myöskään YK:n ylimmän turvallisuusneuvoston (jossa jokaisella suurvallalla on kaikkien muiden päätöksen peruva veto-oikeus) tai NATO:n ydinjäsenmailla ole sisäpoliittisesti halua lähteä riskeeraamaan omaa kannatustaan ja vakauttaan.

Sitoutuminen sotaan Syyriassa, saati Iranissa, tarkoittaisi vain uutta Afganistania, eikä läntisillä suurvalloilla ole kellään halukkuutta lähteä upottamaan jalkaansa siihen suohon. Sotilaallisesti ja sisäisesti Syyria on huomattavasti vankemmassa asemassa kuin Libya edes parhaimpina päivinään on ollut. Puhuttamaan siitä, että strategisesti vuoristoinen ja etäinen Syyria on huomattavasti helpommin puolustettavissa kuin Libyan rannikkovaltio. Syyrian sotavoimat ovat monikertaiset, salainen palvelu on laaja ja kansainvälinen sekä läheinen liittolaisuus Hamasiin ja Hizbollahiin takaavat merkittävän iskukyvyn niin suurvaltojen liittolaisia kuin omia maan sisäisiä vihollisia kohtaan.

Kuinka monta tapettua on joukkomurha? Kuinka monta joukkomurhaa on rikos ihmiskuntaa vastaan?

Syyrian presidentti Al-Assad ei ole myöskään yleiseen tietoisuuten tullutta merkittävää rikosta ihmiskuntaa vastaan – esimerkiksi Libyan tavoin avoimesti komentanut pommittamaan oman maansa siviilejä ja kapinallisia. Kaikella todennäköisyydellä jos Al-Assad onnistuu suorittamaan toimintansa tarpeeksi salassa, niin mitään tälläistä oikeutusta ei tule tapahtumaan. 1990-luvulla vastaavassa tilanteessa Bosnian sisällissodassa Serbian joukot kykenivät jatkamaan systemaattista kansanmurhaa hyvin pitkään, niin kauan kunhan tapahtumat tehtiin salassa, todistajat vaiennettiin, eikä länsivaltojen edustajia ja vainottuja vainottu julkisesti.

Bosnian sodan ratkaisi Yhdysvaltain väliintulo Clinton hallinnon toimesta NATO joukoin, ohittaen Bosniassa olleiden YK:n rauhanturvaajien neutraliteetin mandaatin. Al-Assadin ei tarvitse pelätä YK:a, sillä ainoa voima joka saattaa uhmata Syyriaa ja Al-Assadia ovat Yhdysvallat ja NATO.

Kasvisbaari keskustaan, NYT!

2011-09-07T10:50:00.006+03:00

[Julkaistu 11/2011 Yliopistolehden mielipideosastolla]
Helsingin Kallion taitelijoiden makuhermoja on jo useamman vuoden hemmoteltu erinomaisella ja edullisella opiskelijaruualla (2,50€/ateria). Kuvataideakatemian tiloissa sijaitseva Kasvisbaari valmistaa ruokansa perinteisin menetelmin käyttäen mahdollisimman vähän teollisia aineksia ja eineksiä. Ruoka on pätevien kokkien itsensä tekemää tuoretta, terveellistä ja aitoa ruokaa. Kasvisbaarin suosio on kasvanut merkittävästi houkutellen myös perinteisiä lihansyöjiä niin Teatterikorkeakoulusta, Kuvataideakatemiasta kuin Helsingin Yliopistosta.

Helsingin Yliopiston Vihreät (HyVi) ovat valmiita tasaamaan tämän epätasa-arvoisuuden Kallion taitelijoiden ja keskustakampuksen opiskelijoiden välillä tuomalla Kasvisbaarin osaksi keskustan Unicafen tarjontaa. Tavoitteena on muuntaa Kaivopihan Unicafen toinen linjasto kokonaan uudeksi kasvisbaariksi. Kun opiskelijat huomaavat eron teollisen einesruuan ja perinteisesti tehdyn ruuan välillä, niin paluuta entiseen ei tule.

Myös yliopistolla osataan kiusata

2011-09-05T02:13:00.009+03:00

Jotenkin kuvittelin, että fuksien tutoorina oleminen olisi hieno ja vilpitön teko. Antaisin uusille opiskelijoille sen saman avun mitä omilta tutooreiltani sain ja toisaalta mitä jäin kaipaamaan. Toisin on kuitenkin käynyt.

Tutooritoiminnan sijasta pääpaino on ollut enemmän toisten tutoorien kyttäämisessä ja painostamisessa - kuin yhteistyön ja tuen tarjoamisessa. Erilaisuus tuomitaan niinkuin kaikissa yhteisöissä. Tavoitteena ei ole yhteistyö vaan yhteinen näkemys. Yhden mielipiteen täytyy aina taipua useamman edessä. Kun oma elämä on eri tilanteessa kuin muiden, niin on vaikea asettaa muita näkemään omaa asemaansa.

Pahat kielet puhuvat julmasti niitä kohtaan, joita kukaan ei ole kykenevä puolustamaan.

Ihmiset ovat ihmisiä myös yliopistolla. Yhteiskunnan akateeminen vuorenhuippu ei tarjoa eroa mihinkään muuhun yhteisöön. Pussikaljat ja paskapuhe ovat vain vaihtuneet sampanjaan ja yhteiskunnalliseen kritiikkiin. Erilaisia katsotaan aina sivusilmin yhteisössä kuin yhteisössä. Kiusataan. Yritetään yhdenmukaistaa.

Onneksi kaikki eivät ole niin ahdasmielisiä. Maailma on yhä avoin ja aina jossain on joku - joka ei ole taantunut lampaiden tasolle. Maailmassa on inhimillisiä ihmisiä, kypsiä ihmisiä, jotka näkevät läpi elämän haasteiden ja pinnallisten kuorien.

Epäkypsyys on meidän kaikkien kirous - joillekin enemmän, toisille vähemmän. Aika auttaa. Aina vain aikaa ei ole tarpeeksi. Olen iloinen kypsistä ihmisistä. Inhimillisistä ihmistä jotka ymmärtävät. He ovat sielunlanka meille jotka uskaltavat kulkea omaa polkuaan.

HOAS ei kykene vastaanottamaan kasvavia opiskelijamääriä

2011-09-02T19:08:00.014+03:00

[Julkaistu Helsingin Yliopisto Vihreiden Raastin 2011-vaalilehdessä]
Opiskelijoiden keskuudessa niin hyvää kuin huonoa verta herättänyt HOAS (Helsingin Opiskelija-asuntosäätiö) on kasvavien opiskelijamäärien vaikutuksesta joutunut syksyllä opiskelunsa aloittaville ei-oota. Tänä kesänä hakemuksia on tullut viime vuoteen verrattuna yli tuhat lisää.

Ulkomaalainen tutkinto-opiskelija vs. vaihto-opiskelija
Ulkomaalainen tutkinto-opiskelija on aivan eri asia kuin vaihto-opiskelija. Vaihto-opiskelija on puoleksi vuodeksi tai vuodeksi opiskelemaan tullut toisen koulun tutkintoa suorittava opiskelija. HOAS ja pääkaupunkiseudun korkeakoulut ovat yhteisesti varanneet vaihto-opiskelijoille rajallisen määrän asuntoja erityisistä vaihto-opiskelija-asuntoloista. Pääsääntöisesti vaihto-opiskelijoilla ei ole oikeutta asua muissa kohteissa, eikä normaalit tutkinto-opiskelijat voi asua vaihto-opiskelija-asuntoloissa.

Ulkomaalainen tutkinto-opiskelija rinnastetaan opiskelija-asuntoja haettaessa ulkopaikkakunnalta saapuvaan tutkinto-opiskelijaan ja kilpailee siis asuntojonossa kaikkien muiden tutkinto-opiskelijoiden kanssa.

Suomi ei myönnä opiskelemaan tulleille ulkomaalaisille opintotukea tai sosiaaliturvaa ellei kyseinen henkilö ole onnistunut jotenkin vakiinnuttamaan asemaansa Suomessa, esimerkiksi vaihtamaan oleskelulupansa tai oleskelusyynsä muuhun kuin opiskelemiseen.

Korkeakoulutus, niin valtakunnallisesti kuin pääkaupunkiseudulla, on ollut jatkuvassa kasvussa tilastojen perusteella. Opiskelija-asuntosäätiöt ovat hitaasti rakennuttaneet uudisrakennuksia vastaamaan kasvavaa tarvetta. Opiskelijoille asunto löytyy tyypillisesti joko sukulaisilta, yksityisiltä markkinoilta tai HOAS:ltä. Asuntotilanne helpottaa erityisesti syksyn päähaun jälkeen, jolloin asuntoja liikenee enemmissä määrin myös pääkaupunkiseudulla asuville. Ensisijaisessa vuorossa asuntoihin ovat ne opiskelijat jotka tulevat muilta paikkakunnilta opiskelemaan omalle opiskelupaikkakunnalleen.

Vaikka vanhempien päälinjojen opiskelijamäärät eivät ole kasvaneet, on pääkaupunkiseudulla opiskelijoiden määrää kasvattanut Helsingin Yliopiston ja paikallisten ammattikorkeakoulujen uudet päälinjat. Uudet kansainväliset päälinjat näkyvät erityisesti ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden kasvaneina määrinä korkeakouluissa ja opiskelija-asuntoloissa. Päinvastoin kuin kotimaiset opiskelijat, ulkomaalaiset opiskelijat ovat hyvin riippuvaisia halvasta asumisesta ja opiskelija-asuntosäätiöiden asuntotarjonnasta.

HOAS:n seuraa kaupungin vuokra-asuntojen kohtaloa

HOAS tarjoamissa on käynnissä sama eriarvoistumisen tilanne kuin pääkaupunkiseudun kunnallisissa vuokra-asunnoissa. Asuntokohteet täyttyvät nopeaa vauhtia, eikä asuntopula mahdollista tasapainotetun asukasrakenteen ylläpitämistä. Epäsuosittujen ja rauhattomien asukaskohteiden asukaskunta vaihtuu nopeasti ja niihin alkaa enimmäkseen keskittyä häiriköitä tai muuten häiriösietokykyisiä asukkaita.

Kansainvälisten opiskelijoiden määrän kasvaessa monikulttuuristen asuntokohteiden kulttuurit törmäävät voimakkaammin, niin hyvässä kuin pahassa. Elävä ja monipuolinen yhteisö muuttuu hallitsemattomana herkästi meluisaksi ja rauhattomaksi, tuhoten asukasviihtyvyyden ja karkottaen kaikki rauhallisemmat asukkaat.

Tilastoja

Ulkomaalaisten opiskelijoiden osuus HOAS:n asukkaista on noussut käytettyjen tilastojen perusteella vuonna 2010 jo yli kolmannekseen kaikista asukkaista. Kasvutrendi on nouseva juuri ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden kasvaneiden määrien vuoksi, sillä vaihto-opiskelijoiden asuntolukumäärät ovat rajoitettuja ja käsittää tällä hetkellä vain noin 900 soluasuntoon.

Tasapainotettu asukasrakenne
Tasapainotetulla asukasrakenteella tarkoitetaan mahdollisimman hajautettua ja tasapuolista asukasrakennetta kaikissa asunnoissa. Lähestulkoon kaikki kunnalliset vuokra-asunnot ja opiskelija-asuntosäätiöt pyrkivät toteuttamaan asukasrakenteen tasapainottamista.

Opiskelija-asuntosäätiöiden kannalta tämä tarkoittaa asukkaiden hajauttamista taustatietojen perusteella, kuten suomalainen, ulkomaalainen, lukiolainen, korkeakouluopiskelija, pariskunta, sinkku, lapsiperhe jne.

Vaihto-opiskelijoiden rajoitetun määrän ja suuret vaihto-opiskelija kiintiöt eivät kuitenkaan aina kohtaa, sillä lähestulkoon jokainen korkeakoulu pääkaupunkiseudulla tarjoaa vaihto-opiskelupaikkoja enemmän kuin korkeakoulut ovat valmiita HOAS:n kautta majoittamaan. Osa vaihto-opiskelijoista siis jää aina ilman asuntoa.

Tilastoja hakeneista ja hyväksytyistä:
http://www.koulutusnetti.fi/?path=tilastot

Tilastoja opiskelija-asumisesta ja asumisrakenteesta:
SOA (Suomen opiskelija-asunnot) ry:n Tietoja ja tilastoja opiskelija- asumisesta Suomessa vuonna 2010
SOA (Suomen opiskelija-asunnot) ry:n Tietoja ja tilastoja opiskelija- asumisesta Suomessa vuonna 2009

Ratkaisuja

HOAS:n on jatkossa pyrittävä voimakkaammin rakentamaan ja uudistamaan omaa asumisrakennettaan, jotta tasapainoinen asumisrakenne olisi mahdollista. Samalla tulisi pyrkiä luomaan voimakkaampaa yhteisöllisyyttä. Erilaiset tuet, avut, lehdet, postit, ohjeistukset, säännöt ja positiivinen diskriminaatio asukkaiden yhteisöllisyyden parantamiseksi auttavat.

Talouskriisistä toiseen – miksi kriisejä syntyy?

2011-08-10T14:18:00.008+03:00

Miksi talous heikkenee ja voimistuu? Miksi pörssikurssit vajoavat ja osakkeet menettävät arvonsa muutamassa päivässä? Miksi ihmisiä irtisanotaan ja toimintaa lakkautetaan?

Globaali rahatalous perustuu ajatukseen lainaamisesta. Kun lainaamisia tapahtuu lukemattomia, risteäviä ja yhdistäviä, niin me olemme tilanteessa, jossa kaikki ovat velkaa toinen toisellemme. Me olemme ennakoineet joidenkin asioiden menestyvän ja tuottavan, joten olemme antaneet lainaksi jotain omaamme vastineeksi tulevasta. Vaikka loputon lainaamisen kierre kuulostaa maallikolta mielipuoliselta, niin todellisuudessa me olemme aina eläneet velaksi.

Tulevaisuuteen sijoittaminen on kaiken elämän perusta

Jos me eläisimme vain tätä hetkeä ja päivä kerrallaan, niin ketään meistä ei olisi olemassa. Kaikilla organismeilla vallitsee sama ajava voima - nimittäin tarve selviytyä. Jos me emme ajattelisi omaa tai jälkeläistemme tulevaisuutta, niin mitään nykyisyyttä ei voisi olla olemassa.

Markkinoiden luottamus katoaa kun riskit lisääntyvät. Odotettava voitto antamastani lainasta muuttuu entistä epätodennäköisemmäksi. Minulle tulee halu olla lainaamatta, pitää omaisuuteni itselläni. Kaikki omaisuus on kuitenkin enemmän tai vähemmän lainattua.

Konkurssit eivät ole tavattomia, sillä kaupallinen toiminta on kautta aikojen kokenut takapakkeja ja hukkasijoituksia. Elämä on riski ja meidän uskallettava ottaa se. Vain kylvetty siemen voi koskaan tuottaa satoa.

Markkinoiden paniikin levitessä, yksilön halu selviytyä muuttuu kollektiivista tasapainoa tärkeämmäksi. Syntyy lainojen purkautumisen kierre, jossa aiemmin arvokkaaksi luokiteltu menettää arvonsa. Purkautumisen syöksykierteen loppupisteenä on rajatumpi ja toimintakykyinen taloudellinen vaihdanta. Tyypillisesti kaikki ei-välttämättömyydet ja luksus menettävät nopeimmin arvonsa. Välttämättömyyksien vaihdanta korostaa talouden toimintakyvyn peruselementteihin, kuten öljyyn, varaosiin, raaka-aineisiin ja takapihan perunoihin.

Epätoivoinen yritys palauttaa luottamus

Vahinko on päässyt sattumaan maailmanmarkkinoilla. Globaalin markkinatalouden jatkuvaan kasvuun perustuva järjestelmä yskähtälee pahasti, kun valtava määrä sijoituksia on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Sijoittajien siemenvilja ei olekaan itänyt ja ahneus suurin satoihin on kostautunut - sadot on menetetty, nälänhätä uhkaa ja vaivaisimmat kerjäläiset valittavat kohtaloaan.

Valtiot ovat ottaneet vastuunkantajan roolin, yrittäen luoda puskuria murtuvien talouksien ympärille. Me yritämme vakauttaa lainamarkkinoita lupaamalla lainojen vakuuksia ja ostamalla lainoja niiden varoilla, joilla on vielä arvoa. Markkinatalouden itseohjautuva ja yksilöllisiä voittoja korostava käyttäytyminen on sekä järjestelmän ylläpitävä voima, että oma suurin heikkoutensa.

Koska asioiden ja esineiden arvo saattaa menettää arvonsa hetkessä, on markkinoiden luottamus siis todellisuudessa uskoa harhaan. Kysyntä ja tarjonta määräävät päivän hinnan, eikä niin täydellistä informaatiota tai luottamusta voi vallita millään markkinoilla. Jaetun vastuun luoman vaaran voi estää vain tukemalla heikoimpia ja hyväksyä tappiot vääjäämättömissä asioissa.

Kuka joutuu maksumieheksi?

Kaikkein heikoimpia talouksia ei pysty pelastamaan mikään, se on jo selvää. Kysymys on tällä hetkellä kuka päätyy maksumieheksi. Todennäköisesti kaikki joutuvat maksamaan hintojen heilahtelut omista pusseistaan, sillä vaihtoehtoja on vähän ja globaalissa markkinataloudessa kaikki kärsivät ja voittavat kollektiivisesti - rikkaat enemmän, köyhät vähemmän. Tuotanto ja palvelut taloudellisessa toiminnassa eivät kuitenkaan katoa mihinkään, ainoastaan niiden arvot muuttuvat. Markkinatalous määrittelee itse uudestaan mikä on arvokasta ja mikä ei. Jokin toimintaa menettää merkityksensä, jokin toinen korostuu ja jonkin toisen omaisuus katoaa.

Massamurhaaja-cocktail

2011-07-26T17:28:00.015+03:00

Kesän kuvottavimman latauksen, Norjan joukkosurman, takana on tavallinen kansalainen ilman mitään sen ihmeellisempää taipumusta rikollisuuteen tai väkivaltaan. Mediassa on esitetty kilvan erilaisia kommentteja laidasta laitaan, mutta suurta epäluuloa on luonut erityisesti Jouko Jokisen ja Markus Määttäsen syvällinen analyysit. Jokinen ja Määttänen korostavat empatian ja rakkauden puutetta, jonka olisi voinut helposti täyttää naisen läheisyydellä. Mielestäni heidän antinsa on mielenkiintoinen, mutta aivan liian pinnallinen.

Massamurha-cocktail – eli kuinka kokoan massahurmaavan paukun

Itse lähtisin hahmottelemaan massamurhaajien aineksia hahmottelemalla historian ja nykyajan valossa mitä kanssaihmisten murhaaminen oikeastaan edellyttää.

hyppysellinen empatian puutetta

ripaus syrjäytymistä

tujaus epätoivoa

hieman vihaa

kourallinen aggressiota

laatikollinen aseita ja päihteitä

aimo annos välinpitämättömyyttä

Empatian puute ja syrjäytyminen

Ehdoton edellytys kanssaihmisen tai elävän eliön surmaamiselle on kyvyttömyys tuntea empatiaa tuhonnan kohdetta kohtaan. Käytännössä me kaikki olemme elämämme aikana surmanneet tietoisesti jotain, kuten esimerkiksi hyttysen, kasvin, banaanikärpäsen tai muurahaisen, tuntematta yhtään omantunnon tuskia tuon puolustuskyvyttömän eliön tuhoamisesta.

Oman lajitoverin surmaaminen kuitenkin edellyttää huomattavaa eristäytymistä omista kanssaihmisistään. Harvoja psykopaatteja lukuun ottamatta, empatian puute on mahdollista syntyä vain meille välittyvän informaation ja vaikutteiden myötä. Me tulkitsemme informaation itsenäisesti omassa päässämme, mutta ulkoinen syöte pitää tulla ulkopuolelta erilaisten kokemusten ja tilannemerkitysten myötä. Vihamielinen ympäristö tuottaa vihamielisiä ihmisiä, syrjivä ympäristö tuottaa syrjittyjä.

Epätoivo, viha ja aggressio

Kun meidät ajetaan nurkkaan, niin ainoa keino on yrittää epätoivoisesti mukautua tilanteeseen. Epätoivoinen tilanne leimautuu meihin tradegiana, jota yritämme estää toistumasta välttelemällä tai estämällä tapahtuman toistumista.

Viha ja aggressio ovat voimia, joiden tarkoitus on estää joutumasta tapahtuman toisentumaisen kohteeksi. Hyvin usein me emme kuitenkaan voi syyttää ketään virheistä, ongelmista tai sattumista joita kohtaamme poluillamme. Viha ja aggressio purkautuvat samalla voimalla niin syyllisiä kuin syntipukkeja kohtaan.

Aseet ja päihteet

Kun meillä on matalampi kynnys purkaa aggressioita ja vihaa tuhoisasti, niin vallitsevan ympäristön edellytykset muovaavat tätä huomattavasti. Välivallan välineiden ja päihteiden helppo saatavuus on tuhoisa yhdistelmä joka helposti lisää epätoivon, vihan ja aggression kierrettä. Sotia harvoin käydään kirkkain mielin ja ylpein ajatuksin. Sota luo teurastajia.

Välinpitämättömyys

Me olemme vuosituhansia yrittäneet tehdä toisillemme mitä toivoisimme itsellemme tehtävän - heikoin tuloksin.

Perinteiset välttämättömyyksien yhteisöt ovat kadonneet yksilökeskeisen kulutusyhteiskunnan tieltä, mutta silti yhteisöt eivät ole missään nimessä kadonneet. Vaikka emme enää elä kädestä suuhun pikku torpissamme, niin välttämättömyyksien yhteisöjä tulee aina olemaan. Me emme voi välttyä toimimasta toistemme kanssa.

Välittäminen juurtuu yhteisöistä. Norjalaisten satojentuhansien ihmisen surumarssi ja kansainvälinen suru jos mikä on osoitus yksilöä suuremmasta yhteisöllisyydestä.

Vastalääke massamurhaaja-cocktail krapulalle

Yhteisö voi palvella yhteisöä vain keskittämällä apunsa koko yhteisölle - korruptio, eriarvoistuminen ja itsekeskeisyys luo vain syrjäytymistä ja katkeruutta.

Suomi on jo nyt pullollaan katkeroituneita ihmishahmoja. Myös vihaisia nuoria miehiä, jotka enemmän jos ketkään ovat potentiaalisia massamurhaajia. Vuoden 2010 äärioikeistolaismielisten nuorten hyökkäys Pride-kulkuetta vastaan on jo varoittava esimerkki. Viha ja katkeruus ei synny tyhjästä.

Vihaa ja katkeruutta ei voi tukahduttaa hiljaiseksi, niinkuin erityisesti Vihreät ovat yrittäneet tehdä maahanmuuttokeskustelun suhteen. Natsikortti on liian helppo vetää hihasta.

Välttääksemme tulevia tradegioita ja ristiriitoja kansakunnallisella tasolla, niin valtiovalta voisi petrata seuraavilla osa-alueilla:

nuorten mielenterveyspalvelut

työllistäminen ja muu yhteiskunnallinen inklusiivinen (=mukaansa ottava) toiminta

yhteiskunnan eriarvoistumisen lopettaminen

avoin yhteiskunnallinen keskustelu ja kritiikki julkisessa keskustelussa

päättäjien ja vaikuttajien yhteiskunnallisen vastuun pakoilun lopettaminen

Aktiivinen opiskelijaliike on yhteiskunnan rakentava voima

2011-07-21T15:19:00.017+03:00

Kysymys: Opiskelijaliikkeen on otettava laajemmin kantaa yhteiskuntaa koskeviin asioihin?
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta (HYY) on osallistunut moneen yhteiskunnalliseen toimintaan ja tehnyt runsaasti yhteiskunnallisia kannanottoja. HYY ei ole kuitenkaan aina toiminut yksin, vaan on yhteiskunnallisessa toiminnassaan ollut kiitettävästi mukana yhteistyössä muiden korkeakoulujen oppilaskuntien ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Opintotuki indeksiin -kampanja on ollut lähiaikoina kaikkein näkyvin yhteiskunnallinen kampanja, johon HYY on osallistunut. Opintotuki indeksiin -kampanja on mielestäni ollut toiminnaltaan ja näkyvyydeltään ollut hyvin onnistunut. Samanlaista toimintaa pitäisi ehdottomasti tuoda enemmän.

@ copyright Opintotuki indeksiin 2012!

SYL on paras kanava vaikuttaa

Mielestäni opiskelijoiden yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa Suomen Ylioppilaskuntien Liitolla (SYL) on parhaimmat edellytykset. SYL:n yhteiskunnallista vaikuttamista oma paikallinen Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta tukee parhaitsen sitoutumalla, osallistumalla ja rahoittamalla SYL:n toimintaa. HYY:n yhteiskunnallinen toiminta itsenäisesti tulisi jatkua erityisesti pääkaupunkiseutua ja Helsingin Yliopistoa koskevissa asioissa, mutta suurin yhteiskunnallisiin asioisiin vaikuttaminen tulisi jättää harkitusti keskitettyyn ja hyvin resursoituun kampanjoitiin SYL edustamana.

Kaikkeen ei tule ottaa kantaa

Mielestäni on kuitenkin vedettävä tiukka raja siihen minkälaisia kannanottoja HYY tai SYL voi opiskelijoiden nimissä julkaista. Ehdoton edellytys on luonnollisesti mahdollisimman laaja kannatus kannanoton puolesta. Optimaalisessa tilanteessa kannanotto on kaikkia opiskelijoita yhdistävä tekijä, mikä saisi taakseen enemmän julkista huomiota. Yksittäisten ja hajanaisten kannanottojen sijaan keskitetyt ja suunnitellut kampanjat tehoavat kaikkein parhaiten modernissa viestintäyhteiskunnassa ja auttaa terävöittämään opiskelijoiden välittämää viestiä.

Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa SYL:n edustama yhtenäinen rintama puhuu parhaiten tulevaisuuden toivojen ja tulevien päättäjien nimissä. Meillä on kyky ja mahdollisuus vaikuttaa, miksi emme siis käyttäisi sitä mahdollisuutta yhteisen hyvän nimissä.

Leikkauslista Helsingin Yliopistolle.

2011-07-19T17:06:00.016+03:00

Kysymys: Yliopistostani voitaisiin leikata yksikköjä tai karsia sisäänottoa koulutusohjelmiin?
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)

Pääsääntöisesti Helsigin Yliopistolla on huomattavasti enemmän varaa tarjota opetusta suuremmille opiskelijamäärille erityisesti suosituilla, yhteiskunnallisesti tärkeillä ja kysytyillä aloilla, kuten oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja valtiotieteet. Koulutusta, pääainelinjoja, sivuainemahdollisuuksia ja yksiköitä tulisi leikkaamisen sijasta lisätä. Lisäykset tulisi tehdä maltillisesti asteittain, niin ettei koulutuksen, tutkimuksen ja opiskelijoiden taso heikkene muutosten myötä. Helsingin Yliopistolla on varaa kasvattaa kiintiöitä ja koulutusohjelmia kansainvälisten opiskelijoiden lisäksi myös kotimaisille opiskelijoille.

Ruotsinkielisten positiivista diskriminaatiota on vähennettävä

Mielestäni Helsingin Yliopistolla toteutetaan liiallista positiivista diskriminaatiota erillisten ruotsinkielisten yksiköiden ja pääsykoeryhmien muodossa. Erillinen ruotsinkielinen yhteiskuntatieteiden yksikkö Svenska social- och kommunalhögskolan tulisi lakkauttaa. Samalla tulisi kohtuullistaa tai jopa luopua erillisistä ruotsinkielisistä hakukiintiöistä ainakin historiassa, filosofiassa, oikeustieteessä ja lääketieteessä.

Suomessa on olemassa erillinen ruotsinkielinen yliopisto, Åbo Akademi, ruotsalainen kauppakorkeakoulu Hanken ja useita muita korkeakouluja. Nämä korkeakoulut tarjoavat täysin tarpeellisen täysin ruotsinkielisen koulutuksen niille, jotka kokevat sen itselleen tarpeelliseksi. Nykyisellään ruotsinkielisten koulutusohjelmien hakijatasot ja pääsykoevaatimukset ovat huomattavasti alemmalla tasolla kuin suomenkielisten tutkintojen vastaavat. Alhaisemmat kriteerit tarjoavat suomenruotsalaisille korkeakouluopiskelijoille epäreilun etuaseman korkeakoulutuksessa suomenkielisiin suomalaisiin nähden.

Korostan kuitenkin, ettei kaikkea ruotsinkielistä positiivista diskriminaatiota tulisi poistaa. Kaksikielisyys tulee säilyttää osana suomalaista yhteiskuntaa, mutta nykyistä vähäisemmässä ja kaikille osapuolille tasa-arvoisessa muodossa.

Vallitseva englanninkielen yleistyminen arkikielenä korkeakoulujen oppikielenä on tehnyt ruotsin kielen asemasta entistä heikomman. Poistettavat ruotsinkieliset kiintiöt tulisi sulauttaa osaksi jo vallitsevia oppiaineiden kiintiöitä. Koska kaikilta suomalaisilta opiskelijoilta edellytetään virkamiestasoista ja tyydyttävää suomen- ja ruotsinkielen taitoa, niin mitään estettä ei ole olemassa sulauttaa näitä kaikkia yhteen.

Kriteereitä mahdollisia oppiaineiden leikkauksia varten

Myös sisäänottoja kaikkiin ohjelmiin tulisi voida uudelleenarvioida ja tarkkaan seurata, ettei tarpeettomia resursseja suunnata turhiin kohteisiin. Tilastoja seuraamalla voi kategorisoida ja arvottaa joitakin linjoja mielestäni ainakin seuraavin perustein:

mitkä ovat hakijakiintiöt pääsykokeissa?

mikä on työllistyminen alan tutkinnon omaavilla henkilöillä?

työllistyvätkö alalla työskennelleet oman alansa tehtävissä (jos mahdollista määritellä)?

moniko valmistunut joutuu uudelleenkouluttautumaan toiselle alalle?

tarjoaako opintoala oleellisia opintoja muille päälinjoille?

mikä on alan ja opetuksen merkitys yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti?

Helsingin Yliopisto on tällä hetkellä korkeakouluna niin suosittu, etten näe mitään syytä nykyisiin tilastoihin vedoten lakkauttaa mitään linjaa tai vähentää niiden opiskelijamääriä. Suomen muilla korkeakouluilla tilanne saattaa olla täysin päinvastainen ja leikkaukset ovat välttämättömiä.

Kandidaatin vai maisterin tutkinto?

2011-07-06T13:55:00.023+03:00

Kysymys: Suurimman osan opiskelijoista tulisi jättää opinnot kandidaatin tutkintoon
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, en osaa sanoa, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)

Siirtyminen eurooppalaiseen tutkintojärjestelmään vuonna 2005 toi käyttöön alemman korkeakoulututkinnon, eli kandidaatin tutkinnon. Uudistus on tuonut mukanaan enemmän joustavuutta korkeakoulututkintojen suorittamiseen ja mahdollistanut paremman kansainvälisen vertailtavuuden tutkintonimikkeissä.

Gradu on monelle kompastuskivi

Vanhassa mallissa maisterintutkinnon saavuttaminen oli edellytys saavuttaa minkäänlaista virallista tutkintoa tai nimikettä, mitä erityisesti työelämässä on alettu viime vuosikymmenien aikana pitämään erilaisten työtehtävien virallisina ja epävirallisina ennakkoehtoina.

Maisteri tutkinnon lopputyön, eli gradun kesken jääminen tai ikuinen gradun väkertäminen on ollut yliopisto-opiskelijoiden klassinen kompastuskivi. Vuosien vieriessä yliopisto-opintojen loppuunsaattaminen on osoittautunut liki mahdottomaksi, kun lapset, työ ja perhe ovat vallanneet entisten opiskelijoiden arjen.

Muodollinen pätevyys yleistymässä

Jos opiskelija on omasta halustaan valmis siirtymään opiskelusta työelämään tai muualle, niin tähän tarkoitukseen kandidaatin tutkinto tarjoaa erinomaisen välietapin. Uusimman opintotukilaki muutoksen (1.8.2011 astuu voimaan) myötä opintotuki jaetaan erikseen ylempää ja alempaa korkeakoulututkintoa varten, kannustaen edes jonkinlaisen tutkintonimikkeen saamiseen.

Kilpailu työmarkkinoilla on Suomessa kansainvälistymisen myötä saanut vaikutteita lännestä, jossa tutkintonimike on alkanut korostumaan tärkeydessä ohi käytännöllisen taidon. Muodollinen pätevyys ja ansioluettelon kerryttäminen ovat ilmiötä, joita uudet ja vanhat sukupolvet ovat joutuneet ahkerasti opettelemaan ja joka tulee kiihtymään globalisaation voimistuessa.

Suurimman osan opiskelijoista EI tulisi jättää opintojaan kandidaatin tutkintoon

Maisterin tutkinto on suuri mahdollisuus ja kunnioitettava tavoite, mutta se ei saisi olla rajoite liikkuvuudelle elämänvaiheesta toiseen. Työelämää ajatellen kandidaatin tutkinto tarjoaa lähes kaikilla aloilla kaiken tarpeellisen tiedon ja taidon. Loppujen lopuksi kaikissa työtehtävissä on runsaasti mahdollisuuksia kouluttautua jälkikäteen. Perehdytys on arkipäivää työpaikoilla, eikä yksikään työntekijä selviydy tehtävistään ilman työtehtävänsä ja -ympäristönsä opettelemista.

Kandidaatin tutkinto tarjoaa rajallisen ja suppean näkemyksen jostain rajatusta aihealueesta, mutta todellisuudessa vasta maisterivaihe tarjoaa opiskelijalleen mahdollisuuden oikeasti kehittyä asiantuntijaksi. Suurimmat ansiot yliopistojen korkeakouluopinnoissa on ennenkaikkea tutkimus- ja tiedonkäsittelytaidot, jotka edesauttavat sopeutumista dynaamiseen pätkätyöelämään ja elinikäiseen oppimiseen.

Mielestäni maisterin tutkinto tulisi säilyttää opintojen päätavoitteena. Jotta saavutettaisiin kansantaloudellisesti opiskelu tehokkaammaksi ja työuria pidennettyä, niin ensisijaisesti valtion tulisi pyrkiä kehittämään keinoja, joilla pelkän korkeakoulun alemman tutkinnon suoritusoikeus tulisi helpommaksi. Toinen edellytys olisi myös parantaa opiskelijoiden taloudellista ja sosiaalista tukea huomattavasti nykyisestä tilanteesta. Vähäosaisimmilla opiskelijoilla on vakava uhka vajota toisen luokan kansalaisista kolmannen luokan kansalaisiksi.

Edustajistovaalit 2011

2011-07-03T22:37:00.012+03:00

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL on julkistanut viralliset valtakunnalliset kysymykset ylioppilaskuntien edustajistovaaleja varten. Nämä kysymykset tullaan asettamaan kaikille nähtäväksi ja helposti vertailtaviksi vaalikoneen avulla. Varsinaiset vaalit tullaan järjestämään uuden lukuvuoden alussa syksyllä 2011.

Itse tulen olemaan ehdolla Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon Helsingin Yliopiston Vihreiden vaalilistalta. Tulen vastaamaan ja perustelemaan parhaani mukaan jokaiseen asetettuun kysymykseen tämän sivuston välityksellä.

Pitkänlinjan opiskelijaedustajana olen ajanut sinnikkäästi ja kärsivällisesti läpi parannuksia ja uudistuksia. Mahdollisena tulevana ylioppilaskunnan edustajiston jäsenenä tulen jatkamaan aloittamallani linjalla rakentaa parempaa tulevaisuutta meille kaikille, eikä vain rajatulle vähemmistölle.

En pelkää myöntää olevani väärässä, mutta en myöskään tule lakoamaan kuin korsi tuulessa. Tulen taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Yksin olen heikko, mutta teidän tukenne on se voima, joka ajaa minua eteenpäin. Yksin minun ääneni ei kanna minnekkään.

Yksinäinen vaatimus hukkuu huutojen mereen. Antakaa minulle äänenne, niin voin kantaa Meidän kaikkien yhteisen sanoman läpi!

Olen avoin kaikille ajatuksille ja huomioille, joita Te rakkaat lukijani voitte antaa minulle kommentoimalla tekstejäni. Lukekaa, kommentoikaa ja seuratkaa ehdokkuuteni etenemistä!

SYL:n valtakunnalliset kysymykset

1. Suurimman osan opiskelijoista tulisi jättää opinnot kandidaatintutkintoon
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, en osaa sanoa, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)

2. Yliopistostani voitaisiin leikata yksikköjä tai karsia sisäänottoa koulutusohjelmiin.
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)

3. Opiskelijaliike on otettava kantaa laajemmin yhteiskuntaa koskeviin asioihin.
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)

4. Mitkä ovat tärkeimmät kriteerit opiskelijaruokailussa?
(Edullinen hinta / laadun kehittäminen / luomu / lähiruoka / hyvä maku / erikoisruokavalioiden huomioiminen jne.? )

5. Ylioppilaskuntani tulee osallistua SYL:n yhteisiin kampanjoihin
(esim. sellaisiin kuin Opintoraha indeksiin -kampanja). (täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä).

6. Mitä opintotuen kehittämistavoitteita pitäisi ajaa seuraavaksi?
Valitse mielestäsi kaksi ensisijaista vaihtoehtoa. (tulorajojen korotus, opintolainaosuuden korotus, opintorahan korotus, asumislisän vuokrakaton korotus, asumislisän irrottaminen opintojen etenemisestä, asumislisä ympärivuotiseksi, huoltajakorotus, osa-aikaisen opiskelun mahdollistaminen esim. sairastaessa, ja ei mitään, opintotuki on hyvä juuri nyt)

7. EU-ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden tutkintoon johtavan opiskelun tulee olla maksutonta.
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä).

8. YTHS-maksuissa tulisi painottaa:
(nykyistä enemmän terveydenhoitomaksua / nykyistä enemmän käyntimaksuja / säilyttää nykytila). Voit valita yhden vastausvaihtoehdon.

9. Opiskelijoiden asumisvaikuttamisessa tulee keskittyä ensisijaisesti:
(opiskelija-asuntojen määrän lisäämiseen / opiskelija-asuntojen laadun parantamiseen / yleisiin vuokramarkkinoihin vaikuttamiseen). Voit valita yhden vastausvaihtoehdon.

10. Yliopistotutkintoihin sisältyvä kansainvälistyminen tulee hoitaa jatkossa: (Pakollisella vaihto-opintojaksolla / Pakollisella kansainvälistymisjaksolla / Pakollisella vaihto-opintojaksolla tai kotikansainvälistymisosiolla / Vapaaehtoisella kotikansainvälistymisosiolla / Vapaaehtoisella vaihto-opinnoilla / Muu, mikä). Voit valita yhden vastausvaihtoehdon.

Kerjääminen on tullut jäädäkseen

2011-06-29T11:40:00.045+03:00

Romanikerjäläiset ovat jälleen kerran ja hyvissä ajoin tänä kesänä aloittaneet kerjäämisoperaationsa Suomessa, vaikka viranomaisten otteet heitä kohtaan ovat alkaneet koventua. Ulkomailta tulevien kerjäläisten lisäksi olen useaan otteeseen törmännyt kerjäläistymisen uudempaan ilmiöön, nimittäin ilmiön laajenemiseen suomalaisiin laitapuolenkulkijoihin. Nämä Helsingin Kallion kaupunginosan hilpeät kerjääjät vaikuttavat enemmän sivutoimisilta kerjääjiltä. Kerjääminen on osoittautunut näemmä olemaan loistava tapa yhdistää ryypiskely, lorviminen ja kaljarahan tienaaminen. Ulkomailta tuleville, ns. romanikerjäläisille kerjääminen on kuitenkin aivan erilaista. Romanikerjäläisille kerjääminen on tärkeää työtä ja monilla vakiintunut elämäntapa.

Lähestymisratkaisu

Romanikerjäläisten ongelmiin voidaan puuttua vain pakottamalla kerjäläisten kotimaat, Bulgaria ja Romania ottamaan vastuu omista kansalaisistaan. Ainoastaan EU:n painostus kykenee tähän, mutta tähän mennessä toiminta on ollut hampaatonta. Koska ratkaisua saadaan odottaa hamaan tulevaisuuteen EU:n ripeydeyllä, niin Suomen on vain omalla kansallisella tahollaan kyettävä adaptoitumaan tilanteeseen parhaansa mukaan. Esitykseni onkin yhdistää mielipidepalstoilla esiintyviä avauksia maltilliseksi kokonaisuudeksi:

Ammattimainen kerjääminen, muuhun kuin hyväntekeväisyyttä varten, on kiellettävä.

Ulkomaalaisten saamiin toistuviin rangaistuksiin on sovellettava ulkomaalaislain 149 § toista pykälää ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 48 artiklan 3 kohtaa:

”Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;”

Ulkomaalainen, jolle on Suomessa myönnetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EY-oleskelulupa, voidaan karkottaa maasta vain, jos hän muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan.

Kerjäläisille on taattava mahdollisuus majoittua valvotusti, niin ettei hökkelikyliä kykene enää syntymään. Maksullinen Rastilan leiriytymisalue ei käy, vaan romaneille on poikkeuksellisesti määrättävä oma ilmainen majoittumisalue. Sataman aktiivien alue soveltuu tähän toimintaan mainiosti, mutta sen koko on rajallinen.

Hökkelikylät yleisillä alueilla on purettava, tarvittaessa majapaikat tuhoten

Kerjäläisille on tarjottava myös tarpeen vaatiessa hätämajoitusta ja ruokaa, niin pitkään kuin he itse sen katsovat tarpeelliseksi. Samaan tapaan kuin turvapaikanhakijoille tarjotaan, mutta ilman mitään rahallista toimeentulotukea.

Entisiä kerjäläisiä tai kerjättäväksi pakotettuja on suojeltava kaikelta mahdolliselta rikolliselta painostukselta. Jos uhka on todettavissa vakavaksi, turvapaikanhakuprosessi Suomesta on suotava mahdolliseksi.

Ratkaisuehdotukseni päätavoite on lopettaa ammattimainen kerjääminen, tehdä työn tekeminen kerjäläisille ainoaksi vaihtoehdoksi ja käytännössä estää ammattimaisen kerjäämisen kehittymistä järjestäytyneen rikollisuuden toiminnaksi Suomessa. Toisaalta, niin kauan kuin kerjäläisten kotimaat eivät toimi edellytystensä mukaisesti, niin Suomen ainoa humaani ratkaisu on auttaa kerjäläisiä. Siltikään auttaminen ei saa muodostua hyväksikäytöksi.

Kerjääminen käy työstä

Kaikkien näiden vuosien aikana näkemäni romanikerjäläiset ovat osoittaneet kerjuussaan hyvinkin kunnioitettavaa valppautta, tilannetajua ja ahkeruutta. He ovat kadunkulmassa, tyrkyttämässä kukkia tai jakamassa Iso Numero -lehteä, uutta köyhyyttä vastaan toteutettua kulttuurijulkaisua.

Nostan hattua erityisesti eräälle rammalle kerjäläiselle. Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla, pääsisäänkäynnin edessä, on jo melkein vuoden päivät ollut kerjuulla yksijalkainen mies puukeppeineen. Mies seisoo asennossa oven edessä, kainalosauva yhdessä kädessä ja kerjuukuppi toisessa kädessä, aamusta iltaan melkein joka päivä.

Useat yritykset työllistää romanikerjäläisiä maatalousapulaisina, sekatyöläisinä tai marjojen poimijoina ovat epäonnistuneet surkeasti. Ainoa positiivinen onnistuminen on ollut Alhonvuoren hiihtokeskukseen palkatut romanit. Suurin ongelma palkkaamisessa on ollut kuitenkin työnteosta saatava huono palkka. Pientyöt Suomessa törmäävät pian ns. köyhyysloukun esteisiin. Asuminen ja verotus syövät pienistä ansioista suurimman osan ja erityisesti ammattimainen marjanpoiminta vaatii huomattavaa kärsivällisyyttä vastineeksi pienistä penneistä.

Ammattimaista kerjäämistä

Ammattimaiset kerjääjät saavat helposti koottua hyvät tuntiansiot. Menestyvä toiminta pitää kerjäläiset kiinni siinä toiminnassa, johon he ovat parhaimmin oppineet ja saavat parhaimmat tulot. Onnistumisistaan huolimatta, myös Alhonvuorella on ollut ongelmia kerjäämisen vuoksi ja joitakin työntekijöitä on jouduttu irtisanomaan, koska ovat töiden lisäksi kerjänneet minkä kerenneet. Mahdollisuus töihin, vaikkakin vähäisempiin, kiehtoo eniten juuri niitä kerjäläisiä, jotka ovat parhaiten tottuneita tekemään töitä. Monille romanikerjäläisille kerjääminen on työtä johon on totuttu. Romanialaisten kerjääminen on Suomessa toistaiseksi vielä nappulapeliä, kuten käy ilmi Paul Polanskyn kolumnista. Etelä-Euroopassa tilanne on toinen ja toiminnan takana on pääasiallisesti ihmiskauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta.

Kerjääminen, eriarvoistuminen ja köyhyys

Myös Suomeen saapuvien romanien keskuudessa vallitsee eriarvoistumista, eikä heitä voi missään nimessä pitää yhtenäisenä joukkona. Sataman ja vapaa liikkuvuus-liikkeen aktiiveista huolimatta, eri sukujuuret, kansallisuudet ja yksilölliset taustat jakavat romanikerjäläisiä eri ryhmittymiin.

Suomessa on monitasoista eriarvoisuutta, eikä siihen ole voimakkaasta poliittisesta keskustelusta huolimatta osattu puuttua. Uuden hallituksen toimintakin keskittyy vain perusturvan korottamiseen, eikä sen parantamiseen. Korotus on vain keino lykätä väistämätöntä muutosta, mutta poliittisen ristiriitaisuuden hengessä meiltä ei löydy tarpeeksi voimakasta tahoa ajamaan uudistuksia läpi.

Kaikkein helpoin ratkaisu poliitikoille ja arkisten ihmisten omatunnoille on vain kääntää katsetta ja toivoa ettei kerjäläistoiminta ala kasvaa Suomessa samoihin mittasuhteisiin kuin eteläisessä Euroopassa.

Ristiriitainen ongelma johtaa väistämättä vain ristiriitaiseen ongelmanratkaisuun. Ristiriitainen ongelma ei kuitenkaan oikeuta ratkaisujen välttelemiseen, kuten niin usein on tapana. Omelettia ei voi tehdä ilman rikkomatta munia.

Jyrki Boy ja naispaholainen

2011-06-10T13:43:00.029+03:00

”Me ennen kimpassa kuljettiin mutta sinä pääsit parempaan kyytiin
sinä lähdit ja unohdit minut kokonaan
Multa ovet rautaiset suljettiin sinä sekosit johonkin Lyytiin
nyt sä minua herjaat ja sinun uudet kaverit mua pitää pilkkanaan

Jyrki, Jyrki, älä tyrki
Jyrki tee joskus miehen työ
Jyrki, Jyrki, älä sanojasi syö

Sitten minäkin rupesin rokkaamaan sitä sinä et huomannut lainkaan
sinä diggailit muita ja minua et ollenkaan
Kun en suostunut sinulle pokkaamaan minkä kirouksen niskaani sainkaan
sinä minua herjaat ja sinun uudet kaverit mua pitää pilkkanaan

Jyrki, Jyrki, älä tyrki
Jyrki tee joskus miehen työ
Jyrki, Jyrki, älä sanojasi syö”

- Juice Leskinen, Jyrki Boy

Hallituskauden jatkunut mestarillinen propagandatyö on antanut Kokoomukselle aseita vaaleihin ja hallitusneuvotteluihin. Aseita ja ammuksia on kaivettu omille, niin mainostoimistoista, puoluetuista kuin omista ministeriöistä. Markkinaliberaali-myönteinen valtionvarainministeriö haukkuu kiltisti isäntänsä tahtiin, niin kestävyysvajeista, kuin talouden korjauskeinoista. Vahvasti näyttää siltä, että Kokoomuksen hinku saada pääministerin myssy omalle kultapojalleen, Jyrki Boylle, vaatii muutakin kuin markkinointitaitoja ja taikurinhattua.

Juice Leskisen laulun "Lyyti" on Kokoomuksen Jyrki Boylle uusliberalistinen talouspolitiikka ja vaihtoehdottomuuden politiikka. Vaikka Lyytin ja Jyrkin hellän rakastava suhde vielä kukoistaa, niin olen iloinen, että alkurakkauden huuman vaietessa myös arki ja todellisuus ovat palaamassa takaisin. Ei se Lyyti mikään maailman ihanin enkeli ole, vaikka onkin niin suloinen ja lutuinen. Ei edes täydellinen ulkokuori, karismaattisuus ja trenditietoiset Bob-Helsinki designervaatteet, voi peittää sitä tosiasiaa, että Lyyti on vain inhimillinen. Meissä kaikissa on pieniä vikoja.

Vapaa rakkaus politiikassa jatkuu, vaikka yksi lyyli ei enää olisikaan ylitse muiden. Meidän ei tarvitse enää elää leiri-Suomessa, jossa pappisaamenen jälkeen elisimme elämämme onnellisesti loppuun saakkaa vain yhden ja ainoan kumppanin kanssa. 1960-70-lukujen eturyhmäpuolueiden ja yksiavioisuuden ajoista on päästy vapaan rakkauden vuosikymmenille. Iltajuoksuja on juostu yhden jos toisenkin kanssa ja Lyytiä - kylän epävirallista kyläpyörää - ovat kaikki ainakin kerran polkaisseet.

Vaikka jotkut meistä ovat selkeästi yhden kumppanin ihmisiä, niin uskon suvaitsevaisuuden tarjoavan meille kaikille antoisia kokemuksia kunhan muistamme kunnioittaa kaikkia osapuolia. Jos Jyrki Boy haluaa sekametelihallituksensa, niin hänen pitää uskaltautua heittäytymään sänkyyn muiden lyylien kuin Lyytin kanssa. Vaikka useita kuumia hallitusneuvotteluita on luvassa, niin toivoa sopii, että kaikki vallan kahvassa heiluneet poliitikot kykenevät vastustamaan vamppaavaa Lyytiä!

”Lyyti, olet ihana ja suloinen.

Mutta
kun annoin pikkusormen,
niin veit koko käden.
Annoin pikkusormen
Se vei koko käden
Lähdin tulella leikkimään
Tein sen salaa
Nyt mun sydän roihuaa
Ja loppuun palaa… ”

How to install Windows 7 through usb?

2011-06-04T12:32:00.014+03:00

Because there are a variety of manuals for this specific maneuver explaining the similar process and none of them can explain the problematics, which some users have experienced. The Windows automatic tool to create bootable windows 7 usb-stick does not also work on every computer. The tool is the easiest solution, but won't work on every computer.

Through hard labour and testing different ways I finally found a way to install Windows 7 through usb.

What do you need:
- Two usb memory sticks.
o Main-stick, for installation
o Driver-stick, for drivers
- Windows 7 x64 or x86 installation image
- MBRwiz -program http://www.blogger.com/img/blank.gif

First, you need to format both sticks to NTFS-fileformat (Picture 1.).

Second, you mount the Windows 7 image using mounting software, like daemon-tools, and transfer everything from inside the image to one of the usb sticks. This stick will now be the main-stick, that withholds the setup and installation files.

Also transfer everything also to the other stick. We need another stick to withhold the necessary drivers, that will be unaccessible from the bootable main-stick. (For some reason, the temporary setup OEM client makes some of the installation files unreachable.)

Third, you execute the MBRwiz through the command line.

Execute command mbrwiz /list to see the list of drives on your computer (Picture 2.)

To enable boot from the usb stick, you need to define the main-stick bootable. Execute command mbrwiz /disk= (main-stick disk number) /activate

Fourth, through the command line you go to the boot folder inside your main-stick. In this folder there should be a executable named bootsect.exe

In this folder you execute a command bootsect.exe /nt60 (main stick drive letter) /mbr in order to create boot file inside your main-stick.

Fifth, no you should be ready to start installing the computer. Shutdown the computer and attach the usb sticks in to the usb holes.

Sixth, you need to enable boot from usb through your BIOS. You can enter BIOS by hitting ‘end’ at the start-up of your computer or you need to consult your mainboard manual.

In the BIOS you need to CHECK that both usb-sticks are found by the BIOS, for some reason some computers won’t identify usb-sticks on the start-up from all of the usb-drives. Reboot and change a usb-driver hole if BIOS did not detect both sticks.

Seventh, during the installation everything should go smoothly from here after, but if you still encounter problems, you should check couple of thing:

- Change the usb-stick hole, eventhough the BIOS had detected both. I myself experienced a similar problem and solved it by using testing other usb-stick holes. It seems there are some compatibility problems in Windows 7 USB 1.0, 2.0 and 3.0 drivers.
- If the main-stick won’t boot, check the main stick, that bootmgr -file is found inside it. If its missing download a new one from the Windows 7 image and go over again the phase Four.
- Post on this wall and I may find a solution to it.

Tulosvaroitus: Suomi Finland Oy Ab

2011-06-02T21:53:00.004+03:00

Hallitusneuvottelut päättyivät sitten virallisesti 13. neuvottelupäivänä, kun SDP ja Vasemmistoliitto marssivat ulos säätytalolta. Kun Suomi on tuudittautunut konsensus-Suomen harmaaseen hallintoon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, niin vihdoin ja viimein politiikka on palaamassa politiikkaan. Suomen puolueissa on viimein alettu heräämään, ettei suomalaiset halua Suomea hallittavan kuin yritystä.

Suomi Finland Oy AB on yritys, jota on yhä enemmissä määrin hallinnoitu liiketaloudellisesti, sen yhteiskunnallisen ja poliittisen aseman unohtaen. Vaikka toisaalta näennäinen Kokoomuksen kohoaminen suurimmaksi puolueeksi kertoo konsensus-Suomen politiikan kannatuksesta, niin Perussuomalaisten rynnistys perustuu ennen kaikkea heidän kyvystään nostattaa vastavirran tälle harvoja hyödyttävästä etupolitiikasta. Suomen yritysjohtamiseen on kyllästytty ja tilalle vaaditaan poljettujen massojen keskuudesta ihmisarvoista politiikkaa.

Perussuomalaiset ovat onnistuneet valtakunnallisesti siinä, missä Vihreät ovat epäonnistuneet surkeasti. Perussuomalaiset eivät ole antaneet itsensä kesyyntyä salonkikelpoiseksi, vaan ovat pusertaneet itsensä ulos suurena reformipuolueena. Hyvä veli -verkostojen ja korruption paljastuminen on auttanut vastavirran muodostumisessa. Vihreät vain eivät onnistuneet ottamaan tarpeeksi isoa eroa ryvettyneistä puolueista, vaan liputtivat yhteistyön hengessä voimakkaasti. Tähän asti Perussuomalaiset ovat vetäneet loistavaa julkisuuspeliä, hakien voimakasta kontrastia vanhan kastin puolueisiin ja poliitikoihin ja samalla esiintynyt avoimena ja vilpittömänä hallitusmyönteisenä blokkina.

Koska Kokoomuksella on olemassa järkevä hallitus vaihtoehto enää vain SDP kanssa, niin me kaikki tulemme maanantaina näkemään onnistuuko SDP:n ajama riskaabelin bluffinsa läpi. Voi olla, että Katainen vielä houkuttelee SDP takaisin, jos Keskusta ei suostukaan mukaan epävakaaseen hallituspohjaan. Niin Kokoomukselle ja monille demareille, demarien sosiaalidemokraattinen linjaveto tuntuu hyvin poikkeukselliselta. Onko SDP muuttumassa porvarillisesta arvopuolueesta takaisin sosiaalidemokratiaan? Johan moinen ajatus saisi oikeistodemarit hikoilemaan ja itse pääsatraappi ex-pääministeri Lipposen murahtelemaan kiukkuisesti unissaan!

Eniten hämmästelen Vihreitä. Miten he ovat hallitusneuvotteluissa valmiita olemaan hallituksessa, ellei perusturvaa todellisuudessa nosteta vähintään 100€? Jos Vihreiden ajama perusturvan nosto seuraa aiempien vuosien tapaa turvata heikompien asemaa, niin perusturvan nosto valtio perii takaisin köyhiltä jollain muulla tavoin. Jos Vihreät myyvät itsensä jälleen, niin puolue hajoaa liitoksiin. Vihreiden suorittama jäsenkysely paljasti monien Vihreiden puolueen jäsenten asenteen hallitukseen menemisestä. Ainoastaan tiukoin ehdoin on Vihreillä mahdollisuus liittyä porvarihallitukseen, muutoin Vihreiden kannatusta seuraa hävitys.

Kävi miten kävi, niin konsensus-Suomi tulee jatkumaan niin kauan kuin Suomea johtaa vaaleilla valitut ministerit. Vaikka valtion virkamiehet ovat nimellisesti puolueettomia valtionsa nöyriä palvelijoita, niin se ei estä heiltä omaa ajattelua ja mielipiteitä. Eri virastojen, kuntien, laitosten ja ministeriöiden johtokunnissa on vallassa voimakas vanhoillinen, keskiluokkaistunut ja markkinatalous orientoitunut maailmankuva. Kokemattomat ministerit voimistavat virkamiehistön valtaa ja ministeriöiden maailmankuvan jakavista ministereistä kasvaa sisäisen tuen ja motivaation kautta voimakkaita voimatekijöitä. Virkamiehistön tuki kantaa ministeriössä pitkälle, kun taas sisäinen muutosvastaisuus tekee kaikesta työskentelystä lähestulkoon mahdotonta.

Suomea tulisi johtaa, mutta ei hallinnoida. Vaikka ministerit vaihtuvat säännöllisesti, niin virkamiehistökoneistossa menee vielä vuosia, kunnes vanhoilliset sukupolvet ovat väistyneet. Ironisesti yritysmaailmassa uudistuminen tapahtuu luontevammin kuin valtion virastoissa tai hallinnossa. Yritysmaailmassa yritykset jakavat tulospalkkioiden, optioiden ja voittojen tavoittelussa yhteisen jaetun intressin – ja pärjätäkseen markkinakilpailussa tulee yrityksen tehostaa toimintaansa jatkuvasti kyetäkseen kilpailemaan kilpailijoidensa kanssa. Vaikka ministerin salkuista taistellaan vähintään kerran neljässä vuodessa, niin virkamiesten rinnalla ei kilpaile kukaan. Suomen hallitus on vain kulissi - tosiasiallisesti meillä on jo viimeiset parikymmentä vuotta hallinnut virkamieshallitus.

Suomi Finland Oy Ab, mihin menet?

Onko kassakaappisopimus jo syntynyt?

2011-04-23T02:18:00.008+03:00

Niin kutsuttu Portugalin-paketti, eli Portugalin mukaan pääseminen nykyiseen vakausrahastoon (EFSF), on päätettävä ennen 16.4. EU:n valtionministerien Ecofin-kokousta. Päätös on tultava nykyiseltä Kiviniemen toimitusministeriöltä. Kiviniemen vastahakoisuudesta huolimatta Katainen aikoo väkisin tehdä tiedonannon Suurelle valiokunnalle, jotta asialle saataisiin edes jonkinlainen lainvoimaisuus.

Kansainvälisiä sopimuksia ja sitoutumisia on hyvin hankala purkaa ilman merkittäviä menetyksiä. Suomen vetäytyminen jo aiemmin lupaamistaan sopimuksista nakertaisi kokonaan Suomen uskottavuutta ulkomailla ja erityisesti EU:ssa. Tämän vuoksi Kataiselle onkin tärkeää saada myönteinen päätös Portugalista vaikka kieroilemalla. Tähän Kataisella on kaksi reittiä:

1) Menettely Suuren valiokunnan kautta ja uuden eduskunnan ohittaminen

Koska valiokunnat eivät ole ehtineet järjestäytyä uudelleen eduskunnan uuden kokoonpanon mukaisesti on Suuressa valiokunnassa tällä hetkellä enemmistö EU-myönteisiä puolueen edustajia (12 myönteistä ja 8 vastustavaa), jotka voivat antaa Kataiselle tarvittavan ”lainmukaisuuden”. Normaalisti Suuren valiokunnalle hallituksen tekemien kirjelmien on tarkoitus toimia ilmoituksina eduskunnalle, jotta eduskunnan eri puolueiden kanta hallituksen kannasta saadaan tietoisuuteen.

SDP on jo vastahakoisesti hyväksynyt tämän menettelyn ”lainmukaisuuden”, mutta demarien väitös ettei tämä vaikuta mihinkään on valhe. Vaikka SDP tivaa Kokoomukselta tietoja Suomen antamista sitoumuksista, niin olisi äärimmäisen epäilyttävää jos nykyisen hallituksen pääoppositiopuolue ei olisi tietoinen mihin Suomi on ainakin jo sitoutunut. Myönteinen Portugali-päätös sitouttaa Portugalin saamaan ilman rajoituksia tukea vakausrahastosta, johon Suomi on jo antanut takuut 8 miljardin edestä.

2) Katainen kieltäytyy matkustamasta kokoukseen

Taloussanomien Jan Hurri toi hyvin esille pointin Ecofin-kokouksen käytännöistä. Päätös Portugalin tukemisesta tulee olla yksimielinen, mutta ainoastaan yksimielinen kokouksessa paikan päällä olevien kesken. Jos Katainen jättäytyy menemästä kokoukseen ja viivyttelee hallitusneuvotteluihin vedoten, niin joka tapauksessa Suomi tulee sitoutumaan myös Portugalin liittymisen vakausrahaston antimiin.

Ovatko Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset jo laatineet kassakaappisopimuksen?

Eduskuntaryhmät ovat vasta alustavasti kokoontuneet omiin ryhmiinsä, mutta mediassa on alkanut jo selkeästi näkymään merkkejä kolmen suurimman puolueen lemmenleikeistä. Eduskunnan käytännön mukaisesti Kokoomus on omaksunut hallitustunnustelijan aseman, eikä ole hävennyt jo käyttää sitä.

Torstain 21.4. Yleltä tulleessa A-talk – ohjelmassa paljastui, että Katainen on jo ollut yhteydessä sekä Timo Soiniin, että SDP edustajiin, niin henkilökohtaisesti kuin puhelimitse. Olen kahdessa aiemmassa kirjoituksessani (18.4. ja 19.4.) nähnyt vakausrahastokysymyksen olevan merkittävä vedenjakaja myönteisen Kokoomuksen ja kielteisten SDP:n ja Perussuomalaisten välillä. On vaikeaa uskoa, että tämän hetkinen liehittely on vain Kokoomuksen bluffia politiikan suuressa korttipöydässä. EU ja vakausrahastot ovat suuria arvovaltakysymyksiä näiden osapuolten välillä, joten miten mikään yhteistyö tai kompromissi on ylipäätänsä mahdollista?

Timo Soini sanoi suoraan 21.4 A-talk – ohjelmassa, että hän odottaa hallitusneuvottelujen menevän toukokuun lopulle asti ainakin, Katainen ilmoittaa aikovansa varastaa Portugali-pallon Kiviniemeltä vaikka väkisin ja SDP höpisee julkisuudessa epäselvyyksiä Suuren valiokunnan käsittelystä. Jos Portugali-päätös solmitaan myönteisesti, on Kokoomuksella mahdollisuus kunniallisesti perääntyä uusista sopimuksista niin kauan kuin vanhoja kunnioitetaan. Kun kansainvälisesti sitova päätös on jo tehty, niin Perussuomalaiset ja SDP voivat uskottavasti vain nostella kansalle käsiään ja sanoa ettei asialle voi enää mitään.

Sekä Kokoomus, SDP, että Perussuomalaiset voisivat saada aikaiseksi kompromissin ilman että kenenkään tarvitsisi syödä sanojaan. Kaikki saavat jotain. Kaikki voittavat. Paitsi kansa - jota kustaan linssiin.

Loppujen lopuksi tämä kaikki on vain skenaario, mahdollinen hypoteesi, ja vain aika näyttää miten todellisuudessa kulissien takana suhmuroitiin, hallituskortit jaettiin ja petikumppanit valittiin.

Vihreät heittävät pyyhkeen kehään

2011-04-19T00:28:00.006+03:00

Kokoomuksen asema hallituksen muodostajana koki pahimman kolhunsa tänään iltapäivällä, kun Vihreät julistautui vetäytyvänsä oppositioon. Ironista kyllä, vihreät luovat nyt tilanteen, jossa ainoat mahdolliset hallituspohjat rakentuvat vain perussuomalaisten varaan.

Julkisuudessa on tänään myös samoihin aikoihin julkaistu Jyrki Kataisen kommentti, että kolmen suuren hallitus on todennäköinen. On jokseenkin vaikea uskoa, että Kokoomus on valmis johtamaan Suomea pois vakausrahastosta, joten kolmen suurimman hallitus täytyy realisoitua sopuun vakausrahaston suhteen. Erikoisinta on tietää miten tällainen kompromissi on mahdollista, kun käytännössä on vain kaksi vaihtoehtoa, joko vakausrahastoihin mukaan lähteminen tai totaalinen kieltäytyminen yhteistyöstä. Kun vakausrahasto myönteiset Keskusta, että Vihreät ovat lähdössä vapaaehtoisesti oppositioon, ei Kokoomukselle jää liikkumavaraa.

Entä jos Kokoomus heittää pyyhkeen kehään?

Kokoomuksen kannalta todellinen kynnyskysymys on, kuinka kunnianhimoinen Kokoomus on saavutettuaan legendaarisen enemmistön eduskunnassa. Riittääkö Kataiselle laakerinseppelekruunu, vai tuleeko ego vaatimaan vielä pääministerin manttelia? Kokoomus ei voi sanoa vakausrahastolle ei, mutta toisaalta ei ole mahdotonta, että Perussuomalaiset antavat myöden vakausrahastoissa.

On hyvinkin mahdollista, että jos yhteistyöhön ei päästä vakausrahastoista, niin Kokoomuksen on pakko väistyä hallitustunnustelijan roolista ja luovuttaa se eteenpäin. Vuoden 2000 eduskuntavaaliuudistuksessa luovuttiin presidentin oikeudesta nimetä hallitusneuvottelija. Koska hallitusneuvottelut ovat nykyään puhtaasti eduskunnan varassa, ilman mitään ehtoja tai määritelmiä, voivat sekä Perussuomalaiset että demarit vaatia itselleen hallitustunnustelijan roolia.

Politiikan mustahevonen: PS + SDP + Vasemmisto + (KD tai RKP)

Todellinen yllätys hallitus tulee olemaan hyvin erikoinen kombinaatio, sillä mahdollinen hallituspohja vaatisi ainakin Perussuomalaisten (39) ja demarien (42) lisäksi apupuolueen. Ainoa mahdollinen sillanrakentaja on Vasemmisto (14), sillä ainoastaan sen tuella on mahdollisuus saavuttaa enemmistöhallitus kristillisdemokraattien, RKP tai molempien kanssa.

Koska Vasemmisto on profiloitunut voimakkaasti suvaitsevaisena ja punavihreänä voimana Paavo Arhinmäen linjan mukaisesti, on vaikeaa kuvitella Vasemmiston olevan valmis yhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. Toisaalta ei pidä unohtaa, sekä Vasemmiston että demarien sisäisiä konservatiivisia voimia, kuten vanhakantaisia ammattiyhdistysmiehiä sekä suuria ikäluokkia.

Entäs jos Vasemmisto heittää pyyhkeen kehään?

Suomen eduskunta saattaa kohdata pattitilanteen, jos yksikään puolue ei ole valmis taipumaan kynnyskysymyksissään. Mahdollisesti hallitusneuvottelut ainakin venyvät pitkällisiksi ja tuskaisiksi. Varmaa on, etteivät nämä hallitusneuvottelut tule seuraamaan sitä vanhaa linjaa mikä Suomessa on jatkunut sitten 1990-luvun laman. Ironisesti Suomi tulee pitkistä hallitusneuvotteluista huolimatta jatkamaan samaan malliin kuin tähän asti, nimittäin Raimo Sailaksen virkamieshallituksen turvin.

Poissuljettu vaihtoehto ei ole myöskään oppositioon julistautuneiden ylösnousu Kokoomuksen johdolla, mutta tämä on hyvin epätodennäköistä, sillä tällä hetkellä Vihreiden ja Keskustan oppositiomieliala vaatisi merkittäviä myönnytyksiä joko Vihreille tai Keskustalle.

Jos vain Anni Sinnemäellä olisi munaa pelata kovaa palloa, niin merkittäviä vihreitä myönnytyksiä olisi helposti taottavissa.

Tästä tulee jännää. =)

Mitä vaalien tulos tulee tarkoittamaan käytännössä?

2011-04-18T02:10:00.009+03:00

Vaalien tulos ei ratkea voittajien, vaan reaalipolitiikan keinoin. Jyrki Katainen (kok.), tuleva hallitustunnustelija ja mahdollinen hallitusmuodostaja, joutuu kovan paikan eteen yrittäessään luoda Suomeen enemmistöhallitusta. Edeltävät vaalitentit, puolueohjelmat, kynnyskysymykset ja vaalien jälkeen lausutut sanat kertovat jo paljon mahdollista vaihtoehdoista, joita Suomi nyt tulee kohtaamaan.

Vaalien tulos (ehdokasta):

Suomen Keskusta 35
Kansallinen Kokoomus 44
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 42
Vasemmistoliitto 14
Vihreä liitto 10
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 6
Suomen ruotsalainen kansanpuolue 9 + 1 (Ahvenmaa)
Perussuomalaiset 39

Keskusta on puheenjohtaja Kiviniemen johdolla ilmoittanut heti vaalitappion tultua selväksi, että nyt on heidän korkea aika heittää hanskat naulaan ja mennä oppositioon. Vaalitappion ja tämän lausunnon jälkeen on hyvin epätodennäköistä, että Keskusta lähtisi hallitukseen. Keskusta on valmis korkeintaan hallitusratkaisuun, missä sille on luvassa varmoja voittoja ja selkeitä myönnytyksiä. Tällaisten myönnytysten tekeminen tapahtumien valossa ei kuitenkaan tule olemaan todennäköistä. Keskustan poisjääminen kuitenkin luo hankalan tilanteen hallitusneuvotteluille. Enemmistöhallituksen muodostaminen tulee olemaan hankalaa.

Mahdoton skenaario: Kokoomus + SDP + Perussuomalaiset (44 + 42 + 39 = 125)

Tämä hallitusmuoto ei ole realistinen, sillä sekä demarit että Perussuomalaiset ovat julkisesti voimakkaasti vastustaneet EU:n vakausrahastoa ja portugalin kriisiin puuttumista. Vakausrahastosta vetäytyminen kumpaan suuntaan tahansa olisi poliittinen itsemurha joko Kokoomukselle tai Perussuomalaisille.

Vielä mahdottomampi skenaario: Kokoomus + Perussuomalaiset + (Vihreät tai Vasemmisto) + RKP (44 + 39 + (14 tai 10) + 10 = 103 tai 107)

RKP on mieluusti mukana aitosuomalaisen perussuomalaisten hallituksessa, kunhan ruotsin asema turvataan Suomen toisena virallisena kielenä. Vihreät ja Vasemmisto eivät tule istumaan hallituksessa jossa on myös Perussuomalaiset. Myöskään kristillisdemokraattien kannatus (6) ei riitä mahdollisen konservatiivisen hallituskoalition muodostamiseen, sillä tällöin hallituksen tuki jäisi vain 99 kansanedustajaan.

Todennäköisin skenaario: Kokoomus + SDP + Vihreät + RKP (44 + 42 + 10 + 10 = 106)

Tämä kokoomusvetoinen hallitus on realistisesti kaikkein todennäköisin, sillä se on reaalisesti valmis toteuttamaan vakausrahaston. Demarit tiedetään äärimmäisen taipuvaisiksi myötäilemään uusliberaalista maailmantalouspolitiikkaa, eikä olisi syytä uskoa, etteikö sijoittajien vastuusta oltaisi tässä tilanteessa valmiita luopumaan.

Tämä linja ei tule toisaalta olemaan raskain demareille, vaan ennen kaikkea Vihreille heidän vaalitappionsa vuoksi. Kuitenkin, jos Anni Sinnemäen linjaa ei kyseenalaisteta ja Vihreille annetaan mahdollisuus edesauttaa vihreämpää politiikkaa ja tavoitteitaan, on todennäköistä, että Vihreät ovat halukkaita hallitukseen. Myös RKP on helppo saada hallitukseen kuin hallitukseen, kunhan nykyiseen pakkoruotsiin ei vain kosketa.

Kataisesta tulee uusi pääministeri ja arvovaltakiistan vuoksi Urpilainen omaksuu valtionvarainministerin salkun. Ulkoministerin salkku tulee olemaan kovan poliittisen väännönalainen, sillä Tuomiojan (SDP) paluu ulkoministeriksi tarkoittaisi paluuta nykyistä hallitusta edeltävään demarijohtoiseen ulkopoliittiseen värisuoraan (ulkoasian valiokunta, ulkoministeriö, presidentti).

Hallitusohjelma tulee sisältämään todennäköisesti:

Vakausrahaston ja Portugalin kriisin tukeminen.
Valtionyhtiötä myydään pois.
Valtion tuottavuusohjelmaa tullaan kiristämään.
Fortumin ydinvoimalupaa ei myönnetä.
Arvonlisävero nousee (~1 %-yksikköä)
Ansiotulovero ei laske.
Energiaveroa nostetaan.
pääomavero nousee. (~2%-yksikköä)
hallintarekisterit (ja veronkierto) sallitaan.
turkistarhausta ei lopeteta.
Perheenyhdistämislakia tullaan kiristämään.
Huomattavia leikkauksia sosiaali- ja terveysmenoissa.
Opintotukea ei sidota indeksiin.
Korkeakoulujen maksullisuus EU/ETA-maiden ulkopuolisille laajennetaan kaikkeen opetukseen.

Todennäköisen skenaarion tulevaisuudenkuvat

Suurin vaa’ankieli tulee olemaan Euromaiden talouden pelastus. Jos päädytään velkasaneerauksiin, vakauslainojen realisointiin tai jopa Euron kaatumiseen, niin Keskusta ja erityisesti Perussuomalaiset tulevat saamaan ennennäkemättömän kansantuen vaatia hallituksen kaatumista ja tulevat voittamaan seuraavat vaalit vuonna 2015. Jos toisaalta pelastuslinja puree, niin perussuomalaisten kannatus tulee todennäköisesti liukumaan pois ja katoamaan unohdukseen. Perussuomalaisten edeltäjä, SMP, on jo aikaisemmin vuosien 1970 ja 1983 eduskuntavaaleissa saanut vastaavia jytkyvoittoja, mutta joka kerta kannatus hiipui nopeasti pois vaalien jälkeen, koska protestimielialaa ei saatu pysymään yllä, eikä mitään uutta saatu aikaiseksi.

On jännittävää miten maailmantuulet vaikuttavat jälleen näin ratkaisevasti pienen Suomen asioihin. Suomen onkin jo korkea aika tajuta, ettemme me olemme enää pitkään olleet mikään periferia, vaan kiinteä osa globaalia sykkivää maailmaa ja ennen kaikkea maailmantaloutta.

Vaalisammakko 2011

2011-04-14T15:21:00.003+03:00

Oma sisäpiiritietoa omaava vaalisammakkoni sanoi minulle tässä hiljakkoin miten eduskuntavaaleissa tulee käymään. Sammakko kraakkui tällaiset lukemat…

"
- Kokoomus 18%
- Kepu 12%
- SDP 14%
- PS 13%
- Vihreät 14%
- Vasemmisto 16%
- RKP 7%
- Kristillisdemokraatit 3%
- Muut 3%

Uusi hallitus tulee olemaan vanha hallituspohja, eli Kok, Kepu, Vihreät ja RKP (51% kannatus). Pääministeriksi Katainen, 1. Valtionvarainministeriksi Kiviniemi ja 2. Valtionvarainministeriksi Sinnemäki.

Opintotukea ei sidota indeksiin, ansiotulon veronalennus toteutetaan, arvonlisäveroa ja pääomaveroa nostetaan, perusturvaa ei nosteta, hallintarekisterit (ja veronkierto) sallitaan, Fortumin ydinvoimalupa hylätään, turkistarhausta ei lopeteta ja kaikki vakausrahastot otetaan käyttöön."

…tämän mystisen povaamisen jäljiltä jäin sitten miettimään miten tämä oikein tulisi ottamaan ja aloin miettimään syitä esitetylle tulokselle. Kokoomus on kokoomus, sen takana on mystinen brändi jota kannatetaan mummeleista ja köyhistä kaupankassoista aina toimitusjohtajaan ja kapitalisteihin. Kun brändissä ei ole kolhuja tai löydettyjä lisäaineita, niin todennäköistä on että kokoomuksesta tulee pääministeripuolue. Kepu kaatuu omaan nokkeluuteensa ja vaalirahasotkuihin, samaan aikaan kuin aidosti vasemmalla pyrkivän SDP:n kannattajat eivät jaksa enää kuunnella samoja demarilupauksia, joita ei kuitenkaan toteuteta. Oikeistodemarit, jotka johtivat demareita läpi 90-luvun ja 2000-luvun alussa, nauravat partaansa ja liputtavat sinilippujaan.

Vasemmisto, Vihreät ja Perussuomalaiset lyövät itsensä läpi protestipuolueina. PS:n kannatus ei realisoidu, vaan siirtyy todellisten ehdotusten puutteessa vasemmistolle. Persujen kannattajat huutavat vääryyttä työttömien ja lähiöbaarien kapakoissa, mutta lopulta ohrapirtelö, armelias unohdus ja aamun ankara kohmelo auttaa näitä yhteiskunnan väärinymmärrettyjä kohti elämän rytmiä ja lähimmän sossun kassaa. Vihreät hyötyvät punavihreydestään, mutta ydinvoimalupien paskanruskeat läiskät kaiken vihreyden keskellä johtavat kasvattamaan Vasemmiston kannatusta itsestään.

Kristillisdemokraatteja ei enää usko kukaan muu kuin ne kaikkein paatuneimmat ja huonokuuloisimmat mummelit, eikä RKP saa edes omaa etnistä vähemmistöään ruotuun, kun hajaäänet menevät till Samlingspartie och Vänsternpartie. Piraattien karvas vaalitaisto päättyy lopulta Juha Miedon (kesk.) valintaan Vaasan vaalipiiristä, Panu Horsmalahden boikotointiin ja Vaalipornon ennennäkemättömiin latauslukemiin.

Loppujen lopuksi Eurooppa-myönteisyys ja vakausrahastojen tukipäätökset tulevat olemaan realistinen vedenjakaja, jonka seurauksena vanha hallitusblokki tulee kaikesta huolimatta pääministeri Kataisen johdolla jatkamaan hallitustyötään.

Konflikti palestiinassa

2011-04-01T17:26:00.004+03:00

Tutkiessamme Palestiinan konfliktia me kohtaamme vaikean todellisuuden, joka piilee osana monikulttuurisuuden kärjistämiä vaaroja. Modernin globalisoituneen maailman monikulttuurisuuden ongelma on hankala käsite, joka on systemaattisesti muutoksessa. Toisaalta globaali uusliberalistinen maailmantalous on sitonut ja nitonut meidät kaikki yhteen, mutta samaan aikaan kaikki prosessit ovat käyneet läpi uusia lokalisoitumisen ja fraktioitumisen piirejä. Vanhat raja-aidat rikkoutuvat ja uusia syntyy.

Vaikka Suomi ei tällä hetkellä ole kokonaisuudessa kosmopoliittinen monikulttuurinen mekka, niin jotkut suurkaupungit pääkaupunkiseudun tavoin ovat nousseet tällaisiksi alueiksi. Me emme voi karata toiseutta yhdenkaltaisuuteen, sillä me kaikki olemme samaan aikaan kuviteltujen yhteisöjemme jäseniä ja yksilöllisiä ihmisiä. On vaikeaa vetää rajoja sille, mikä on hyväksyttävää käytöstä yksilöltä tai yhteisöltä.

Palestiinassa on vallinnut pitkään ja vallitsee yhä entistä kärjistyneempänä ristiriita ja vastakkainasettelu kahden leirin välillä. Palestiinan historian tarkastelu auttaa meitä havaitsemaan miten tietyt erot syntyvät, kasvavat, tulehtuvat ja lopulta purkautuvat. Meidän on syytä oppia jotain historiasta.

KONFLIKTI PALESTIINASSA

Lähi-idän ruutitynnyrin sisäiset ristiriidat sitovat itseensä useita kirjavia historioita, eeppisiä kertomuksia, uskomuksia, vakaumuksia ja aatteita. Verkottuneen maailmanhistorian hitaat asteittaiset liikahdukset ja yhteentörmäykset ovat vaikuttaneet siihen miten konflikti on syntynyt ja asteittain pahentunut edeltävän vuosisadan aikana. Tämä artikkeli keskittyy tutkimaan Israel-Palestiina konfliktin ideologisen ja käytännöllisen kamppailun kehittymistä 1800-luvulta aina Iso-Britannian Palestiina-mandaattiaikoihin ja ennen vuoden 1936 suuria arabikapinoita. Perinteisesti tämä konflikti on mielletty kontrastisesti juutalaisten nationalistien, eli sionistien, ja arabien väliseksi yhteenotoksi. Todellisuudessa konfliktiin on vaikuttanut ja yhä vaikuttaa lukemattomia geopoliittisia intressejä, kansainvälisiä ja paikallisia toimijoita, sisäisiä ristiriitoja, valtakamppailuja jne.

Tämän artikkelin aineistona käytetyt lähteet kuvaavat tilannetta eri näkökulmista. Hannu Juusolan Israelin historian luvut 24-49 kuvaavat yleistävällä aluetutkimuksen tasolla juutalaisten siirtolaisuutta Palestiinaan ja siirtolaisuuteen vaikuttaneita tekijöitä 1800-luvulta 1930-luvulle. Lodewijk van Oordin The Making of Primitive Palestine: Intellectual Origins of the Palestine-Israel Conflict keskittyy kuvaamaan artikkelissaan Palestiinasta vallitsevien mielikuvien kehitystä ja sionismin aatteellisen oikeutuksen perusteluja 1800-luvulta nykypäivään.

PRIMITIIVINEN PALESTIINA

Molemmat artikkelit tuovat esille vallitsevan eurosentrisen modernismin näkökulman Palestiinasta jälkeen jääneenä. 1800-luvun modernismin mukaisesti aiemmat kehitysvaiheet esimoderniudessa oli nähtävissä mitä kauemmaksi matkasimme maantieteellisesti. Tämä kuvaus vastaa tilannetta myös ”villien” asuttamasta Palestiinasta. Van Oordin tuo esille kiinnostavasti monia 1800-luvun ja 1900-luvun alun kirjoituksia, tutkimuksia, matkakertomuksia, kuvakirjoja ja kuvauksia, jotka aikansa hengen mukaisesti kuvaavat silloista epämääräisesti rajattua Palestiina lähestulkoon muuttumattomana sitten raamatun aikojen. Jotkut Van Oordin esiintuomat 1800-luvun kuvaukset jopa kuvaavat arabien Palestiinan jopa regressoituneen korkeampaa sivistystä kuvaavasta Kuningas Daavidin ja Salomonin valtakunnista. Raamatullisiin visioihin ei vaikuta pelkästään eurooppalaisen hegemonian ja imperialismin ylivalta, vaan myös vankka länsimainen kristinusko, joka korosti epämääräisen Palestiinan alueen tärkeyttä pyhänä maana. Pyhän maan tutkimukseen 1800-luvulla vaikutti paljon biblistiset ja luterilaiset seurat ja tutkimusvarat. Vaikutukset ovat nähtävissä vielä myöhemmin jopa virallisesti laaditussa brittien hallintopapereissa ja mandaatin hallinnon virallisessa käsikirjassa: The Handbook of Palestine (1922). Eurosentrisen modernismin mukaisesti moderniuden taso oli mitattavissa vain suhteessa eurooppalaiseen moderniuteen.

Suurvalloilla ja erityisesti Isolla Britannialla ei ole ollut erityisiä syitä hallinnoida tai kolonisoida Palestiina tai silloista Syyriaa, jonka provinssi Palestiina oli, kuin ainoastaan strategisen Egyptin merkityksen vuoksi. Napoleonin 1799 käynnistämä Egyptin kampanja onkin nähtävissä suurvaltojen välisen kamppailun lähtölaukauksena, joka lopulta johti ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Ottomaanien valtakuntaan kuuluneen Lähi-idän jakamiseen Ranskan ja Iso-Britannian välillä. 1820-luvulta alkaen alkanut brittivaikutus loi syvempiä yhteyksiä Palestiinaan diplomatian ja lähetystyön keinoin.

JUUTALAISET PALESTIINASSA ENNEN SIONISMIA

Niin Juusola kuin van Oordik tuovat ilmi miten Juutalaisten siirtolaisuuden taustalla on paljolti pakon sanelemat ehdot, kuin niinkään ylevät aatteelliset tai uskonnolliset syyt. Juutalaisen siirtolaisuus muodostuu aatteellisten, uskonnollisten, taloudellisten ja poliittisten seurausten kannustamana kohti Palestiinaa. Juutalaisia on ollut Palestiinassa ja halki tunnettua maailmaa muinaisista ajoista alkaen. Juutalaiset olivat kuitenkin jo pitkään olleet vain vähäinen kaupungistunut vähemmistö massiivisen arabialaispaimentolaisten, -maalaisten ja -kyläläisten keskuudessa. Juusolan arvioin mukaan 1800-luvun alussa Palestiinan noin 300 000 asukkaasta noin 7000 - 10000 oli juutalaisia. Nämä alkuperäisjuutalaiset olivat konservatiivisia ja tiukan uskonnollisia juutalaisia, joista osa pidättäytyi hyvin pitkään vielä Israelin perustamiseen, eli vuoteen 1948, asti aatteellisesta sionismista. Samantapaisia vanhakantaisia ortodoksijuutalaisia oli laajalti Euroopassa 1800-luvulta vuoteen 1948 asti. Ortodoksijuutalaiset kannattivat vanhoja tapoja, eli harrasta messiaan odottamista ja valtaväestöstä eristäytymistä kaupungeissa pyhiin yhteisöihin, eli juutalaisgettoihin.

Juutalaisten siirtolaisuudella oli ennen aatteellisen sionismin syntyä 1800-luvulla paljon vaikutusta juuri kannustimien kuin myös pakotteiden vuoksi lähteä siirtymään. Juutalaisia oli vainottu systemaattisesti Euroopassa kristittyjen toimesta, mutta arabit valtakunnat suhtautuivat juutalaisiin myönteisemmin. Kaikilla kristityillä ja juutalaisilla yhteisöillä oli sisäinen autonomia ja uskonnonvapaus islamilaisessa järjestelmässä dhimmi-aseman hyväksymisen kautta, joka velvoitti vääräuskoiset tunnustamaan Islamin ylivertaisuuden. Islamilaisen maailman juutalaisyhteisöjen, eli arabiaa ja espanjaa puhuvien sefaridien, välinen siirtolaisuus alkoi kuitenkin muuttua 1880-luvulla aatteellisen sionismin myötä eurooppalaisemmaksi. Asteittain alkuperäiset sefaridit jäivät vähemmistöön Itä-Euroopasta tulevien askenasien myötä.

JUUTALAISTEN SIONISMIN SYNTY

Sionismin ajatukset eivät itäneet tyhjästä. Sionismin aatteelliset teoriat olivat syntyneet jo 1800-luvun taitteessa, mutta suurin osa maailman juutalaisista ei tullut hyväksymään sionistista ajattelua vielä hyvin pitkään aikaan. Vanhakantaisen ja traditionaalisen ortodoksijuutalaisuuden rinnalle syntyi uusia aaltoja, kun yhteiskunnan liberalisoituminen valistuksen aatteiden ja tasavaltalaisuuden myötä merkitsi juutalaisille myös kansalaisoikeuksien myöntämistä, ensin Yhdysvalloissa 1776 ja myöhemmin Ranskassa 1791. Kansalaisoikeudet olivat osa pidempää kasvanutta uskonnollista suvaitsevaisuutta, joka oli alkanut 1700-luvun alkupuolella yhteiskunnan rationalisoitumisen vaikutuksesta. Lisääntynyt suvaitsevaisuus aiheutti murroksen juutalaisyhteisöissä, jonka seurauksena eristyneisyys ja oma sisäinen hallinto alkoivat murentua.

Juusola havainnoi, että juutalaisyhteisöt kokivat 1800-luvulle kolme suurta identiteettiongelmaa: getoista vapautuminen, kansallisuusaate ja anti-semitismi. Juutalaisten yhteisöjen murtuessa alkoi fraktioitua esiin enemmistövoittoinen reformistinen juutalaisuus ja ortodoksijuutalaisuus. Reformistijuutalaisuus halusi integroitua vallitsevaan yhteisöön ja eriyttää uskonto kansalaisuudesta erilleen. 1800-luvun loppupuolella reformistijuutalaisista alkoi sekularisoitua entisestään fraktioitua osaksi internationaalista sosialismia tai assimiloitumista vastaan taistelevaksi sionismiksi.

Juusolan mukaan aatteellisen sionismin ja käytännöllisen sionismin luojien ajatusten taustalla korostuu voimakkaasti usko anti-semitismin kuolemattomuuteen, eli tietyssä mielessä anti-semitismi loi seurauksenaan sionismin. Sionismin vaikutusvaltaisimman puolestapuhujan Herlzin voimakkain argumentti suurvalloille olikin, että anti-semitismin ongelma voidaan ratkoa vain luomalla juutalaisille oma valtio.

KÄYTÄNNÖLLINEN SIONISMI JA JUUTALAISTEN KOLONIALISMI

Juusolan ja van Oordik esittävät, että aatteellinen sionismi sai mittavaa taloudellista tukea eurooppalaisilta ja amerikkalaisilta varakkailta juutalaisilta, mikä niin ottomaanien kuin brittiläisten hallinnoidessa näkyi positiivisessa valossa voimistuvana maanviljelyn ja talouden kehittymisenä 1800-luvun lopulta eteenpäin. Juutalaisen moderniuden uskottiin kehittävän, ei pelkästään aluetta vaan myös välittyvän takapajuisiin arabeihin. Euroopasta tulleet juutalaiset eivät mieltäneet itsekään itseään alkuperäisasukkaiksi, vaan ennen kaikkea eurooppalaisiksi, jotka kolonialismin periaatteiden mukaisesti oli tullut valkoisen miehen taakan mukaisesti sivistämään villejä.

Van Oordik korostaa kolonialismin positiivisten hyötyjen lisäksi kristinuskon merkitystä käytännöllisessä sionismissa. Kristillisen ja juutalaisen millenialismin, eli maailmanlopun odotuksen, hengessä oli 1800-luvun puolivälissä voimassa uskonnollinen debatti kristittyjen välillä ennustetusta juutalaisten paluusta aikojen lopussa takaisin eeppiseen kotimaahansa. Juutalaisten kotiinpaluu ajan raamatun tulkinnan mukaan merkitsisi myös messiaan ilmestymistä, sillä ”messias olisi johdattava valitun kansansa takaisin pyhään maahan, Israelin maahan”.

Muuttoaallot jaetaan historiallisesti viiteen aliyaan (aaltoon), jolloin saapui suuria määriä juutalaisia eri puolilta maailmaa. Kaksi ensimmäistä aliyaa sijoittuvat 1882-1914 väliseen aikaan, jolloin pääosin Venäjältä saapui juutalaisten kansamurhien, eli pogromien, seurauksena paljon juutalaispakolaisia. Käytännöllisen sionismin tarjoama pakoreitti tarjosi monille juutalaisvainojen ja antisemitismin uhreille pakoreitin pois. Pakolaiset tarjosivat työvoimaa ja asuttajia, samalla kun pääoma tarjosi keinot ostaa maata arabeilta ja perustaa moderneja maatiloja. Vuoden 1910 jälkeen maanviljelykset alkoivat eriytyä perinteisistä halpaa arabityövoimaa käyttävistä kaupallisista plantaaseista kohti kansallissosialistisia omavaraisuuteen pyrkiviä kollektiiveja, eli kibbutseja. Suurin osa aliyoiden siirtolaisista ei ollut halua, eikä motivaatiota jäädä sivistämään Palestiina, vaan lähtivät heti tilaisuuden tullen takaisin muualle Eurooppaan.

JUUTALAISTEN KANSANKODIN PERUSTAMINEN

Rannikolle keskittyvät juutalaisyhteisöt alkoi muodostua yhä voimakkaammaksi voimatekijäksi Palestiinassa, kuin myös suurvaltapolitiikassa. Ottomaanien vallan heiketessä ensimmäisen maailmansodan aikana, niin Ranska 1916 kuin Britannia ns. Balfourin julistuksessa 1917 esittivät Juutalaisen valtion synnyttämistä Palestiinaan. Balfourin -julistuksella oli suuri merkitys, sillä tähän mennessä Britannia oli jo miehittänyt koko Suur-Syyrian Ottomaaneilta. Lopulta vuonna 1922 Britannia sai kansainliiton vahvistamana Palestiinan mandaatin, sillä ehdolla että Juutalaisten koti perustetaan ja heprea otetaan viralliseksi kieleksi englannin ja arabian lisäksi.

Vielä 1930-luvulla niin länsimaissa kuin Palestiinan juutalaisilla vallitsi kuva juutalaisten positiivisesta vaikutuksesta Palestiinan arabien ja alueen modernisoitumiselle. Samaan aikaan 1908 Ottomaanien valtakunnan nuorturkkilaisesta vallankumouksesta alkaen arabinationalismi oli kasvanut kaikkialla Ottomaanien valtakunnassa. Kamppailu voimistui jatkuvasti ja 1910-luvulta alkaen Juusolan mukaan arabi-juutalainen dikotomia alkoi yleistyä arabeja ja juutalaisia erottelevana narraationa. 1920-21 puhkesivat ensimmäiset suuret veriset arabimielenosoitukset sionismia ja Balfourin julistusta vastaan, mutta tapaukset leimattiin lopulta vain radikaalien toteuttamiksi. Arabien laaja yhteiskunnallinen vastustus ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta brittihallinnolta, joka 1922 julkaisi siirtomaaministeri Churchillin ns. Churchillin valkoisen paperin, jossa Jordanjoen itäpuoli erotettiin Transjordaniaksi (nykyinen Jordania) ja estettiin juutalaiselta siirtolaisuudelta.
Arabinationalismi koki suuren sysäyksen ensimmäisen maailmansodan aikana eripuraisten arabiheimojen ja beduiinien liittoutuessa brittien kanssa sotaan Ottomaaneja vastaan. Syyrian arabien suuren kongressin 1919 vaatimukset yhtenäisestä ja itsenäisestä Suur-Syyrian kuningaskunnasta ja sionismin lakkauttamisesta torjuttiin brittien ja ranskalaisten toimesta. Arabiliittouma hajosi ja tyrehtyi. Arabit pureutuivat sionismin vastustukseen ja kun brittihallinto yritti luoda itsehallintoa Palestiinan, niin se tyrehtyi arabien tiukkaan vastustukseen, koska se ei taannut ylivaltaista edustusta väestösuhteiden mukaisesti arabeille, vaan tasaveroisen edustuksen juutalaisille ja arabeille. Arabien vaikutusvallan heiketessä ja asettuessa vastarintaan, juutalaiset hyödynsivät brittien tarjoaman mahdollisuuden itsehallintoon ja organisoituivat. 1922 perustettiin juutalaistoimisto, joka yhdessä 1920 valitsijamiesvaalein valitun kansallisneuvoston kanssa muodostivat toimivan juutalaisen toimeenpanovallan, eli hallituksen. Juutalaiset rakensivat 1920-luvulla puolijulkisen organisoitumisen ja toiminnan kautta teollisuutta, pankkitoimintaa, terveydenhuollon, maanhankintaa, koulutusjärjestelmän, puolisotilaalliset joukot (Haganan) ja verotusjärjestelmän.

VASTAKKAINASETTELU KÄRJISTYY

Arabien jääminen Palestiinan länsiosien kehityksen ulkopuolelle johti kasvavaan arabien levottomuuteen ja uusiin väkivaltaisiin yhteydenottoihin juutalaisia ja brittiläisiä sotilaita vastaan 1920-luvun lopulla. Brittien laukaisemat kaksi erillistä komiteaa Shaw ja Hope-Simpson päätyivät samaan lopputulokseen, että arabit taistelivat häviävää etnistä konfliktia juutalaisia vastaan maa-alueista, työpaikoista ja elinkeinosta. Voimistuva sionismi oli siirtynyt itsehallinnon myötä jyrkemmin kohti kansallissosialistisia tavoitteita, joilla muodostaa kollektiivista toimintaa, maatiloja ja teollisuutta vain juutalaisille suunnattuna.

Kansainvälisesti 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa Yhdysvalloissa ja Euroopassa brittien komiteoista huolimatta väkivaltaiset yhteenotot ja kapinat leimattiin arabien syyksi, samaan aikaan kun juutalaisten pyrkimyksiä ihannoitiin. Tilannetta vaikeutti juutalaisten kiihtyvää siirtolaisuus Euroopasta laman, anti-semitismin ja fasismin johdosta. Neljänteen aliyaan 1924-28 vaikutti paljon Yhdysvaltain tiukkeneva maahanmuuttopolitiikka, joka 1925 mennessä käytännössä kielsi juutalaisen siirtolaisuuden, kun taas seuraava suuri ja viides aliyaa vuosina 1930-39 oli pakoa juutalaisten vainolta Euroopasta.

Juusolan mukaan juutalaisten tavoite sionistisen toiminnan periaatteiden ja sionistijohdon johtamana oli saavuttaa ennen väistämätöntä itsenäisyyttä väestöllinen ja maaomistuksellinen ylivalta läntisessä Palestiinassa ja tällöin periä itselleen oma kansallinen kotinsa, eli Israel. Juusolan mukaan Arabit uskoivat väistämättömään oikeuteensa periä mandaatti alkuperäiskansana, eivätkä täten kamppailleet niinkään mitään separisteja vaan valloittajia vastaan. Vaikka arabinationalismi tiukensi välejä, niin arabityöväestö tarjosi halpaa ja ammattitaitoista työvoimaa, jota ei voitu täydentää kouluttamattomilla juutalaisilla siirtolaisilla. Myös maan myymisessä arabien rivit rakoilivat, kun Juusolan mukaan maan myyminen oli arabeille periaatteellisesti mahdotonta ja sitä pyrittiin rajoittamaan, niin se oli silti hyvin taloudellisesti kannattavaa ja maan myymiseen sortuivat kaikki, aina myyntirajoituksia ajavia arabeja myöten. Kun lopulta Palestiinan arabit organisoituivat 1930-luvulla Brittien nimittämän muslimien edustaja al-Husainin johdolla, niin sitä seurasivat suuret arabikapinat 1936 ja juutalais-arabialaisen vihamielisyyden kuilun repeäminen kohti sisällissotaa. Arabit näkivät lopulta viimeiseksi keinokseen hakea ratkaisua verenvuodatuksella ja systemaattisella kansanmurhalla.

LÄHTEET

[1] Juusola, Hannu: Israelin Historia. Gaudeamus, Helsinki 2005.

[2] van Oordin, Lodewijk: The Making of Primitive Palestine: Intellectual Origins of the Palestine-Israel Conflict. History and Anthropology, Vol. 19, No. 3, September 2008, s. 209-228

Väestönkasvu ja joukkotuhonta

2011-03-04T14:23:00.006+02:00

[Julkaistaan Kimppu 2011 lehdessä keväällä 2011]

Malthusin 1798 esittämä teoria nopeammasta väestönkasvusta suhteessa ruuantuotantoon kummittelee yhä kaukaisesta menneisyydestä nykypäivään asti. Vaikka väestö kasvaa normiolosuhteissa nopeammin kuin ruuantuotanto, niin ihmiskunnalla on tapahtunut onnenpotku jo useamman kuin kerran. Viime tingassa ihmiskunta on onnistunut kehittämään teknologisia keksintöjä ja vihreitä vallankumouksen innovaatioita, kuten keinotekoiset lannoitteet, mekaaninen maanviljelys ja tehomaanviljely.

Väestönkasvu on aina luonut paineita satunnaisista innovaatioista huolimatta alueellisesti, niin elintilan kuin ruuansaannin muodossa. Pakon edessä ihmiset, valtiot ja yhteisöt ovat pyrkineet keinolla tai toisella selviytymään. Nälänhätä on aikojen saatossa ollut vanha vieras kaikkialla maailman mantereilla ja väestöt kärsivät kroonisista suhdannevaihteluista laihojen ja lihavien vuosien välillä. Krooninen nälänhätä ilmenee väestötieteellisesti korkea syntyvyytenä ja korkeana kuolleisuutena, hetkellisinä hyvinä hetkinä on vain taipumus kasvattaa kurjuudesta kärsivien määrää entisestään. Köyhät, työttömät, syrjityt ja kerjäläiset eivät olleet vain kurjuuden merkki, vaan myös lähtökohta mahdollisille rauhattomuuksille ja ylösnousemuksille. Gunnar Heihnsohnin teoriassa väestön kriittisestä 30 % väitetään yhteiskunnan olevan altis vallankumouksille ja rauhattomuuksille, jos väestöstä yli 30 % on 15 - 29 -vuotiaita. Tästä näkökulmasta tarkastellen pitkät lihavat vuodet suhdannevaihteluissa tai äkilliset väestönrakenteen muutokset ovat merkittäviä tekijöitä lietsomaan rauhattomuutta.

Joukkotuhonnan synkkä historia

Taistelu resursseista niin pienessä kuin isossa mittakaavassa on ollut ja on yhä tärkeä tekijä ihmisten kamppailuissa toisiaan vastaan. Taistelu resursseista ilmenee kaikissa muodoissa, kuin myös kaikkein karuimmillaan vastustajien tuhoamisena. Joukkotuhonnalla on pitkät perinteet osana taistelua resursseista, eikä siitä ole tahdottu päästä eroon. Absoluuttinen kurjuus maailmassa on selkeästi heikentynyt vuosisatojen takaisesta, mutta silti alkukantainen kilpailu elämästä ja kuolemasta on ihmiskunnassa. Yhteisöt ja kansat ovat aina löytäneet keinoja homogenisoitua yhä uudestaan ja uudestaan - ja luoda veteen piirrettyjä viivoja.

Kansainvaellusten 300-600 j.a.a. aikana, todennäköisesti mongoliheimojen elintilan ja ruuan heiketessä voimistuneiden jääkausien vaikutuksesta, mongolit lähtivät liikehtimään kohti länttä ja etelää pakottaen muita heimoja lähtemään asuinsijoiltaan kohti länttä ja Rooman valtakuntaa. Vaikka heimoista valtaosa ei ollutkaan sotureita, niin silti Rooma kävi ankaria taisteluja tuhotakseen heimot. Niin antiikin kuin myöhempinäkään aikoina ei ole ollut hankalaa tuhota tai orjuuttaa ulkopuolisia ihmisiä tiukan paikan tullen. Liika väestönkasvu on kautta aikojen luonut painetta levittäytyä tai laajentua, eli valloittaa ja asuttaa vieraita alueita muilta ihmisiltä. Syyt taistelulle resursseista ovat kuitenkin vaihdelleet eri aikakausien ja kulttuurien aikana. Nationalismi, eugeniikka, luokkaerot, uskonto, rotuerot, poliittinen oppositio, kolonialismi jne. ovat olleet nimiä oikeutuksille suorittaa laajamittaista ihmisten tuhoamista.

Nationalismi pakotti lukuisat ja kirjavat paikalliskulttuurit sulautumaan isompiin kokonaisuuksiin, mutta toisaalta nationalismi myös loi erottelunsa kautta myös raja-aitoja muiden kansojen välillä ja nosti esille vähäiset vähemmistöt, joiden kohtalo historiassa ei ole ollut ruusuinen nationalismin synnyn seurauksena. Liian väestönkasvun venttiilinä toiminut kolonialismi vähensi väestönkasvun painetta Euroopassa, mutta toisaalta loi valtaisan väestökasvun paineet kolonisoitujen alueiden uusien asukkaiden ja alkuperäisväestöjen välille. Eurooppalaista alkuperää olevat väestöt ovat menestyneet muilla mantereilla alkuperäisväestöjen kustannuksella. Etelä-, Keski- ja Pohjois-Amerikan suuret intiaaniväestöt, aboriginaalit, Tyynenmeren saarten kansat ja Karibian meren saarten alkuasukkaat ovat vetäneet lyhyemmän korren taisteluissa elintilasta – mutta vain tällä kertaa. Myös ennen nykyisiä alkuasukkaita on ollut vielä aikaisempia alkuasukkaita. Uudet lajit, rodut, ihmiset, heimot, vaikutteet, tekniikat ja geenit ovat kohdanneet lukemattomia kertoja. Luonnon kiertokulussa ei ole voittajia tai häviäjiä – vain ainoastaan niitä, jotka selviytyvät ja jatkavat.

Ikuinen kamppailu

Joukkotuhonta väestönpaineen alaisena ilmiönä ei missään nimessä ole enää pelkkä menneisyyden haamu, vaan on yhä aktiivinen ilmiö maailmalla. Kaukana eivät ole muistot Natsi-Saksan kamppailusta elintilasta 1936–1945, toisen Japani-Kiinan sodan aikaisista kansanmurhista ja Kiinan kolonisaatiosta 1937–1945, Neuvosto-Venäjän luokkasodat ja kansamurhat 1918–1960, Itä-Euroopan venäläistämistä 1939–1989, Ruandan kansanmurhasta 1994 ja Jugoslavian hajoamissotien etnisistä puhdistuksista 1991–2000. Tällä hetkellä joukkotuhonta jatkuu ainakin pitkään jatkuneesta nälänhädästä kärsivässä Pohjois-Koreassa, jossa poliittisesti epäluotetut eivät ole oikeutettuja säännösteltyihin ruoka-annoksiin, sekä lukuisat sisällissodat Afrikassa ja Aasiassa.

Maailmassa on tällä hetkellä arviolta noin 23–34 miljoonaa maan sisäisiä tai maan ulkopuolelle paenneita pakolaisia. Muun muassa elintasokuilut, konfliktit, nälänhädät, vähenevät resurssit ja aavikoituminen luovat voimakkaan väestönkasvun avulla aikapommin, joka vain odottaa laukeamistaan. Kansainvaellukset eivät ole historiaa, vaan osa juuri tätä hetkeä. Tuhannet lähtevät päivittäin kotiseuduiltaan selviytyäkseen ja kohti parempaa elintasoa.

Voimmeko loputtomiin estellä heitä? Missä kulkee se hiuksenhieno raja kun liika muuttuu liiaksi ja kamppailu elintasosta muuttuu kamppailuksi elämästä ja kuolemasta?

Videopelit ja niiden vaikutus yhteiskuntaan

2011-02-24T19:17:00.006+02:00

[Rampana ja kirjoitusvirheellisenä julkaistu ainejärjestölehdessä POLEEMI 1/2011 s.30-33]

Television passiivinen media on muuttunut interaktiiviseksi. Me emme enää istu ja katso, miten näyttelijä pumppaa vastustajiaan täyteen lyijyä, vaan pelaaja itse voi ottaa ohjat käsiinsä ja löytää jonkun humaanimman tavan ratkaista tilanne. Pelaaja voi esimerkiksi keskustelemalla vastustajansa kanssa ratkoa konfliktin – tai kuten nihilistisesti usein käy, niin päätyä leikkimään pyssysankaria. Videopelit interaktiivisena teatterina pakottavat katsojan niin ohjaajan, käsikirjoittajan kuin näyttelijänkin rooleihin muodostamaan entistä monimutkaisempia lopputuloksia.

Videopelit osana massakulttuuria ovat tuore ilmiö, joka lyhyessä ajassa on noussut harvojen harrastuksesta osaksi normatiivista ja hyväksyttävää arkielämää kaikilla eri yhteiskuntaluokkien tasoilla. Videopeliin voidaan sisällyttää paljon informaatiota, joka melkein huomaamatta iskostuu ei-mediakriittisen tulkitsijan tajuntaan, ja pelaaminen itsessään on pelaajilleen niin mieluista toimintaa, että he tavoittelevat sitä itsenäisesti vapaa-ajallaan.

Poliittinen historia ja videopelit

Historiapolitiikkaa väistämättä esiintyy videopelien nykyisissä versioissa, sillä niiden sisällöt on lopulta jostain jouduttu ottamaan. Koska historialliset viittaukset eivät välttämättä ole historioitsijoiden laatimia ja peleillä on taipumusta jossittelevaan kontrafaktuaalisuuteen (eli vaihtoehtoisten historiatapahtumien fiktiiviseen pohdiskeluun), on peleillä väistämättä sisältönsä kautta tarjottavana pelaajilleen hyvinkin eri tavoin tulkittavissa oleva visio. Historian käsitteistöä ei tulisi tulkita niinkään vahvasti pelkkien jäykkien tositapahtumien kautta ja olla aina varuillaan piilossa väijyvien anakronismien varalta, vaan antaa myös erilaisten mielikuvien ja näkemysten esittää oma tulkintansa.

Ohjelmointi ja tekniikan rajallisuus ovat yhä yksi suurimpia sisältöä rajaavia tekijöitä, joten jotkut pelit ovat luonteelta lineaarisempia ja niiden määritellyt rajat ovat tiukemmat. Räiskintäpeleissä, kuten esimerkiksi Call of Duty – pelissä (kts. kuva ylempänä), on tyypillistä pelaamisen näkemys sotilaan näkökulmasta, joka vain ajautuu taistelutehtävästä toiseen. Pelaajilla ei ole mahdollisuuksia muihin tulkintoihin kuin mitä peli itsessään tarinan muodossa pelaajalleen tarjoaa, eikä se vaadi pelaajaltaan paljoakaan itsenäistä kriittistä ajattelua tai abstraktioiden hahmottamista. Keskittyminen vain taisteluosuuksiin, jota todellisuudessa sodassa on vain murto-osa, tuo selkeästi tietyn rajatun otannan esille. Vain rajallinen ja ennen kaikkea hallittu mielikuva välittyy pelaajalle jos hänelle ei ole olemassa olevia pohjatietoja, joiden kautta kriittisesti suodattaa pelin sisältämää tiedon virtaa.

Mielenkiintoisimmaksi eri historia käsitteet videopeleissä nousevat peleissä, jotka sallivat vapaammat kädet pelaajalleen toteuttaa itse historiaa. Esimerkkejä tällaisista peleistä ovat Europa Universalis, Hearts of Iron (kts. kuva), Crusader Kings, Victoria, Crisis in Kremlin, Balance of Power, Conflict – Middle East Political Simulator ja Shadow President. Näissä peleissä on tietyn tällä hetkellä hyväksytyn historian tulkinnan mukaan ottaminen lähtökohdaksi, jonka jälkeen pelaajalle annetaan suhteellisen vapaat kädet toimia annettujen rajoitteiden puitteissa. Nämä mainitsemani pelit ovat historiallisia simulaattoreita, jotka tarjoavat sattumaan ja ennen kaikkea ennalta suunnittelun pohjautuvia vaihtoehtoisia historian tulkintoja. Vastaavan kaltaiset populaarisemmat pelit, kuten Civilization (kts. kuva ylempänä) ja Total War tarjoavat mahdollisuuden historiatulkintojen tekemiseen, mutta niissä pelaajien suhteellisen vapaat kädet liian suuressa mittakaavassa johtavat väistämättömään historiantulkintojen vääristymiseen erityisesti Civilization –pelisarjan kohdalla. Tämän lisäksi Civilization – pelisarja tekee suunnattomia ennakko olettamuksia modernisaatiokehityksen kulusta ja eurosentrisyydestä, joka on haastettu erityisesti Gurminder K. Bhamran toimesta hänen kirjassaan Rethinking Modernity. Simulaatio pelien rajaava näkökulma on kriittinen keino tuottaa vain tietyntyyppisiä tulkintoja, jolloin pelaaminen saattaa satunnaisuuden turvin tarjota hyvin paljon ajatuksia herättäviä tulkintoja. Mahdollisimman aitoihin lähtökohtiin perustuva peli tarjoaa lisäksi myös hyvin toiminnallisen tavan oppia ajan historiallisiin oppeihin kuuluvia historiallisia merkityksiä, kuten esimerkiksi ristinretket, miekka, sota, vasallius, maaorjuus, imperialismi, kolonialismi, darwinismi, teollistuminen jne.

Niin erikoista kuin se onkin, niin liiallinen fiktiivisyys ei ole rajoite pelin historiakäsitysten oppimisille vaan saattaa historiapolitiikan vaikutuksen alla olla jopa vaihtoehtoinen keino nähdä yhä voimakkaan ristiriitaisesti tulkittuja tapahtumia. Yksi erinomainen esimerkki tästä on Hidden Agenda –peli (kts. kuva ylempänä), joka tarjoaa pelaajalleen mahdollisuuden astua täysin fiktionaalisen eteläamerikkalaisen banaanivaltion presidentiksi suuren mielenosoituksen jälkeen. Tätä vuonna 1988 tehtyä peliä on käytetty ainakin Yhdysvalloissa yliopistoluentojen tehtävissä eräänlaisena esimerkillisenä keinona hahmottaa Etelä-Amerikan vaikeaa historiaa kylmän sodan aikana. Vastaavia hyvin fiktiivisiä pelejä, jotka silti koskettavat ajan herkkiä vaikutteita tietyistä lähtökohdista löytyy monia, kuten esimerkiksi Yes, Prime Minister!, joka kuvastaa politiikan arkipäisyyksien hankaluutta.

Videopelit ja interaktiivinen media eivät enää rajoitu peilaamaan poliittista historiaa, vaan ovat viime vuosina ottaneet rohkeitakin historiapoliittisia kannanottoja. Kokoomusnuorten vuoden 2004 vaaleihin järjestämä Punikkila – nettisivujen (kts. kuva ylempänä) laatiminen kuuluu tähän kategoriaan, vaikka onkin luonteelta naivistisen propagandistinen. Kyseinen interaktiivinen mediaformaatti tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden viihteellisen toiminnallisuuden keinoin havainnoida hypoteettisen oikeistolaisen ja toisaalta vasemmistolaisen yhteiskunnan utopioita. Muita lähihistorian Suomea koskevia historiapoliittisia kannanottoja videopeleissä on löydettävissä venäläisten ja suomalaisten yhdessä toteuttamasta Talvisota: Icy Hell – pelistä, joka nostaa jälleen kerran esille suomalaisten ja venäläisten eroavat historianselitykset.

Lopuksi

Jos ihmisellä on useita vaihtoehtoja joista valita, on ihmisten motivaatio se voima, joka ohjaa meitä valitsemaan juuri sen tietyn vaihtoehdon. Viihteellisyys ja pelaaminen ovat yleistyneet keinona motivoida käyttäjiä. Hauskuus, mukaansatempaavuus ja muunneltavuus ovat tulleet osaksi nykyaikaisen sisällöntuottamisen tarpeita. Informaatiotulvan liiallisuus ja ristiriitaisuus ovat tuoneet esille tarpeen erottua korostamalla tietosisältöä viihteellisyyden ja elämyksellisyyden avulla.

Videopelaamista ei ole luotu alun perin tylsäksi toiminnaksi, vaan mahdollisimman houkuttelevaksi, miellyttäväksi ja ennen kaikkea motivoivaksi toiminnaksi. Hyvää peliä tekee mieli pelata antaumuksella. Kellyn motivaatioteorian mukaan ihminen on aina aktiivinen, joten kysymys onkin mihin hän aktiivisuutensa ohjaa. Tekemisen mielekkyys ja Huizingan leikkiteoriat leikin maagisesta kehästä auttavat tukemaan käsitystä mielekkään tekemisen tavoittelemisesta. Leikki rajaa itselleen omat ajan ja paikan rajat luoden oman ”maagisen kehän”, jonka sisällä toteuttaa itseänsä. Maaginen kehä on oma rajattu täydellisyytensä, vaikka ympäröivä tavanomainen maailma olisi kaoottista. Leikille säännöt ovat tärkeitä, sillä ne osaltaan luovat tavanomaisesta maailmasta irrallisen todellisuuden ja leikin sääntöjen rikkoutuessa myös leikki on lopussa. ADOM -pelin (kts. kuva ylempänä) ASCII-merkkigrafiikkapohjaisesta käyttöliittymästä voimme todeta, että alkeellisia käyttöliittymiä hyväksikäyttävien pelien suurin graafinen moottori on todellisuudessa meidän oma mielikuvituksemme. Leikkien maagisen kehän saavuttaminen on tie korkeamman motivaation saavuttamiseen.

Tämä artikkeli on lyhennelmä kirjoittajan laatimasta 70 sivun lopputyöstä: ”Motivaatio ja opettaminen videopelien avulla”, johon voitte tutustua tästä linkistä.

Kirjoitelmassa mainittuja vanhempia pelejä, kuten Hidden Agenda, Crisis in Kremlin, Balance of Power, Conflict – Middle East Political Simulator ja Shadow President on ladattavissa pelattavaksi: http://www.abandonia.com/

Vaikka Punikkilan -nettisivut ovatkin vedetty alas, niin bittisyövereistä löytyvät menneisyyden haamut oheisesta linkistä.

Näkökulmia oppimiseen ja motivaatioon videopelien avulla

2011-01-05T23:38:00.005+02:00

Viimeinkin lopputyö on kasassa. Siitä napsahti sitten koko Metropolia Ammattikorkeakoulun tekniikan ja liikenteen laitoksen ensimmäinen kiitettävä (5) arvosana suunnilleen kuuteen vuoteen.

Kokonaisuudessaan lopputyön kirjallinen osuus ja ohjelmointi osuutena tehty peli (PolSim = Suomen Poliittinen Simulaattori 1809-1918) löytyvät tästä linkistä.

Näkökulmia oppimiseen ja motivaatioon videopelien avulla

Lopputyössä tarkastellaan teorioiden ja näkökulmien pohjalta toteutuvaa ja käytännöllistä oppimista ja motivaatiota teoriana, prosessina ja käytännöllisenä hyötynä interaktiivisten laitteiden ja videopelien avustamana. Tärkeimmät teoriat ovat erilaiset peliteoriat, leikkiteoriat, motivaatioteoriat, moderni psykologia, semiotiikka, pedagogiikka ja historiakulttuuriset teoriat.

Lopputyön ohessa tehty kokeellinen opetuksellinen peli PolSim toimii teorioiden käytännön havainnollistamisen välineenä, jonka avulla eri teorioita voidaan yrittää tehdä toteen myös useissa eri ohjelmoinnin vaiheissa, kuten suunnittelussa, toteutuksessa, tutkimuksessa, markkinoinnissa ja kehittämisessä. Lopputyö etenee kokoavasti. Määrittelen ensiksi määritelmän peleille ja pelaamiselle. Pelimääritelmien pohjalta yhdistetään pelit pelaamisen psykologisiin tarkastelutapoihin. Erityisen merkittäviä tekijöitä oppimisessa ovat oppijan motivaatio sekä tavat opettaa sisältöä oppijoille.

Erityisesti Huizingan leikkiteorioiden pohjalta löytyy yhteys motivaatioteorioihin ja korkean motivaation tasoihin. Leikillisyys osoittautuu tärkeäksi elementiksi, minkä vuoksi videopelaaminen voi olla sekä hyvin motivoivaa että parantaa oppimista huomattavasti. Semiotiikan, historiakulttuurin, leikkiteorioiden ja pedagogiikan avulla sisällön oppimisen eri muodot tuodaan esille kaikessa rikkaudessaan.

Semiotiikan näkökulmasta voidaan todeta klassisen akateemisen kouluissa käytetyn opetusmetodiikan olevan näihin verrattuna ajastaan jäljessä ja tehotonta. Katsaus interaktiivisen median ja videopelaamisen hyödyntämisessä Suomessa ja maailmalla toteaa kehityksen olevan väistämätön tulevaisuuden opetusmuodoissa, vaikkakin toisaalta vielä käytännöllisesti lapsen kengissä.

-----------------------------

In English

Thesis observes learning and motivation aided by interactive media and videogames as a theory, process and practical application through different theories and views. The main theories are game theory, play theory, motivation theory, modern psychology, semiotics, pedagogy, and historical-cultural theories.

The created experimental videogame PolSim works as testing ground and practical application for these different theories in numerous software development stages like programming, planning, research and marketing. The thesis first defines the boundaries for what this thesis regards as playing and games, and through this they are observed in varied psychological views. The two main points in learning can be seen to manifest in motivation and the output of learnable content.

Especially Huizinga’s play theories are proven to have a connection with motivation theories and high-level motivation. ‘Child’s play’ is seen to be the most fundamental element in videogames which can in turn be highly motivating and increase learning dramatically.

With semiotics, history culture, play theories and pedagogy the varied ways of learning are unconcealed and especially through semiotics the whole valued academic way of teaching is challenged. At the end, the brief notion on current events and future in practical application of interactive media and video gaming states that the progress in educational application is inevitable, although the current practice is highly undeveloped.

Akateeminen perseily

2010-12-22T18:39:00.004+02:00

[Artikkeli on julkaistu muokattuna ainejärjestölehdessä POLEEMI 4/2010 sivuilla 36-37]

Korkeakouluopiskelijat ovat jostain kumman syystä keränneet ympärilleen eräänlaisen nuoruuden villiyden ja tolkuttoman juhlimisen imagon. Mielikuva ei ole syntynyt suotta, sillä nuoruus on niitä viimeisiä hetkiä, kun vielä olemme täysin vapaita tekemään mitä haluamme. Etääntyminen vanhempien ja yhteiskunnan kontrollista ja kapinointi hierarkioita vastaan saavuttavat kliimaksin muuttaessamme äitien helmoista opiskelijakaupunkien karuihin soluihin. Kaikki on alussa hyvin uutta ja outoa. Alamme etsiä itseämme samalla hetkellä, kun korkeakoulun ja tuoreen itsenäisen elämämme yli kulkevat tiedon, tunteen ja kokemuksen virtaukset – nuo elämän korkeat aallonharjat kuin kepeät lempeät laineet. Nuoruus ja opiskelijaelämä ovat yhdistelmä, joka purkautuu ulos näennäisistä sovinnallisuuden kuoristaan kohti jotain aivan muuta.

Perseilyn kultti

Sitsien loputtomat paukut ja pikkutuhmat juomalaulut. Akateemiset iltamat ja pikkutunneille kestävä ryypiskely. Teekkarijäynät ja loputtomat opiskelijajuhlat. Saunakekkerit ja muut huvit.

Mikä ihme saa korkeakouluissa opiskelevat pukemaan ylleen sivistyneen perseilyn suurimman symbolin, eli haalarit? Teekkarien 1950–60-luvuilla aloittama perinne on asteittain levinnyt jokaisen korkeakoulun opiskelijajärjestäytymisen ja ennen kaikkea juhlinnan näkyväksi symboliksi.

Haalarikulttuuri on oikeastaan hyvin epäsalainen opiskelijajuhlinnan kultti. Me tunnistamme toiset opiskelijat haalareista sekä haalarien merkeistä ja väreistä. Mitä korkeammalla kultin hierarkiassa on, sitä enemmän kulttilaisella on merkkejä rinnuksissaan, mahtipontisempi lakki päässä ja pinttyneempää paskaa univormussaan. Univormu antaa meille mahdollisuuden ottaa täysin siemauksin osaa yhteiseen ryyppäämisen, sekoilun ja juhlinnan kulttuuriin.

Toisaalta unisex-haalarit ylisuurine kuoseineen tarjoavat mitä ihanteellisimman tasa-arvon, sillä haalarit todellakin ovat opiskelijoiden oma burkha. Islamilaisessa kulttuurissahan burkha ja sitä paljastavammat puvut olivat alun perin suuri naisten vapautuksen symboli, sillä se salli naisten kulkea kunniallisina myös kodin ulkopuolella. Haalareissamme voimme kulkea häpeämättä minne haluamme, ilman että tarvitsisi jännittää pukeutumista tai laittautumista. Voimme ottaa osaa kaikkeen jännän, outoon ja villiin: se on meidän oikeutemme, sillä olemmehan me pukeutuneet kultin tunnuksiin. Karu todellisuus on vain, että haalarit suojaavat erinomaisesti viriileidenkin juhlien sivutuotoksilta ja nesteiltä.

Juomisen historiaa

Juomiskulttuurit ovat jo vanhastaan ikuistuneet maailmanhistorian käännekohtiin ja tiiviiksi osaksi traditionaalisia perinteitä. Vanhimmat arkeologiset löydökset alkoholijuomista ajoittuvat ajalle noin 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, eli suunnilleen samoihin aikoihin, kun maanviljelys alkoi kehittyä. Ensimmäiset alkoholijuomat eivät kuitenkaan olleet viljasta vaan hunajasta tehtyä ja hiivalla käytettyä simaa.

Historian sivut ovat täynnä niin ikäviä, hupaisia kuin julmiakin todistuksia ryyppäämisen seurauksista, mutta toisaalta ei tule unohtaa, miten se on iskostunut syvälle osaksi omaa normaalia hyväksyttävää kulttuuriamme. Kohtuullinen juominen on ollut yleisempää kuin kohtuuton. Vaikka ennen vanhaan harvoin juotiin, juominen oli yleensä hyvin humalahakuista, ja suomalaisessakin perinteessä oli yleistä vetää kunnon jouluhumala. Krapula ei ole turhaan tullut tutuksi kansansairautena jo ammoisista ajoista.

Leikkimielistä kohellusta

Juominen, eli ylipäätänsä päihteiden nauttiminen, niveltyy osaksi mukavuuden ja mielekkyyden tarpeitamme. Juopuminen antaa ihmiselle tekosyyn ja kannustimen olla vapaamielinen, rohkea ja onnellinen. Tässä mielessä leikkiteoreetikko Caillois’n lasten pyörityshumalaleikit ovat vain siirtyneet erilaisten riittien kautta osaksi aikuisempien ihmisten elämää. Humala ja päihteet ovat keino madaltaa kynnystä, jolloin lapsenmielisyytensä kadottaneet voivat jälleen tavoitella toisen leikkiteoreetikon, Huizingan, määrittelemää leikin maagista kehää. Kun saavutamme tuon kehän, me vaivumme leikin otteeseen, unohdamme reaalisen maailman ja korvaamme ajan, paikan ja ympäristön leikin maailmalla. Häpeääkö aikuinen ihminen leikkiä vanhempana, vai emmekö vain kykene raittiina?

Juominen, juhliminen ja sosiaaliset ympyrät ovat muodostuneet niin tiiviiksi osaksi toisiaan, että monilla ihmisillä on vaikea erottaa niitä toisistaan. Iloita ja huvitella voi juomattakin. Tarvitaan vain oikea asenne, oikea leikki ja samanhenkisiä kumppaneita.

Älä juo juodaksesi, vaan uskalla leikkiä kun leikityttää.

Politiikan status quo

2010-11-11T18:59:00.007+02:00

On hyvin epäuskottavaa, että mitään merkittävää suunnanvaihdosta Suomen poliittisessa kentässä pääsisi tapahtumaan. Ainoa mahdollisuus päinvastaiselle on vain, että jotain mullistavaa tapahtuisi nykyisessä edustamisen rakenteessa. Perussuomalaisten rynnistys gallup-kyselyissä viimeaikaisine huimine 14,6 % kannatuslukuineen ovat tekijä, jotka viimein auttavat kyseenalaistamaan vallitsevia valtahierarkioita.

Toistuuko suomessa ruotsidemokraatteja vastaan tapahtunut muut puolueet yhdistävä yhteinen vastareaktio vai jatkavatko nykyiset valtapuolueet perussuomalaisen maahanmuuttokritiikin mielistelyä? Perussuomalaiset ovat onnistuneet näin laman aikoina vetoamaan tavalliseen normikansalaiseen, joka väistämättä kokee samaan aikaan sekä sosiaalipoliittisen tilanteensa heikentyvän leikkauksien pelossa sekä ankaraa kilpailua uhatuista ja vähenevistä resursseista. Maahanmuutto on varsinkin maahanmuuttajavaltaisilla alueilla helppo nähdä syynä ongelmiin, sillä se todella pistää silmään eikä sitä ole helppo väistää. Toimeentulevien on helppoa olla näkemättä huonompien vuokralaiskorttelien ristiriidat parempien asuinalueiden lasitetuilta parvekkeiltaan, kaukana ongelma-alueista. Maahanmuuton ongelmat ovat ulkoistettu, niin fyysisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisesti sinne sosiaaliturvaverkon pohjalle, missä yhteiskunnan nykyiset heikko-osaiset jo elävät.

Maahanmuutossa nähdään ongelmia, mutta niihin ei kyetä puuttumaan nykyisen hallintotavan puitteissa. Nykyinen hallinto jatkaa väistämättä suuremmissa linjoissaan nykyisen, muurien murtumisen jälkeen syntyneen, hallintokulttuurin viitoittamaa tietä oli hallituksen edustajina ketä tahansa. Jatkuva status quo valtapuolueiden valtasuhteissa on tuonut vain vähän uutta neuvoteltavaa politiikan vaihtomarkkinoille. Periaatteista ollaan valmis tinkimään huomattavasti, niin kuin on ollut tapana post-Soininvaara vihreillä tai sitten periaatteet on brändätty arvoiksi ja sittemmin unohdettu, niin kuin demareille ja keskustalle on päässyt käymään. Uusliberalismi jyllää yhä valta-ajatuksena, niin kokoomuksessa, demareissa, sinivihreissä kuin keskustan liberaalien keskuudessa.

Perussuomalaisten rynnistys osaksi vallanpitäjiä olisi mielenkiintoista, sillä he tuskin olisivat valmiita luopumaan opposition helposta asemasta halvalla. Vihreiden selkeä asettuminen perussuomalaisia vastaan ilman mitään ratkaisuja maahanmuutossa todennäköisesti ei ainakaan tule kasvattamaan sen kannatusta nykyistä, vaan pitemminkin lisää perussuomalaisten saamaa huomioita yleistä huomiota.

Eduskunta 2011-2015 on perussuomalaisten povatusta kasvusta huolimatta kaikella todennäköisyydellä sitä samaa vellovaa kuravelliä kuin aina ennenkin. Kunhan vaalikoneistot taas jylähtävät käyntiin ja kansa hurmataan tangotähdillä ja tissimisseillä, niin tuloksena on todennäköisesti joko sinipuna- tai sinimulta-hallitus. Käsikassarana mukana on vaihtoehtojen mukaan vihreät, rkp tai molemmat.

Onnellinen possu

2010-09-27T00:20:00.011+03:00

Olisitko mieluummin onnellinen possu vai onneton Sokrates?

Kysymys on yksinkertainen, vaihtoehtoja vain kaksi. Vastaukset vaihtelevat ihmisestä riippuen kuitenkin yllättävän jyrkästi. Jonkun mielestä on itsestään selvää, että onnellisena on parempi olla, kuin onnettomana. Toiset taas näkevät kysymyksen enemmänkin asetelmana, jossa he voivat olla joko viisas Sokrates tai pelkkä pahainen possu. Kysymys siis itse asiassa luo meille hämäyksen, jonka kautta voimme havaita tapaamme tulkita ympäristöä ja mitä me oikeastaan haluamme. Yhdelläkään yksinkertaisella kysymyksellä ei todellisuudessa ole vain kahta vastausta, sillä syyt vastausten takana vaihtelevat niin lukuisasti kuin vastaavia ihmisiä on. Ihmisen psyyke ja ajatukset ovat pohjaton kaivo, mielen loputon syöveri, joka tarjoaa enemmän tuloksia kuin yksikään matemaattinen logiikka voisi ikinä tuottaa.

Meissä jokaisessa asuu pieni possu. Onni on ihanaa ja onni on tavoiteltavaa. Mitä enempää me voisimme elämältä tavoitella? Onnea on samaan aikaan monenlaista ja runsaasti, kuin myös niukalti ja vähän. Me itse luomme oman onnemme omien valintojemme kautta ja me voimme vastaanottaa lopputulokset, niin pessimistisesti tai positiivisesti kuin haluamme. Me itse määrittelemme oman onnemme. Onni on kuitenkin kranttu elukka, jonka käytös on toisinaan kuin heittäisi helmiä sioille. Yksi onni ei kestä ikuisesti.

Meidän sisäinen possumme on tunteemme ja intuitiomme, joka kirmaa vapaana metsissä ja niityillä. Sokrates on sisäinen järkemme ja logiikkamme, joka ohjaa, johtaa ja rakentaa maailmoja järjen temppeleissä. Ihmisinä me emme ikinä voi kääntää selkäämme kummallekaan näistä sisäisistä piruistamme. Tunne ja järki elävät samassa ruumiissa. Se on meidän kirouksemme - ja siunauksemme.

Niin moni meistä tavoittelee keskitietä onnen ja järjen välillä, eräänlaista välitilaa, sopusointua kahden toisilleen negatiivisen energian välillä. Näiden kahden liitto ei ole järjen diktatuuri, eikä viettien valtakunta – vaan yksinkertaisesti sisäinen rauha.

Sisäinen rauha muodostuu itsemme, ajatustemme, halujemme, toiveiden ja unelmien kautta. Tie kahden ristiriitaisen välillä on kuitenkin vaikea ja ankara. Me kamppailemme sisäisen rauhan ajatuksen kanssa ja silti me sorrumme ylilyönteihin, liialliseen antautumiseen viettien pauloihin tai järjen totaaliseen ylivaltaan.

En jaksa. Haluan vain olla. Tässä ja nyt.

Possu ja Sokrates. Onnellinen onnettomuudessa. Onneton onnessa.

Viisaat sanat mielessä. Naskipossuna mutalätäkössä.

Yksi kypsä possu. Yksin – tai kaksin. ;)

Kampuksen kauniit & rohkeat

2010-09-20T00:42:00.002+03:00

Askeleet akateemisen maailman portailla ovat tuttuja – olenhan niitä jo vuosia astellut asian jos toisen perässä. Nyt tilanne on kuitenkin erilainen, sillä olen todellakin viimein yksi niistä harvoista ja valituista. Olen privilegioitu päästessäni opiskelemaan Helsingin Yliopiston Valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja suuri virstapylväs on nyt minulla viimein saavutettu. Tuntuu kuin koulu ei olisi mitään sen loputtoman pääsykoeviidakon jälkeen ja tajuan viimein löytäneeni oman eldoradoni.

Eeppiset löytöretket kuitenkin jatkuvat yhä edelleen kampuksella ja omassa mielenmaisemissani. Huomasin joskus kadehtivani UniCafen kampuksella kaikkia niitä satoja ja satoja opiskelijoita, jotka söivät kanssani samassa salissa. Viisaat ja älykkäät, kauniit ja rohkeat, siinä he viimein ovat ja he ilkkuvat minulle tuolle akateemisella aurallaan. Ajattelin, että ulkokuori pettää ja kaikkien näiden hahmojen sisuksissa sykkii todellinen nerokkuus, mutta todellisuudessa olen ollut niin oikeassa kuin väärässä. Keskustayliopisto todellakin on korostetusti kauniiden ja rohkeiden maailma kauniiden ja rohkeiden nuorten tyyssija, sillä pukeutumiseen ja viimeistelyyn panostetaan sillä asteella, että heikompaa heikottaa. Paineet kasautuvat ja sosiaalinen hierarkia iskee kuin voimakas hyökyaalto päälle. Keskinkertaisilla ja normaaleilla ihmisillä syntyy keskustakampuksella herkästi varustelukierre voidakseen edes näyttää siistiltä ja asialliselta.

Todellisuudessa kuori pettää, sillä ne ikuiset ja samat karikatyyrit ja ihmisluonteet seuraavat kampuksella kuin muuallakin maailmassa. On hölmöjä, bilettäjiä, päihderiippuvaisia, bimboja, fruittareita, pissiksiä, skeittareita, keskenkasvuisia, kauhukakaroita ja muita – ah, niin siunattuja – onnellisia tietämättömiä. Sieluttomia.

Tämän tajutessaan tulee vakavasti ihmetelleeksi miten nämä ihmiset ovat onnistuneet pääsemään huippurajoista läpi tähän huippuyliopistoon. Kaiken kaikkiaan me kaikki olemme ihmisiä, niin yliopistolla kuin muuallakin. Syvempi tutustuminen yliopiston elämään saa ne sosiaalisen hierarkian hyytävän kauniit tyylikkyyden ja trendikkyyden piikit väistymään todellisen intellektuaalisuuden löytymiseen.

En löydä pelkkiä esteettisen kauniita vartalomuotoja, huoliteltuja olemuksia tai pinnallisia ajatuksia - vaan löydän viimein tuolta massasta todellisia sieluja. Löydän sieluja, joilla on todellista syvyyttä.

Tänään löydän ja huomenna kadotan?

Ken tietää, minne tuulet vievät.

Matka jatkuu…

Tutkimusmatka tukien villiin viidakkoon

2010-05-05T14:48:00.004+03:00

[Julkaistu Curly 02/2010 - lehdessä 19.5.2010]

Tutkimusmatka tukien villiin viidakkoon - Mitä nuoren aikuisen täytyy tietää oikeuksistaan sosiaaliturvaan.

Sossusta rahaa saa ja mersulla pääsee? Onko asia todella näin? Suomen sosiaaliturva on saavuttanut liki urbaanin legendan mittasuhteet, sillä kuulopuheet ja tarinat tästä mystisestä turvasta tuntuvat vaihtelevan laidasta laitaan.

Kela on tukien suurin järjestäjä ja sitä kautta pystymme näkemään selkeästi jäsenneltyinä, kuinka paljon tukea kenellekin tarjotaan kulloiseenkin elämän hetkeen. Jokaiselle on olemassa tasapuolisesti erilaisia tuen muotoja, mutta tukien välillä ei kuitenkaan vallitse tasa-arvoa. Tukien määrät ovat säädetty hallitusten työstämän sosiaali- ja työpolitiikan seurauksena riippuen siitä ketä on milloinkin pidetty ajankohtaisena tukea enemmän ja ketä vuorostaan vähemmän.

Korkeakoulussa päätoimisesti opiskeleva lapseton opiskelija saa opintorahaa 298 €/kk, sekä asumislisää 80 % asumismenoista (vuokra, sähkö, vesi) maksimissaan 201,60 €/kk.

Yksinasuva työtön työnhakija tai pakolainen saa tukea 551 €/kk (peruspäivärahan, kotoutumisrahan tai työmarkkinatuen muodossa), sekä yleistä asumistukea 37 neliöön asti 80 % asunnon asumismenoista. Jos työvoimatoimisto tarjoaa palkatonta harjoittelua tai koulutusta, niin perustuki nousee 839 €/kk.

Opiskelijan oletetaan selviytyvän huomattavasti pienemmin tuloin, sekä hän on riippuvainen pienivuokraisesta asunnosta. Työtön voi asua kuinka kalliissa asunnossa tahansa, kunhan se on tarpeeksi pieni. Opiskelijan tulojen ongelmaksi muodostuvat myös kesäkuukaudet, sillä opiskelijoiden tulee rahoittaa itsensä kesätöillä, opinnoilla tai opintolainalla.

Siinä missä Kelan etuudet ovat kaikille universaaleja hakea ja selkeästi määriteltyjä, ovat Sosiaaliviraston järjestämä toimeentulotuki selektiivistä ja harkinnanvaraista. Toimeentulotukea myönnetään tapauskohtaisesti ja tilanteesta riippumatta kaikille niille, jotka sitä tarvitsevat. On kuitenkin kaksi ryhmää, jotka ovat poissuljettuja tästä, nimittäin ne joilla on varallisuutta ja opiskelijat. Varallisuus määritellään sen perusteella omistaako kiinteistöjä, osakkeita, maata, auton tai onko sinulla rahaa tilillä. Saadakseen toimeentulotukea opiskelijan tulee olla varaton, sekä nostanut ja käyttänyt kaiken mahdollisen saatavan opintolainan.

Toimeentulotukea annetaan niin että se kattaa kaikki muut kulut, jotta yksin elävälle jää vähintään 417,45 €/kk käytettäväksi ruokaan ja vapaa-aikaan. Tarveharkintaisesti voidaan kuitenkin myöntää ylimääräistä toimeentulotukea, niin että voi ostaa itselleen vaatteita, huonekaluja, ruokaa ja muita tarvikkeita. Koska toimeentulotuki on harkinnanvarainen, on sen saamismahdollisuus ja määrät paljolti riippuvaisia ohjatun sosiaaliviranomaisen mielentilasta ja mielipiteistä.

Työttömäksi jääminen tietoisesti on varmasti voimaannuttava kokemus, sillä silloin jotkut voivat hetkellisesti kuvitella voittaneensa järjestelmän. Tuet ovat kuitenkin kytketty osittain pakotettuun työnhakuun ja alle 24-vuotiaat työllistetään tällä hetkellä herkästi pakkotoimin, niin että kunta vaikka luo uudet työpaikan. Kaikki ovet eivät aina ole auki, mutta niin kauan kuin me itse valitsemme omat polkumme, niin niitä ei tulla valitsemaan meidän puolestamme. Opiskelu, työ tai työttömyys ovat vaihtoehtoja.

Sinä valitset.

Lähteet:

http://www.kela.fi/
http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/03_nuoret/index.jsp
http://www.stm.fi/toimeentulo

Maahanmuuttokeskustelu tulee, oletko valmis?

2010-03-22T13:31:00.017+02:00

Vihdoin ja viimein maahanmuuttokeskustelu alkaa avautumaan myös muiden puolueiden kuin Perussuomalaisten aloitteesta. Valtavirran lehdistö ja julkisuusarvo tälle keskustelulle on myös noussut, sillä yleiset kannanotot, mielipiteet ja artikkelit ovat saaneet entistä enemmän huomioarvoa.

Vihreät vetävät jännittävästi yhä tiukkaa liberaalia tasa-arvoa, kuten käy ilmi Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturin uusimmasta kannanotosta:

"Seuraavissa vaaleissa sekä äänestäjien että median on syytä olla tarkkana. Median pitää seurata millaisia ehdokkaita puolueet ottavat listoilleen. Varsinkin niiden äänestäjien, jotka arvostavat humaania ja avarakatseista politiikkaa ei tule äänestää sellaista puoluetta joka on ottanut yhdenkin niin sanotun maahanmuuttokriitikon listalleen. Vain näin voidaan painostaa puolueita siihen, että niiden ei kannata flirttailla maahanmuuttovihan kanssa tai ottaa listalleen tällaisia ehdokkaita. Vihreät ei hyväksy vihapuheita emmekä ota ehdokkaiksi rasisteja tai minkään sortin maahanmuuttokriitikkoja."

Vihreät peräytyvät yhä "monikulttuurisuus on rikkaus" -retoriikkaansa ja linjan rikkojia halveksutaan ja väheksytään ankarasti. Tuntuu typerältä, kun tietää miten moni pohjimmiltaan Vihreitä sympativoivista tai Vihreistä eivät ole mielissään siitä miten Vihreät ovat vastaanottaneet roolinsa maahanmuuttokeskustelun toisessa ääripäässä. Teknisesti Perussuomalaiset ovat itse legitimoineet omaa asemaansa korostamalla konfliktia maahanmuuttokeskustelussa juuri erityisesti Vihreiden kannanottoja, mielipiteitä tai edustajia vastaan ja Vihreät ovat ehdon tahdoin päätyneet korostamaan omaa ääripäätänsä erottuakseen Perussuomalaisista. On syntynyt tilanne jossa Perussuomalaisten on vaikea osoittaa myöntyväisyyttä ja toisaalta Vihreiden kritiikkiä maahanmuutosta.

Tosiasia on että tilanne synnyttää niin paljon tunteita aitojen molemminpuolin, että minkäänlainen rakentava keskustelu on haudattu tämän ääripäiden väittelyn väliltä. Pelkästään maahanmuuttokeskustelun käsitteiden merkitykset ovat menneet yhdellä jos toisella sekaisin, sillä maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat, ulkomaalaiset, suomalaiset ja pakolaiset menevät välillä ties miten päin sekaisin. Maltilliset ja ääripäiden väliin putoavat tahot yrittävät nostaa päätään tuoden omia mielipiteitään näkyviin, mutta nämä kaksi ääripäätä jyräävät ne joko armotta alleen tuomitsemalla ne tai muuten varastavat julkisen huomion entistä mehukkaampien lausuntojen avulla. En näe mitään pahaa Kokoomusnuorten Ville Rydmanin taannoisissa puheissa, vaikka vastaavasti Paavo Väyrysen puheet jäivät ilman selkeää totuuspohjaa. Veltto Virtasen Hottentotti -laulut nyt muuten vain mehustelevat julkisuusarvollaan ja ovat täysin poliittisesti arvotonta sisältöä. Suurimmilta osin poliittikkojen lausunnot maahanmuuttopolitiikasta ovat jääneet vältteleviksi ja varovaisiksi - ainoastaan rasisminvastaisuutta torutaan tarjoamatta keskustelulle yhtään uutta näkemystä. Perussuomalaisten, Vihreiden, Jussi Halla-Ahojen ja Panu Laturien ilmaantuminen politiikan kentälle on kuitenkin hyvä ilmiö, sillä he kaikki kanavoivat mielipiteitä ja purkavat yhteiskunnan pinnan alle kasautuneita ristiriitoja.

Todellisuus on että turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottaminen, eikä perheidenyhdistäminen ole Suomelle mitenkään taloudellisesti eikä yhteiskunnallisesti positiivinen asia. Tänne saapuville tilanne kuitenkin saattaa olla kuoleman tai elämän kysymys, kun taas joillekin pelkästään mahdollisuus parempaan elintasoon tai sosiaalijärjestelmän hyväksikäyttöön.Erityisesti tänne lopulta vastaanotetuilla tilanne on huomattavasti parempi. Usein kuitenkin turvapaikanhakijoiden tilanne on epätoivoisempi ja epäselkeämpi - mitä sekoittaa voimakkaasti se tosiasia miten turvapaikkakeskukset ovat enemmänkin suuria motelleja, missä turvapaikanhakijoilla ei ole virikkeitä saati tekemistä. He vain odottelevat myöntävää tai kielteistä vastausta.

Kansantaloudellisesti työttömien ulkomaalaisten tuominen maahan elämään sosiaalituella ei ole missään nimessä kannattavaa toimintaa. Työllistyminen on hankalaa puhumattakaan siitä, että erilaiseen yhteiskuntaan integroituminen vaatii yhteiskunnalta jo nyt ponnisteluja. Ongelmaksi muodostuu myös saavutetun aseman helppous ja yksinkertaisuus - integroitumista toivotaan, mutta ei edellytetä. Kotoutumistuet ja avustukset järjestetään automaattisesti heidän puolestaan, kun taas työvoimatoimistoon saa tulkin vain ja ainoastaan ensimäiselle käynnille. Kotoutumissuunnitelma itsessään laaditaan vain korkeintaan kolmelle ensimäiselle vuodelle - ja sekin on vain optionaalinen suunnitelma. Kielikursseja ja kursseja järjestetään, mutta hyvin usein ne ovat epätehokkaita erityisesti juuri haluttomuuden takia.

Tuet erityisesti lapsiperheellisille nousevat Suomessa sosiaalipolitiikan ansiosta korkeaksi, kuten voi todeta MOT-ohjelman tilastoista, puhumattakaan yleisesti sosiaalipolitiikasta, mikä ei kannusta työllistymään matalapalkkaisiin töihin. Sekä pakolaisille että maahanmuuttajille sosiaalivirasto antaa herkästi ja runsaasti toimeentulotukea perustuen oikeutetusti siihen ettei heillä ole olemassaolevia tukiverkostoja Suomessa, kuten esimerkiksi kanta-suomalaisilla. Liian helposti kuitenkin nousee vaihtoehdoksi sosiaalitukien varaan jääminen ja vain selektiivinen integroituminen. Ongelmaa sosiaalitukien kanssa ei saisi siis missään nimessä yhdistää maahanmuuttopolitiikkaan, sillä ongelma on sosiaalipolitiikassa ja sen epäyhdenmukaisuudessa. Suomen sosiaalipolitiikka on rakennettu periaatteelle "kansalaisen paras", mutta jatkuva halu kiristää ja muokata sitä eri suuntiin on luonut siitä kaikessa sosiaalisessa tasa-arvoisuudessaan sosiaalisesti epäoikeudenmukaisen.

Maahanmuuttajien ja Suomessa olevien ulkomaalaisten tilanne puolestaan on laidasta laitaan voimakkaammin häilyvä. Heidän syynsä olla, mennä ja tulla ovat äärimäisen moninaiset, joten heitä on äärimmäisen hankala niputtaa millään lailla yhteen. Ns. maahanmuuttajien terminen tarkoitus on kuitenkin tarkoituksella tulla ja jäädä Suomeen, kun taas esimerkiksi monilla EU-kansalaisilla ei ole Suomessa mitään halua ruveta maahanmuuttajaksi vaikka olisivatkin asuneet Suomessa vuosikymmeniä. Erikoisinta on kuitenkin se havaitsemani tekijä, että mitä hankalampi prosessi on ollut päästä Suomeen ja osaksi sen sosiaalijärjestelmää, niin sitä suuremmin arvostaa sitä ja on valmis työskentelemään integroituakseen. Passiivisuus ruokkii passiivisuutta ja aktiivisuus luo aktiivisuutta. Kun kaikki tulee valmiina kuin Manulle eväät niin se ei todellakaan kannusta itse toimimaan - tarvitaan ohjausta, ei paapomista. Myös hallinto tajuaa tämän ja siksi se pyrkiikin voimakkaasti aktivoimaan, eli kotouttamaan uusia kansalaisia yhteiskuntaansa. Asiasta esiin noussut voimakkaat ristiriidat kuitenkin mielestäni osoittavat, että nämä pyrkimykset eivät ole tarpeeksi. Minun mielestäni siinä ei ainakaan ole tarpeeksi.

Tämä ei ole helppo aihe ja se varmaan jakaa mielipiteitä - niinkuin se hajoittaa parhaillaan rivejä suuremmalla mittakaavalla puolueiden ja eri julkisuuden välineiden välityksellä. En ehkä ilmaissut kaikkea niin antaumuksellisesti ja selkeästi kuin haluaisin, mutta kirjoitan sitten lisää myöhemmin tai kun joku kommentoi. On jotenkin niin vaikeaa kirjoittaa asiasta, jossa ei saa olla kriittinen eikä toisaalta myötäilijäkään. Teitpä mitä hyvänsä niin silti sinä tässä aiheessa astelet väistämättä jonkun varpaille. Ehkä siksi juuri tarvitsemmekin miinanraivaajia, jotka uskaltavat puhua ja sanoa, niin hyvässä kuin pahassa - mutta silti sitä yhteistä rakentaen ja miinoja purkaen.

Politiikka on POP!

2010-03-11T00:38:00.002+02:00

Olen tässä nyt jo pitkään hakenut paikkaani ja mietiskellyt eri puolueiden ja suuntauksien välillä. Toistaiseksi keskeneräinen pohdintani tapahtuu parhaillaan eräällä lisäsivulla, jonne olen koonnut erilaisia pohdintoja ja näkemyksiäni eri Puolueista:

Mielipiteitä Suomen puolueista.

Nykyajassa esiintyvä sensuuri

2010-03-03T14:56:00.008+02:00

Sensuuria ja tabuja elää yhä voimakkaasti rinnallamme vallitsevassa yhteiskunnassamme. Vaikka toisaalta länsimainen liberaali-keskiluokkainen yhteiskunta on globalisaation avulla ulottanut kouransa jokaiseen maailman kolkkaan ja levittänyt länsimaisia vaikutteita, sananvapautta ja arvoliberalismia, niin silti sensuuri elää siellä. Räikeää ja perinteistä sensuuria vastustetaan voimakkaasti ja se on meille ikään kuin punainen viitta, jota me emme yksinkertaisesti voi ohittaa huomaamatta ja hiljaa mielessämme arvostelematta. Ajat muuttuvat ja sensuuri muuttuu aikojen mukana, erityisesti koska asenne sensuuria kohtaan on niin voimakkaan arvolatautunutta. Sensuuri elää länsimaisessa yhteiskunnassa, mutta piilottelee meiltä jossain silmäkulmamme reunassa: tavoissamme, käytännöissämme, mediassa, työssä, koulussa tai jopa ihan ystävien kesken.

Politiikka on klassisesti ollut voimakas sensuurin synnyttäjä kuin myös sensuroinnin kohde. Nykyään monet valtaapitävät tahot vaikuttavat yleensä enemmän epäsuoremmin kuin suoraan omiin toimintoihinsa liittyvään sensuuriin. Sensuurin merkittävin vaikutusalue on juuri informaation luomisen tai käsittelyn alkuvaiheessa, eli itsesensuurissa, kuin sen missään lopullisessa julkituodussa muodossa. Toimittaja voi epäröidä julkaista törkyä paikallisesta rötösherrasta oman henkensä uhalla, kun taas klassisemmin jo julkaistu tuotos tai tuottaja voidaan jälkikäteen joko haastaa oikeuteen, terminoida, ostaa pois tai muuten hankaloittaa tuotoksen levitystä tai vastaavan uudelleen tapahtumista.

Tuotosten leviämistä estetään esimerkiksi Burmassa, jossa on sallittua julkaista kotimaisia ja ulkomaisia lehtiä, mutta vain ja ainoastaan paikallisen sensuuriviraston leikkelemänä. Vastaavien tuotosten uudelleenjulkaisua puolestaan hankaloittaa esimerkiksi Matti Vanhasen nostamat oikeussyytökset entistä tyttöystäväänsä ja tämän julkaisemaa kirjaa vastaan. Burman esimerkki on räikeä esimerkki sensuurista, kun taas Matti Vanhasen esimerkki on kieltämättä näkyvä, mutta toisaalta tuomioiden seurauksena väistämättä itsesensuuria synnyttävä. Kuitenkin voidaan kysyä että missä kulkee raja yksityisyydensuojan ja sensuurin välillä, sillä loppujen lopuksi toisten ihmisten kunnioittaminen ei edellytä pelkästään sanomista vaan ennen kaikkea sanomatta jättämistä.

Se missä yksityisyydensuojan raja nykyään menee mediassa, kytkeytyy usein myös siihen millainen arvostus jonkinlaisella toiminnalla on. Vielä vuosikymmeniä sitten patriarkkarisemmilla ajoilla ulkoministerinämme olisi yhä Ilkka Kanerva, eikä niinkään kiiltokuvapoju Stubb. Länsimaisen median sisäinen arvomaailma ja itsesensuuri on muuttunut vuosikymmeninä muiden markkinatalouksien tapaan entistä enemmän talouden ehtoja noudattavaksi. Tässä mielessä uutisista ja mediasta on tullut demokratian vahtikoiran sijaan entistä enemmän vain eräänlainen viihdemedia kompleksin yksilö. Jos jollain tuotoksella ei ole tarpeeksi potentiaalista lukuarvoa – eli ostopotentiaalia – niin viihdearvoltaan suuremmat uutiset ohittavat ns. tylsemmät uutiset. Myös median keskittyminen yhä harvempien ja yksityisten omistajien käsiin on enemmänkin kannustanut muutosta kohti median markkinavoimistumista. Mediaa hallitsevat muutamat isot mediayhtiöt tai -tahot, jotka käytännössä uutisoivat samoilla asioilla tai jopa tuotoksilla monissa eri medioissa, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomat, Taloussanomat ja Ilta-lehden omistava Sanoma Oyj. Globalisaatio ja markkinavoimistuminen ovat kuitenkin vieneet pohjan totaaliselta paikalliselta monopoliasemalta, kuten esimerkiksi Italian pääministeri Silvio Berlusconin omistama mediakompleksi ei voi estää Berlusconin möhläyksien uutisoinnista kansainvälisessä mediassa. Vastaava paikallisen ja kansainvälisen hyödyn ristiriitaisuus poiki Salman Rushidielle sekä kuolemantuomion että myös kansainvälisen tunnustuksen ja huomion.

Laajan mediakompleksin hallinta kuitenkin synnyttää itsesensuuria myös siinä, että vaikka yksittäisiä ihmisiä ja ryhmittymiä loukattaisiinkaan, niin lehdelle ei missään nimessä ole taloudellisesti kannattavaa loukata potentiaalisia asiakkaitaan tai asiakasryhmittymiä, kuten esimerkiksi varakkaita tai keskiluokkaa. Yhteiskunnallisten tabujen murtaminen valtakunnallisesti on harvoin kannattavaa, vaikka kieltämättä tabuja rikkovat underground ilmiöt saattavat kerätä suurta julkista huomiota. Leimaavaa on kuitenkin, että tabuja murretaan pienen budjetin toiminnalla kuin suuren rahoituksen produktioilla. Esimerkiksi joistakin seksin ja rasismin aspekteista ollaan paljolti hys-hys, joten tällä hetkellä epävirallisemmat ruohonjuuritason mediat ja tuottajat levittävät useimmiten valtavirrasta poikkeavalla tavalla informaatiota. Seurauksena on ollut dokumenttifilmien uusi nousu, performanssit, mielenosoitukset, kannanotot, kuin myös laaja keskustelu Internetin mahdollistamassa sosiaalimedian välityksellä. Esimerkiksi sosiaalimedian käyttöä rasistisesti voi tarkkailla mm. facebookin ”Lukutaidoton maahanmuuttaja tienaa enemmän kuin minä, se VITUTTAA!!" –ryhmässä tai homma-forumilla.

Myöskään ei ole kannattavaa kerätä toiminnallaan itselleen negatiivista huomioarviota, sillä viihdearvollisen median sääntöjen mukaisesti kilpailijat olisivat pian juhlimassa lajitoverinsa raadon ympärillä häpeilemättä ja kursailematta. Google vetäytyi esimerkiksi hiljakkoin Kiinan hakukonemarkkinoilta saaden ihmisoikeusaktivistien ylistykset ja toisaalta negatiivista julkisuutta hakukonekilpailijoilleen Microsoftille ja Yahoolle, jotka tottelevat Kiinan sensuurisäädöksiä. Googlella ei käytännössä ollut hallinnassaan kuin pieni osa Kiinan markkinoista, joten toimenpide oli toisaalta enemmänkin PR-temppu kuin mikään hetkellinen yhteiskunnallisen vastuun pilkahdus. Nykymaailmanmenossa sensuuri tai avoimuus kannattaa vain kun se on kannattavaa.

Valtavassa mediatulvassa voimistuva verkostoituminen Internetin avulla on synnyttämässä parhaillaan eräänlaiseksi laajaksi vastamediaksi itseään sensuroivien suurten mediakompleksien vastapainoksi. Tosin nytkin on Suomessa vallitsevan yhteiskunnan formaalin sensuurin nimissä käynnissä niin lakiehdotuksia ja oikeuskäyntejä, kuin myös lisääntyvää valvontaa viranomaisten taholta universaalia sananvapautta vastaan. Toisaalta sananvapauden rajat ovat alkaneet uhata sellaisia raja-aitoja, joita hyvällä syyllä voidaan kyseenalaistaa olemaan ylittämättä. Uskoisin että olemme edenneet sananvapaudessa kansallisesti parempaan sitten Hannu Salaman ja Juhannustanssien, mutta toisaalta jos yhteiskunta olisi täydellinen, niin emme me alun perin mitään rangaistuksia, lakeja tai sensuuria edes tarvitsisi.

Koulutus maksulliseksi Suomessa!

2010-02-21T23:27:00.021+02:00

Jälleen kerran on käynnistynyt kiitettävän voimakas keskustelu uusimmasta esityksestä liittyen Suomen opiskelupolitiikkaan. Tässä esityksessä maksullisella koulutuksella olisi suuret potentiaalit nousta tuottavaksi koulutusvienniksi muiden länsimaisten vastaavien oppikoulujen, erityisesti Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian huippuyliopistojen, tapaan.

Opiskelijarintama oli jyrähtänyt hiljattaisen yliopistouudistuksen yhteydessä huomattavaan vastarintaan. Tässä yliopistouudistuksessa läpi lyöty lukukausimaksujen mahdollisuus selitettiin ulkomaisille opiskelijoille suunnatuilla lukukausimaksukokeiluilla. Nyt kuitenkin opiskelijarintama on salamannopeasti noussut mielettömään vastarintaan, mm. Facebookissa ja HYY:n opiskelija-aktiivien toimesta, kun uusimman työryhmän esitys todellakin harkitsisi näiden maksujen siirtämiseen ei vain ulkomaisille, vaan kaikille. Kun annoit pirulle pikkusormen, niin se vei koko käden.

Facebookissa vallitsee nyt sota eri ryhmittymien välillä. ”Vastustan Kokoomuksen suunnitelmia muuttaa opiskelu maksulliseksi!” on tätä kirjoittaessani jo yli 33 000 jäsentä, kun taas vastareaktiona syntyneellä ”Vastustan väärää tietoa - Kokoomus kannattaa maksutonta opiskelua” on vain 1500 jäsentä. Myös muut politiikan tekijät ja puoluetahot ovat laajalla rintamalla lähteneet osoittamaan vankkumattoman tukea maksuttomalle opiskelulle, mutta erikoisinta on kuitenkin tämän kieltämättä äärimmäisen vahingoittavan ehdotuksen leimautuminen Kokoomuksen piikkiin.

Kuka tahansa tunnistaa tällaisen ehdotuksen räjähdysherkkyyden varsinkin yliopistouudistuksen jälkimainingeissa – ja varsinkin kun ehdotukset opintotuen parannuksista ovat samalla tavoin vasta työryhmän ehdotusasteella. Tulevaisuuden toivojen muurinjalan murtaminen todellakin on poliittista itsemurhaa parhaimmillaan, mikä todella ajaisi Suomen sisäiseen sukupolvien väliseen konfliktiin. Muistaen varsinkin sen miten työuria lopulta onnistuttiin ”lyhentämään ja tehostamaan” vain alkupäästä eri opintouudistusten tiukennusten kautta, eikä niinkään loppupäästä kun eläkeiän korotuksesta tuli totaalinen pannukakku.

Kokoomuksella ei kuitenkaan mm. Heinosen vakuutteluista huolimatta tunnu olevan täysin puhtaita jauhoja pussissaan. Kokoomuslaisen opetusministerin johdolla asetettu työryhmä puheenjohtajanaan kokoomuslainen valtiosihteeri kuitenkin kielii siitä, että ainakin joillain kokoomuksen ja sen ajamien taloudellisen eliitin ryhmien edustajien mielestä lukukausimaksut ovat harkinnan arvoinen asia:

"Työryhmän mielestä korkeakoulujen lukukausimaksut lisäisivät koulutusviennin mahdollisuuksia. Kysymys korkeakoulujen maksullisuudesta esitetään otettavaksi osaksi seuraavan hallitusohjelman valmistelua."

Kokoomuksen sisäinen ristiriita nyt ei sinänsä ole mitenkään ihmeellistä sillä Kokoomus on oman sisäpiirinsä voimasta ottanut askeleita vasemmalle ja liberaalimmaksi perinteiseltä konservatiisemmalta oikeistolinjaltaan. Kokoomus pitää kuitenkin sisällään hyvin paljon vanhakantaista ja neoliberalistista oikeistolaisuutta, niin edustajina, jäseninä kuin kannattajinaankin.

Kuitenkin opiskelijoita kohtaan on kovempia asenteita myös muiltakin tahoilta, kuten käy ilmi esimerkiksi HY:n Tanskasen työryhmän ehdotuksesta. Siis ilmiön ei voi millään oikeutuksella antaa leimautua vain ja ainoastaan Kokoomuksen syyksi, vaan vallitsevassa opiskelijoita kurittavassa mielialassa on merkittävä osansa vanhemmalla ja hyvin toimeentulevalla sukupolvella.

Kaiken kaikkiaan uskon että tärkein asia on kuitenkin se, että lukukausimaksuja vastustetaan kaikissa leireissä lipun väriin katsomatta. Tälläisten ainakin itselleni äärimmäisen tärkeiden kysymysten äärellä uskon, että nyt todellakin vedetään viivaa hiekkaan - sillä sinä olet joko meidän puolella tai meitä vastaan. Tämä on varma tulevaisuuden ruutitynnyri ja toivon ettei kukaan nykyisistä tai tulevista päättäjistä ole tarpeeksi hullu sitä sytyttääkseen.

Omia mielipiteitäni lukukausimaksullisuudesta ja opintojen tukemisesta:

Koulutus tulisi pysyä tässä maassa maksuttomana ja kannatan ehdottomasti niin opintotuen kuin asumislisän nostamista ainakin muiden sosiaalitukia nauttivien tahojen tasalle (työttömät, pakolaiset, eläkeläiset). Vain ja ainoastaan tarkoitusperäisen Suomen sosiaalitukien hyväksikäytön opiskelua varten pyrkisin estämään kokonaan. Esimerkiksi yhä nykyään EU/ETA -maiden kautta työskentelemään tulevat ovat oikeutettuja täyteen sosiaalietuuksiin ja pystyvät työntekijäksi rekisteröidyttyään luovimaan itsensä opintotukeen oikeutetuiksi opiskelijoiksi, vaikka toisaalta vain opiskeluhakuinen oleskelu kieltäisikin kaikki etuudet.

Erityisesti ulkopaikkakunnilla masinoituneen ulkomaisten oppilaiden markkinoidun ja tarkoituksenmukaisen massatuonnin ulkomailta vuoksi olisi järkevää mielestäni, että lukukausimaksut aloitettaisiin tulevina vuosina EU/ETA maiden ulkopuolisten tutkinto-opiskelijoiden kohdalla. Nykyisin koulujen rahoitus tulee opiskelevista opiskelijoista ja valmistuvista opiskelijoista, eikä sillä ole mitään merkitystä onko tätä ilmaista opiskelua nauttimassa suomalainen vai ei. Suomalaiset sen koulutuksen loppujen lopuksi kuitenkin maksavat. Lyhyen aikavälin vaihto-opiskelijat kuitenkin tulisi mielestäni jättää rauhaan. EU/ETA maiden ulkopuolisten opiskelijoiden vuoksi kuitenkin kannustaisin kotimaisia ja ulkomaisia kouluja omalta taholtaan erilaiseen bilateraaliseen tai muuten kannustavaan stipendiaattitoimintaan lahjakkaiden ulkomaalaisten opiskelijoiden tutkinto- ja jatko-opiskeluja varten.

Myrskyisä parisuhde

2010-02-10T23:05:00.012+02:00

Matka oli kestänyt jo pitkään ja viimein kun päästiin ohi Etelä-Amerikan niemen päästiin uudelle aavalle merelle. Kohdatessaan ensimmäistä kertaa tämän uuden meren, päätti kapteeni Magalhães antaa merelle arvoisensa nimen “Mar Pacifico”, eli Tyyni valtameri. Uusi nimi symboloi sitä rauhaa ja tyyneyttä, jolla meri otti vastaansa tämän uuden kulkijansa.

Yhden valtaisan Atlantin ylityksen jälkeen tuo yritys ylittää uutta tuntematon merta varmaan tuntui haasteelliselta, mutta siitä huolimatta kapteeni laivoineen uhmasi tuota uutta tuntematon merta mysteerisine haasteineen. Mitä muutakaan merimies voi tehdä kuin uhmata merta? Magalhães kuoli ylittäessään tuota merta ja niin myös me kaikki laitamme itsemme likoon ja otamme riskejä elämän suurella merellä. Parisuhde on yksi elämän suurimmista haasteita. Moni jännittää ja pelkää, osa livistää ja karkaa, muutamat kiertelevät saarelta toiselle vuoroöin, kun taas jotkut saavat viiltää veden pintaa kohtaamatta koskaan kuivaa maata.

Moderni parisuhde koetaan ensisijaisesti olevan kahden ihmisen välisten tunteiden kysymys, mutta ikävä kyllä hyvin helposti parisuhteeseen eksyy pelkkien tunteiden lisäksi paljon muitakin tekijöitä. Ihminen ei pelkkä pieni saari keskellä merellä, vaan mitätön tilkku maata valtaisassa saaristojen verkostossa. Kaiken lisäksi meillä ei ole oppaanamme muita kuin oma mielemme ja sydämemme - ja kaikki karvaat pettymykset ja ikimuistoiset kokemukset.

Puhtaassa suhteessa kaksi ihmistä on toistensa kanssa vain, kun he sitä molemmat itse haluavat. Käytännön todellisuus ei kuitenkaan anna tähän mahdollisuutta, vaan pinnallista syvempi parisuhde rakentuu väistämättä eräänlaiseksi neuvottelusuhteeksi. Parisuhteen yhteiselo ja koordinaatio vaatii sopimuksia, suunnittelua ja tiukkoja neuvotteluja sen suhteen mitä, missä ja milloin parisuhteessa tapahtuu.

Yksilöllistyminen on tuonut mukanaan tarpeen parisuhteen tasa-arvoisuudelle, jossa molemmat yksilölliset ja itsenäiset osapuolet voivat saavuttaa yhteisen kompromissin. Kulutusyhteiskunnan arvojen mukaisesti molempien pitää hyötyä suhteesta – ja jos näin ei ole niin tarpeen vaatiessa kuluttajalla on oikeus reklamoida tuotteen tai vaihtaa kokonaan uuteen. Reklamointi on kuitenkin haastavaa, sillä harvoin saa enää niitä kaikkia vanhoja hyviä ominaisuuksia korvaavassa tuotteessa. Varsin usein haetaan uutta samankaltaista suhdetta eri elementein, mutta kuitenkin aina kohdataan samoja ongelmia.

Parisuhteen vaihtaminen tai lopettaminen ei ole aina ratkaisu, sillä varsinkin omat parisuhde ongelmat kannetaan toisiin suhteisiin mukaan. Ei ole mitenkään epätavallista nähdä erityisesti edellisen suhteiden pahoja puolia korostuneesti seuraavassa suhteessa.

Mutta uppoavaan laivaan ei tulekaan kuitenkaan kenenkään jäädä, sillä parisuhde on perustuu kahden osapuolelle eikä toisen hoivasuhteelle. Äiti on äiti, mutta puoliso on kumppani - eikä mikään holhoava äiti. Hyvin usein me kuitenkin huomaamme ylilyönnit todella myöhään tai vasta kun ne tulevat yllättäen. Kumppanin väkivaltaan, alkoholismiin ja henkiseen epätasapainottomuuteen tottuu kun se kasvaa salakavalasti ja hitaasti - se on kuin sammakko lämpenevässä kattilassa. Piru-parka ei tajua hypätä pois ennenkuin kiehuu elävältä.

Ylilyönnit huomaa usein ensin parisuhteen ulkopuoliset, sitten vasta parisuhteessa olevat.

Mitä puoluetta sinä äänestäisit?

2010-01-26T23:16:00.013+02:00

Kauas ovat karanneet ehdottomat vasemmisto-oikeisto rajat, jotka jakoivat niin politiikkaa, kulttuuria kuin tavalliset arkipäivän tapahtumat kahteen eri leiriin. Nykyään kuitenkin tietoisuuteemme on soluttautunut ja vakiintunut ajatus keskustalaisesta konsensuksesta ja kompromissista. Tällä on niin hyviä kuin huonoja puolia. Ulkoapäin tämä vain todellisuudessa ilmenee niin että vaikka puolueet ja poliikot puhuvat muuta, niin politiikka on silti aina sitä samaa maltillista reaalipoliittista kuravelliä.

Puolueet ovat Suomessakin hiipuneet entistä passiivisempaan suuntaan, jossa puolueet ovat muovautuneet liikkeistä ja eturyhmistä kaiken kansan puolueiksi. Mitään selkeitä linjoja ei ole enää kunnolla havaittavissa ja vaikka ehdokkaat muodollisesti sitoutuvatkin puolueohjelmiinsa, niin tosiasiassa puolueet ovat muuttuneet elitistisen politiikan kentäksi, jolla yksittäinen politiikka vain kerää resursseja ja kannattajakuntaa. Politiikkaa luovat nykyään yksittäiset ihmiset ja puolueiden sisäiset hyvin pienet johtoryhmät. Puolueväki ja ruohonjuuripolitiikka on haudattu. Heikentynyt kenttäväki on silti harvoin hiljaa, mutta heitä harvoin jaksetaan enää kuunnella.

Kaikki tämä on tehnyt politiikkaan vakavasti suhtautumisen vaikeaksi. Parhaiten tähän ongelmaan onkin viime vuosikymmenen aikana panostanut Kokoomus, joka jos kukaan puolueista, on tajunnut politiikan olevan kuin mitä tahansa liiketoimintaa. Markkinointi ja viestintä ovat asian ytimessä. Nykyään olisikin tärkeää huomioida puolueissa, ei pelkästään puolue-ohjelma, vaan myös tämän hetkiset puolueen johtohenkilöt, puolueen nuoret lupaukset sekä kaikkein tärkeimpänä puolueen brändi.

Kansalaisille politiikka on paljolti mielikuviin perustuvaa toimintaa, joten perinteinen asioiden edustaminen koetaan tylsäksi ja harmaaksi. Kulutusyhteiskunta on opettanut meidät vaatimaan voimakkaasti suurta viihdearvoa ympäröivältä ympäristöltämme – ja näin myös poliitikot ja puolueet tulee olla swingaavan cooleja ja kuorrutettu ällönmakealla siirappikuorrutuksella.

Kun tarkastelee puolueita brändien, eli luotujen mielikuvien perusteella, niin olen huomannut muissa ja myös itsessäni, että mielikuvien perusteella voi laatia eri valtapuolueista erilaisia mielikuvia. Nämä mielikuvat kuitenkin vaihtelevat ihmisestä toiseen, mutta uskon että moni tunnistaa ainakin joitakin puolueeseen kuuluvia mielikuvia, kuten:

Vihreät – ekohippi, porvarivihreä, vihreä vallankumous, punavihreä, vihreä, kettutytöt, eläinoikeus, ilmastonmuutos, ekologia, anarkisti, feministi, radikaali, kriittinen sivistyneistö, nuori, kaupunkilainen, nainen

Kokoomus – cool, pop, trendi, markkinatalous, uusliberalismi, porvari, keskiluokka, rikkaat, sijoittajat, yritykset, oikeisto

SDP – punainen, porvari, työläinen, työtön, ammattiliitto, keskiluokka, tasa-arvo
Keskusta – maaseutu, maakunnat, porvari, keskiluokka, kepu pettää aina.

Perussuomalaiset – maahanmuuttokriittinen, lähiöt, kaupunkilainen, konservatiivinen, rasistinen, vanhoillinen, duunari, työtön, köyhät, lähiöbaarit.

Vasemmistoliitto – vasemmisto, kommunistit, radikaalit, punavihreät, duunari, työtön, kriittinen sivistyneistö, kaupunkilainen, tasa-arvo

RKP – liberaali, suomenruotsalainen, ruotsinkielinen

Mielikuvat ovat nykyajan reaalipolitiikan ja kannattajakunnan tärkein taistelukenttä. Julkisuus, media, mielipiteet ja tapahtumat muovaavat jatkuvasti näitä näkemyksiä hämmästyttävänkin nopealla vauhdilla. Joskus kuitenkin jotkin negatiiviset mielikuvat jäävät kiinni, vaikka kuinka sitä yrittää karistaa. Nykyajan politiikko on tuote, jota markkinoidaan ja myydään puolueen resursseilla.

Pepsodent-hymy myy varmasti - Ja jos ette usko, niin kysykään vaikka Stubbilta.

Globaali monikulttuurinen tietoyhteiskunta

2010-01-02T20:59:00.005+02:00

Samaan aikaan kun yhteiskuntamme on käynyt läpi kaupungistumisen haasteita on 1980-luvulta alkaen alkanut voimistua jo seuraava suuri yhteiskunnallinen rakennemuutos. Tietoyhteiskunta uusine teknologioineen ja viestintäväleineen on muuttanut massaviestinnän lähemmäksi yksilöä. Voimistuva yksilöllistyminen on ollut osa vielä vaikuttavaa kaupungistumisen rakenteellista muutosta, mutta uusi tietoyhteiskunta on nostanut yksilön, yksilön omat kyvyt ja halut yhteiskunnan keskiöön.

Ihmisten ei ole enää mahdollista vain nauttia tietoyhteiskunnan mahdollisuuksista, vaan koko yhteiskunta on muuttunut painottamaan yksilön välttämättömyyttä osallistua. Meidän kaikkien oletetaan nyt oppivan käyttämään tietokonetta, kännyköitä, GPS, digitaalisia vehkeitä ja muita elektronia härveleitä. Ne onnettomat, jotka ovat vanhaa ikäänsä tai muuhun syy vedoten vältelleet tietoyhteiskunnan murrosta, sotketaan nyt suohon ja kävellään tunteettomasti ylitse. Maailma laukkaa ohitse, eikä onnikkaa tahdo saada sille matkalle.

Yksilöllistymisen ja liberalismin ajatusmaailma näkyy siinä miten voimakkaasti olemme hyväksyneet ajatuksen siitä, että kaikki on loppujen lopuksi omasta itsestä kiinni ja jokainen on oman onnensa seppä. Työn tekemisen pakon muistaa enää vain vanha sukupolvi - se sama sukupolvi, joka hikipisaroillaan on maksanut nykyisen hyvinvoinnin ja muutti maaseudulta kaupunkeihin 50-70 -luvulla. Maaseudulla ei sekatyöläisenä tai maatalousyrittäjänä ansiot lohjenneet todellakaan helposti – kaikki oli niin paljon itsestä kiinni.

Silti huomaamme miten moni vaipuu valinnoiden monimuotoisuudesta epätoivoon. Enää ei saa helppoa tienestiä tehtaasta eikä yrityksestä. Enää ei kelpaa vanha duunari uuteen – tilalle palkataan se nuori monitaituri projektityöläinen, jolle maksetaan harjoittelupalkkaa tai ei aina sitäkään. Työläinen ei ole enää työläinen – vaan oman elämänsä yksityisyrittäjä, joka kilpailee muita yrittäjiä vastaan. Kaikille helppoon elämään tottuneille on onneksi olemassa oma loppumattoman suolan, vehnän ja kultaisten kolikkojen sampo; nimittäin sosiaaliturva. Tosin tämäkin sosiaaliturva on kallistuvassa maailmassa sellainen, että sitä saa vain kun ihminen todella on jo murjottuna maassa ja kaiken oman aineellisen toimeentulonsa menettäneenä.

Monikulttuurinen Suomi

Samaan aikaan vanhat kansalliset, ideologiset ja poliittiset muurit ovat murtuneet. Ihminen ei ole yksin, mutta nationalismin niin karvaasti korostamalla 1900-vuosiluvulla on ollut pakotettu tekemään kontaktia muihin kansallisuuksiin ja kulttuureihin. Niin tietoyhteiskunta, kuin monikulttuurisuus eivät ole vaihtoehtoja, vaan meille pakotettuja ehdottomuuksia. Varsinkin nyky-Helsingissä on nähtävissä tämä tilanne äärimmäisen hyvin. Pakolaiset ja maahanmuuttajat tulvivat alati suurempina massoina suomalaisten keskuuteen muovaten jo hiljalleen muuttuneita kerrostalo- ja elämäntapakulttuureita. Yksi yhteiskunnan suuri murros ei ole edes ohi ja jo saman tien seuraava alkaa.

Suomi on ollut erikoinen teollistuneista maista siinä mielessä, että sillä on ollut kaikkein yhtenäisin yhteiskuntarakenne. Vain vähän etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä – mutta nyt tuo idylli on murtumassa ja me saamme kokea monikulttuurisen yhteiskunnan täydet riemut. Suuren muuton kokeneet ihmiset ovat revitty juuriltaan jo kerran ja nyt heidät revitään uudestaan. Ne onnelliset keskiluokkaistuneet voivat toistaiseksi karata monikulttuurisen yhteiskunnan murrosta paremman väen omistusasuinalueille.

Toistaiseksi on hyvä olla suvaitsevainen omakotitalossa – kuin monikulttuurisessa kerrostalossa. Vuokrakasarmeissa ja opiskelija-asuntoloissa kansainvälisyys ei ole vain poikkeus vaan pikemminkin yleinen tapa. Näissä sulatusuuneissa syntyy uusia hybridiyhteisöjä, sillä nykyisillä toiminta-tavoilla nopeasti monikulttuuristuvilla asuinalueilla ei enää tapahdu integroitumista vaan diffuusioita. Kulttuurit sekoittuvat muodostaen sekakulttuureja, jotka eivät varsinaisesti kuulu enää kumpaakaan kulttuuriin.

Tässä vaiheessa yleensä ylistetään tällaisen sekakulttuurisen ihanuuksia, mutta me unohdamme että tämän matkan tehdäksemme meidän kaikkien on muututtava arvoiltamme, uskoltamme, elämäntavoiltamme ja ajatuksiltamme. Me emme voi valita minkälaisia muotoja nämä sekakulttuurit ottavat, vaan nämä sekoitukset saattavat pitää sisällään niin hyviä kuin huonojakin ominaisuuksia. Sinun on opittava elämään öisin yhteisöissä, joissa öisin on luonnollisin sosialisoitumisaika, koska päivisin on liian kuuma. Vaimosi tulee kyetä näyttämään vartalostaan muille muutakin kuin silmät, etkä enää voi muutenkaan julistaa omia lapsiasi tai vaimoasi omaisuudeksi. He ovat tasa-arvoisia, niin outoa kuin se onkin. Kaikki ominaisuudet tai arvot eivät ole yhteensopivia – joten me väistämättä tulemme kohtaamaan molemmin puolin konflikteja ja kitkaa.

Mutta kenen ehdoilla me sekoitumme keskenämme? Maassa maan tavalla - vai maassa muiden tavoin? Itse uskon että lähtökohta on siinä mikä on vallitseva kulttuuri, eikä tällöin integroitumisen painopistettä voida sijoittaa alkuperäisväestöä vaan pikemminkin vähemmistökulttuureja kohtaan.

Maassa maan tavalla - ja myös muidenkin tavoilla.

LÄHTEET:
Risto Alapuro, Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890 – 1933
Edited Ojala, Eloranta, Jalava; The Road to Prosperity – An Economic History of Finland
Jokinen, Saaristo; Suomalainen yhteiskunta

Muuttuvan Suomen kasvot

2009-12-28T00:34:00.011+02:00

Suomi muuttuu. Suomi muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan ennen. Muutoksen rattaat ovat kiihtyneet jokaisessa maankolkassa halki maapallon, eikä Suomi ole ollut näistä maista kaikkein vähäisin. Elintavat ja kulttuurit ovat alati liikkeessä kohti jotain uudempaa muotoa. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee nytkin uusi rakenteellinen muutosvaihe.

Suomi on teollistunut kehittyneistä maista verrattain myöhäisessä vaiheessa. 1800-luvun lopulla käynnistynyt teollistuminen on muovannut suomalaista mielenmaisemaa ja yhteiskuntaa pikkuhiljaa. Palkkatyöläisten kasvavat sukupolvet alkoivat niveltyä kaupunkilaiseen tasaiseen ja ennalta-arvattavaan arkeen. Maaseutu piti yhä sisällään suuren osa väestöstä ja kaupunkiin muuttaneet säilyttivät pitkään maaseutua ja talonpoikaisuutta ilmentäviä ihanteita ja kulttuuria. Torpparinvapautuslaki 1918, Lex Kallio 1922 ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeinen rintamamiesten ja siirtoväen asuttaminen ovat olleet yhteiskunnan rakenteellista murrosta enemmänkin hidastavia prosesseja. Vielä 1950-luvulla Suomessa oli maaseutuväestöä n. 50%, vaikka esim. Iso-Britannia alitti 50% maaseutuväestön jo 1850-luvulla. Toimivien maatilojen määrä kasvoi jatkuvasti aina 1960-luvulle ja viljelty maa-alue kasvoi vielä aina 1970-luvulle asti.

Suuri muutto

Ihmisten kiihtyvä siirtyminen kaupunkeihin oli alkanut 1800-luvun lopulla, mutta muutos oli hidasta. Palvelu- ja teollisuussektori vastaanottivat maaseudun ylijäämäväestöä. 1960 – 70-luvulla voidaan sanoa käynnistyneen yhteiskunnan rakenteen voimakkain vaihe, eli ns. Suuri muutto. 1980-luvulle mennessä maaseutuväestö oli vähentynyt jo noin 10% väestöstä ja satoja tuhansia maatiloja oli sammunut.

Muuttaminen teollisuus- ja palvelusektorin tarjoamien töiden perässä kaupunkeihin on asettanut suomalaisen hyvin pitkälle jatkuneen agraarisen (= maaseutu, maatalous) yhteiskunnan murrokseen. Ihmisten on ollut pakko omaksua uudet elämäntavat ja kulttuurit. Siinä missä sotavuodet jättivät traumansa sen keskellä eläneisiin ihmisiin, ei yhteiskunnan rakenteellinen muutos ollut kuin väliaikainen. Maaseutuyhteiskunta jatkui sotien jälkeen ja jopa voimistui.

Kaupungistuminen on kuitenkin tullut erottomaksi osaksi vallitsevaa yhteiskuntaa. Me kärsimme nyt siirtymävaiheen ongelmista ja pyrimme luomaan tasapainoa. Kaupunkien reunamille luodut lähiöt – betonihelvetit kohoavat idyllisiä metsämaisemia reunustaen. Suomen kaupungit ovat eurooppalaisittain luontovaltaisia, mutta siltikin suomalaisittain ne ovat rumia ja kylmiä häkkikanaloita. Toisilleen tuntemattomat ihmiset asuvat parin metrin päässä toisistaan tiiviissä yhteisöissä vailla maatalousväestön kaltaista yhteisen toimeentulon edellyttämää yhteisöllisyyttä. Kaupungistuminen on pakottanut meidät yhteen, mutta liberaali yksilöityvä yhteiskunta on erottanut meidät toisistamme.

Me muutamme, elämme, työskentelemme ja luomme perheitä näissä pikku koloissamme. Omakoti – tai rivitalo on monelle meistä niin suuri intohimo ja tavoite, että tuleeko kaikki edes miettineeksi miksi he sitä haluavat? Oma talo – on kuin oma puu. Kerrostalo on kuin lehdetön koivu, jonka joka oksalla on linnunpönttö. Tässä mielessä keskiluokkainen ja säästäväinen elämäntapa ei edes kuulosta kovin pahalta vaihtoehdolta

Oma pieni teennäinen mieleni maatila.

Itsekkäiden ihmisten ilmastohössötys

2009-12-09T23:17:00.020+02:00

Kööpenhaminassa kumisee ja kuhisee. Tätä kokousta on odotettu kaikkien vihreiden ajattelijoiden ja vähänkään ympäristötietoisten ihmisten keskuudessa. Nyt ei tarvitse odottaa – nimittäin kokous on alkanut. Hyvä kysymys toisaalta onkin että tapahtuuko Kööpenhaminassa se mitä siltä niin kovasti toivotaan ja halutaan?

Osa uskoo ilmastonmuutokseen, osa taas puolestaan pitää koko tapahtuu ekohippien silkkana höpönlöpönä. Toisaalta kysymyksen asettelu ihmisille saattaa tuoda mitä moninaisimpia vastauksia. Kyllä ihmiset ovat huolissaan luonnon tilasta ja ilmastonmuutoksesta, mutta suurin ongelma tuleekin eteen siinä, että kuinka paljon me olemme valmiit yksilöinä tekemään sen puolesta. Ihminen voi hyvin ymmärrettävästi on väkivaltaa, sotaa, teurastusta, pahoinvointia, köyhyyttä, nälänhätää ja muita maailman kurjia ilmiöitä vastaan – mutta yhtenä pienenä ihmisenä hän on omasta mielestään mitätön puuttumaan niin isoihin asioihin. Tuulivoima on hyvä asia, niin kauan kuin voimaloita ei rakenneta omaa näköalaa pilaamaan. Kun nämä yksilöt, koko maailman Matti Meikäläiset, kootaan yhteen, niin huomataan, että heitä on aika paljon. Lopputulos on että tuulivoimaloita ei rakennetta, eikä maailman vääryyksiin puututa.

Ihmistä ei ole kovinkaan hyvin suunniteltu pitkän aikavälin suunnitteluun. Ihmisen ikä ja varsinkin ihmisen vahvin työikä on loppujen lopuksi kovin lyhyt. Asiat keskittyvät tavallisella kansalaisella yhä paljolti toimeentulon ja omien asioiden ympärille. Vaikka ihmisten aineellinen toimeentulo on lähestulkoon kaikkialla maailmassa parantunut, ei ole aikaa puuttua naapurien tai kanssaihmisten huoliin. Oma napa on aina muiden napaa lähempänä. Katse kohdistuu omiin jalkoihin – ei kaukaisuuteen. Suhteellisen vaarallinen yhdistelmä, kun ajattelee ihmisen kiihdyttävän entistä lujempaa yhteiskunnan ja teknologian moottoritiellä – ja silti ihminen vain katsoo jalkojaan polkimilla eikä suinkaan keskity katsomaan minne ollaan edes matkalla.

Voiko ihmistä toisaalta edes syyttää tästä? Yhteiskuntamme on ollut kouriintuntuvassa muutoksessa jo yli vuosisadan – ja kouriintuntuvalla muutoksella tarkoitan sitä että ihmisten elinaikana saattaa tapahtua merkittäviä rakenteellisia muutoksia kulttuurissa, elämäntavoissa ja yhteiskunnassa. Kun ihminen lähtee pitkään vaellukseen eläen paimentolaisen elämää kaupunkien betonisista lähiöistä toiseen, työpaikasta toiseen, niin ihminen todellakin keskittää huomionsa vain selviytymiseen. Maailma muuttuu niin nopeasti, että siitä täytyy pitää kiinni todella lujaa pysyäkseen mukana. Vauhdin kiihtyessä väliinputoajat lisääntyvät ja nopeat syövät hitaat.

Me jatkamme siitä mistä edeltäjämme sen meille jättävät ja uskomme että näin meidän tulee elää elämäämme ja jatkamme eteenpäin. Niin kauan kuin muutokset tukevat inhimillistä lyhyen tähtäimen ajattelua, niin niillä on taipumus juurtua meihin syvälle kiinni. Kulutusyhteiskunta ja markkinatalous ovat tulleet pysyvyksi ja ne leviävät entisestään yhä laajemmalle ja laajemalle. On pelottavaa katsella, kun ihminen pukee päälleen sivistyksen ylväät vaatteet, mutta on kaikesta ylimielisyydestä huolimattaaan silti pohjimmiltaan ja motivaatioiltaan itsekäs. Me tavoittelemme omia etujamme. Jos emme suoraan, niin epäsuoraan ainakin.

Vuosisataan mahtuu monta eri sukupolvea, mutta kun sukupolvi kerrallaan viimein pääsee päättävään asemaan, on kaikki jälleen murroksessa ja arvomaailmamme korttipakka sekaisin. Me emme enää kykenekään vastaamaan huomisen haasteisiin. Kööpenhaminassa yritetään epätoivoisesti koota yhteistä tahtoa, jotta voitaisiin luoda kaikki sitovat pelisäännöt yhteistä uhkaa vastaan. Kaikki yrittävät vetää välistä, sysätä kaiken toisen niskaan ja itse välttää mahdollisimman paljon työtä. Kaikki katsovat omia jalkojaan, eivätkä eteensä.

Nykyisten päättäjien ei tarvitse nähdä huomisen yhteiskuntaa. Minun täytyy, joten siksi olen huolissani ja haluan muutosta. Haluan sitovia lupauksia Kööpenhaminasta ja aitoa edistystä.

Olen itsekäs. Olen itsekäs. Olen itsekäs.

Olkaa tekin itsekkäitä.

Jos ette ole itsekkäitä itsenne puolesta, niin olkaa itsekkäitä lastenne puolesta.

Jos ette ole itsekkäitä lastenne puolesta, niin olkaa itsekkäitä kaikkien muiden ihmisten, eläinten tai minkä hyvänsä elämisen arvoisen asian puolesta.

Vain me itse voimme olla itsekkäitä oman itsemme puolesta – sillä kukaan tai mikään muu tuskin tulee koskaan olemaan.

Sillä aasia eteenpäin kuljetetaan!

2009-11-17T22:01:00.013+02:00

Keppiä ja hunajaa.

Keppiä ja hunajaa.

Sillä aasia eteenpäin kuljetetaan!

Yliopistouudistus. Korkeakoulu-uudistus. Kansan huoltosuhde pienenee kansan vanhetessa. Ratkaisuna hallintovalta jyräsi läpi joukon uudistuksia ja lakeja, joilla opiskelusta tehtiin tehokkaampaa. Entinen malli tuki liikaa lorvimista – niin ainakin totesivat ne päättäjät, joilla itsellä meni vuosia tai jopa vuosikymmeniä yliaikaa valmistua. Päättäjät olisivat siis valmiita potkimaan kaimansa – kaltaisensa ulos oppilaitoksen rekisteriä kuormittamasta. Talous vaatii korkeakoulutettuja osia loputtoman talouskasvun tuotantoketjuihin nyt!

Vihdoin ja viimein on muutama vuotta jäljessä tulossa myös tukiuudistus, jonka laatiman työryhmän tuloksista Yle ja Ylioppilaslehti hiljakkoin uutisoivat. Työryhmän olisi tarkoitus luovuttaa valmis ehdotuksensa valmistelua ja ehdotusta varten opetusministeriölle vuoden 2009 lopussa. Luvassa on odotetusti lisää opintoja tehostavia toimenpiteitä, eli ns. maisteriksi liukuhihnalla menettelyn lisäämistä, mutta viimeinkin rattaiden kirskuessa ja lyödessä vastaan työryhmä esittää myös liukuhihnan voitelua.

Huoltajakorotus palauttaisi takaisin 1992 laman aikana lakkautetun opiskeleville vanhemmille kuuluvan lisän. Tähän epäkohtaan on kiinnitetty paljon huomiota, koska hyvin luonnollisesti vanhemmuus tulee usein enemmissä tai vähemmissä määrin opiskelujen eteen. On ollut tuskallista katsoa monien tuttujen ja läheisten kärvistelevän vanhemmuuden rasituksissa opiskelijan heikoin edellytyksin. Perheen perustaminen ei ole järkevä ratkaisu opiskeluaikoina – mutta tunnetusti vanhemmuus saattaa tulla yllätyksenä varovaisimmillekin. Perheystävällisen politiikan Suomi kaipaa varmaan myös korkeakoulutettujen lapsia, mutta tähän asti taloudellisesti on ollut kannattavampaa katsoa vanhemmuutta vasta koulu – ja uraputken jälkeen, eli siis sitten joskus 40-vuotiaana…

Opintotuen sitominen indeksiin on kauan odotettu uudistus, jota on kaduilla ja luentosaleissa vaadittu jo vuosikymmeniä opiskelija-aktiivien toimesta. Indeksiin sitomista on toivottu niin kauan, että toivo sellaisen tapahtumisesta on jo ehtinyt kadota. Ehkä viimein olisi aika että yhteiskuntamme köyhin jäsen, eli opiskelija, viimeinkin otettaisiin hellempään huomaan. Vaikka opiskelijalla onkin suurempi potentiaali pärjätä tulevaisuudessa työelämässä, niin onko myöskään mielekästä valtiovallalta korjata tulevaisuuden satoa raakana vai täysin kypsyneenä?

Asumislisästä siirtyminen kokonaan yleiseen asumistukeen, toisi viimein opiskelijoiden ulottuville erityisesti pääkaupunkiseudulla suuremman määrän vuokra-asuntoja ja erityisesti yksityiset vuokramarkkinat. Nykyisellään asumistuki on maksimissaan 201,60€, kun taas yleisen asumistuen piirissä se saattaisi nousta jopa 80% asumiskustannuksista! Nykyinen yleinen asumistuki tosin on myös paljolti sidottu tukiin ja tuloihin, joten lopullinen asumistuki saattaisi muiden korotusten seurauksena herkästi vähentää asumistukea jopa alle nykyisen asumislisän maksimin, eli 201,60€.

Myös keppiä on tarjolla niille, jotka jäävät maahan makaamaan. Työryhmä ehdottaa myös opintotukikuukausien korvamerkitsemistä eri opintojen vaiheisiin, niin että opintotukikuukausia olisi eri määrä kandi – ja maisterivaiheisiin. Pahin mahdollinen vaihtoehto on myös tukien lakkauttaminen ilman varoituksia suoraan jos opintopisteet jäävät vuodessa alle 20 rajan. Monille motivaatio- , terveys ja mielenterveysongelmista kärsiville opiskelijoille tämä olisi tuskainen raja, sillä heidät vain armottomasti potkittaisiin ulos. Pahoin voivan opiskelijan tulisi siis ikään kuin etukäteen tietää tuleva tilanteensa ja osata siirtyä terveydellisen kuntoutuksen piiriin. Pahimman ahdistuksen keskelle pitäisi vähintäänkin osata keskeyttää opinnot ja ruveta taistelemaan kuntoutustukien puolesta. Yhtälö on mahdoton – sillä moni pahoinvoiva opiskelija yrittää sisulla ja opintotuella eteenpäin omaa tilannettaan kurjistaen. Kaikkein vaikeinta tilanteessa on erityisesti myös nuorille aikuisille suunnatun mielenterveystuen tarjoamisen vähyys. Mielialapillereitä kyllä tarjotaan, mutta tyhmäkin tietää, ettei mikään nykyinen puolustusvoimien terveydenhoidosta kopioitu malli todellakaan toimi. Buranaa popsimalla murtuneet jalat, keuhkokuume tai pakkasenpuremat eivät parane.

Jos työryhmän kaikki ehdotukset toteutetaan, niin se tuo ehdottomasti enemmän etuja ja mahdollisuuksia itselleni ja monille kaltaisilleni keskitien opiskelijoille. Heikot sortuvat elon tiellä – ja jos eivät sorru, niin valtio kyllä pitää huolen että heikko opiskelija sortuu.

Heikoilla ei ole tilaa Suomessa.

Kohta ei varmaan keskinkertaisillakaan.

Olkoon vallitseva eliitti meille suopea viisaudessaan.

Naapurisopua sotimalla - osa 2

2009-11-10T18:38:00.004+02:00

Jatkoa viimekertaisesta. Sotivat osapuolet ovat jämähtäneet paikoilleen ja pystyttäneet suuren vallihautameren piikkilankoineen väliinsä. Naapurin tykistö kuitenkin raikaa harva sen päivä, eikä allekirjoittaneella ole yhtään panoksia, joilla ampua takaisin. Tunnelma oli synkkä ja väsynyt. Tappion ja vetäytymisen mieliala oli vahvana pommitetuissa vallituksissa. Mutta mitä sitten tapahtui ...?

Pakotettu yhteiselomme alkoi lopulta saada käänteitä, kun viimein välillemme alkoi kehkeytyä dialogia. Tunteet, ajatukset ja ennakkoluulot purkautuivat. Kohteliaisuus palasi arkeemme, vaikka meteli ei vähentynytkään. Miksi olisi? Minä olin minä rauhanhäiritsijä ja hän vain sivistynyt ja herkkä kirjailija-runoilija-nuorisopoliitikko Afrikan sydänmaalta. Minä olin rasisti, kohtuuton, ennakkoluuloton, epärealistinen ja töykeä nuori mies, joka muiden suomalaisten tapaan oli hyvin haluton sulautumaan kansainväliseen kulttuuriin. Kuultuani hänen rehellistä mielipidettään minusta, kysyin vain eikö maassa tulisi käyttäytyä maan tavalla (When you are in rome, shouldn’t you do as the romans do?). Se on hänelle osoitettu kysymys, joka on vieläkin jäänyt vastaamatta.

Ehkä minä en vain ymmärrä.

Lopulta opin elämään naapurini kanssa. Jätin kesken osan syksyn 2008 aamukursseista, en ottanut aamukursseja keväälle 2009 ja käytin hyväkseni kesätyöpaikan joustavaa työaikaa. Näillä keinoilla omaksuin opiskelijan arjen ja pitkät raukeat aamu-unet. Huomasin että uni on hyvästä, niin hyvästä että huomasin mielialani paranevan. Huomasin myös, että rauha vallitsee kaikkialla muualla kuin kotona ja suuntasin antaumuksella moneen eri aktiviteettiin ja iltakouluun voidakseni vältellä kotona olemista. Pään laittaminen puskaan ja positiivinen suhtautuminen auttaa aina – eihän maailma ole kuin täynnä tällaisia onnellisen tietämättömiä lampaita.

Suhteemme muuttui dynaamisemmaksi ja suopeammaksi keväällä 2009. Autoin häntä kykyjeni mukaan opiskelija-asuntojärjestön asioiden kanssa erityisesti hänen pyrkimyksissään saada jostain yksiö. Tilanne saattaisi siis raueta, jos hankkisin hänelle pääkaupunkiseudulta yksiön, joka olisi korkeintaan kilometrin päässä hänen töistään ja korkeintaan vuokraa 350€/kk. Voitte kuulkaa kuvitella kuinka kovasti näin vaivaa tämän eteen – mutta on selvää että mahdoton on mahdotonta pääkaupunkiseudun vuokramarkkinoilla. Tarjotessani epäkelpoja asuntoratkaisuja ylpeä asiakkaani suuttui, koska en kuunnellut hänen vaatimattomia vaatimuksiaan. Nämä vaatimattomat vaatimukset ulottuivat myös johtamani asukastoimikunnan hallinnoimaan kerhohuoneeseen. Sain jatkuvaa epäsuoraa uhkailua häiriön aiheuttamisesta minulle, jos en luovuttaisi kerhohuoneen avainta aina ja heti. Avaimen saaminen oli aina kuin sormia napsauttaisi – jos olin töissä tai jossain muualla, ei sillä ollut väliä, vaan avaimien piti tulla heti. Kerran tätä alakerran hirmua karttava parempi puoliskoni suostui hoitamaan asian puolestani – mutta sillä seurauksella että hän sai väärän avaimen. Poliittisen kokouksen alkaessaan suuren kokousjohtajan kokoushuone ei avautunutkaan ja lopulta jälleen kerran paska valui tällaisissa tilanteissa ylhäältä alaspäin. Joskus avaimia saatettiin muistaa pyytää etukäteen, mutta väärän avaimen onnettomuuden jälkeen minä sain kunnian kiikuttaa avaimen henkilökohtaisesti etukäteen hänelle suoraan tai postiluukkuun. Avaimen nouto noudatti usein samaa periaatetta: jouduin hakemaan avaimen henkilökohtaisesti tai avain palautettiin lopulta, mutta aina sovittuja määräaikoja rikkoen – joskus jopa viikkoja jälkikäteen.

Syksyllä 2009 paskaa valuu alas jälleen ämpäreissä. Kerhohuone suljetaan peruskorjauksen takia ja luvattua yksiötä ei tulekaan. Palaamme jälleen tylyn kohteluun tilaan, jossa teennäinenkin kohteliaisuus on enää vähäistä. Naapurini vähät välittää minun rauhastani, minun unestani tai minun oikeuksistani. Mutta kaikesta huolimatta optimismin versot kasvavat mielenrauhani kukkaruukussa. Peruskorjaus lähestyy, joten muutan pois evakkoon – mutta olen jo saanut järjesteltyä asiat, niin että naapuruutemme päättyy siihen, että joko minä muutan tästä opiskelija-asunnosta kauas muualle tai sitten opiskelija-asuntojärjestö karkottaa pahuuden pois alakerran soluhuoneistosta. Karkottaminen ikävä kyllä onnistuu vain uhrilahjalla, eli peruskorjauksesta valmiilla yksiöllä, joka toivon mukaan tyydyttää alakerran suurta herraa.

Kuu, tuo ihana aurinkoni – loistaa valaisten nuoren miehen polkuja opiskelija-asuntolan villissä viidakossa. Kirjoitan päiväkirjaa tätä, toivoen sen lähettää opiskelija-asuntojärjestölle kiitokseksi, että ratkaisee lappusilla ongelmiaan.

Tarinoita urbaanista ja villistä opiskelija-asuntola elämästä

2009-11-09T01:08:00.017+02:00

Mutta leijonaa mä haluaisin niin metsästää.

Ja voi – kunpa joskus saisin sen todella suuren!

Sen ison ja pahan – joka alakerrassani asui.

Joka maukui ja naukui – jopa ilosta raukui!

Kaikki alkoi eräänä kauniina kevätpäivänä, kun kaksi nuorta ja rakastunutta opiskelijaa päättivät muuttaa yhteen opiskelija-asuntojärjestön tarjoamaan perhe-asuntoon kesäkuussa 2008. Alakerrassamme asui tällöin soluasunnossa yksistään uusi afrikkalainen naapurimme (käytän hänestä yksityissuojan nimissä vain nimeä ”naapuri”) ja nähdessäni hänet noina ensipäivinä en olisi koskaan voinut kuvitella kuinka kauhean helvetin hän meille ja erityisesti minulle tulisi tuomaan. Tuona kesänä 2008 asumisemme täyttyi hyvin kovasta ja häiritsevästä metelistä, niin arkipäivinä kuin viikonloppuinakin – niin päivisin ja iltaisin kuin keskellä yötäkin. Meteliä ei päässyt karkuun missään omassa asunnossaan, vaan se tuntui kaikuvan kaikkialla, päivin ja illoin - illoin ja öin. Meteli oli onneksi kiehtovan monipuolista – oli rumpumusiikin kovaa soittamista, telkkarin huudatusta, eri järjestöjen virallisten kokousten pitämistä, ulkomaanpuheluiden soittamista, useiden vieraiden kutsumista ja kestitystä erityisesti yöaikaan. Moni suomalainen, joka on ollut tekemisissä afrikkalaista syntyperää olevien ihmisten kanssa, on varmasti huomioinut heidän tapansa puhua hyvin lujaa. Kaikki tehtiin hyvin voimakkaalla äänellä ja keskusteluissa oli läsnä voimakas tunnerikas äänen korottaminen.

Ystävälliset pyynnöt ja yhteydenotot häiriöiden lopettamiseksi kohtasivat ristiriitaisen vastaanoton, joka päättyi siihen että meteli toisinaan lakkasi ja toisinaan ei. Toistuvat yhteydenottoni naapurini kanssa järjestyssääntöjen mukaisen yörauhan (arkisin alkaen 22:00 ja viikonloppuisin 23:00) aikaan kehittyivät tilanteeseen, jossa hän ei enää kokenut aiheelliseksi noteerata minun sanojani tai hän vain yksinkertaisesti kieltäytyi avaamasta oveaan. ”Who, am I to police his privacy?”, oli ainainen kaunis vastaus pyyntöihini huomioida minun rauhaani. Minä olin hänelle rauhanhäiritsijä, joka toistuvasti ahdisteli häntä öisin vaatimalla häntä hiljentymään tai lopettamaan kokonaan kaiken metelöinnin. Järjestysmääräykset eivät olleet hänen mielestään niin sitovia, eikä hän suostunut tunnustamaan mitään sellaisia määräyksiä, jotka loukkasivat hänen oikeuksiaan yksityisyyteen. Teennäinen kohteliaisuus kuoli, minä vaadin saada rauhaa ja vetosin naapuriani lopettamaan metelöinnin.

Vastaus tuli tylynä takaisin: ”You can’t stop me from speaking, you can ask me to lower voice”.

“Oh, could you please - Oh Could you!”, oli vastaukseni.

Mutta oven sulkemisen jälkeen teot puhuivat sitä mitä ääneen ei sanottu. Meteli jatkui, minä valvoin, aloin kärsiä vakavasti unettomuudesta – ja ahdistuin. Ahdistuin syvästi.

Lopulta elokuun lopulla 2008 otin yhteyttä opiskelija-asuntojärjestöön. Laadin ohjeiden mukaan kirjallisen valituksen ja hain kaikkien naapurien allekirjoituksen. Ehkä he kuuntelevat minua, ehkä jotain tapahtuu. Miksi minä joudun kärsimään toisen ihmisen suvaitsemattomuudesta ja julmuudesta? Opiskelija-asuntojärjestö vastasi kirjelmällä, josta myrsky vasta oikein lykkääntyi niskaani. Jos vihaa välillämme ei ollut aiemmin, nyt sitä viimein oli kirjeen osoittaessa minun valittaneen hänestä. Onneksi tuli viimein tyyni hetki myrskyävässä sodassa, sillä soluhuoneistoon muuttaneet uudet kämppäkaverit estivät pahimman metelin muodostumista jatkossa. Valituskäynnit alakerrassa jatkuivat, mutta nyt pääsin jälleen sisään, kiitos avuliaiden kämppisten, jotka avasivat minulle oven. HAH! Enää et minua välttele sinä yörauhan rikkuri!

Rauhattomuus kuitenkin jatkui ja jatkui – enkä yrityksistäni huolimatta saanut hänen kämppiksiään tai muita naapureita enää häntä vastaan. Olin näiden ulkomaisten opiskelijoiden mielestä opiskelija-asuntolassa friikki-ilmiö, sillä olihan se outoa haluta mennä aikaisin nukkumaan ja aikaisin kouluun. On myös hyvin outoa lukea kirjaa tai yrittää tehdä graduaan rauhassa, sillä opiskelija-asunnothan ovat kaikkea muuta kuin rauhallisia. Kuu on opiskelijoiden aurinko – ja niin se kuu tulisi olemaan unettomien öitteni ja traagisen kohtaloni silminnäkijä.

------------------

Ensimmäisen osan loppu.

Toinen osa on valmiina - odottaa julkaisuaan.

Kolmas osa ei ole vielä näytellyt osaansa, mutta ehkä kenties joku päivä.

Mutta haluaako kukaan jatkoa tälläiselle vuodatukselle? Olenko rasisti? Olenko ennakkoluuloinen? Onko ongelmani kohtuuttomuus, vai vain pelkästään sääli. Kommentoikaa - ne ketkä uskaltavat!

Huipulla tuulee

2009-10-03T00:30:00.005+03:00

Ajankohtainen uutinen on median valtaisalla voimalla ryöpyttämä vaalirahakohu, joka on kohdistunut viime aikoina erityisesti istuvaa pääministeriä Matti Vanhasta kohtaan. Miehelle, joka jossain vaiheessa hahmotteli olevansa pääministerinä vielä kolmannellakin kaudella huomaa nyt kulkevansa yllättävän kapealla narulla. Kuten sanonta käy: ”Diplomacy is about surviving until the end of the century, politics is about surviving until next week.” Median verenhimoa lisää kummasti myös se tosiasia että edeltävän pääministerin Anneli Jäätteenmäen kaatanut reportteri sai mainetta ja mammonaa – puhumattakaan vuoden journalistipalkinnosta.

Keskustan kärsimyksistä hyötyvät eniten muut puolueet, mutta eniten juuri ne puolueet, jotka eivät itsekään ole mitään puhtaita pulmusia. SDP on aktivoitunut YLEn Jungerin ja Urpilaisen voimin keskittäen kaiken voimansa Vanhasen kaatamiseen, vaikka SDP itsekin on saanut tietyssä mielessä kyseenalaista ay-rahaa. Kokoomus on pysynyt hiljaa sivussa, mutta loppujen lopuksi ei pitäisikään olla mikään yllätys, että valtion porvarillisin puolue on myös kaikkein suurinten puoluetukiaisten yksittäinen saaja. Suomen politiikalle ja ruohonjuuritasolle tyypillisen herranvihan Kokoomus on toistaiseksi väistänyt, sillä muta lentää aina siihen suuntaan joka on jo pahiten tahriintunut – eli keskustaa kohden. Keskustan yleishyödyllisiin säätiöihin sotkeutuminen, pääministerin valehtelu vaalirahoituksen yksityiskohdista ja muut vaaliraha sotkut ovat esimerkki äärimmäisen kiperistä kömmähdyksistä, mutta todellisuudessa uskon, että myös muilta puolueilta tulee lähitulevaisuudessa paljastumaan jotain vastaavaa, sillä julkisuuskohu on synnyttänyt paineen tutkia kaikki puolueet suurennuslasin läpi.

Suomen kansa on poliittisesti passiivista, sillä politiikka vaikuttaa harmaalta. Hiljaiseen kansaan saadaan kuitenkin kummasti lisää kiihkoa ja vireyttä kunhan verta on luvassa. Näin on opittu ainakin urheilussa ja julkkisseurapiireissä, sillä tavallinen Matti Meikäläinen on ainakin kulutustottumuksillaan todistanut suuren nälkänsä skandaalien, seksin ja väkivallan perään – ja harvoin tarjotaan näin herkullista tilannetta laittaa pääministeri itsensä hiljaa hirteen roikkumaan. Keskustan pääsihteeri Korhosen ja Kokoomuksen Ilkka Kanervan noitajahdit ovat tuoreessa muistissa.

Mielenkiintoista on kuitenkin nähdä, että jos Vanhanen kaatuu, niin kuka tulee tilalle? Suomen puoluekenttä on viime aikoina ollut suurten muutosten tuulien alla, kun johtavat puoluekadeerit ovat nuorettuneet yhdessä jos toisessakin puolueessa. Keskusta on pitkään luisunut agraari-porvari polultaan kohti Kokoomuksen keskusta-oikeistoa ja oikeistoliberalismia. Jäätteenmäki ja Vanhanen olivat oikeistoliberaaleja – ja Vanhanen erityisesti lakiesityksineen on osoittanut olevansa menneen pääministeri Lipposen tavoin vakaa uusliberalismin kannattaja. Puolueen vanhat kokeneet poliitikot, kuten Väyrynen ja Pekkarinen ovat enää vain jäänteitä Keskustan edeltäjän Maalaisliiton agraarisesta politiikasta, eivätkä täten enää dynaamiselle Keskustan imagolle uskottavia. Paineet kohdistuvat todennäköisesti Paula Lehtomäkeen, joka on Keskustan nuorena naislupauksena ja liberaalina suuret näytönmahdollisuudet juuri nyt.

Vanhainvalta tuntuu todellakin olevan ainakin muodollisesti väistymässä puolukentältä, kun imagon kiillotuspuuhissaan olevat puolueet ovat nostaneet nuoremman sukupolven suoraan eturintamaan ja johtoon.

Herran pelko on viisauden alku

2009-09-02T00:44:00.014+03:00

Muistan itseni niin nuorena ja viattomana – vailla aikuisuuden huolia ja murheita.

On jotenkin helppoa elää turvattua elämää, kunnes huomaa sen lipuneen jonnekin kauas menneeseen. Aikuisuudessa meidän on itse luotava polkumme ja kohtalomme, enemmän koskaan kuin lapsina tai nuorina. Me olemme kuin pieniä siemeniä, joista kasvaa versoja ja pieniä kasvin alkuja. Mutta vain rakkaudella ja hellyydellä voi meihin kohdistua tarpeeksi elinvoimaa ja elämänhalua kasvaaksemme meille luotujen rajojen yli. Jotkut meistä kasvavat avoimissa elämän pelloissa – mutta hyvin usein meidät on kasvatettu pienissä kukkaruukuissa suojassa ja turvattuina. Aikuisuuden kynnyksellä nuo ruukut saattavat tuntua ahtailta ja silloin meidän pitää murtautua ulos meille luoduista lapsuuden astioista ja astua avaraan maailmaan avoinna ja alttiina, vain oma itsemme suojakuorenamme. Kuura pistelee ja sade kastelee – elämän suuri aurinko hellii kasvojamme.

Muistan itseni vielä omaa nuoruuttani, jossa pidin lakeja ja sääntöjä kiveen kirjoitettuina sääntöinä – rikkomattomina ja selvinä ohjeina elämän poluilla. Nyt tiedän paremmin, sillä todellakin ”herran pelko on viisauden alku.” Kiveenkään kirjoitettu ei ole ikuista – eikä yhtäkään lakia tai sääntöä ole kirjoitettu niin terävällä kärjellä että sen viillot tuntuisivat tajuntani tai sydämeni syövereissä. Meihin jokaiseen on kirjoitettu meidän omat tulkintamme laeista ja niiden käytännöistä. Meihin iskostetut normit, tavat ja käytännöt ohjaavat meidän polkujamme huomaamattomilla pienillä tavoilla – mutta loppujen lopuksi päätös asioista on aina meidän itsemme. Me itse olemme omalle itsellemme tulosvastuullisia ja me emme voi ulkoistaa mitään moraalista ratkaisua tai vastuuta kenellekään – emme edes jumalalle tai millekään uskolle tai ajatusmallille. Me voimme hakea lohtua yliluonnollisesta tai ideologiasta, mutta jos me elämme välinpitämättömyydessä, niin me elämme siinä välinpitämättömyydessä tietoisesti, sillä jossain vaiheessa sinä olet tehnyt jonkin ratkaisun, joka on johtanut tähän tilanteeseen.

Viimeistään vuoden läsnäoloni armeijassa on viimein avannut silmäni sille maailmalle jota nyt katson ympärilleni. Se on julma maailma, jossa ukkonen lyö, sade piiskaa ja lumi hautaa. Silti se on myös suopea maailma, jossa harmaat pilvet väistyvät, aurinko paistaa ja lempeä tuuli väräjää. Meidän on luotava meille meidän oma maailmamme ympärillemme ja tavoiteltava aktiivisesti sitä meille itsellemme suopeaa maailmaa – sillä jos me emme tee sitä itse, niin kukaan ei ole sitä tekemässä meidän puolestamme. Onni ei kuitenkaan tule kun ”manulle illallinen”, sillä se ei todellakaan ilmesty tyhjästä. Vaikka tilille joka kuukausi lämähtäisikin paksu sosiaalitoimiston maksu tai toimitusjohtajan palkka, niin ei se silti ohjaa sinua onneen ja autuuteen.

Päivitys: Poistin osan tekstistä 8.9.2009 mahdollisen väärintulkinnan poistamiseksi.

Kurkkusalaattia ja sillisalaattia

2009-07-14T11:34:00.010+03:00

Suomessa on puhuttu ja jälleen puhutaan puolustusvoimien nykytilasta. Yhdellä puolella huudetaan, että armeija tulisi säilyttää asevelvollisuuteen perustavana, mutta ehkä toisaalta tasa-arvoisempana ja toisella puolella väitetään että Suomen pitäisi jo viimein siirtyä palkka-armeijaan. Tällä hetkellä asevelvollisuutta selitellään paljolti sen ”uskottavan puolustuksen” –periaatteen, sosiaalisen tekijän ja kustannustehokkuuden vuoksi – mutta ehkä silti meidän olisi syytä avata silmämme ja katsoa itse.

Kuinka paljon maksaa asevelvollisuus?

Kun ihmetellään minkä vuoksi Suomen kolmannen asteen koulutus aloitetaan muihin maihin verrattuna huomattavasti myöhemmin, on samassa yhteydessä paljon puhuttu keinoista tämän työelämään astumisen aikaistamisesta. Tällä hetkellä työelämän pääsyn aikaistamista pyritään tehostamaan tarjoamalla Suomen opiskelevalle nuorisolle runsaasti keppiä, mutta ei yhtään porkkanaa. Tähän asiaan ei yhtään pienempänä tekijänä varmaankaan vaikuta se todellisuus, että Suomen nuoret miehet ja murto-osa naisista käyttävät yhden vuoden elämästään kasarmielämän harjoitteluun.

Suuren armeijareservin ylläpito esimerkiksi Yhdysvaltain armeijan reserviarmeijan mallisesti, tuskin meillä tulisi onnistumaan. Meillä ei ole tarpeeksi taloudellisia resursseja, joiden puitteissa tarjota markkinakelpoisia kannustimia potentiaalisille alokkaille. Varsinkaan kun meillä ei niin laajaa köyhyyttä, slummeja tai ghettoja, joka synnyttäisi epätoivoisten nuorten massoja ja meillä on ainakin toistaiseksi avoin ja ilmainen koulutusjärjestelmä. Yhdysvalloissa yliopistojen vuosimaksut ovat nuorille hyvin houkutteleva palkkio parin vuoden asepalveluksesta – varsinkin rauhanajan armeijassa.

Valtion- ja kunnanvirkapaikkojen täyttäminen siviilipalvelusmiesten orjatyövoimalla – joiden päiväraha on siis keskimäärin 6,5 € / päivä - on kieltämättä hyvin kannattavaa bisnestä, mutta työtehokkuudeltaan hyvin onnetonta. Hallinnolta, joka niin lujasti vannoo yksityistämisen tuomaan tehokkuuteen ja valtion minimoituun ”häiriöön” markkinoilla - puhumattakaan oikeusvaltion periaatteisista - niin mitä oikeaa virkaa näillä ihmisillä on harhailla valtion leivissä. Siviilipalvelusmiehille tarkoitetut yksinkertaiset työtehtävät suoritetaan yleensä hälläväliä-asenteella, mutta siinä missä tarvittaisiin vain yksi palkollinen, niin tilalle voidaan vain hankkia pari - kolme siviilipalvelusmiestä kaivamaan nenäänsä.
Tällainen politiikkaa toisaalta myös sotii hallinnon yleistä työllistämispolitiikkaa vastaan – sillä mitä aihetta näillä yhä kustannustietoisempien valtion laitosten on palkata oikeaa palkkaa vaativia työntekijöitä heidän tilalleen? Tämä näkyy yleisesti myös muunlaisessa valtion laitosten asenteessa nuoria työntekijöitä ja harjoittelijoita kohtaan – esimerkiksi kaikki valtion harjoittelupaikat IT-alalla ovat palkattomia, koska valtio voi aina turvautua pakkotyövoima resursseihinsa.

Jos asevelvollisuus saatettaisiin tasa-arvoiseksi nykyisen palvelusajan mukaisesti vuodeksi, niin valta-osa palvelusikään tulevista nuorista naisista siirtyisi todennäköisesti yhteiskunnalliseen palveluun. Suomi voisi nauttia sisäisestä Kiina-ilmiöstä, jossa orjatyövoiman tehokas käyttö johtaisi huomattaviin voitto-osuuksiin ja mahdollistaisi kunnon optiot ylimmälle johdolle. Kun työvoiman kustannustasot poljetaan kotimaassa maanrakoon, niin suomalaisilla liikeyrityksilläkään ei olisi enää halua paeta halvemman kustannustason maihin – eikä sen puoleen palkata ketään palkkatasolla jolla tulisi toimeen.

Ratkaisu asevelvollisuuden taloudellisista seurauksista korostuu kysymyksiin mikä on oikeasti hallinnon mielestä tärkeää? Kuinka aiheellista meillä on pitää korkeaa puolustuskykyä yllä ja kuinka paljon olemme siitä valmis maksamaan? Kansantaloudellisesti houkuttelevia vastauksia olisi varmaan asevelvollisuuden totaalinen lakkauttaminen ja resurssien siirtäminen parempaan käyttöön. Toisaalta vastakkain asetellessamme ammattiarmeijaa ja asevelvollisarmeijaa tulemme unohtaneeksi sen että oikeasti kaikki maailman armeijat ovat jotain näiden kahden väliltä, eikä niinkään niiden täydelliset vastakohdat. Siirtymällä asteittain voimakkaammin ammattiarmeijan suuntaan, me voimme vähentää painetta asevelvollisarmeijalle sälytettävissä tehtävissä ja näin ollen siirtyä lyhyempiin palvelusaikoihin. Pienempi armeija myös vaatisi vähemmän kalustoa tai voitaisiin ylipäätänsä aseistaa tehokkaammin. Persianlahden sotia tarkastellessa olemme huomanneet, etteivät pelkät armeijoiden suuret numeeriset koot kykene tarjoamaan vastarintaa teknistä ylilyöntiasemaa vastaan. Armeijoiden kokojen pienentyessä kotiutetut voisivat palata kotirintaman taloudellisille pelloille juuri sopivasti sadonkorjuuseen.

Harmaa kapina

2009-06-28T12:10:00.007+03:00

Meidän oma pieni maailmamme on viimein löytänyt rauhallisen kiertoradan, jota kiertää halki vuosisatojen. Tai siis tältä ainakin tuntuu, sillä ihmiset eivät enää halua äänestää. Kaikki on siis niin hyvin, ettei kukaan enää koe tarvetta äänestää?

Niin pitkään kuin kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa on vaadittu ja rakennettu, niin tuntuu jotenkin huvittavalta kuinka nopeasti nuo etuoikeutukset on unohdettu. Ihmisellä on taipumus oppia syleilemään nopeasti saavuttamiaan etujaan, mutta hyvin nopeasti unohtaa jo saavutetut etuisuudet. Ihminen ei tässä mielessä koskaan kasva aikuiseksi, vaan kiukuttelee ja kärttää kunnes saa itselleen uuden lelun – joka jo pian unohtuu uusimman villityksen tieltä. Maailmassa on muutamia maailmanparantajia ja ihmisiä joilla on uskoa, mutta nämä harvat tallautuvat massojen jalkoihin.

Ihminen on vallankumouksen lapsi, joka huutaa jatkuvaa vallankumoustaan kaikkea vastaan. Vakaa konservatiivinen maailma on hänelle kuin harmaa hauta-arkku ja tällöin ihmisten sydämistä kuoriutuu esiin se apaattinen nihilisti. Kaikki vallankumoukset johtavat väistämättä siihen että vallankumousaate muuntuu konservatismiksi ja jälleen kerran uudet aatteiden aallot nousevat kumotakseen vanhan vallan.

Elämme yltäkylläisyyden aikoja, niin sanottuja lihavia vuosia. Menneeseen verrattuna materiaalinen hyvinvointimme on moninkertaistunut ja meidän yhteiskuntamme ovat siirtyneet pois agraarisesta ’kädestä suuhun’ –kulttuurista. Harva meistä nuorista enää edes tietää mistä ruoka on alun perin kotoisin ja mistä muualta sitä saisi kuin supermarketista. Kylissä ja kaupungeissa elää turhautuneisuus ja päämäärättömyys. Meidän ei enää tarvitse taistella saadaksemme ruokaa, joten nyt me vain kituutamme omaa harmaata elämäämme eteenpäin.

Kaikkia eivät kiinnosta koulut, tutkinnot, palkat tai työ. Jossain vaiheessa ihminen törmää näkymättömään seinään ympärillään, joita plasma-televisiot, pelikoneet, huumeet, autot ja vapaa seksi ei enää häivytä pois. Kun oikein tarkkaan tarkastelee historiaa ja nykyaikaa, niin voi huomata sen jo kaukaa menneisyydestä kajottavan turhautumisen halki ihmiskerrosten. Mikä voima sai aateliset taistelemaan olemattomista maatilkuista, mikä voima sai nuoret taistelemaan kansa vastaan kansaa tai mikä voima vetoaa muhajedeissa köyhien kylien poikiin.

Tarina Mumbain terroristihyökkäyksen ainoasta eloonjääneestä laittaa ajattelemaan maailmanhistoriaa ihmiskunnan pohjattoman turhautumisen tunteen kautta. Yhtäkkiä tulen tietoiseksi turhautumisen äärimäisen räjähdysherkästä ja joukkovoimaisesta luonteesta, joka vain odottaa oikeaa hetkeään räjähtää siihen suuntaan, joka tarjoaa tekijälleen suurimman tunteen siitä että harmaa maailma liikkuu ja että ihminen tuntee olevansa elossa. Etkö juuri sinä halua muutosta. Etkö juuri sinä halua kumousta?! Vihreää vallankumousta. Sosialismia. Liberalismia. Rasismia. Vihaa. Vastarintaa.

Valitse asiasi, valitse puolesi. Taistele!

Ihminen kaipaa loputtomia haasteita, joita kohdata ja joissa luoda omaa elämänmakuista elämäänsä. Enää ei ole rajaseutuja joita asuttaa tai vuoria joita valloittaa. Ehkä siksi korkea aika olisikin suunnata katseemme tähtiin, sillä me tulemme käymään tätä loputonta sotaa turhautumista vastaan niin kauan kunnes meille annetaan mahdollisuus luoda oma tulevaisuutemme.

Välillä tuntuu että ihminen elää eniten kuoleman varjon alla kuin enkelten johdattamana.

A laugh — but smile no more.

2009-06-15T00:50:00.003+03:00

----
---
--
-

A pale face upon the sky, wields a grim smile.

A Night has cometh and spreads its dark shroud. Painting the pure white clouds with a sinister wicked tone and then hangs them to loom about.

A Night has cometh.

A man walks on a road through small forest. One cannot but wonder — how is it that during the nighttime these beautiful green groves turn into foreboding places? The sunset’s last rays of light create long dark shadows that overlap us and create that feeling of an impending doom upon us. One must leave the sanctuary of the forest and seek refuge elsewhere. But nature is everywhere and one cannot elude the forest by simply running away. The fields have eyes and forest has ears. A journeyman must find shelter by escaping away from the surrounding world. Find a cave and block the hole or enter a house and lock the door. A man can’t but to bear the feeling that during the day he may be the king, but during the night arises a different rule. One may walk, run, crawl or limp, but the last warning of the gathering of red clouds by the sunset is truly your final chance and lasts only a moment. Our senses go wild as they try to adapt themselves to the level of the nightly creatures of the forest. The darkness renders a daywalker blind with its thick black light. The heart pounds in the chest like small locomotive spurring with adrenaline and encouraging us to hasten our footstep or simply to indulge the instinct — and to run.

It was widely believed – and in somewhere it still is believed– that the nature took a shape of many spirits and ghosts. These beings would be benign as much as malevolent and would thus describe the powerful and unpredictable nature of the forests and creeks. No more. No more. No more can a mere bush or willowy tree scare a grown man. The once mighty green forest wears a dull grey tone of man-made ash and factory fume. Where lays the enchanting spirit of the many creeks, now brutally crippled and pooled together by a sturdy wall called a dam. A man is king of his fiefdom and jewel of the finest creation. By what right does this forsaken future seek to deny us our birthright? Let us take what is ours, chew and eat our fill.

A man. The master of many inventions, machines, automatons and others alike. One tries hard to be a god. But still — when the match burns through the darkness shall come. It comes forth and surrounds us. It looks upon us and consumes the weak light of the burning match in a penetrable wall of dark mass. And finally when the final match burns out, one is alone. Alone in the dark.
No matches, no light. No factories to do the bidding, no easy credit to max the debit. No food to eat or land to reap. Neither shelter nor sanctuary. No creeks or rivers, forests or fields.

A pale face upon the sky, wields a grim smile. And then a laugh — but smile no more.

Onko kaikki sen arvoista?

2009-05-21T20:08:00.004+03:00

Suorat linjat. Jäykät tuolit. Kumarat selät. Avonaiset lehtiöt. Hiljaisuus, jonka rikkoo satunnainen yskäisy tai kynän raapustus. Liikkumattomat muodot ja pysähtynyt tila, joka elävöityy vain kääntääkseen sivua. On jotenkin oudon hienoa katsoa tätä kurinalaista toimintaa, johon kaikki nämä nuoret ihmiset ottavat osaa vapaaehtoisesti. Joka vuosi sama rytmi toistuu. Jotkut naamat vaihtuvat, jotkut eivät.

He istuvat ja lukevat tuntikausia liki konemaisessa zen-tilassa yrittäen keskittää kaikkeuden yhteen pisteeseen edessään. Silmät haraavat läpi mustavalkoisen tekstin ja poimivat symboleita kuin sirppi kaataa viljaa tiedon suuresta pellosta. Vain tiedon muruset pääsevät läpi ja niistä hukkapaloista me muodostamme tilannemerkityksien lyhteitä, jotka lopulta päätyvät jonnekin mielemme suuren vilja-aitan nurkkaan.

Tulemmeko koskaan käyttäneeksi keräämäämme tietoa? Tieto katoaa mielistämme hiljaa ja huomaamatta, jos me emme sitä käytä ja silti niin monet ihmiset ovat valmiita menemään suurin mittoihin asti yrittääkseen parhaansa. Yliopistojen pääsykokeet lähestyvät ja isänmaan nuoret toivot paahtavat lukusaleissa ja lukunurkissaan. Jälleen kerran monen ahkeran nuoren kohtalona on suuri pettymys ja pieni kirjekuori postiluukusta. Mutta silti on olemassa niitä jotka onnistuvat. Niitä jotka saavat postiluukustaan sen ison kirjekuoren ja voivat riemuita onnistumisestaan. Jotkut riemuitsevat ja jotkut vain ohittavat heille suodun erioikeuden välinpitämättömästi. On sääli että kirjastojen lukusalien tutuista naamoista niin harva pääsee lopulta sisään. Yhteiskunnan huipulle on tungosta, eikä tässä pelissä pelkät lahjat tai ahkeruus riitä, sillä sinä tarvitset molempia. Elitismiä on helppo rakastaa, jos sinä kuulut osaltasi siihen parhaaseen eliittiin.

Kirjoittaja kävelee parin viikon päästä jälleen kerran ne portaat ylös, siitä ovesta sisään ja siihen vanhaan tuttuun luentosaliin. Täällä istuvat kaikki ehdokkaat vieri vieressä tasaisin välein kynät ja mielet teroitettuina tulevaan haasteeseen.
Katselen ympärilleni. Tuo tyttö tuolla nurkassa, jolla on kirjava kesämekko ja sotkuinen tukka. Tuo urheilijapoika tuossa eturivissä, jolla on punaiset hiukset. Tuo nelikymppinen setä, jolla on parta ja flanelli-paita.

Ovatko he kenties yksiä niistä harvoista?

Olenko minä kenties yksi niistä harvoista?

Ihmiskasvot tässä huoneessa ovat lukemattomat.

Vahvin voittakoon.

Koti

2009-05-13T23:18:00.011+03:00

Seison nurmikolla. Aurinko paistaa, pilvet lipuvat hiljaa ohi ja lempeä tuuli puhaltelee puiden oksia. On lämmin. Ei liian lämmin, eikä liian kylmäkään - vaan juuri sopiva. On niin kovin rauhallista. Vain linnun liverrystä, tuulen suhinaa ja hyvin kaukaisia kaupunkielämän ääniä.

Keskellä tiheintä taajamaa on pienen pieni maatilkku ja minä seison keskellä sitä. Tämä on yksityistalo, yksityispihamaalla ja yksityisaidalla rajattu. Tämä on minun. Juuri tämä on minun, eikä kenenkään muun. Aaahh-hhhh. Voi kuinka ihanalta kesämökki tai maatila alkavat tuntua asuttuaan vuoden opiskelija-asunnossa. Tulee sellainen hetkellinen euforian tunne, ikään kuin minut olisi päästetty vuoden jälkeen ulos häkistä vapauteen.

Minä kaipaan yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Minä voin olla ihmisten seurassa, sosialisoida, verkostoitua ja vastaavaa laumakäyttäytymistä, mutta jättäkää minut välillä rauhaan. Pliiiiii-iiis, jättäkää rauhaan. En jaksa teitä. Ystävät, rakkaat ja läheiset ovat minulle hyvin tärkeitä, mutta kaikista eniten ärsyttää ne sosiaalisen käytännön muodot joihin olet pakotettu ottamaan osaa sivustakatsojana tässä vakuumipakatussa yhteiskunnassa. Kuka nyt ei olisi kärsinyt naapurien metelöinnistä, yliäänekkäästä seksistä, bileistä, remonteista tai vastaavasta intimiteettisi loukkauksesta. Opiskelija-asuntola elää omaa elämäänsä omalla rytmillään. Ei sinun rytmillä, ei aikuisten rytmillä eikä missään nimessä opiskelijoiden edellyttämällä elämänrytmillä. Kulttuurien yhteentörmäykset ovat hyvin voimakkaita opiskelija-asuntoloiden yhteydessä, sillä päinvastoin kuin muut vakinaisesti asuvat, niin opiskelijoita leimaa asumisen väliaikaisuus. Näillä ihmisillä ei ole mitään halua tai pakotetta omaksua toisia suvaitsevaa elämänrytmiä - tai kulttuuriamme ylipäätänsä.

Ihmisellä on omat sosiaalisen kontaktin rajansa ja suomalaisilla on todettu, kansallisia eroavaisuuksia tutkimalla ja stereotypisoimalla, olevan hyvin suuret intimiteetin etäisyydet. Me emme koskettele toisiamme niin luontevasti, vaan niin lähelle päästäkseen ihmisen täytyy meidän silmissämme olla luotettava. Intimiteetti on meidän oma reviirimme ja se on meille pyhä. Sitä ei saisi rikkoa. Koti kaikista paikoista on kaikkein pyhimmistä pyhin. Se on meidän sielumme mitä kallein retriitti - piilo, turva ja lämpö. Ihminen on eläin siinä missä muukin metsien luomakunta. Meidän kuuluisi juoksennella puolialasti pitkin metsiä karhuja metsästämässä ja sieniä keräillen, eikä olla lukittuna omassa häkissään kuin turkiseläin ikään. Mikä pakko meidät ajaa asumaan vieri vieressä ventovieraitten lajitoverien kanssa.

Ironinen totuus on se, että me itse olemme oman itsemme sinne häkkiin laittaneet ja heittäneet avaimet pois. Asumme kerroksittain kootuissa betonihäkeissä ja pyörimme iloisina elämämme pienissä juoksupyörissä. Tajuan nyt, että ei ole mikään ihme, miksi oma isäni koki kerrostalojen harmaat hiirenkolot niin ahdistaviksi. Sen näkee silmistä, niistä villin eläimen silmistä, jotka niin kaipaavat takaisin luontoon. Mökkikulttuuri ei ole syntynyt tyhjästä ja tyhjän vuoksi.

Villi eläin häkkiin suljettuna, kuolee hiljaa henkisesti, mutta häkkiin syntynyt eläin mukautuu uuteen elämäntyyliin. Kun häkki on ollut elämäsi, niin voitko uneksia enemmästä.

Kirjoittaja toivoo, ettei hän ole hukannut oman häkkinsä avainta ja asunnonhakuilmoitusten yhteydessä voisi olla tiedot myös kaikista tulevista naapureistasi.

Kesätöitä halutaan.

2009-05-06T16:57:00.013+03:00

Kesätyöpaikat ovat tänä vuonna entistä kireämmällä kuin aikaisemmin. Taantuma estää työuran kehitystä, eikä uusia ihmisiä palkata. Vanhoja työläisiä kyllä palkataan takaisin, mutta ne harvat kesätyöpaikat, joihin kokemattomia vielä otetaan, viedään käsistä. Kun yritin opastaa 18-vuotiasta serkkutyttöäni CV:n tekoon, niin tulin tajunneeksi etten minä itsekään ollut sellaista tarvinnut ennen 21 ikävuotta. Ajat muuttuvat ja me niiden mukana.

Nuoriso lykkää menoa ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa.

Hiljakkoin julkaistiin lukioikäisistä nuorista tutkimus, joka osoitti monen nuoren pelkäävän tulevaa työelämää. Mitä pidemmälle ensimmäisen työkosketuksen saaminen lipeää, sitä hankalammaksi siihen kiinni pääseminen muodostuu. Työelämän paine on yhä suuremmissa määrin kasautunut myös nuorten päälle, samaan aikaan kuin heidän pakkonsa tehdä kesätöitä on vähentynyt. Vanhemmat antavat lapsilleen keskimääräistä enemmän taskurahaa, joten miksi tehdä mitään kesäisin kun tekemättäkin saa mopot, hienot vaatteet, musiikit, pelit ja muut vehkeet. Paskaduuneihin ei haluta, vaan oletetaan että voidaan suoraan päästä huipulle. Asiakaspalvelu tai kaupan kassa on itse asiassa todella hyvä työpaikka ja sekin on minimi, mitä moni nuori on korkeintaan valmis tekemään. Tilanne ruokkii itseänsä. Nuoriso pettyy, mutta myös mukautuu. Olen monen suusta kuullut ja nähnyt, miten nuoret kuvittelevat varavaihtoehdon olevan työkkäri tai tuet. Näissä tilanteissa tukien saamisen mallin nuoriso on oppinut joltain läheiseltä ihmiseltään tai vanhemmiltaan. ”No sit mä teen niiku äiti ja nostan sossusta rahaa”.

Sinulla pitää olla työkokemusta saadaksesi itsellesi työpaikan, jotta saisit itsellesi työkokemusta.

Hyvin usein nuoren ihmisen palkkaamisen tekee työnantajan kannalta mahdottomaksi puuttuva työkokemus. Lähestulkoon minne tahansa olen hakenut töihin, niin viimeistään toisessa haastattelussa sinun sijasta palkataan joku, jolla on ’enemmän työkokemusta’. Totuus on että markkinatalous-yhteiskunnassa kaikki on kaupan, myös me itse. Meidän tulisi kyetä markkinoimaan itseämme tehokkaasti haluamaamme työpaikkaan. Käytyäni koulussa neuvottelutekniikan kurssin ja tutustuttuani työmarkkinahaastattelujen toimintametodiikkaan olen muuttanut CV:tä, lähestymistapojani ja haastattelukäyttäytymistäni. Tämä on omasta mielestäni parantunut mahdollisuuksiani työmarkkinoilla, mutta vain marginaalisen vähän. Mutta todellisen sisällön puuttuessa sinun pitää vain kuorruttaa kakkua päältä niin hyvin ettei onttoon sisältöön kiinnitetä huomiota.

Värikäs pakkaus on parempi kuin makea sisältö.

Jos haluat että työnantaja lukee CV:si, sähköpostisi tai työhakemuksesi, niin olen huomannut että pelkkä sanojen taivuttelu ei auta. Hakemuksessa pitää olla kuvaa, väriä, tempoa ja käänteitä. Sen pitää olla niin hyvä, että pari sataa hakemusta lukeva, työhönsä ja elämäänsä kyllästynyt liituraitatyyppi jaksaa aidosti kiinnostua juuri SINUN hakemuksestasi. Kaikki erikoistehosteet hakemuksessasi auttavat työnantajaa kiinnostumaan sinusta oli CV:si sisältö kuinka olematon tahansa ja antamaan sinulle aidon mahdollisuuden saada kutsun haastatteluun. Haastattelu itsessään on jo suuri kunnianosoitus, sillä haastatteluun kutsuttaessa sinä olet aidosti herättänyt työnantajan kiinnostuksen ja sinua ollaan vakavissaan harkitsemassa tähän työtehtävään.

Kohtaa haastattelijasi, kohtaa pelkosi

Nyt sinun pitäisi vain hurmata haastattelija. Haastattelussa yleensä onnistut jos pystyt pääsemään samalle aallonpituudelle haastattelijan kanssa, mutta hyvin usein se on vain tuurin kauppaa sen suhteen millaisen mielikuvan tulitkaan jättäneeksi työnantajalle. On yleensä hyvä miettiä etukäteen mitä työantaja hakee sinusta ja yrittää myydä juuri sen mukaisia ominaisuuksia itsestään. Työnantaja näkee vain sen minkä sinä annat näkyä itsestäsi.
Itseään enempää ei kannata kuitenkaan yrittää olla, sillä pahimmassa tapauksessa sinuun asetetaan liian suuria toiveita ja tavoitteita. Ole rehellinen taidoistasi ja tilanteestasi, mutta yritä vedota voimakkaasti siihen että omaat potentiaalia kasvaa raameihisi. Haastattelussa mitataan tärkeimpänä eri ehdokkaiden luonteenpiirteitä ja työnantaja palkkaa mieluummin oikeanlaisen luonteen kuin kokeneemman, mutta asennevammaisen.

Hyvä alku on puoli voittoa.

Itse olen menestynyt työhaastatteluissa, kun olen kyennyt sanomaan jotain rakentavaa vähän joka tilanteessa, eikä vain istua apaattisesti vastailemassa. Yleensä näissä tilanteissa myös olen saavuttanut tietyntyyppisen yhteisymmärryksen haastattelijan kanssa. Suurin ansio työhaastatteluun kutsuttaessa on ollut koulutuksen puuttuessa minun ylä-asteella aloittamani kesätyöputki. Pitkä ja monipuolinen, mutta silti tiettyä jatkuvuutta omaava listaus eri työtehtävistä on työhaastattelijoiden mielestä selkeä vakuus eräänlaisesta kyvystä sopeutua työhön kuin työhön ja silti suoriutua niistä annetuista tehtävistään kunnioituksella. Meidän vain pitää osata tuoda esiin oma itsemme ja markkinoida sitä eteenpäin potentiaalisille työnantajille. Vaikeinta on usein, että me itsekään emme tiedä täysin omia vahvuuksiamme tai ainakaan osaa pitää niitä ominaisuuksia markkinoinnin arvoisena.

Ostakaa. Ostakaa. Ostakaa minut. Minä olen paras ja hyvä. Minä. Minä. Minä. Hyvä. Minä ja sinä. Minä, sinä ja työpaikka.

Alussa oli suo, kuokka - ja Jussi.

Tukiviidakko

2009-05-01T17:10:00.018+03:00

Sossusta rahaa saa ja mersulla pääsee? Onko asia todella näin? Törmättyäni hyvin usein sangen monipuolisiin mielipiteisiin tämän maan sosiaaliturvasta ja itsekin koettuani sangen karua hyppyyttämistä luukulta luukulle päätin tehdä tutkimusmatkan tukien villiin viidakkoon.

Aluksi tutustuin kelan kautta saataviin tukiin ja tukiverkostoon. Eri tukien määrä eri tilanteissa on hämmentävä. Normaalia olisi jos vain tutkailisin pikalinkeistä omaa tilannetta opiskelijoiden kohdalta, mutta ymmärtääkseni kokonaisuutta minun piti käydä läpi yleisesti kaikkia tukia. Näissä ns. universaaleissa eduissa pystyi näkemään, että ne ovat rakennettu tietynlaisella tarkoituksenmukaisuudella. Jokainen saa tukea ja apua heidän omien kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti. Jonkinlainen selkeä tukipolitiikka näkyy olevan valloillaan. Tukien antamismääristä voi päätellä ketä vallitsevan työpolitiikan mukaan kannattaa tukea ja ketä ei.

Korkeakoulussa opiskeleva lapseton saa opintorahaa 298e/kk, sekä asumislisää 80% asumismenoista maksimissaan 201,60e/kk.

Yksinasuva työtön työnhakija tai pakolainen saa tukea 551e/kk (peruspäivärahan, kotoutumisrahan tai työmarkkinatuen muodossa), sekä yleistä asumistukea 37 neliöön asti 80% asunnon asumismenoista.

Jos tarkastelee eroja opiskelijan ja työttömän tukien välillä, voi huomata merkittävän perustuloeron. Opiskelijan oletetaan selviytyvän 253e/kk pienemmin perustuloin, sekä opiskelijaa rangaistaan jos hän asuu neliöhinnaltaan vähänkään kalliimmassa vuokratalossa. Käytännössä nykyisillä vuokrahinnoilla opiskelijan ainoa tuki ja turva on saada asunto rauhattomista ja opiskeluun sopimattomista opiskelija-asuntoloista (OAS) tai mahdottomina saatavista kaupungin vuokra-asunnoista. Kampukset ja oppilaitokset kaiken lisäksi sijaitsevat lähellä keskuksia, joilla neliövuokra hipoo kattoja. Suurin etu opiskelijoilla työttömiin nähden on suhteellisen vapaamieliset vuositulorajoitukset, kun taas päinvastoin työtöntä käytännössä rangaistaan pätkätyösuhteista vähentämällä hänen yhdistettyjä tukiaan lähes samassa suhteessa.

Suurin ristiriita nykypoliittisessa ajattelussa on opiskelijavapauden leikkaaminen pois opiskeluaikoja rajoittamalla ja toisaalta kykenemättömyys kannustaa opiskelijoita päätoimiseen opiskeluun. Opiskelijoiden tuet ja mahdolliset kesätyötulot eivät yksinkertaisesti riitä päätoimiseen opiskeluun. Ristiriitaista on myös ajattelu, että opiskelijat eivät voi saada minkäänlaista työttömyysrahaa kesäkuukausinaan, vaikka kaikki tuet lakkaavat kolmeksi kuukaudeksi ja heidän vain oletetaan hankkivan kesätöitä. Entä kuinka sitten kaikki työttömät? Eikö samalla periaatteella voitaisi vain olettaa, että he hankkivat itselleen töitä elääkseen.

Opiskelu on kuulemma vapaaehtoista köyhyyttä. Köyhyyttä, joka täytyy kestää päästäkseen pörssikeinottelijoiksi, lääkäreiksi, juristeiksi tai toimitusjohtajiksi nähtävästi ajatellaan. Harvasta meistä tulee merkonomeja tai lakioppineita, eikä korkea koulutus välttämättä korreloi korkea palkan kanssa.

Eniten epäselvyyttä ja epämiellyttäviä tuntemuksia omasta mielestäni ja tutkitusti muilta aiheuttaa kuitenkin ns. selektiiviset eli tarveharkintaiset tuet. Näistä isoimpana nousee esiin toimeentulotuki, jonka tarkoituksena on turvata niiden aseman, joilla ei ole olemassa olevaa varallisuutta tukemaan tukien ns. aukkoja. Varallisuudeksi lasketaan ”kohtuullisuusharkintaa käyttäen” realisoitava omaisuus pois lukien asunto, kalusteet sekä työ- ja opiskeluvälineitä. Varallisuus on kuitenkin hyvin häilyvä käsite ja nykyinen käytössä oleva malli tukee velkakuluttajayhteiskuntaa. Saat hankkia telkkarit, pleikkarit, kalusteet, vehkeet ja vimpaimet, koska ne eivät näy varallisuutena. Myöskään asunnon arvoa ei lasketa, joten voit sijoittaa koko omaisuutesi hulppeaan omistusasuntoon ja silti olet oikeutettu toimeentulotukeen. Juuri kykenemättömyys todeta varallisuutta ja tarvehankintaisina menoina saadut välttämättömyydet ovat toimeentulotuen porsaanreikä, jota kautta sitä voi hyväksikäyttää.
Toimeentulotuki kattaa kaikki muut kulut ja menosi niin että sinulla jää vähintään 417,45 e/kk käytettäväksi ruokaan ja vapaa-aikaan. Pitkäaikaistyöttömät ja ongelmatyöllistyjät, jotka kieltäytyvät työvoimatoimiston pakkotyöllistymisestä saavat tukiaisia toimeentulotuen kautta niin, että heidän ruokaan ja vapaaseen käyttöön jää vain 250,47 e/kk.

Toimeentulotukea kannattaa hakea. Sitä saa kunhan sitä osaa mennä pyytämään ja sitä saa moneen tiukkaan tilanteeseen. Pääasia on vain että sinulla ei ole käytännössä melkein ollenkaan todettavissa olevaa rahallista tai realisoitavaa omaisuutta. Jos sinulla on auto, se yleensä käsketään myymään ensin ja pankkitilin pitää olla tyhjä. Toimeentulotukea haetaan sosiaaliviraston kautta, eikä Kelan kautta. Jos haluatte selkeämpiä ohjeita toimeentulotuen hakemisesta, neuvon kääntymään ulkopuolisten tai sosiaaliviraston neuvonantajien puoleen. Toimeentulotuen hakeminen on niin sekavaa touhua menoselvittelyine ja yhteensovittamine virastosetien kanssa, että useimmat kerran kokeiltuaan jo haluavat pian eroon toimeentulotuen hakemisen karusellista.

Ole työtön, älä opiskelija. Yrittäminen ei kannata.

P.S Jos jokin kohta ei tee mielestäsi oikeutta, niin ole hyvä ja sano siitä. Minä olen avoin kommenteille ja korjauksille.

Vapaat markkinat

2009-04-27T11:01:00.010+03:00

”Jos ei sinun tee mieli työ tekemän, niin ei sinun syömänkään pidä”, sanoo vanhan kansan sanonta. Kansallinen mentaliteetti ei ole paljoa näiltä ajatuksilta muuttunut. Me jaksamme kuvitella että ahkerat ja rehelliset perivät maan, mutta todellisuus on niin karu että me emme halua uskoa sitä todeksi. Maamme on tuhlaajapoikien luvattu maa, senhän jo todistaa laina-asunnot, laina-asuntojen pihalla seisovat velka-autot ja taskuissa pullottavat kytkykauppakännykät.

Lama tulee ja lama menee, mutta markkinatalous voittaa aina. Lama on normaalia suhdannevaihtelua markkinataloudessa ja onhan se luonnollista että krapula seuraa humalaa. Viime laman sotkut ehdittiin jo melkein siivota, kun jo uudet massalomautukset ja saneeraukset on jo kuulutettu jälleen työntekijöille. Hanskat naulaan ja ovesta ulos käy tie. Viime laman sotkuja ei varsinaisesti missään vaiheessa korjattu, vaan ne oikeastaan lakaistiin maton alle. 90-luvun laman seurauksena meille jäi iso joukko kouluttamattomia perusduunareita vaille työpaikkaa. Lamaa seurannut nousukausi on enimmäkseen työllistänyt kasvanutta palvelusektoria ja ennen kaikkea kouluttautunutta työvoimaa. Moni työttömäksi jäänyt on syrjäytynyt ja ajautunut työttömyysloukkuun. Liika vapaa-aika, turhautuneisuus ja eriytyminen työelämästä ovat ajaneet heidät pois nykynormeilla hyväksyttävästä kunniallisesta elämästä - eli työorientoituneesta elämästä. Vajaakuntoisia ei palkata, eikä haluta. Kuka nyt alkoholisteja, selkävaivaisia, kotiäitejä, pitkäaikaistyöttömiä, resupekkoja jne. haluaisikaan töihin, varsinkin jos on työnantajan markkinat ja vaihtoehto on kiiltokuvahymyilevä poika/tyttö värikkäine CV:neen.

Niin hyvässä kuin pahassa työttömät ovat kuitenkin kohdanneet paljon hengen heimolaisia ja he miehittävät nyt lähiöiden baareja. Moni on varmaan voinut havaita omalla asuinalueellaan olevien pikku kuppiloiden, baarien ja kapakoiden hämyisän riehakkaan elämää. Näitä kovan onnen sankarien olohuoneita löytyy, joka ostarilta tai korttelin kulmalta ja ne lisääntyvät harmaan laman sateesta kuin sienet sateella. Heitä on yritetty siirtää pois kortistosta kouluttamalla, kursseilla tai työntämällä työttömyyseläkkeellä. Heidän poistumansa on hidasta ja tuskallista. Viinan verotusta pitäisi laskea roimasti tai nostaa jyrkästi, niin eiköhän tuo luonnollinen poistuma kasvaisi joko kotoisesti kossun voimin tai trokatun myrkkyviinan avulla.

Olemme parhaillaan taantumassa matkalla kohti lamaa. On mielenkiintoista ja pelottavaa nähdä minkälainen rakennemuutos yhteiskunnassamme jälleen tapahtuu. Tähän mennessä muualla Euroopassa rakennustyömiehille on luvassa ei-oota ja siirtotyöläisille jätetyt paskaduunit ovat alkaneet täyttyä jälleen kotimaisella työvoimalla. Mutta tilanne onkin täysin eri täällä hyvinvointivaltion rippeitä vaalivassa pohjolassa. Työttömyysturva on kaksiteräinen miekka, joka toisaalta ehkäisee suuresti syrjäytymisen vaaraa, mutta samalla estää työelämän epämiellyttävimpien työtehtävien työllistymisen yksinkertaisesti sen seikan vuoksi että saman palkan saat vaikka et mitään tekisikään. Maahanmuuttajien työllistymismahdollisuudet todennäköisesti heikkenevät entisestään ja sekös lietsoo maahanmuuttokriittisiä asenteita entisestään.

Kissoista

2009-04-19T22:01:00.008+03:00

Katselen omaa pientä kissaani. Sen sulavaa ja vapaata liikettä, niin fyysisesti kuin henkisesti. Se nauttii elämän tarjoamista houkutuksista, mutta osaa samalla vaatia huomiota kun sitä kaipaa ja vetäytyä jonnekin nurkkaan kun kaipaa sitä. Ihmisen omistama, neljän seinän sisällä, ruokkivan käden varassa ja hihnoissa ulos vietäessä.
Alistanko tuota raukkaa pientä eläintä? Se on kai kyse näkökulmasta enemmänkin. Yhtälailla kissa ei halutessaan anna minun nukkua, työskennellä, lukea tai itse asiassa tehdä oikeastaan mitään kunnes hän on saanut oman tarpeensa täytetyksi. Yöllä tulee käpälää suuhun, jos nyt kissa-neidillä saattaa alkaa yöllä hieman nälättämään tai jos on hätä kädessä niin ei tarvitse kuin "Miaaauu, Miaauuu-uuuuuu!", niin sillä samalla hetkellä juostaan apuun. Ehkä meidän välillämme on eräänlainen sopimus; molemminpuolisten etujen yhteenliittymä. Minun pitää ruokkia, kaitsea, hoitaa, hoivata, siivota, korjata, suojella, ohjata, valvoa --- hmmmmmm-mm. Ja mistä hyvästä? Kissa tulee silloin tällöin ja itselleen sopivalla hetkellä syliisi polkemaan ja alkaa hiljaa hurisemaan kuin pieni karvainen moottori.

Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että meillä ihmisillä taitaa olla sopimuksen huonompi puoli. Mutta mitä minä sanomaan suloisen kissan omistajana muuta kuin, että ihminen tekee hyvin paljon sen eteen, että on joku, jota helliä ja rakastaa ... ja joka rakastaa ja hellii sinua takaisin. =) Kun miettii parisuhteiden kompleksisuutta, niin alan ymmärtämään myös mistä on hahmottunut mielikuva kissoista yksinään asuvien ihmisten seuralaisina. Kissa on hyvin suorasukainen, eikä vaadi mitään monimutkaisia uhrirituaaleja tai valtataisteluita saavuttaakseen tyytyväisyyden. Minä rapsutan sinua ja sinä rapsutat minua.

Kirjoittaja juo parhaillaan höyryävän kuumaa kissanminttuteetä. On myöhä ilta ja pieni lamppu valaisee huonetta. Kissa haistaa kissanmintun ja käy ylikierroksilla kuin moottoroitu jojo. Silitän hurisevaa pikku kissaa ja sen pienen hetken tuntuu että maailmassa on kaikki hyvin. Rakkautta on rapsuttaa korvan takaa...

Uusi Askel

2009-04-17T22:42:00.009+03:00

Perustin sitten blogin. Olin suunnitellut tehdä niin, olin ajatellut tehdä niin ja olin meinannut tehdä niin. Mutta, noh... siinähän käy miten aina käy. Suuret luulot pienellä miehellä, mutta loppujen lopuksi aivan liian vähän tekoja. Kuitenkin tässä ollaan. Yksi askel eteenpäin. Mutta miksi... ?

1) Itsensä ilmaiseminen. Mieleni omien pienien monologien esiintuominen.
2) Tulevaisuuden ambitiot. Kokemus sisällöntuotantoa ajatellen.
3) Herännyt yhteiskunta kriittisyyteni, sekä kiinnostus politiikkaa kohtaan.

Toivon että blogini auttaa minua kuuntelemaan itseäni paremmin ja reflektoimaan omaa itseäni, mutta toisaalta en toivo tämän jäävän surkuteltavaksi monologiksikaan. Toivon saavuttavani kuulijakuntaa; mielellään suopeaa sellaista.

Kävin eilen työhaastattelussa Amnestylla, ja minut kutsuttiin jatkohaastatteluun. Jännittää. Pelottaa. Huolestuttaa. Innostuttaa. Haltioi.
Tämä olisi iso askel eteenpäin. Niin urasuunnitelmissani, ambitioissani kuin myös palkassani. Kuinka pitkiä ja kestäviä ovat nykyaikaisen post-fordistisen yhteiskunnan työsuhteet. Onko oikein tavoitella jotain parempaa, vai leimaako toiset ajatukset ja ympärilleen katselu ihmisen. Onko ihmisellä oikeutta katsoa onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?